Sojuz (raketti)
Sojuz-kantoraketti (ven. Союз, suom. Liitto) on venäläinen kantoraketti, joka pohjautuu neuvostoliittolaisen rakettisuunnittelijan Sergei Koroljovin suunnittelemaan R-7-ydinohjukseen, jonka ensilento tapahtui 23. elokuuta 1957. Saman ohjuksen kantorakettiversio kuljetti Sputnik-satelliitin avaruuteen 4. lokakuuta 1957. Sojuzin edeltäjä oli myös Vostok-kantoraketti, joka perustui 8K74 eli R-7a-ohjukseen.
Sisällysluettelo |
Käyttäjät [muokkaa]
Sojuzista tuli 1960-luvulla Neuvostoliiton miehitetyn Sojuz-avaruusaluksen kantoraketti. Sojuz-nimellä tämä kantoraketti otettiin käyttöön vuonna 1966. 1980-luvun alussa Sojuz-raketteja valmistettiin parhaimmillaan 60 kappaletta vuodessa. Sojuz-rakettia käytetään Sojuz-aluksen lisäksi myös Progress-huoltoaluksen (huoltanut mm. ISS-avaruusasemaa) laukaisuun. Sillä on laukaistu myös suuri määrä satelliitteja.
Vuonna 2011 Sojuz-laukaisuja aletaan tehdä Euroopan Kouroun avaruuskeskuksesta. Laukaisuja on vuoden 2010 lopulle mennessä varmistunut 17 kappaletta muutamalle seuraavalle vuodelle. Tämä merkitsee Baikonurin kosmodromin työkuorman vähentymistä, mutta Venäjä onkin indikoinut siirtävänsä keskuksen toiminnan omalle maaperälleen muutamassa vuodessa. Ongelma on suurempi Arianespacen Ariane 5-raketille, jonka käyttö on vuosikymmennen ajan ollut liian vähäistä. Nyt 16 seuraavan muutaman vuoden tilatusta Ariane 5-laukaisusta omaa option vaihtaa Ariane 5-laukaisu Sojuz-laukaisuun. [1]
Tekninen kehitys [muokkaa]
Sojuz oli alun perin kolmivaiheinen kantoraketti. Sen Molnija-nimellä kulkevassa versiossa on neljäs rakettivaihe, joka mahdollistaa raskaiden tietoliikennesatellittien noston Molnija-kiertoradalle.
Uusin Sojuz-versio on nimeltään Sojuz U. 1990-luvun alussa rakettia uudistettiin ja siihen päätettiin ottaa Fregat-niminen ylin rakettivaihe. Fregat on NPO Lavotškin-yhtiön kehittämä moottori - se oli käytössä jo vuonna 1988 laukaistuissa Phobos-luotamissa. Tämä versio pystyy nostamaan 1350 kg hyötykuorman GTO-radalle. Vuonna 1997 Starsem myi ESA:lle Cluster-satelliittien laukaisemiseen kaksi Sojuz-Fregat-kantorakettia.
Sojuz U-versiosta on kehitetty versiota 2-1a. Sen ensimmäinen laukaisu tapahtui 8. marraskuuta 2004 Plesetskistä. Siinä on digitaalinen lennonohjausjärjestelmä ja siihen voidaan asentaa isompi nokkakartio.
Seuraava versio on 2-1b, johon tulee voimakkaampi kolmannen vaiheen moottori, RD-0124 (ajoaineena on kerosiini ja nestehappi). Se pystyy laukaisemaan Kourousta 3000 kg satelliitin GTO-radalle.
Myynti ja laukaisut [muokkaa]
Raketit valmistetaan Samarassa Venäjällä. Sojuz-rakettilaukaisuja myyvät venäläinen TSeEsKAbe ja venäläis-ranskalainen Starsem-yhtiö.
Sojuz-raketteja laukaistaan sekä Baikonurin kosmodromilta Kazakstanista että Plesetskin kosmodromilta Venäjältä. Vuonna 2010 laukaisuja tehdään myös Euroopan avaruusjärjestön laukaisukeskuksesta Ranskan Guyanasta.
Harvinainen epäonnistuminen tapahtui 15. lokakuuta 2002, kun Sojuz U räjähti tuhoten kyydissään olleen Foton-M-satelliitin 29 sekuntia laukaisun alusta. Yksi ihminen kuoli ja kahdeksan ihmistä loukkaantui onnettomuudessa.
Sojuzista tuli Columbia-avaruussukkulan tuhouduttua 1. helmikuuta 2003 myös amerikkalaisten astronauttien kulkuväline kansainväliselle avaruusasemalle. Vuodesta 2011 vuoteen 2018 Sojuz on ilmeisesti ainoa kulkuneuvo ISS-avaruusasemalle.
Maaliskuussa 2010 Ranskan avaruusjärjestö, ranskalainen Arianespace-rakettiyhtiö ja Venäjän avaruusjärjestö solmivat sopimuksen, jossa Venäjä myy 14 Sojuz-kantorakettia Ranskalle noin yhden miljardin euron hintaan. [2]
Laukaisut 1990-2010 [muokkaa]
Vuoden 2007 Le Bourgetin lentonäyttelyssä Venäjän avaruusjärjestö, Euroopan avaruusjärjestö ja Arianespace sopivat 19. kesäkuuta ensimmäisistä neljästä Kourousta tehtävästä Sojuz-laukaisusta. Ensimmäisen Sojuz ST-laukaisun piti tapahtua ennen maaliskuuta 2009, mutta Kouroun Sojuz-laukaisutornin rakentaminen oli kesken kesällä 2009. Sojuz-laukaisutorni on Sinnamarissa, 10 kilometriä pohjoiseen Ariane 5-laukaisutornista. (Lähde:[1]) Ensimmäiset Sojuz-laukaisut Kourousta tapahtunevat keväällä 2010.
