T-80

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Tämä artikkeli kertoo panssarivaunusta. T80 on myös Tatran valmistama automalli.
T-80U
T-80 on display.jpg
T-80
Pituus
– putki edessä 9,64 m
– pelkkä runko 7,01 m
Leveys 3,60 m
Korkeus 2,20 m m
Taistelupaino 50,7 t
Telaketjut ?
Maksiminopeus
– tiellä 70 km/h
– maastossa 48 km/h
Toimintasäde 335 km, 600 km lisäpolttoainesäiliöllä
Pääase automaattilataava 125mm sileäputkinen panssarivaunukanuuna 2A46M
Muu aseistus 7,62 mm PKT konekivääri ja 12,7 mm NSVT ilmatorjuntakonekivääri
Panssarointi Kontakt-5-reaktiivipanssari
Moottori 1 250 hv turbiini
1 250 hv
Miehistö 3, johtaja, ajaja, ampuja
Valmistusmaa Flag of the Soviet Union.svg Neuvostoliitto

T-80 on Neuvostoliitossa 1984 käyttöön otettu taistelupanssarivaunu. T-80 oli ensimmäinen neuvostoliittolainen kaasuturbiinimoottoria käyttävä panssarivaunu ja ensimmäinen jossa oli ballistiikkatietokone ja laseretäisyysmittari. T-80 myöhempiä malleja on valmistettu Venäjällä Omskissa ja T-84-malli on edelleen tuotannossa Ukrainassa.

Kehitys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

T-80:n suunnittelu alkoi 1970-luvulla ja se hyväksyttiin palveluskäyttöön 1976. Ensimmäinen valmistusversio valmistui kuitenkin vasta 1978, kaksi vuotta aikaisemmin kuin yhdysvaltalainen vastineensa M1 Abrams. Vaunua valmisti ensin Kirov lähellä Leningradia (nyk. Pietari) ja nykyisin KBTM Omskissa. T-80UD:ta ja T84:aa valmistetaan myös Ukrainassa Harkovassa XKBM:n toimesta.

Huolimatta siitä, että T-80 on ulkoisesti samankaltainen kuin edeltäjänsä T-72, perustuu T-80 enemmän vanhempaan T-64:ään. Vaunun voimanlähteenä oli turbiinimoottori, joka teki vaunusta nopean, hiljaisemman ja liikkumiskykyisen maastosta riippumatta. Moottori kuitenkin osoittautui kenttäkäytössä epäluotettavaksi. Lisäksi moottori kulutti huimasti polttoainetta verrattuna dieselmoottoriin.

Ensimmäinen versio vaunusta oli pitkälti raskaammin panssaroitu T-64-turbiinimoottorilla. Pääase, 125 mm sileäputkinen panssarivaunukanuuna 2A46M-1, oli sama kuin T-72:ssa. Vanhemmissa T-80:n malleissa pääaseesta voitiin ampua 9K112 Kobra (NATO: AT-8 "Songster") -panssarintorjuntaohjuksia, myöhemmin nämä korvattiin nopeammalla laserohjatulla 9K119 Refleks -ohjuksella. Runkoa oli muutettu, jotta polttoainetta saataisiin mahtumaan kaksinverroin T-64:ään verrattuna. Tämän lisäksi tornin taakse saadaan sijoitettua lisäpolttoainesäiliöt toimintasäteen kasvattamiseksi. T-72:sta oli ensimmäiseen malliin otettu torniin sijoitettavat 12 savunheitintä.

Myöhempiin 1980-luvun malleihin T-80B ja -BV lisättiin ensiksi mainittuun uusi keraamikomposiittipanssarointi ja jälkimmäiseen reaktiivipanssarointi (Kontakt ERA). Reaktiivipanssarointi teki vaunun keulan käytännössä läpäisemättömäksi NATO:n silloisille panssarintorjuntaohjuksille. Vaunun ensimmäinen merkittävästi edeltäjiään parempi malli oli kuitenkin vasta T-80U. U-mallin myötä T-80 sai uuden tornin, uuden panssarintorjuntaohjuksen 9M119 Refleks (Nato-nimeltään AT-11 Sniper), jota voidaan käyttää myös helikoptereita vastaan. Lisäksi se sai toisen sukupolven reaktiivipanssaroinnin Kontakt-5 ja uuden tehokkaamman sekä luotettavamman moottorin, joka nosti tehon 1 100:sta 1 250 hevosvoimaan.

