Tämä on lupaava artikkeli.

Samppanja

Wikipediasta
Tämä on arkistoitu versio sivusta sellaisena, kuin se oli 30. huhtikuuta 2015 kello 20.05 käyttäjän PtG (keskustelu | muokkaukset) muokkauksen jälkeen. Sivu saattaa erota merkittävästi tuoreimmasta versiosta.
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Lasillinen samppanjaa.

Samppanja on kuohuviini, jota tuotetaan Champagnen maakunnassa Ranskassa. Samppanja on suosittua erityisesti juhlajuomana.

Samppanjaa tehdään valkoisista Chardonnay- sekä punaisista Pinot Noir- ja Pinot Meunier -viinirypäleistä. Samppanja on yleensä väriltään valkoista, sillä rypäleiden kuoret poistetaan nopeasti ennen käymistä. Jos samppanjaan lisätään punaviiniä, saadaan rosésamppanjaa. Samppanja valmistetaan kaksinkertaisen käymisen avulla, ja välissä siihen lisätään sokeria. Toisen käymisen aikana syntyvä hiilidioksidi liukenee juomaan ja aiheuttaa sen kuohumisen ja poreilun. Valmiin samppanjan alkoholipitoisuus on 12 prosenttia. Suurin osa samppanjasta on nykyisin kuivaa, mutta vielä 1800-luvulla samppanja juotiin aina makeana.

Puolet tuotetusta samppanjasta nautitaan Ranskassa. Samppanja oli kauan kuninkaallisten suosima juoma, mutta 1900-luvun aikana sen käyttö on yleistynyt, vaikka se onkin edelleen kallista muihin viineihin verrattuna.

Historiaa

Jean François de Troyn Osterilounas (1735) kuvaa ostereiden ja samppanjan nauttijoita.

Samppanja on syntynyt pitkän kehityksen tuloksena.[1] Champagnessa on viljelty viiniä jo roomalaisten ajoilta asti. Viininviljely alkoi vakiintua maakunnassa 500-luvun lopulla, ja sen viinien suosio alkoi kasvaa vallanpitäjien ja rikkaiden juomina. Suosion kasvuun vaikutti etenkin maakunnan hyvä sijainti Pariisiin nähden. Henrik IV (1589–) oli ilmeisesti ensimmäinen kuningas, joka esitteli samppanjan hovissaan. Aurinkokuningas Ludvig XIV (1643–) joi harvoin muuta viiniä kuin samppanjaa, minkä johdosta samppanjasta tuli koko hovin suosikkijuoma ja muotia myös Lontoossa. Tuohon aikaan 1600-luvulla samppanja oli tosin vielä kalpeaa ja hyvin hapokasta punaviiniä eikä siinä ollut kuplia kuten nykyisin.[2] Kun englantilaiset kehittivät aiempaa lujemman viinipullon, samppanjasta saatettiin alkaa tehdä poreilevaa. He myös ymmärsivät jo 1600-luvulla sokerin lisäämisen merkityksen juoman kuplimiseen.[3] Kuplia ei aluksi ymmärretty – ne tunnistettiin hiilidioksidiksi vasta vuonna 1776.[4]

Samppanjan kehitykseen on vaikuttanut eniten ranskalaismunkki Dom Pérignon (1638–1715). Hän kehitti korjuu- ja puristusmenetelmiä niin, että valkoista samppanjaa pystyttiin tekemään tummista rypäleistä. Hän kehitti sekoitustekniikoita ja alkoi erotella puristuksen eri vaiheissa saatavaa mehua. Hän havaitsi, että pullottaminen säilytti viinin paremmin kuin tynnyrissä säilytys. Lisäksi hän kehitti 47 vuotta kestäneen uransa aikana myös muun muassa korkkeja, kellarointia, viiniköynnösten hoitoa ja useita valmistustekniikoita.[5] Dom Pérignon pyrki kuitenkin estämään viiniään kuplimasta, joskin hän viimeisinä vuosinaan teki kokeiluja myös kuohuvalla samppanjalla ja myi sitä. Kuohuva samppanja nousi suosituksi vasta hänen kuolemansa jälkeen.[6]