| Laukaisukeskus UTC | Tyyppi | Vaiheita | Laukaisupaikka | Hyötykuorma | Hyötykuorman laatu | Muuta |
|---|---|---|---|---|---|---|
| ... | ... | ... | ... | ... | ... | ... |
| 1990 | ||||||
| 17. tammikuu 1990 14:45? |
Sojuz-U | 3 | Plesetskin kosmodromi | Kosmos 2055 (Oblik 89) | Sotilaallinen kaukokartoitussatelliitti | Onnistunut laukaisu |
| 25. tammikuu 1990 17:15? |
Sojuz-U | 3 | Plesetskin kosmodromi | Kosmos 2057 (Kobalt 51) | Sotilaallinen kaukokartoitussatelliitti | Onnistunut laukaisu |
| 11. helmikuu 1990 06:16:00 |
Sojuz-U2 | 3 | Baikonurin kosmodromi LC1/PU5 | Sojuz TM-9 | Miehitetty lento Mir-avaruusasemalle | Onnistunut laukaisu |
| 28. helmikuu 1990 23:10:57 |
Sojuz-U2 | 3 | Baikonurin kosmodromi LC1/PU5 | Progress M-3 | Rahtilento Mir-avaruusasemalle | Onnistunut laukaisu |
| 22. maaliskuu 1990 07:20? |
Sojuz-U | 3 | Plesetskin kosmodromi | Kosmos 2062 (Oblik 90) | Sotilaallinen kaukokartoitussatelliitti | Onnistunut laukaisu |
| 3. huhtikuu 1990 | Sojuz-U | 3 | Plesetskin kosmodromi LC43 | Kosmos 2064 (Kobalt 52) | Sotilaallinen kaukokartoitussatelliitti | Epäonnistunut laukaisu |
| 11. huhtikuu 1990 17:00:00 |
Sojuz-U | 3 | Plesetskin kosmodromi LC43/PU3 | Foton-6 | Mikrogravitaatiosatelliitti | Onnistunut laukaisu |
| 13. huhtikuu 1990 18:53? |
Sojuz-U | 3 | Plesetskin kosmodromi | Kosmos 2072 (Terilen 14) | Sotilaallinen kaukokartoitussatelliitti | Onnistunut laukaisu |
| 17. huhtikuu 1990 08:00? |
Sojuz-U | 3 | Plesetskin kosmodromi | Kosmos 2073 (Oblik 91) | Sotilaallinen kaukokartoitussatelliitti | Onnistunut laukaisu |
| 5. toukokuu 1990 20:44:01 |
Sojuz-U2 | 3 | Baikonurin kosmodromi LC1/PU5 | Progress 42 | Rahtilento Mir-avaruusasemalle | Onnistunut laukaisu |
| 7. toukokuu 1990 18:39? |
Sojuz-U | 3 | Plesetskin kosmodromi | Kosmos 2077 (Kobalt 53) | Sotilaallinen kaukokartoitussatelliitti | Onnistunut laukaisu |
| 15. toukokuu 1990 09:55? |
Sojuz-U | 3 | Kosmos 2078 (Kometa 12) | Sotilaallinen kaukokartoitussatelliitti | Onnistunut laukaisu | |
| 29. toukokuu 1990 07:19:59 |
Sojuz-U | 3 | Plesetskin kosmodromi LC43/PU4 | Resurs F1-50 | Kaukokartoitussatelliitti | Onnistunut laukaisu |
| 19. kesäkuu 1990 08:45? |
Sojuz-U | 3 | Plesetskin kosmodromi | Kosmos 2083 (Oblik 92) | Sotilaallinen kaukokartoitussatelliitti | Onnistunut laukaisu |
| 3. heinäkuu 1990 | Sojuz-U | 3 | Plesetskin kosmodromi LC16/PU2 | Kosmos 2085 (Kobalt 54) | Sotilaallinen kaukokartoitussatelliitti | Epäonnistunut laukaisu |
| 11. heinäkuu 1990 10:00? |
Sojuz-U2 | 3 | Baikonurin kosmodromi LC1/PU5 | Gamma 1L | Tiedesatelliitti | Onnistunut laukaisu |
| 17. heinäkuu 1990 09:29:59 |
Sojuz-U | 3 | Plesetskin kosmodromi LC43/PU3 | Resurs F2-5 | Kaukokartoitussatelliitti | Onnistunut laukaisu |
| 20. heinäkuu 1990 08:40? |
Sojuz-U | 3 | Plesetskin kosmodromi | Kosmos 2086 (Oblik 93) | Sotilaallinen kaukokartoitussatelliitti | Onnistunut laukaisu |
| 1. elokuu 1990 09:32:21 |
Sojuz-U2 | 3 | Baikonurin kosmodromi LC1/PU5 | Sojuz TM-10 | Miehitetty lento Mirille | Onnistunut laukaisu |
| 3. elokuu 1990 19:45? |
Sojuz-U | 3 | Plesetskin kosmodromi | Kosmos 2089 (Kobalt 55) | Sotilaallinen kaukokartoitussatelliitti | Onnistunut laukaisu |
| 15. elokuu 1990 04:00:41 |
Sojuz-U2 | 3 | Baikonurin kosmodromi LC1/PU5 | Progress M-4 | Rahtilento Mir-avaruusasemalle | Onnistunut laukaisu |
| 16. elokuu 1990 09:54:59 |
Sojuz-U | 3 | Plesetskin kosmodromi LC43/PU4 | Resurs F1-49 | Kaukokartoitussatelliitti | Onnistunut laukaisu |
| 31. elokuu 1990 08:00? |
Sojuz-U | 3 | Plesetskin kosmodromi | Kosmos 2099 (Oblik 94) | Sotilaallinen kaukokartoitussatelliitti | Onnistunut laukaisu |
| 7. syyskuu 1990 11:59:59 |
Sojuz-U | 3 | Baikonurin kosmodromi LC1/PU5 | Resurs F1-51 | Kaukokartoitussatelliitti | Onnistunut laukaisu |
| 27. syyskuu 1990 10:37:42 |
Sojuz-U2 | 3 | Baikonurin kosmodromi LC1/PU5 | Progress M-5 | Rahtilento Mir-avaruusasemalle | Onnistunut laukaisu |
| 1. lokakuu 1990 11:00? |
Sojuz-U2 | 3 | Baikonurin kosmodromi LC1/PU5]] | Kosmos 2101 (Don 2) | Sotilaallinen kaukokartoitussatelliitti | Onnistunut laukaisu |
| 16. lokakuu 1990 19:00? |