Kuten muut neuvostoliittolaiset panssarivaunut, T-80 on huomattavan matala ja kevyt (46 tonnia) verrattuna M1 Abramsiin (63 tonnia) tai Leopard 2:een (55 tonnia). Neuvostodoktriini edellytti kylmän sodan aikaan nopeasti etenevää hyökkäystä Keski- ja Länsi-Eurooppaan, joiden jokimaasto on upottavaa suomaata.

Kaasuturbiinista luovuttiin ukrainalaisissa T-80UD ja T-84-malleissa ja moottori korvattiin 1 000 hv dieselmoottorilla. Huolimatta moottoritehon vähentämisestä, vaunu on keveytensä ansiosta vieläkin huomattavan liikuntakykyinen.

Omasuojajärjestelmät[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

T-80:n uudemmissa versioissa on monipuoliset omasuojajärjestelmät. Arena on aktiivinen omasuojajärjestelmä, jonka avulla voidaan tuhota vaunua lähestyvät ohjukset ja singon ammukset. Järjestelmän tutka havaitsee lähestyvän pst-ohjuksen sen ollessa vähintään 50 metrin etäisyydellä ja laukaisee sitä kohti sirpaloituvan torjuntaheitteen, joka tuhoaa ohjuksen.

Štora-järjestelmä puolestaan havaitsee vaunuun kohdistuvan 0,6-1,1 mikrometrin aallonpituusalueen säteilyn (osa näkyvästä valosta ja lähi-infrapuna). Tätä aallonpituusaluetta käytetään yleisesti lasersädettä seuraavien sekä laservalaisuun hakeutuvien ohjusten ohjausjärjestelmissä. Järjestelmä reagoi vaunuun kohdistuvaan lasersäteilyyn laukaisemalla aerosolisavuheitteen, joka pysäyttää 0,4-14 mikrometrin aallonpituusalueen säteilyn (koko näkyvän valon ja infrapuna-alue), ja näin estää vaunun valaisun ohjusta varten, sekä peittää sen kaikilta optisilta tähtäimiltä, myös lämpötähtäimiltä. Savujärjestelmä kattaa 360 astetta. Järjestelmä käsittää myös infrapunahäirintälaitteen, jolla voidaan häiritä panssarintorjuntaohjuksen seuraamista sen ampumalaitteelta, ja näin estää oikeiden ohjauskomentojen lähettämistä tällä tavoin ohjattaville ohjuksille. Häirintälaite kattaa 20° tornin molemmilla puolilla vaakasuunnassa ja 4° pystysuunnassa. Valmistajan mukaan osumistodennäköisyys pienenee neljännekseen alkuperäisestä järjestelmiä käytettäessä.

Uusimman T-80UM2-mallin runkoa on muokattu siten että miehistö ja ammukset sijaitsevat eri tilassa. Lisäksi vaunu on suunniteltu siten, että vihollisammuksen räjäyttäessä vaunun omat ammukset, sinkoutuvat nämä ulospäin ja jättävät näin miehistölle paremman mahdollisuuden selviytyä hengissä. Piirre on uusi venäläisissä vaunuissa, vaikka se on ollut standardi länsimaisissa vaunuissa jo pitkään. On epävarmaa, tulevatko Venäjällä tehdyt T-80:n jatkokehitelmät ikinä tuotantoon Venäjän siirtyessä T-90-vaunuun.

Aseistus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääase on automaattilataava 125 mm sileäputkinen panssarivaunukanuuna (2A46M), joka on sama kuin T-72:sessa. Tulinopeus on 6-8 laukausta minuutissa. Ammustyyppi voi olla panssariammus (AP), alikaliiperiammus (APDS), pyrstövakautettu alikaliiperiammus valojuovalla (APFSDS-T), ontelokranaatti (HEAT) sekä erityyppisiä sirpalekranaatteja valojuovalla tai ilman, mm. (HE-FRAG). Pst-ohjus on laserohjattava 9M119 Refleks (NATO: AT-11 Sniper), joka voidaan ampua 100-4000 metrin päähän tai 5 kilometrin etäisyydelle ilma-alusta vastaan. Lisäksi yksi 7,62 mm (PKT) tykinputken suuntainen konekivääri ja yksi tornin katolla oleva 12,7 mm (NSVT) ilmatorjuntakonekivääri.