Heikot pullot räjähtelivät sisäisen paineen johdosta hyvin usein vielä 1800-luvulla ja aiheuttivat jopa kuolemantapauksia. Apteekkari André Francois keksi 1836 menetelmän, jolla viinin sokeripitoisuus voitiin mitata luotettavasti. Keksinnön myötä pullojen rikkoutumisongelma katosi lähes kokonaan ja poreilun muodostuminen saatiin hallintaan.[7] Vuonna 1844 keksittiin metallinen korkin sidelanka. Belgialainen Armand Walfart kehitti 1884 menetelmän, jolla pullon kaulaan valunut sakka saatiin aiempaa helpommin pois jäädyttämällä kaula suolaliuoksessa.[8] Samppanja oli ollut aina makeaa, kunnes Louise Pommery toi 1874 markkinoille ensimmäisen kaupallisen kuivan samppanjan. Seuraavien vuosikymmenten kuluessa se syrjäytti makean samppanjan.[9]

Monet samppanjatalojen perustajat tulivat Ranskaan Saksasta, sillä ranskalaiset eivät itse useinkaan halunneet markkinoida viinejä.[8] Suuresta hovisuosiostaan huolimatta samppanja yleistyi hitaasti: vielä 1850-luvun alussa Champagnen viinituotannosta kaksi kolmasosaa oli punaviiniä.[10]

1900-luvun alussa Champagnea koettelivat huonot satovuodet, viinikirva ja home. Hallituksen 1911 vahvistamista valmistusrajoituksista raivostuneet viljelijät mellakoivat ja tuhosivat useita viinikellareita, minkä seurauksena rajoituksia lievennettiin. Maailmansotien välisenä aikana samppanjan menekkiä vähensivät sotien lisäksi Venäjän vallankumous, Yhdysvaltain kieltolaki ja 1930-luvun lama.[11]

Vuosien 1910 ja 1964 välillä samppanjan tuotanto kasvoi 40 miljoonasta pullosta 70 miljoonaan, ja vuonna 2004 tuotanto oli 300 miljoonaa. 1900-luvun aikana samppanjan reaalihinta on laskenut ja se on levinnyt myös tavallisten ihmisen käyttöön.[12]

Samppanjatyypit

Laadun mukaan

Moët & Chandonin Dom Perignon -vuosikertasamppanjaa 1999.

Vakiosamppanja on samppanjatalojen yleisin ja tärkein tuote, ja sen osuus tuotannosta on usein yli 80 prosenttia. Vakiosamppanja on vuodesta toiseen samanmakuista ja tasalaatuista, ja nykyisin aina kuivaa (brut). Siihen käytetään yleensä tasaisesti kaikkia kolmea päärypälelajiketta, vaikka suhteet vaihtelevatkin taloittain ja vuosittain. Vuosikertoja ei ilmoiteta (NV), sillä vakiosamppanjaan käytetään myös varastoviiniä. Vakiosamppanja säilyy yli vuoden ajan viinikellarissa, mutta pitkään kellarointiin siitä ei normaalisti ole.[13]

Vuosikertasamppanjaa valmistetaan vain erityisen hyvinä satovuosina ja etiketissä mainitun satovuoden rypäleistä. Vuosikertasamppanja on hiukan laadukkaampaa ja vivahteikkaampaa kuin vakiosamppanja, ja se myös säilyy paremmin. Se onkin hiukan kalliimpaa kuin vakiosamppanja.[14]

Luksus- tai prestigesamppanjat ovat kaikkein laadukkainta samppanjaa. Niitä valmistetaan vain kaikkein parhaimpien vuosikertojen kalleimmista rypäleistä. Ensimmäisestä puristuksesta käytetään joskus vain paras keskiosa. Luksussamppanjoita kypsytetään pitkään, ja ne pakataan loisteliaasti.[15] Korkeimman eli 100 % laatuluokituksen saaneet samppanjat ovat Grand Cru, ja 90–99 % luokituksen samppanjat ovat Premier Cru.[16]