Sojuz-U | 3 | Plesetskin kosmodromi | Kosmos 2102 (Kobalt 56) | Sotilaallinen kaukokartoitussatelliitti | Onnistunut laukaisu |
| 16. marraskuu 1990 16:30? |
Sojuz-U | 3 | Plesetskin kosmodromi | Kosmos 2104 (Oblik 95) | Sotilaallinen kaukokartoitussatelliitti | Onnistunut laukaisu |
| 2. joulukuu 1990 08:13:32 |
Sojuz-U2 | 3 | Baikonurin kosmodromi LC1/PU5]] | Sojuz TM-11 | Miehitetty lento Mir-avaruusasemalle | Onnistunut laukaisu |
| 4. joulukuu 1990 18:30? |
Sojuz-U | 3 | Plesetskin kosmodromi | Kosmos 2108 (Kobalt 57) | Sotilaallinen kaukokartoitussatelliitti | Onnistunut laukaisu |
| 21. joulukuu 1990 06:20? |
Sojuz-U | 3 | Baikonurin kosmodromi]] | Kosmos 2113 (Terilen 15) | Sotilaallinen kaukokartoitussatelliitti | Onnistunut laukaisu |
| 26. joulukuu 1990 11:10? |
Sojuz-U | 3 | Plesetskin kosmodromi | Kosmos 2120 (Oblik 96) | Sotilaallinen kaukokartoitussatelliitti | Onnistunut laukaisu |
| 1991 | ||||||
| 14. tammikuu 1991 14:50:27 |
Sojuz-U2 | 3 | Baikonurin kosmodromi LC1/PU5 | Progress M-6 | Rahtilento Mir-avaruusasemalle | Onnistunut laukaisu |
| 17. tammikuu 1991 10:30? |
Sojuz-U | 3 | Plesetskin kosmodromi LC16/PU2 | Kosmos 2121 (Oblik 97) | Sotilaallinen kaukokartoitussatelliitti | Onnistunut laukaisu |
| 7. helmikuu 1991 18:15? |
Sojuz-U | 3 | Plesetskin kosmodromi LC16/PU2 | Kosmos 2124 (Kobalt 58) | Sotilaallinen kaukokartoitussatelliitti | Onnistunut laukaisu |
| 15. helmikuu 1991 09:30? |
Sojuz-U | 3 | Baikonurin kosmodromi]] | Kosmos 2134 (Kometa 13) | Sotilaallinen kaukokartoitussatelliitti | Onnistunut laukaisu |
| 6. maaliskuu 1991 15:30? |
Sojuz-U | 3 | Plesetskin kosmodromi LC16/PU2 | Kosmos 2136 (Oblik 98) | Sotilaallinen kaukokartoitussatelliitti | Onnistunut laukaisu |
| 19. maaliskuu 1991 13:05:15 |
Sojuz-U2 | 3 | Baikonurin kosmodromi LC1/PU5 | Progress M-7 | Rahtilento Mir-avaruusasemalle | Onnistunut laukaisu |
| 26. maaliskuu 1991 13:45? |
Sojuz-U | 3 | Plesetskin kosmodromi LC16/PU2 | Kosmos 2138 (Kobalt 59) | Sotilaallinen kaukokartoitussatelliitti | Onnistunut laukaisu |
| 18. toukokuu 1991 12:50:28 |
Sojuz-U2 | 3 | Baikonurin kosmodromi LC1/PU5 | Sojuz TM-12 | Miehitetty lento Mirille | Onnistunut laukaisu |
| 21. toukokuu 1991 09:00:00 |
Sojuz-U | 3 | Plesetskin kosmodromi LC43/PU4 | Resurs F2-6 | Kaukokartoitussatelliitti | Onnistunut laukaisu |
| 24. toukokuu 1991 15:29? |
Sojuz-U | 3 | Plesetskin kosmodromi LC43/PU3 | Kosmos 2149 (Kobalt 60) | Sotilaallinen kaukokartoitussatelliitti | Onnistunut laukaisu |
| 30. toukokuu 1991 08:04:03 |
Sojuz-U2 | 3 | Baikonurin kosmodromi LC1/PU5 | Progress M-8 | Rahtilento Mir-avaruusasemalle | Onnistunut laukaisu |
| 28. kesäkuu 1991 08:09:59 |
Sojuz-U | 3 | Plesetskin kosmodromi LC43/PU3 | Resurs F1-52 | Kaukokartoitussatelliitti | Onnistunut laukaisu |
| 9. heinäkuu 1991 09:40? |
Sojuz-U | 3 | Plesetskin kosmodromi LC43/PU4 | Kosmos 2152 (Oblik 99) | Sotilaallinen kaukokartoitussatelliitti | Onnistunut laukaisu |
| 10. heinäkuu 1991 14:00? |
Sojuz-U | 3 | Baikonurin kosmodromi LC31/PU6 | Kosmos 2153 (Neman 1) | Sotilaallinen kaukokartoitussatelliitti | Onnistunut laukaisu |
| 23. heinäkuu 1991 09:05:00 |
Sojuz-U | 3 | Plesetskin kosmodromi LC43/PU3 | Resurs F1-53 | Kaukokartoitussatelliitti | Onnistunut laukaisu |
| 20. elokuu 1991 22:54:10 |
Sojuz-U2 | 3 | Baikonurin kosmodromi LC1/PU5 | Progress M-9 | Rahtilento Mir-avaruusasemalle | Onnistunut laukaisu |
| 21. elokuu 1991 10:50:00 |
Sojuz-U | 3 | Plesetskin kosmodromi LC43/PU3 | Resurs F2-7 | Kaukokartoitussatelliitti | Onnistunut laukaisu |
| 19. syyskuu 1991 16:20? |
Sojuz-U | 3 | Plesetskin kosmodromi LC43/PU3 | Kosmos 2156 (Kobalt 61) | Sotilaallinen kaukokartoitussatelliitti | Onnistunut laukaisu |
| 2. lokakuu 1991 05:59:38 |
Sojuz-U2 | 3 | Baikonurin kosmodromi LC1/PU5 | Sojuz TM-13 | Miehitetyt lennot Mirille | Onnistunut laukaisu |
| 4. lokakuu 1991 18:10:00 |
Sojuz-U | 3 | Plesetskin kosmodromi LC43/PU4 | Foton-7 | Mikrogravitaatiosatelliitti | Onnistunut laukaisu |
| 9. lokakuu 1991 13:15? |
Sojuz-U2 | 3 | Baikonurin kosmodromi LC1/PU5 | Kosmos 2163 (Don 3) | Sotilaallinen kaukokartoitussatelliitti | Onnistunut laukaisu |
| 17. lokakuu 1991 00:05:25 |
