Vantaanlaakso

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Vantaanlaakso
Vandadalen
Vantaan kartta jossa Vantaanlaakso korostettuna
Kaupunginosa nro 18
Suuralue Myyrmäki
Pinta-ala 2,8 km²
Väestö
 - Asukkaita 2 536 (1.1.2010)
 - Asukastiheys 894/km²
Postinumero(t) 01670
Lähialueet Kaivoksela, Martinlaakso, Myllymäki, Piispankylä, Viinikkala, Ylästö
Vantaanlaakson peltomaisemaa heinäkuussa 2010

Vantaanlaakso (ruots. Vandadalen) on noin 2 500 asukkaan kaupunginosa Vantaan länsiosassa, Myyrmäenn suuralueella. Lännessä Vantaanlaakson kaupunginosa alue rajoittuu Hämeenlinnanväylään, pohjoisessa Kehä III:een, koillisessa ja idässä Vantaanjokeen. Alueen eteläraja kulkee Viherkummun siirtolapuutarhan eteläpuolella.

Vantaanlaakson naapureina sijaitsevat Kaivokselan kaupunginosa etelässä, Martinlaakso lännessä, Piispankylä ja Viinikkala pohjoisessa sekä Ylästö Vantaanjoen itäpuolella.

Sisällysluettelo

Historiaa [muokkaa]

Vantaanjoen varren maisemat ovat jo pitkään suosineet asumista. Jo kivikaudella tiedetään asutusta olleen alueen pohjoisrajalla Vantaankosken ympäristössä. Keskiajalla samoista seuduista kehittyi jokea pitkin liikkuneen vesiliikenteen ja maanteitä kulkeneen tieliikenteen solmupiste ja kylien rajaseutu, jonne rakennettiin kylien yhteismyllyjä jo 1500-luvulla. Vantaankosken äärelle, Kuninkaantien ja Vanhan Nurmijärventien varrelle, syntyivät keskiajalla viiden talon Martinkylän (Mårtensby) ja kahden talon Myllymäen (Kvarnbacka) kylät. 1830-luvulla alkoi Kvarnbackan koskella Vantaan ruukin (Wanda Masugn) toiminta ja malminjalostus. 1890-luvulle tultaessa Vantaankoskesta oli kehittynyt monipuolinen tuotantoalue, jossa sijaitsi myllyn ja ruukin lisäksi sahoja, päretuotantoa, huovutuslaitos, trasselitehdas, viilatehdas ja hopeasulatto. Kosken rannalle rakennettiin asuntoja, toimistoja ja varastoja. Tuotantoaan Dahlforsin viilatehdas jatkoi aina 1960-luvulle saakka. Maanviljelyä on harrastettu Vantaanjoen äärellä pitkään; tämä elinkeino on yhä voimissaan. Vantaanjokilaakso on luokiteltu valtakunnallisesti arvokkaaksi maisema-alueeksi.

Asukkaat [muokkaa]

Vantaanlaaksolaisia on noin 2500. Yksinasuvia on alueella vähemmän ja perheitä enemmän kuin kaupungissa keskimääräisesti. Työttömyysaste on alueella alhainen, syntyvyys korkeampi, korkeakoulutettujen osuus ja tulotaso korkeampi kuin Vantaalla keskimäärin.lähde?

Asuntokanta [muokkaa]

Vantaanlaakso on arvostettu asuinalue. Ennen 1950-lukua maatalousvaltaisella alueella oli vain 17 pientaloa. Alue kasvoi, kun sinne 1950–1970-luvuilla rakennettiin runsas 250 uutta asuntoa. Kiivainta Vantaanlaakson rakentaminen oli kuitenkin 1980-luvulla; tuolloin syntyi noin 640 asuntoa, joista neljännes sijaitsi kerrostaloissa. Alueen täydennysrakentaminen jatkuu yhä muutaman rakennuksen vuosivauhdilla. Vuoteen 1990 saakka kaikki rakennetut asunnot olivat omistusasuntoja. Sen jälkeen vuokra- tai asumisoikeusasunnot ovat muodostaneet enemmistön uusista asunnoista.

Nykyään alueella on 1 114 asuntoa (vuonna 2003).lähde? Tyypillisimpiä ovat pientalot; kerrostaloasuntoja kannasta oli vain 21 %. Asunnot ovat varsin tilavia, niissä on yleensä 3–4 huonetta (47 % asuntokannasta) tai enemmän (40 %). Asuntojen keskikoko oli 83 m2 (2003). Asuntokannasta 84 % on omistusasuntoja, 10 % kaupungin vuokra-asuntoja ja loput muita vuokra- tai asumisoikeusasuntoja.

Vantaanlaakson palveluja ja yrityksiä [muokkaa]

  • Vantaanlaakson päiväkoti, Vantaanlaaksonraitti 9.
  • Björkhem, 120-paikkainen, yksityistilaisuuksiin vuokrattavissa oleva juhlapaikka.
  • Myllymäen koulu (eli Vantaankosken koulun Myllymäen toimipiste), peruskoulun yläaste, jonka tunnetuimpiin entisiin oppilaisiin kuuluu entinen F1-kuljettaja Mika Häkkinen.
  • Päivittäistavarakauppa K-market, Pizzeria MegasPizza, Naapurinkuja 2.
  • Kahvila & Kioski Wanha Apotheca, Vanha Nurmijärventie 48, 01670 Vantaa
  • Viherkummun siirtolapuutarha, 1950-luvulla rakennettu siirtolapuutarha-alue Vantaanjoen rantapelloilla Vantanlaakson eteläosassa.
  • Vantaankosken paloasema, jossa toimii myös Vantaan VPK.
  • Kuninkaan Lohet Oy, 135-paikkainen tilausravintola ja 2 saunaa vanhassa villatehtaassa Vantaankosken äärellä ja Kuninkaantien varrella kosken toisella puolella Viinikkalassa.
  • Vaisala Oyj pääkonttori, säähavainto- ja muita mittalaitteita valmistava keskisuuri pörssiyhtiö.
  • Övre Nybacka, pito- ja juhlapalveluja vanhassa, osaksi 1700-luvulta peräisin olevassa pihapiirissä.
  • Vantaan maatalousmuseo, jota ylläpitää Helsinge Lantmannagille rf, Ylästöntiellä
  • Vantaanlaakso kuuluu Vantaankosken seurakuntaan, jonka pääkirkko on Myyrmäen kirkko.

Lähteitä [muokkaa]

Aiheesta muualla [muokkaa]

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Vantaanlaakso.