Rypäleiden mukaan

Laurent-Perrierin rosésamppanjaa

Rosésamppanjaan sekoitetaan 8–20 prosenttia Champagnen punaviiniä, mikä antaa sille enemmän tai vähemmän voimakkaan punertavan värin ja joskus myös voimakkaan maun. Rosésamppanja on noussut suosioon 1980-luvulta alkaen, vaikka se olikin jo 1800-luvun alussa suosittua erityisesti Englannissa ja Venäjällä. Roséta on hankala tuottaa, minkä vuoksi sen hinta on melko korkea. Vaaleanpunainen luksussamppanja on kalleimmillaan moninkertaisesti valkoista luksussamppanjaa kalliimpaa.[17]

Blanc de blancs valmistetaan ainoastaan valkoisista Chardonnay-rypäleistä. Se on perinteistä samppanjasekoitusta keveämpi ja lyhyempi maultaan.[18]

Blanc de noirs on valkoista samppanjaa, jota valmistetaan ainoastaan tummista Pinot Noir- ja Pinot Meunier -rypäleistä.[19]

Makeuden mukaan

Samppanjan luokittelu makeusasteen mukaan:[20]

  • erittäin kuiva, extra-brut: 0–6 g sokeria litrassa
  • täysin kuiva, brut: alle 15 g/l
  • kuiva, extra dry: 12–20 g/l
  • kuivahko, sec tai dry: 17–35 g/l
  • puolikuiva, demi-sec: 33–50 g/l
  • makea, doux: yli 50 g/l.

Makea samppanja (sec, demi-sec tai doux) valmistetaan lisäämällä viiniin korkinvaihdon yhteydessä runsaasti ruokosokeria. Makeita samppanjoita nautitaan etenkin jälkiruokien ja leivonnaisten kera. Niitä ei erityisesti arvosteta, ja niitä pidetään sopivina aloittelijoille, jotka vierastavat kuivan samppanjan hapokkuutta.[21]

Täysin sokeriton samppanja on täysin kuivaa, sillä siihen ei korkinvaihdon yhteydessä lisätä sokeria. Sen etiketissä voi olla esimerkiksi merkintä Ultra Brut, Extra Brut tai Sans Sucre, mutta usein vain Brut.[22]

Muita tyyppejä

Iäkäs samppanja, kuten yli 20-vuotias, on luonteeltaan erilaista kuin nuorempi. Sen väri muuttuu oljen- tai kullankeltaiseksi, sen hapokkuus on tasoittunut, eivätkä sen kuplat näy lasissa kovin runsaina. Iäkkään samppanjan tuoksusta tulee monikerroksinen ja rikas ja mausta pyöristynyt ja paahtokaramellinomainen sekä hyvin pitkä ja sinnikäs. Iäkkäät samppanjat voivat usein vaatia totuttelua.[23] Samppanja voi säilyä juomakelpoisena hyvin pitkään: esimerkiksi Ahvenanmaan edustalta merestä 2010 löydetty 1800-luvun alkupuolella pullotettu samppanja oli 170 vuoden jälkeenkin miellyttävän makuista.[24]

Myöhään korkitetun samppanjan tuoksu on rikas ja voimakas, ja viini tuntuu suussa pyöreältä ja kermaiselta. Tällainen samppanja nautitaan suhteellisen pian korkinvaihdon jälkeen.[25]

Kevyesti poreilevassa samppanjassa pullon paine on vähän yli puolet tavallisen samppanjapullon paineesta. Siinä on epätavallinen suutuntuma, ja sitä arvostetaan herkullisena aperitiivina.[26]

