Föglön hylky

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Föglön hylky (tunnetaan myös nimellä Samppanjakuunari[1]) on vuonna 2003 Ahvenanmaalta Föglön eteläpuolelta löydetty tunnistamattoman 1800-luvun kuunarin hylky. Se tuli kuuluisaksi kesällä 2010, kun laivasta sukellettiin lukuisia ehjiä pulloja samppanjaa, jotka myöhemmin osoittautuivat maailman vanhimmiksi säilyneiksi samppanjapulloiksi. Föglön hylystä nostettiin myös 1840-luvulta peräisin olleita belgialaisia olutpulloja. Aluksen nimen lisäksi myöskään sen reittiä tai määräsatamaa ei tiedetä. Sen on arveltu kuljettaneen arvokasta lastiaan jollekin pietarilaiselle kauppahuoneelle tai jopa keisarilliselle hoville.[1]

Hylky[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Merenkulkulaitos löysi hylyn omissa kaikuluotauksissaan vuonna 2003,[2] mutta ensimmäiset sukellukset alukseen teki ahvenanmaalais-ruotsalainen ryhmä vasta heinäkuussa 2010. Hylyn tarkkaa sijaintia ei ole kerrottu julkisuuteen, sen tiedetään kuitenkin sijaitsevan useasta saaresta muodostuvan Föglön kunnan eteläpuolisella merialueella Ahvenanmaan ulkosaaristossa.[1] Karavelin tyylisen kaksimastoisen kuunarin hylky on 55[3] metrin syvyydessä. Alus on noin 21,5 metriä pitkä ja 6,5 metriä leveä. Sen tarkkaa ikää ei ole vielä selvitetty, mutta kuunarin arvellaan olevan noin 200 vuoden ikäinen. Uppoamisen ajankohdaksi arveltiin aluksi 1800-luvun ensimmäisiä vuosikymmeniä. Hylky makaa pohjassa lähes ehjänä, ainoastaan aluksen perälaita on irronnut.[2]

Aluksesta löydetty esineistö käsittää samppanja- ja olutpullojen lisäksi muun muassa tiilistä rakennetun tulisijan, keittiötarvikkeita ja astiastoa sekä erilaisia navigaatiovälineitä kuten kaksi oktanttia. Lautaset olivat tunnetun ruotsalaisen Rörstrandin posliinitehtaan tuotantoa 1780–1830-lukujen väliseltä ajalta.[1]

Samppanjalöytö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pullojen määrä ja sisältö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hylystä nostetut samppanja- ja olutpullot löydettiin aluksen peräosasta.[1] Samppanjaa oli yhteensä yli 168[3] pulloa, joista hyvälaatuisina säilyneitä oli 145.[4] Samppanjapulloista 95 tunnistettiin vuonna 1829 Jacquessoniin yhdistetyn Juglarin, 46 Veuve Clicquot'n sekä neljä vuodesta 1838 Piper-Heidsieckin nimellä tunnetun Heidsieckin valmistamiksi.[5]

Muinaismuistolain mukaan aluksesta löydetty lasti siirtyi Ahvenanmaan maakuntahallituksen omistukseen, joka puolestaan päätti myydä sen huutokaupalla ja käyttää saadun tuoton yleishyödyllisiin kohteisiin kuten Itämeren tilan parantamiseen.[4] Osaa pulloista suunniteltiin käytettäväksi uuden kuohuviinin raaka-aineeksi ja muutama pullo jätettiin Ahvenanmaan maakuntamuseon kokoelmiin.[5]

Marraskuussa 2010 järjestettiin Maarianhaminan kongressi- ja kulttuuritalo Alandicassa tilaisuus, jossa kaksi pulloa avattiin maistelua varten. Paikalle oli saapunut lähes sata toimittajaa eri puolilta maailmaa.[3]

Myöhemmin vuonna 2018 Veuve Clicquot:n suorittama analyysi luokitteli kuohuviinit kuitenkin juotavaksi kelpaamattomiksi[6].