Sojuz-U2 | 3 | Baikonurin kosmodromi LC1/PU5 | Progress M-10 | Rahtilento Mir-avaruusasemalle | Onnistunut laukaisu |
| 20. marraskuu 1991 19:15? |
Sojuz-U | 3 | Plesetskin kosmodromi LC43/PU3 | Kosmos 2171 (Kobalt 62) | Sotilaallinen kaukokartoitussatelliitti | Onnistunut laukaisu |
| 17. joulukuu 1991 11:00? |
Sojuz-U | 3 | Baikonurin kosmodromi LC31/PU6]] | Kosmos 2174 (Kometa 14) | Sotilaallinen kaukokartoitusssatelliitti | Onnistunut laukaisu |
| 1992 | ||||||
| 21. tammikuu 1992 15:00:00 |
Sojuz-U | 3 | Plesetskin kosmodromi LC43/PU3 | Kosmos 2175 (Kobalt 63) | Sotilaallinen kaukokartoitussatelliitti | Onnistunut laukaisu |
| 25. tammikuu 1992 07:50:17 |
Sojuz-U2 | 3 | Baikonurin kosmodromi LC1/PU5 | Progress M-11 | Rahtilento Mir-avaruusasemalle | Onnistunut laukaisu |
| 17. maaliskuu 1992 10:54:30 |
Sojuz-U2 | 3 | Baikonurin kosmodromi LC1/PU5]] | Sojuz TM-14 | Miehitetty lento Mirille | Onnistunut laukaisu |
| 1. huhtikuu 1992 14:18:00 |
Sojuz-U | 3 | Plesetskin kosmodromi LC16/PU2 | Kosmos 2182 (Kobalt 64) | Sotilaallinen kaukokartoitussatelliitti | Onnistunut laukaisu |
| 8. huhtikuu 1992 12:20:00 |
Sojuz-U | 3 | Baikonurin kosmodromi LC31/PU6 | Kosmos 2183 (Neman 2) | Sotilaallinen kaukokartoitussatelliitti | Onnistunut laukaisu |
| 19. huhtikuu 1992 21:29:25 |
Sojuz-U2 | 3 | Baikonurin kosmodromi LC1/PU5]] | Progress M-12 | Rahtilento Mir-avaruusasemalle | Onnistunut laukaisu |
| 29. huhtikuu 1992 09:00:00 |
Sojuz-U | 3 | Plesetskin kosmodromi LC43/PU4 | Resurs F2-8 | Kaukokartoitussatelliitti | Onnistunut laukaisu |
| 29. huhtikuu 1992 10:10:00 |
Sojuz-U | 3 | Baikinurin kosmodromi LC1/PU5]] | Kosmos 2243 (Kometa 15) | Sotilaallinen kaukokartoitussatelliitti | Onnistunut laukaisu |
| 28. toukokuu 1992 19:09:59 |
Sojuz-U | 3 | Plesetskin kosmodromi LC16/PU2 | Kosmos 2186 (Kobalt 65) | Sotilaallinen kaukokartoitussatelliitti | Onnistunut laukaisu |
| 23. kesäkuu 1992 08:00:00 |
Sojuz-U | 3 | Plesetskin kosmodromi LC43/PU3 | Resurs F1-55 | Kaukokartoitussatelliitti | Onnistunut laukaisu |
| 30. kesäkuu 1992 16:43:13 |
Sojuz-U2 | 3 | Baikinurin kosmodromi LC31/PU6]] | Progress M-13 | Rahtilento Mir-avaruusasemalle | Onnistunut laukaisu |
| 24. heinäkuu 1992 19:40:00 |
Sojuz-U | 3 | Plesetskin kosmodromi LC43/PU3 | Kosmos 2203 (Kobalt 66) | Sotilaallinen kaukokartoitussatelliitti | Onnistunut laukaisu |
| 27. heinäkuu 1992 06:08:42 |
Sojuz-U2 | 3 | Baikonurin kosmodromi LC1/PU5 | Sojuz TM-15 | Miehitetty lento Mir-avaruusasemalle | Onnistunut laukaisu |
| 30. heinäkuu 1992 11:00:00 |
Sojuz-U | 3 | Plesetskin kosmodromi LC43/PU4 | Kosmos 2207 (Oblik 100) | Sotilaallinen kaukokartoitussatelliitti | Onnistunut laukaisu |
| 15. elokuu 1992 22:18:32 |
Sojuz-U2 | 3 | Baikonurin kosmodromi LC31/PU6 | Progress M-14 | Rahtilento Mir-avaruusasemalle | Onnistunut laukaisu |
| 19. elokuu 1992 10:20:00 |
Sojuz-U | 3 | Plesetskin kosmodromi LC16/PU2 | Resurs F1-54 | Kaukokartoitussatelliitti | Onnistunut laukaisu |
| 22. syyskuu 1992 16:10:00 |
Sojuz-U | 3 | Plesetskin kosmodromi LC16/PU2 | Kosmos 2210 (Kobalt 67) | Sotilaallinen kaukokartoitussatelliitti | Onnistunut laukaisu |
| 8. lokakuu 1992 19:00:00 |
Sojuz-U | 3 | Plesetskin kosmodromi LC43/PU4 | Foton-8 | Mikrogravitaatiokoe | Onnistunut laukaisu |
| 27. lokakuu 1992 17:19:41 |
Sojuz-U2 | 3 | Baikonurin kosmodromi LC31/PU6 | Progress M-15 | Rahtilento Mir-avaruusasemalle | Onnistunut laukaisu |
| 15. marraskuu 1992 21:45:01 |
Sojuz-U | 3 | Plesetskin kosmodromi LC16/PU2 | Resurs 500 | Kaukokartoitussatelliitti | Onnistunut laukaisu |
| 20. marraskuu 1992 15:29:59 |
Sojuz-U | 3 | Plesetskin kosmodromi LC43/PU4 | Kosmos 2220 (Kobalt 68) | Sotilaallinen kaukokartoitussatelliitti | Onnistunut laukaisu |
| 9. joulukuu 1992 11:25:00 |
Sojuz-U | 3 | Baikonurin kosmodromi LC1/PU5 | Kosmos 2223 (Neman 3) | Sotilaallinen kaukokartoitussatelliitti | Onnistunut laukaisu |
| 22. joulukuu 1992 12:00:00 |
Sojuz-U | 3 | Baikonurin kosmodromi LC31/PU6 | Kosmos 2225 (Don 4) | Sotilaallinen kaukokartoitussatelliitti | Onnistunut laukaisu |
| 29. joulukuu 1992 13:30:01 |
Sojuz-U | 3 | Plesetskin kosmodromi LC43/PU3 | Bion 10 | Biologinen koesatelliitti | Onnistunut laukaisu |
| 1993 | ||||||