Viljely

Viinitarhat

Viinitarhoja Verzenayssa

Champagnen viinitarhojen ohuen pinnan alla on paksu kalkkikerros. Se on erittäin niukka kasvualusta, mutta sen etuna on huokoisuus, veden saannin tasaisuus ja lämmön tasoittuminen. Maaperän poikkeuksellisuus antaa rypäleille omalaatuisen leiman. Tarhoja on yli 32 000 hehtaaria ja viljelijöitä 15 000.[27]

Samppanjaan käytettävät rypäleet ovat kalliimpia kuin muihin viineihin käytetyt. Koska Champagnen olosuhteissa voidaan tuottaa hyvin laadukasta kuohuviiniä ja koska samppanja on hyvin suosittua, kaikki rypäleet käyvät kaupaksi ja viljelyllä vaurastuu helposti. Köynnösten keski-ikä on 15 vuotta, joskin muutama viljelijä käyttää yli 30-vuotiaita köynnöksiä: niissä rypäleiden laatu on korkea, mutta hoito työlästä ja satomäärä pieni. Viinitarhojen lannoitteena voidaan käyttää tummaa humuspitoista maakerrosta, jota saadaan rinteiden huipuilta. Köynnösrivien väliin levitetään puunkuorta suojaamaan maata eroosiolta. Viljelyn suurimpia riskejä ovat kevään hallat, syksyn sateet, lämpimän ja kostean sään aiheuttama home sekä kuuma kesä.[28]

Rypälelajikkeet

Samppanja valmistetaan lähes aina valkoisista Chardonnay- tai punaisista Pinot Noir- ja Pinot Meunier -rypäleistä. Pinot Noir peittää 39 prosenttia viljelyalasta, Pinot Meunier 33 prosenttia ja Chardonnay 28 prosenttia. Rypäleiden yleisyys vaihtelee huomattavasti alueittain, ja joillain alueilla viljellään lähes yksinomaan jotain tiettyä rypälettä.[29] Vaikein viljellä ja oikukkain on Pinoit Noir, mutta onnistuessaan se tuottaa hyvin laadukasta samppanjaa. Pinot Meunier tuo samppanjaan hedelmäisyyttä ja täyteläisyyttä, ja Chardonnay antaa samppanjalle keveyttä ja eleganssia. Chardonnayta käytetään yhtenä rypäleenä lähes kaikissa samppanjoissa.[30]

Hyvin harvoin käytettyjä lajikkeita ovat Arbane, Petit Meslier, Enfumé, Pinot Blanc, Gamay ja Pinot Gris.[31][32] Ennen vuotta 2010 sallittujen rypäleiden listalla olivat myös Pinot de Juillet ja Pinot de Rosé.[33]

Valmistus

Rypäleet korjataan alueesta riippuen useimmiten syyskuun puolivälissä. Rypäleiden tulee korjuuhetkellä olla riittävän makeita mutta samalla myös riittävän hapokkaita. Rypäleet poimitaan käsin. Koneellinen korjuu on kielletty, jotta rypäleet eivät rikkoutuisi ja alkaisi käydä värjäten mehun.[34]

Kerätyt rypäleet viedään puristusasemille, joita korjuualueella on pari tuhatta. Puristus aloitetaan nopeasti, jotta ennenaikainen käyminen ei irrottaisi rypäleistä väriä. Samasta syystä puristus täytyy tehdä hitaasti. Puristus tapahtuu yleensä matalilla pyöreillä tai neliskulmaisilla coquard-puristimilla, jollaiseen mahtuu kerralla 4 000 kiloa rypäleitä. Tästä määrästä saadaan 2 550 litraa sellaista mehua, jota saa lain mukaan käyttää samppanjaan. Ensimmäiset 2 050 litraa on parasta laatua, nimeltään cuvée, ja seuraavat 500 litraa on nimeltään premier taille. Viimeiset 116 litraa mehua (deuxième taille) ei käy lain mukaan samppanjaan.[35]