Huutokaupat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ensimmäiset kaksi pulloa huutokaupattiin Maarianhaminassa kesäkuussa 2011, jolloin niitä myytiin maailmanennätyshintaan. Veuve Clicquot -pullosta maksettiin tuolloin 30 000 euroa ja Juglarin pullo puolestaan myytiin 24 000 eurolla.[4] Niiden ostajaksi paljastui myöhemmin Singaporessa vaikuttava venäläinen ravintoloitsija.[7] Toinen huutokauppa järjestettiin kesäkuussa 2012, jolloin ranskalainen huutokauppatalo Artcurial myi Maarinahaminassa järjestetyssä tilaisuudessa 11 hylystä nostettua pulloa.[8] Huutokaupasta muodostui kuitenkin pettymys, sillä arvioidun 200 000 euron sijaan se tuotti vain 109 000 euroa. Kalleimman Veuve Clicquot Ponsardin -pullon hinta nousi tällä kertaa ainoastaan 15 000 euroon. Lisäksi kolme pulloa jäi kokonaan myymättä, kun niistä tehdyt tarjoukset eivät ylittäneet lähtöhintaa.[9]

Apulaisoikeuskanslerin lausunto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 2013 Ahvenanmaan maakuntahallituksen toiminnasta tehtiin kantelu oikeuskanslerille.[10] Maaliskuussa 2014 apulaisoikeuskansleri Mikko Puumalainen antoi maakuntahallitukselle huomautuksen, koska katsoi sen menetelleen virheellisesti. Hylystä löydetyn lastin nostaminen aloitettiin ennen kuin Museovirasto oli ehtinyt antamaan lausuntoaan asiasta, apulaisoikeuskanslerin mukaan maakuntahallitus oli näin tehdessään menetellyt Ahvenanmaan itsehallintolain sekä hyvän hallintotavan vastaisesti. Lisäksi samppanjapullojen maastavienti oli huomautuksen mukaan muinaismuistoja koskevan lainsäädännön ja kansainvälisten sopimusten tarkoituksen vastainen. Samppanjahuutokauppa ei kuitenkaan itsessään ollut selkeästi lainvastaista, koska muinaismuistojen kaupallista hyödyntämistä koskeva sääntely puuttui Suomen lainsäädännöstä.[11]

Olutpullot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Samppanjapullojen lisäksi hylystä nostettiin viisi pulloa belgialaista olutta, jotka korkkien perusteella ovat vuosilta 1842–1846. Niiden on arveltu olleen peräsisin jostakin Gentin alueelta. Löytynyt olut päätettiin rekonstruoida ja ottaa uudelleen tuotantoon. VTT analysoi pullojen sisällön, jonka jälkeen Finströmissä toimiva Stallhagenin pienpanimo aloitti oluen reseptin kehittämisen. Itse olut valmistettiin Gentissä Leuvenin yliopiston laboratoriopanimossa. Stallhagen Historic Beer 1842 -nimistä olutta tehtiin 2 000 numeroitua pulloa, jotka tulivat myyntiin Viking Linen laivoilla kesäkuussa 2014.[12] Yhden pullon hinta on 110 euroa.[13]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e The Champagne Schooner Ålands landskapsregering. Viitattu 10.8.2014.
  2. a b The Shipwreck aka The Champagne Schooner (Arkistoitu – Internet Archive) The World's Oldest Champagne and Beer. Viitattu 10.8.2014.
  3. a b c Maailman vanhin samppanja avattiin vihdoin - "hienoa, upeata!" 17.11.2010. Ilta-Sanomat. Arkistoitu 12.8.2014. Viitattu 10.8.2014.
  4. a b c Ahvenanmaan vanha samppanja myytiin maailmanennätyshintaan 3.6.2011. Helsingin Sanomat. Viitattu 9.8.2014.
  5. a b Ahvenanmaan samppanjahylystä löytyi uusi juomalaatu 17.1.2011. Helsingin Sanomat. Viitattu 10.8.2014.
  6. "World's oldest champagne" discovered near Åland found to be undrinkable. 10 October 2018. Yle.
  7. Russian Eatery the Buyer of World’s Oldest Champagne 14.6.2011. Jakarta Globe. Viitattu 10.8.2014.
  8. Elva flaskor champagne säljs i sommar 6.3.2012. Ålandstidningen. Arkistoitu 12.8.2014. Viitattu 10.8.2014.
  9. Ahvenanmaan samppanjahuutokauppa tuotti pettymyksen 9.6.2012. Yle Uutiset. Viitattu 10.8.2014.
  10. Ahvenanmaan samppanja-aarteen hinta veronmaksajille: 300 000 euroa 22.12.2012. Ilta-Sanomat. Arkistoitu 12.8.2014. Viitattu 10.8.2014.
  11. Apulaisoikeuskanslerilta kovat moitteet: Ahvenanmaan laivahylyn samppanjan nosto itsehallintolain rikkomista 26.3.2014. Yle Uutiset. Viitattu 10.8.2014.
  12. Hylystä löytynyt ikivanha olut monistettiin myyntiin 13.6.2014. Helsingin Sanomat. Viitattu 10.8.2014.
  13. 1800-luvun olut pian valmis nautittavaksi 28.5.2014. Turun Sanomat. Arkistoitu 9.8.2014. Viitattu 10.8.2014.