| 19. tammikuu 1993 14:49:01 |
Sojuz-U | 3 | Plesetskin kosmodromi LC43/PU3 | Kosmos 2231 (Kobalt 69) | Sotilaallinen kaukokartoitussatelliitti | Onnistunut laukaisu |
| 24. tammikuu 1993 05:58:05 |
Sojuz-U2 | 3 | Baikonurin kosmodromi LC1/PU5 | Sojuz TM-16 | Miehitetty lento Mir-avaruusasemalle | Onnistunut laukaisu |
| 21. helmikuu 1993 18:32:33 |
Sojuz-U2 | 3 | Baikonurin kosmodromi LC1/PU5 | Progress M-16 | Rahtilento Mir-avaruusasemalle | Onnistunut laukaisu |
| 31. maaliskuu 1993 03:34:13 |
Sojuz-U2 | 3 | Baikonurin kosmodromi LC1/PU5 | Progress M-17 | Rahtilento Mir-avaruusasemalle | Onnistunut laukaisu |
| 2. huhtikuu 1993 14:30:01 |
Sojuz-U | 3 | Plesetskin kosmodromi LC16/PU2 | Kosmos 2240 (Kobalt 70) | Sotilaallinen kaukokartoitussatelliitti | Onnistunut laukaisu |
| 27. huhtikuu 1993 10:35:00 |
Sojuz-U | 3 | Baikonurin kosmodromi LC31/PU6 | Kosmos 2243 (Kometa 16) | Sotilaallinen kaukokartoitussatelliitti | Onnistunut laukaisu |
| 21. toukokuu 1993 09:15:01 |
Sojuz-U | 3 | Plesetskin kosmodromi LC16/PU2 | Resurs F2-9 | Kaukokartoitussatelliitti | Onnistunut laukaisu |
| 22. toukokuu 1993 06:41:47 |
Sojuz-U2 | 3 | Baikonurin kosmodromi LC1/PU5 | Progress M-18 | Rahtilento Mir-avaruusasemalle | Onnistunut laukaisu |
| 25. kesäkuu 1993 08:20:00 |
Sojuz-U | 3 | Plesetskin kosmodromi LC16/PU2 | Resurs F1-57 | Kaukokartoitussatelliitti | Onnistunut laukaisu |
| 1. heinäkuu 1993 14:32:58 |
Sojuz-U2 | 3 | Baikonurin kosmodromi LC1/PU5 | Sojuz TM-17 | Miehitetty lento Mir-avaruusasemalle | Onnistunut laukaisu |
| 14. heinäkuu 1993 16:40:00 |
Sojuz-U | 3 | Plesetskin kosmodromi LC43/PU3 | Kosmos 2259 (Kobalt 71) | Sotilaallinen kaukokartoitussatelliitti | Onnistunut laukaisu |
| 22. heinäkuu 1993 08:45:00 |
Sojuz-U | 3 | Plesetskin kosmodromi LC43/PU3 | Kosmos 2260 (Oblik 101) | Sotilaallinen kaukokartoitussatelliitti | Onnistunut laukaisu |
| 10. elokuu 1993 22:23:45 |
Sojuz-U | 3 | Baikonurin kosmodromi LC1/PU5 | Progress M-19 | Rahtilento Mir-avaruusasemalle | Onnistunut laukaisu |
| 24. elokuu 1993 10:45:00 |
Sojuz-U | 3 | Plesetskin kosmodromi LC16/PU2 | Resurs F1-56 | Kaukokartoitussatelliitti | Onnistunut laukaisu |
| 7. syyskuu 1993 13:25:00 |
Sojuz-U2 | 3 | Baikonurin kosmodromi LC31/PU6 | Kosmos 2262 (Don 5) | Sotilaallinen kaukokartoitussatelliitti | Onnistunut laukaisu |
| 11. lokakuu 1993 21:33:19 |
Sojuz-U | 3 | Baikonurin kosmodromi LC1/PU5 | Progress M-20 | Rahtilento Mir-avaruusasemalle | Onnistunut laukaisu |
| 5. marraskuu 1993 08:25:00 |
Sojuz-U | 3 | Baikonurin kosmodromi LC1/PU5 | Kosmos 2267 (Neman 4) | Sotilaallinen kaukokartoitussatelliitti | Onnistunut laukaisu |
| 1994 | ||||||
| 8. tammikuu 1994 10:05:34 |
Sojuz-U2 | 3 | Baikonurin kosmodromi LC1/PU5 | Sojuz TM-18 | Miehietty lento Mir-avaruusasemalle | Onnistunut laukaisu |
| 28. tammikuu 1994 02:12:10 |
Sojuz-U | 3 | Baikinurin kosmodromi LC1/PU5 | Progress M-21 | Rahtilento Mir-avaruusasemalle | Onnistunut laukaisu |
| 17. maaliskuu 1994 16:30:00 |
Sojuz-U | 3 | Plesetskin kosmodromi LC43/PU4? | Kosmos 2274 (Kobalt 72) | Sotilaallinen kaukokartoitussatelliitti | Onnistunut laukaisu |
| 22. maaliskuu 1994 04:54:12 |
Sojuz-U | 3 | Baikonurin kosmodromi LC1/PU5 | Progress M-22 | Rahtilento Mir-avaruusasemalle | Onnistunut laukaisu |
| 28. huhtikuu 1994 17:14:00 |
Sojuz-U | 3 | Baikonurin kosmodromi LC31/PU6 | Kosmos 2280 (Neman 5) | Sotilaallinen kaukokartoitussatelliitti | Onnistunut laukaisu |
| 22. toukokuu 1994 04:30:04 |
Sojuz-U | 3 | Baikonurin kosmodromi LC1/PU5 | Progress M-23 | Rahtilento Mir-avaruusasemalle | Onnistunut laukaisu |
| 7. kesäkuu 1994 07:20:00 |
Sojuz-U | 3 | Plesetskin kosmodromi LC16/PU2 | Kosmos 2281 (Oblik 102) | Sotilaallinen kaukokartoitussatelliitti | Onnistunut laukaisu |
| 14. kesäkuu 1994 16:05:00 |
Sojuz-U | 3 | Plesetskin kosmodromi LC43/PU3 | Foton-9 | Mikrogravitaatiokoe | Onnistunut laukaisu |
| 1. heinäkuu 1994 12:24:50 |
Sojuz-U2 | 3 | Baikonurin kosmodromi LC1/PU5 | Sojuz TM-19 | Miehitetty lento Mir-avaruusasemalle | Onnistunut laukaisu |
| 20. heinäkuu 1994 17:35:00 |
Sojuz-U | 3 | Plesetskin kosmodromi LC43/PU4? | Kosmos 2283 (Kobalt 73) | Sotilaallinen kaukokartoitussatelliitti | Onnistunut laukaisu |