Moët & Chandonin teräksisiä käymistankkeja

Kun mehu on puristettu, siihen lisätään hiukan rikkidioksidia suojaamaan sitä hapettumiselta ja infektioilta. Mehusta myös poistetaan kiinteät hiukkaset esimerkiksi suodattamalla tai kylmästabiloinnilla.[35] Rypälemehu kaadetaan ruostumattomasta teräksestä tai tammesta tehtyihin käymistankkeihin, joissa alkaa alkoholikäyminen. Käymistä nopeutetaan yleensä lisäämällä paikallista viinihiivaa, jonka laadun valinnalla on suuri merkitys lopputuloksen kannalta. Käyminen tapahtuu 18–20 asteessa ja kestää kymmenisen päivää. Sen tuloksena on 10,5-prosenttinen viini.[36]

Moni samppanja käy läpi maloaktisen käymisen kokonaan tai osittain. Siinä bakteerit muuttavat terävältä maistuvan omenahapon pehmeämmäksi maitohapoksi, ja samalla syntyy hiilidioksidia.[37]

Samppanjan sekoittaminen on samppanjan valmistuksen vaativin vaihe, ja se poikkeaa paljon muiden viinien sekoittamisesta. Kokenut sekoittaja maistelee erimakuisia raakoja perusviinejä ja arvioi, millaisia sekoituksia niistä pitää tehdä. Sekoittamisessa voidaan käyttää hyväksi aikaisempina vuosina varastoituja reserve-viinejä, yleensä 5–30 prosenttisesti.[38]

Sekoitukseen valitut viinit juoksutetaan säiliöihin, ja sekoitus suodatetaan parin päivän kuluttua uusiin säiliöihin. Sen jälkeen siihen lisätään liqueur de tirage, jossa on muun muassa sokeria (24 g/litra), hiivaa ja kirkastavia aineita. Viini pullotetaan ja suljetaan väliaikaisella kruunukorkilla. Pullot viedään 10-asteiseen kellariin, jossa vähintään muutaman viikon kestävän säilytyksen aikana alkaa toinen käyminen, joka nostaa viinin alkoholipitoisuuden 12 prosenttiin. Pulloja käännellään käymisen aikana, jotta sakka pysyy irtonaisena ja valuu korkin alla olevaan muovikapseliin. Käymisessä syntyy hiilidioksidia, joka liukenee viiniin hiilihappona ja vapautuu sitten kuohuen, kun pullo avataan. Hiilidioksidin liukeneminen nostaa myös pullon paineen kuuteen ilmakehään.[39]

Samppanjaa kypsytetään vähintään 15 kuukauden ajan, luksuslaatuja jopa seitsemän vuotta. Kypsytyksen päätyttyä pullon korkki vaihdetaan ja toisen käymisen sakka poistetaan. Vaihdon yhteydessä menetetty neste korvataan uudella, johon on lisätty hiukan sokeria. Lopullinen korkki on erityisen tiivis, jotta se pitää paineen pullossa. Korkki sidotaan rautalangalla.[40]

Suojattu tuote

Champagnen virallinen samppanjantuotantoalue punaisella

Euroopan valtiot ja muutamat muut maat ovat suojanneet samppanja-sanan (ransk. champagne) tarkoittamaan vain Champagnen alueelta tulevia kuohuviinejä. Tuotemerkki suojattiin Madridin sopimuksella vuonna 1891 ja se vahvistettiin ensimmäisen maailmansodan jälkeisessä Versailles’n sopimuksessa.[41] Samppanjamenetelmällä (méthode champenoise) valmistetaan muitakin kuohuviinejä kuin samppanjaa, mutta niiden etiketeissä on käytettävä jotain muuta nimitystä, kuten méthode traditionnelle.[42]

Tuottajat

Samppanjan tuottajia ovat rypäleiden viljelijät sekä samppanjatalot, jotka ostavat rypäleet ja tekevät niistä samppanjaa. Samppanjataloilla voi olla tiettyjen viljelijöiden kanssa monivuotinen sopimus, joka takaa ostajalle halutut raaka-aineet ja laadun. Jako viljelijöihin ja samppanjataloihin on ollut kauan selkeä, mutta nykyisin joillakin samppanjataloilla on omat tarhat, ja myös jotkut viljelijät ovat alkaneet valmistaa omaa samppanjaa. Lisäksi osuustoimintaliikkeet eli kooperatiivit ovat tulleet osaksi samppanjantuotantoa. Osuusliikkeet pystyvät tarjoamaan markkinointia tai sellaisia kalliita palveluja, joihin viljelijä ei yksinään kykene.[43]