Mallit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • T-80 -Ensimmäinen malli
  • T-80B -Uusi keraaminen panssarointi
  • T-80BV -Reaktiivipanssarointi
  • T-80U -Uusi torni. Uusi PST-ohjus. Paranneltu GTD-1250 moottori. Toisen sukupolven Kontakt-5 reaktiivipanssarointi.
  • T-80UD -Ukrainalainen dieselmoottoriversio (1000hv) Pakistanille
  • T-80UK, T-80UDK -Komentovaunuversio jossa Shtora-elektronisoptinen selvitymisjärjestelmä
  • T-80UM -venäläinen versio, jossa lämpökamerajärjestelmä infrapunan sijaan
  • T-80UM1 "Bars" (lumileopardi), venäläinen prototyyppi Arena-puolustusjärjestelmällä
  • T-80UM2 Tšornyi Orol -prototyyppi, valettu torni, jossa erilliset osiot miehistölle ja ammuksille, pidennetty runko, uusi lataamisjärjestelmä, uusi reaktiivipanssarointi, tietokoneistettu tulenjohtojärjestelmä, pimeänäkölaitteet vaununjohtajalle ja ampujalle, Arena
  • T-84 Oplot -ukrainalainen versio UD-mallista, ranskalainen ALIS-pimeänäkölaitteisto, Arena, Štora

Valmistus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vaunua käyttävät valmistajamaat Venäjä ja Ukraina. Venäjä ilmoitti luopuvansa T-80:n valmistuksesta 1992, tosin muutamia on tilattu valmistuksen pitämiseksi käynnissä vientitilaisuuksien saamiseksi. Venäjä siirtyi tilauksissaan halvempaan T-72:een ja sen seuraajaan T-90:een. Ukrainassa valmistetut vaunut ovat "80 % ukrainalaisia".

T-80:n vienti on vahvistettu ainakin seuraaviin maihin: Pakistan (320 Ukrainasta vuonna 1997), Etelä-Korea (Venäjältä, 2002), Kypros, Kiina (Venäjältä 200?, 1993), Makedonia[1].

T-80 taistelussa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

T-80 on saanut taistelukokemusta molemmissa Tšetšenian sodissa. Huolimatta siitä, ettei se ole saanut vastaansa toisia panssarivaunuja, on sen menestys taistelussa ollut heikko. Heikko menestys johtui muun muassa operaation huonosta suunnittelusta, ja siitä että monien vaunujen reaktiivipanssareita ei ollut ladattu. Tšetšeniassa taistelut käytiin pääsääntöisesti urbaanissa ympäristössä. Perinteisesti venäläisten vaunujen siluetti on ollut matala, jonka takia korotus- ja etenkin madalluskulma on ollut rajoittuneempi kuin länsimaisissa vastineissaan. Groznyin kaltaisissa ympäristöissä tšetšeenitaistelijat saattoivat piiloutua katoille ja läpäistä kannettavilla pst-aseillaan suhteellisen heikosti panssaroidun katon tornista. Tästä syystä esimerkiksi Israelin Merkava-vaunussa on huomattavan iso korotuskulma.

Tekniset tiedot T-80U[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Miehistö: 3
  • Taistelupaino: 46 000 kg
  • Pituus: 7,01 m
  • Suurin korkeus: 2,20 m
  • Suurin leveys: 3,60 m
  • Paine: 0,92 kg/cm2
  • Moottori: 1 250 hv turbiini
  • Toimintamatka: 335 km (600 km lisäpolttoainesäiliöillä)
  • Suurin nopeus tieajossa: 70 km/h
  • Suurin nopeus maastossa: 48 km/h
  • Pääase: 125 mm sileäputkinen / 9M119Refleks (AT11-Sniper) PST-ohjus

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta T-80.