| 29. heinäkuu 1994 09:30:00 |
Sojuz-U | 3 | Baikonurin kosmodromi LC31/PU6 | Kosmos 2284 Kometa 17 | Sotilaallinen kaukokartoitussatelliitti | Epäonnistunut laukaisu |
| 25. elokuu 1994 14:25:12 |
Sojuz-U | 3 | Baikonurin kosmodromi LC1/PU5 | Progress M-24 | Rahtilento Mir-avaruusasemalle | Onnistunut laukaisu |
| 3. lokakuu 1994 22:42:30 |
Sojuz-U2 | 3 | Baikonurin kosmodromi LC1/PU5 | Sojuz TM-20 | Miehitetty lento Mir-avaruusasemalle | Onnistunut laukaisu |
| 11. marraskuu 1994 07:21:58 |
Sojuz-U | 3 | Baikonurin kosmodromi LC1/PU5 | Progress M-25 | Rahtilento Mir-avaruusasemalle | Onnistunut laukaisu |
| 29. joulukuu 1994 11:30:00 |
Sojuz-U | 3 | Baikonurin kosmodromi LC31/PU6 | Kosmos 2305 (Neman 6) | Sotilaallinen kaukokartoitussatelliitti | Onnistunut laukaisu |
| 1995 | ||||||
| 15. helmikuu 1995 16:48:28 |
Sojuz-U | 3 | Baikonurin kosmodromi LC1/PU5 | Progress M-26 | Rahtilento Mir-avaruusasemalle | Onnistunut laukaisu |
| 16. helmikuu 1995 17:39:59 |
Sojuz-U | 3 | Plesetskin kosmodromi LC43/PU4? | Foton-10 | Mikrogravitaatiosatelliitti | Onnistunut laukaisu |
| 14. maaliskuu 1995 06:11:34 |
Sojuz-U2 | 3 | Baikonurin kosmodromi LC1/PU5 | Sojuz TM-21 | Miehitetty lento Mir-avaruusasemalle | Onnistunut laukaisu |
| 22. maaliskuu 1995 16:44:59 |
Sojuz-U | 3 | Plesetskin kosmodromi LC43/PU3 | Kosmos 2311 (Kobalt 74) | Sotilaallinen kaukokartoitussatelliitti | Onnistunut laukaisu |
| 9. huhtikuu 1995 19:34:12 |
Sojuz-U | 3 | Baikonurin kosmodromi LC1/PU5 | Progress M-27 | Rahtilento Mir-avaruusasemalle | Onnistunut laukaisu |
| 28. kesäkuu 1995 18:25:00 |
Sojuz-U | 3 | Plesetskin kosmodromi LC43/PU3 | Kosmos 2314 (Kobalt 75) | Sotilaallinen kaukokartoitussatelliitti | Onnistunut laukaisu |
| 20. heinäkuu 1995 03:04:41 |
Sojuz-U | 3 | Baikonurin kosmodromi LC1/PU5 | Progress M-28 | Rahtilento Mir-avaruusasemalle | Onnistunut laukaisu |
| 3. syyskuu 1995 09:00:23 |
Sojuz-U2 | 3 | Baikonurin kosmodromi LC1/PU5 | Sojuz TM-22 | Miehitetty lento Mir-asemalle | Onnistunut laukaisu |
| 26. syyskuu 1995 11:20:00 |
Sojuz-U | 3 | Plesetskin kosmodromi LC43/PU4 | Resurs F2-10 | Kaukokartoitussatelliitti | Onnistunut laukaisu |
| 29. syyskuu 1995 04:25:00 |
Sojuz-U | 3 | Baikonurin kosmodromi LC31/PU6 | Kosmos 2320 (Neman 7) | Sotilaallinen kaukokartoitussatelliitti | Onnistunut laukaisu |
| 8. lokakuu 1995 18:50:40 |
Sojuz-U | 3 | Baikonurin kosmodromi LC1/PU5 | Progress M-29 | Rahtilento Mir-avaruusasemalle | Onnistunut laukaisu |
| 18. joulukuu 1995 14:31:35 |
Sojuz-U | 3 | Baikonurin kosmodromi LC1/PU5 | Progress M-30 | Rahtilento Mir-avaruusasemalle | Onnistunut laukaisu |
| 1996 | ||||||
| 21. helmikuu 1996 12:34:05 |
Sojuz-U | 3 | Baikonurin kosmodromi LC1/PU5 | Sojuz TM-23 | Miehitetty lento Mir-avaruusasemalle | Onnistunut laukaisu |
| 14. maaliskuu 1996 17:40:00 |
Sojuz-U | 3 | Plesetskin kosmodromi LC43/PU4 | Kosmos 2331 (Kobalt 76) | Sotilaallinen kaukokartoitussatelliitti | Onnistunut laukaisu |
| 5. toukokuu 1996 07:04:18 |
Sojuz-U | 3 | Baikonurin kosmodromi LC1/PU5 | Progress M-31 | Rahtilento Mir-avaruusasemalle | Onnistunut laukaisu |
| 14. toukokuu 1996 08:55:00 |
Sojuz-U | 3 | Baikonurin kosmodromi LC31/PU6 | Kosmos 2333a Kometa 18 |
Sotilaallinen kaukokartoitussatelliitti | Epäonnistunut laukaisu |
| 20. kesäkuu 1996 18:45 |
Sojuz-U | 3 | Plesetskin kosmodromi LC16/PU2 | Kosmos 2333b (Kobalt 77) |
Sotilaallinen kaukokartoitussatelliitti | Epäonnistunut laukaisu |
| 31. heinäkuu 1996 20:00:06 |
Sojuz-U | 3 | Baikonurin kosmodromi LC1/PU5 | Progress M-32 | Rahtilento Mir-avaruusasemalle | Onnistunut laukaisu |
| 17. elokuu 1996 13:18:03 |
Sojuz-U | 3 | Baikonurin kosmodromi LC1/PU5 | Sojuz TM-24 | Miehitetty lento Mir-avaruusasemalle | Onnistunut laukaisu |
| 19. marraskuu 1996 23:20:38 |
Sojuz-U | 3 | Baikonurin kosmodromi LC1/PU5 | Progress M-33 | Rahtilento Mir-avaruusasemalle | Onnistunut laukaisu |
| 24. joulukuu 1996 13:50:00 |
Sojuz-U | 3 | Plesetskin kosmodromi LC43/PU4 | Bion 11 | Biologinen koesatelliitti | Onnistunut laukaisu |
| 1997 | ||||||
| 10. helmikuu 1997 14:09:30 |