Vuonna 2015 samppanjataloja oli 320 ja viljelijöitä 16 000.[44] Kooperatiiveja vuonna 2006 oli 64. Omalla nimellään samppanjaa valmistavia ja myyviä viljelijöitä oli vuonna 2006 noin 4700.[43]

Etikettikoodi

Samppanjapullon etiketin kaksikirjaiminen koodi kertoo samppanjan tuottajan:[43][44]

  • NM (Négociant manipulant)
Samppanjatalo, joka ostaa rypäleet, valmistaa samppanjan ja myy sitä.
  • CM (Coopérative de manipulation)
Viljelijöiden osuustoimintayritys, joka valmistaa ja myy samppanjaa omalla nimellään.
  • RM (Récoltant manipulant)
Viljelijä, joka myy ja ostaa rypäleitä sekä valmistaa ja myy samppanjaa omalla nimellään.
  • RC (Récoltant-coopérateur)
Viljelijä, joka myy osuustoimintayrityksen valmistamaa samppanjaa omalla nimellään.
  • SR (Société de Récoltants)
Esimerkiksi sukulaisten perustama yritys, joka valmistaa samppanjaa yhteisissä tiloissa ja myy sitä kunkin omalla nimellä.
  • ND (Négociant distributeur)
Yritys, joka myy muiden valmistamaa samppanjaa.
  • MA (Marque auxiliaire)
Ostajan, kuten ravintolan, markkinoima oma merkki, jonka samppanja on muiden valmistamaa.

Tuotantomäärät ja vienti

Samppanjan kokonaissato vuonna 2014 oli 337 miljoonaa pulloa. Samana vuonna vietiin 307 miljoonaa pulloa, josta 215 miljoonaa oli samppanjatalojen tuottamaa ja 92 miljoonaa viljelijöiden ja osuuskuntien tuottamaa. Ranskaan tästä vietiin 53 prosenttia ja ulkomaille 47 prosenttia. Suurimmat samppanjan tuojat 2014 olivat:[45]

sija maa × milj. pulloa
1. Iso-Britannia 32,7
2. Yhdysvallat 19,2
3. Saksa 12,6
4. Japani 10,4
5. Belgia   9,7
6. Australia   6,5
7. Italia   5,8
8. Sveitsi   5,6
9. Espanja   3,4
10. Ruotsi   2,6

Suurimmat tuottajat

Kymmenen suurinta samppanjantuottajaa vuonna 2011 olivat Moët & Chandon, Veuve Clicquot, Nicolas Feuillatte, GH Mumm, Laurent-Perrier, Piper-Heidsieck, Taittinger, Pommery, Lanson sekä Perrier-Jouët. Suurimman tuottajan Moët & Chandonin vuosituotanto oli 2 205 000 yhdeksän litran laatikkoa.[46]

Laatumerkit

Ranskalaisen viinilehden La Revue du vin de France mukaan 20 parasta samppanjamerkkiä vuonna 2013 olivat Louis Roederer, Pol Roger, Bollinger, Gosset, Dom Pérignon, Jacquesson, Krug, Salon, Deutz, Billecart-Salmon, Charles Heidsieck, Perrier-Jouët, Philipponnat, A.R. Lenoble, Veuve Clicquot, Taittinger, Henri Giraud, Joseph-Perrier, Laurent-Perrier ja Ruinart.[47]

Pullot

Erikokoisia samppanjapulloja. Portailla pienimmästä suurimpaan piccolo, demie, normaali ja magnum. Rivissä oikealta vasemmalle Jeroboam, Metusalem, Salmanazar ja Baltasar.

Yleisimmät samppanjapullojen koot ovat normaali (0,75 l) ja magnum (1,5 l). Muita kokoja ovat piccolo eli quart (0,1875 l), demie (0,375 l) sekä suuret Jeroboam (3 l), Reoboam (4,5 l), Metusalem (6 l), Salmanazar (9 l), Baltasar (12 l) ja Nebukadnesar (15 l).[48]

Käyttö

Samppanjaa nautitaan seurustelujuomana, aperitiivina ja erilaisten ruokien kanssa. Erityisesti samppanja on juhlajuoma. Sitä nautitaan esimerkiksi valtiollisissa ja diplomaattisissa tilaisuuksissa, taidenäyttelyjen avajaisissa, elokuvajuhlilla, vastaanotoilla tai onnittelukäynneillä. Sitä käytetään myös voitonjuomana moottoriurheilussa ja golfissa hole-in-onea juhlistamassa. Monet yhdistävät samppanjan seksiin ja erotiikkaan, ja sitä onkin perinteisesti nautittu yökerhoissa, kalleimmissa bordelleissa sekä orgioissa. Esimerkiksi Giacomo Casanova piti samppanjaa viettelemisen välttämättömänä välineenä.[49]

Tarjoilu

Samppanja nautitaan viileänä, 8–10-asteisena. Huoneenlämpöinen samppanjapullo jäähtyy jääkaapissa kolmessa–neljässä tunnissa, jäähdytysastiassa alle 20 minuutissa ja pakastimessa 15 minuutissa.[50]

Samppanjapullon korkin avaaminen vaatii tarkkuutta, sillä pullossa on kova paine. Lentävä korkki voi aiheuttaa silmävamman, ja liiallinen suihku on samppanjan tuhlausta. Tasaisesti jäähdytetty ja kuivattu pullo suunnataan poispäin ihmisistä 45 asteen kulmaan. Korkin päällä oleva sidelanka kierretään auki pitämällä peukaloa samalla korkin päällä. Kun lanka on poistettu, otetaan tukeva ote korkista ja kierretään pulloa. Kun korkki alkaa liikkua, sen liikettä hidastetaan niin, että pullon paine työntää sen vähitellen ulos. Juuri ennen kuin korkki on ulkona, sitä voi kallistaa hiukan, jotta aukaisemisesta syntyy ihanteellinen ääni.[51]

Samppanjapullo voidaan avata myös säilällä tai sapelilla. Tekniikan nimi on sabrage. Miekkaa liu’utetaan pullon sivusaumaa pitkin, kunnes se kolahtaa pullon suussa olevaan kohoumaan, mikä katkaisee pullon kaulan korkin alapuolelta. Pullon suusta purkautuva paine pitää huolen siitä, ettei pullon sisälle mene lasinsiruja.[51]

Samppanjaa juodaan usein huilumaisesta lasista, jossa se poreilee kauniisti, mutta tulppaaninmuotoinen lasi säilyttää sen tuoksun paremmin. Lasin tulee olla ohut ja väritön.[52] Lasin huolellinen pesu, huuhtelu ja kuivaaminen on tärkeää etenkin samppanjan poreilun säilymisen kannalta.[53]