Sojuz-U | 3 | Baikonurin kosmodromi LC1/PU5 | Sojuz TM-25 | Miehitetty lento Mir-avaruusasema | Onnistunut laukaisu |
| 6. huhtikuu 1997 16:04:05 |
Sojuz-U | 3 | Baikonurin kosmodromi LC1/PU5 | Progress M-34 | Rahtilento Mir-avaruusasemalle | Onnistunut laukaisu |
| 15. toukokuu 1997 12:10:00 |
Sojuz-U | 3 | Baikonurin kosmodromi LC31/PU6 | Kosmos 2343 (Don 6) | Sotilaallinen kaukokartoitussatelliitti | Onnistunut laukaisu |
| 5. heinäkuu 1997 04:11:54 |
Sojuz-U | 3 | Baikonurin kosmodromi LC1/PU5 | Progress M-35 | Rahtilento Mir-avaruusasemalle | Onnistunut laukaisu |
| 5. elokuu 1997 15:35:53 |
Sojuz-U | 3 | Baikonurin kosmodromi LC1/PU5 | Sojuz TM-26 | Miehitetty lento Mir-avaruusasemalla | Onnistunut laukaisu |
| 5. lokakuu 1997 15:08:57 |
Sojuz-U | 3 | Baikonurin kosmodromi LC1/PU5 | Progress M-36 | Rahtilento Mir-avaruusasemalle | Onnistunut laukaisu |
| 9. lokakuu 1997 17:59:59 |
Sojuz-U | 3 | Plesetskin kosmodromi LC43/PU3 | Foton-11 | Mikrogravitaatiokoe | Onnistunut laukaisu |
| 18. marraskuu 1997 11:14:59 |
Sojuz-U | 3 | Plesetskin kosmodromi | Resurs F1M | Kaukokartoitussatelliitti | Onnistunut laukaisu |
| 15. joulukuu 1997 15:40:00 |
Sojuz-U | 3 | Plesetskin kosmodromi | Kosmos 2348 (Kobalt 78) | Sotilaallinen kaukokartoitussatelliitti | Onnistunut laukaisu |
| 20. joulukuu 1997 08:45:02 |
Sojuz-U | 3 | Baikonurin kosmodromi LC1/PU5 | Progress M-37 | Rahtilento Mir-avaruusasemalle | Onnistunut laukaisu |
| 1998 | ||||||
| 29. tammikuu 1998 16:33:42 |
Sojuz-U | 3 | Baikonurin kosmodromi LC1/PU5 | Sojuz TM-27 | Miehitetty lento Mir-avaruusasemalle | Onnistunut laukaisu |
| 17. helmikuu 1998 10:35:00 |
Sojuz-U | 3 | Baikonurin kosmodromi LC31/PU6 | Kosmos 2349 (Kometa 19) | Sotilaallinen kaukokartoitussatelliitti | Onnistunut laukaisu |
| 14. maaliskuu 1998 22:45:55 |
Sojuz-U | 3 | Baikonurin kosmodromi LC1/PU5 | Progress M-38 | Rahtilento Mir-avaruusasemalle | Onnistunut laukaisu |
| 14. toukokuu 1998 22:12:59 |
Sojuz-U | 3 | Baikonurin kosmodromi LC1/PU5 | Progress M-39 | Rahtilento Mir-avaruusasemalle | Onnistunut laukaisu |
| 24. kesäkuu 1998 18:29:58 |
Sojuz-U | 3 | Plesetskin kosmodromi LC43/PU3 | Kosmos 2358 (Kobalt 79) | Sotilaallinen kaukokartoitussatelliitti | Onnistunut laukaisu |
| 25. kesäkuu 1998 14:00 |
Sojuz-U | 3 | Baikonurin kosmodromi LC31/PU6 | Kosmos 2359 (Neman 8) | Sotilaallinen kaukokartoitussatelliitti | Onnistunut laukaisu |
| 13. elokuu 1998 09:43:11 |
Sojuz-U | 3 | Baikonurin kosmodromi LC1/PU5 | Sojuz TM-28 | Miehitetty lento Mir-avaruusasemalle | Onnistunut laukaisu |
| 25. lokakuu 1998 04:14:57 |
Sojuz-U | 3 | Baikonurin kosmodromi LC1/PU5 | Progress M-40 | Rahtilento Mir-avaruusasemalle | Onnistunut laukaisu |
| 1999 | ||||||
| 19. helmikuu 1999 04:18:01 |
Sojuz-U | 3 | Baikonurin kosmodromi LC1/PU5 | Sojuz TM-29 | Miehitetty lento Mir-avaruusasemalle | Onnistunut laukaisu |
| 9. helmikuu 1999 03:53:59 |
Sojuz-U/Ikar | 4 | Baikonurin kosmodromi LC1/PU5 | Globalstar | 4 tietoliikennesatelliittia | Onnistunut laukaisu |
| 15. maaliskuu 1999 03:06:00 |
Sojuz-U/Ikar | 4 | Baikonurin kosmodromi LC1/PU5 | Globalstar | 4 tietoliikennesatelliittia | Onnistunut laukaisu |
| 2. huhtikuu 1999 11:28:43 |
Sojuz-U | 3 | Baikonurin kosmodromi LC1/PU5 | Progress M-41 | Rahtilento Mir-avaruusasemalle | Onnistunut laukaisu |
| 15. huhtikuu 1999 00:46:00 |
Sojuz-U/Ikar | 4 | Baikonurin kosmodromi LC1/PU5 | Globalstar | 4 tietoliikennesatelliittia | Onnistunut laukaisu |
| 16. heinäkuu 1999 16:37:33 |
Sojuz-U | 3 | Baikonurin kosmodromi LC1/PU5 | Progress M-42 | Rahtilento Mir-avaruusasemalle | Onnistunut laukaisu |
| 18. elokuu 1999 18:00 |
Sojuz-U | 3 | Plesetskin kosmodromi LC43/PU3 | Kosmos 2365 (Kobalt 80) | Sotilaallinen kaukokartoitussatelliitti | Onnistunut laukaisu |
| 9. syyskuu 1999 18:00:00 |
Sojuz-U | 3 | Plesetskin kosmodromi LC43/PU4 | Foton-12 | Mikrogravitaatiokoe | Onnistunut laukaisu |
| 22. syyskuu 1999 14:33:00 |
Sojuz-U/Ikar | 4 | Baikonurin kosmodromi LC1/PU5 | Globalstar | 4 tietoliikennesatelliittia | Onnistunut laukaisu |
| 28. syyskuu 1999 11:00:05 |
Sojuz-U | 3 | Plesetskin kosmodromi LC43/PU4 | Resurs F1M | Kaukokartoitussatelliitti | Onnistunut laukaisu |
| 18. lokakuu 1999 13:22:00 |