Lähteet

Viitteet

  1. ↑ Sinivirta 2007, s. 23–24.
  2. ↑ Sinivirta 2007, s. 19–22.
  3. ↑ Sinivirta 2007, s. 23.
  4. ↑ Sinivirta 2007, s. 28.
  5. ↑ Sinivirta 2007, s. 24–25.
  6. ↑ Sinivirta 2007, s. 26.
  7. ↑ Sinivirta 2007, s. 28–29.
  8. ↑ a b Sinivirta 2007, s. 31.
  9. ↑ Sinivirta 2007, s. 32.
  10. ↑ Sinivirta 2007, s. 24, 28.
  11. ↑ Sinivirta 2007, s. 34–35.
  12. ↑ Sinivirta 2007, s. 36.
  13. ↑ Sinivirta 2007, s. 64–66.
  14. ↑ Sinivirta 2007, s. 66–67.
  15. ↑ Sinivirta 2007, s. 67–68.
  16. ↑ Sinivirta 2007, s. 166–167.
  17. ↑ Sinivirta 2007, s. 68–69.
  18. ↑ Sinivirta 2007, s. 69–70.
  19. ↑ Sinivirta 2007, s. 71.
  20. ↑ Samppanjalaadut Suomen Champagne-seura. Viitattu 19.4.2015.
  21. ↑ Sinivirta 2007, s. 71.
  22. ↑ Sinivirta 2007, s. 74.
  23. ↑ Sinivirta 2007, s. 72–73.
  24. ↑ Suomalaisten samppanja-löytö ihmetyttää - Näin 170 vuotta vanha samppanja eroaa nykyisestä Talouselämä. 21.4.2015. Viitattu 21.4.2015.
  25. ↑ Sinivirta 2007, s. 73.
  26. ↑ Sinivirta 2007, s. 74–75.
  27. ↑ Sinivirta 2007, s. 47.
  28. ↑ Sinivirta 2007, s. 46.
  29. ↑ Sinivirta 2007, s. 48.
  30. ↑ Sinivirta 2007, s. 48–50.
  31. ↑ Sinivirta 2007, s. 51.
  32. ↑ Décret n° 2010-1441 du 22 novembre 2010 relatif à l'appellation d'origine contrôlée « Champagne » legifrance.gouv.fr. Viitattu 28.8.2011. ranskaksi
  33. ↑ Les Maisons de Champagne. "A.O.C. Champagne: Définition et loi −1 maisons-champagne.com. Viitattu 28.8.2011. ranskaksi
  34. ↑ Sinivirta 2007, s. 52–53.
  35. ↑ a b Sinivirta 2007, s. 53–54.
  36. ↑ Sinivirta 2007, s. 54–55.
  37. ↑ Sinivirta 2007, s. 56.
  38. ↑ Sinivirta 2007, s. 56–58.
  39. ↑ Sinivirta 2007, s. 60–61.
  40. ↑ Sinivirta 2007, s. 61–63.
  41. ↑ Jenni Räinä: Samppanjan sielunmaisema. Aamulehti, 27.3.2013, s. B28.
  42. ↑ Sinivirta 2007, s. 80–81.
  43. ↑ a b c Sinivirta 2007, s. 39–40.
  44. ↑ a b Champagne Growers and Houses Comité Champagne. Viitattu 20.4.2015.
  45. ↑ Key market statistics Comité Champagne. Viitattu 20.4.2015.
  46. ↑ Top 10 biggest Champagne brands 6.9.2012. The Drinks Business. Viitattu 19.4.2015.
  47. ↑ Antoine Gerbelle: Les meilleurs champagnes de marques : le palmarès inédit La Revue du vin de France. 21.12.2013. Viitattu 22.4.2015.
  48. ↑ Varastointi Suomen Champagne-seura. Viitattu 19.4.2015.
  49. ↑ Sinivirta 2007, s. 13–15.
  50. ↑ Sinivirta 2007, s. 98–99.
  51. ↑ a b Sinivirta 2007, s. 100–101.
  52. ↑ Sinivirta 2007, s. 102.
  53. ↑ Sinivirta 2007, s. 103–105.

Kirjallisuutta

  • Nuikki & Avellan, Essi & Lihtonen, Juha: Champagne: Parhaat samppanjat. Valokuvat: Pekka Nuikki. Kuvituskuvat: Minna Liukkonen. Käännökset: Meri Kukkavaara. Helsinki: Readme.fi, 2014. ISBN 978-952-220-772-2.
  • Sinivirta, Jukka: Elämäniloa ja samppanjaa. Helsingissä: Otava, 1999 (3. tarkistettu painos 2004). ISBN 951-1-15770-1.

Aiheesta muualla

 

Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Samppanja&oldid=14915276”