Sojuz-U/Ikar | 4 | Baikonurin kosmodromi LC1/PU5 | Globalstar | 4 tietoliikennesatelliittia | Onnistunut laukaisu |
| 22. marraskuu 1999 16:20:00 |
Sojuz-U/Ikar | 4 | Baikonurin kosmodromi LC1/PU5 | Globalstar | 4 tietoliikennesatelliittia | Onnistunut laukaisu |
| 2000 | ||||||
| 1. helmikuu 2000 06:47:23 |
Sojuz-U | 3 | Baikonurin kosmodromi LC1/PU5 | Progress M1-1 | Rahtilento Mir-avaruusasemalle | Onnistunut laukaisu |
| 8. helmikuu 2000 23:20:00 |
Sojuz-U/Fregat | 4 | Baikonurin kosmodromi LC31/PU6 | IRDT 1 | Relesatelliitti? | Onnistunut laukaisu |
| 20. maaliskuu 2000 |
Sojuz-U/Fregat | 4 | Baikonurin kosmodromi LC31/PU6 | Dumsat | Satelliittimalline | Onnistunut laukaisu |
| 4. huhtikuu 2000 05:01:29 |
Sojuz-U | 3 | Baikonurin kosmodromi LC1/PU5 | Sojuz TM-30 | Miehitetty lento Mir-avaruusasemalle | Onnistunut laukaisu |
| 25. huhtikuu 2000 |
Sojuz-U | 3 | Baikonurin kosmodromi LC1/PU5 | Progress M1-2 | Rahtilento Mir-avaruusasemalle | Onnistunut laukaisu |
| 3. toukokuu 2000 |
Sojuz-U | 3 | Baikonurin kosmodromi LC1/PU5 | Kosmos 2370 (Neman 9) | Sotilaallinen kaukokartoitussatelliitti | Onnistunut laukaisu |
| 16. heinäkuu 2000 |
Sojuz-U/Fregat | 4 | Baikonurin kosmodromi LC31/PU6 | Cluster FM6/FM7 | 2 tiedesatelliittia | Onnistunut laukaisu |
| 6. elokuu 2000 18:26 |
Sojuz-U | 3 | Baikonurin kosmodromi LC1/PU5 | Progress M1-3 | Rahtilento ISS-avaruusasemalle | Onnistunut laukaisu |
| 8. elokuu 2000 |
Sojuz-U/Fregat | 4 | Baikonurin kosmodromi LC31/PU6 | Cluster FM5/FM8 | 2 tiedesatelliittia | Onnistunut laukaisu |
| 29. syyskuu 2000 09:30:15 |
Sojuz-U | 3 | Baikonurin kosmodromi LC31/PU6 | Kosmos 2373 (Kometa 20) | Sotilaallinen kaukokartoitussatelliitti | Onnistunut laukaisu |
| 15. lokakuu 2000 |
Sojuz-U | 3 | Baikonurin kosmodromi LC1/PU5 | Progress M-43 | Rahtilento Mir-avaruusasemalle | Onnistunut laukaisu |
| 31. lokakuu 2000 07:52:47 |
Sojuz-U | 3 | Baikonurin kosmodromi LC1/PU5 | Sojuz TM-31 | Miehitetty lento ISS-avaruusasemalle | Onnistunut laukaisu |
| 16. marraskuu 2000 01:32 |
Sojuz-U | 3 | Baikonurin kosmodromi LC1/PU5 | Progress M1-4 | Rahtilento ISS-avaruusasemalle | Onnistunut laukaisu |
| 2001 | ||||||
| 24. tammikuu 2001 |
Sojuz-U | 3 | Baikonurin kosmodromi LC1/PU5 | Progress M1-5 | Rahtilento Mir-avaruusasemalle | Onnistunut laukaisu |
| 26. helmikuu 2001 08:09 |
Sojuz-U | 3 | Baikonurin kosmodromi LC1/PU5 | Progress M-44 | Rahtilento ISS-avaruusasemalle | Onnistunut laukaisu |
| 28. huhtikuu 2001 07:37:20 |
Sojuz-U | 3 | Baikonurin kosmodromi LC1/PU5 | Sojuz TM-32 | Miehitetty lento ISS-avaruusasemalle | Onnistunut laukaisu |
| 20. toukokuu 2001 22:32 |
Sojuz-FG | 3 | Baikonurin kosmodromi LC1/PU5 | Progress M1-6 | Rahtilento ISS-avaruusasemalle | Onnistunut laukaisu |
| 29. toukokuu 2001 |
Sojuz-U | 3 | Plesetskin kosmodromi LC43/PU4 | Kosmos 2377 (Kobalt 81) | Sotilaallinen kaukokartoitussatelliitti | Onnistunut laukaisu |
| 21. elokuu 2001 09:23 |
Sojuz-U | 3 | Baikonurin kosmodromi LC1/PU5 | Progress M-45 | Rahtilento ISS-avaruusasemalle | Onnistunut laukaisu |
| 14. syyskuu 2001 23:34 |
Sojuz-U | 3 | Baikonurin kosmodromi LC1/PU5 | Pirs | Avaruusaseman moduli? | Onnistunut laukaisu |
| 21. lokakuu 2001 08:59:35 |
Sojuz-U | 3 | Baikonurin kosmodromi LC1/PU5 | Sojuz TM-33 | Miehitetty lento ISS-avaruusasemalle | Onnistunut laukaisu |
| 26. marraskuu 2001 18:24 |
Sojuz-FG | 3 | Baikonurin kosmodromi LC1/PU5 | Progress M1-7, Kolibri-2000 | Rahtilento ISS-avaruusasemalle ja amatöörisatelliitti | Onnistunut laukaisu |
| 2002 | ||||||
| 25. helmikuu 2002 |
Sojuz-U | 3 | Plesetskin kosmodromi LC43/PU3 | Kosmos 2387 (Kobalt 82) | Sotilaallinen kaukokartoitussatelliitti | Onnistunut laukaisu |
| 21. maaliskuu 2002 20:13 |
Sojuz-U | 3 | Baikonurin kosmodromi LC1/PU5 | Progress M1-8 | Rahtilento ISS-avaruusasemalle | Onnistunut laukaisu |
| 25. huhtikuu 2002 06:26:35 |
Sojuz-U | 3 | Baikonurin kosmodromi LC1/PU5 | Sojuz TM-34 | Miehitetty lento ISS-avaruusasemalle | Onnistunut laukaisu |
| 26. kesäkuu 2002 05:36 |
Sojuz-U | 3 | Baikonurin kosmodromi LC1/PU5]] | Progress M-46 | Rahtilento ISS-avaruusasemalle | Onnistunut laukaisu |
| 25. syyskuu 2002 16:58 |
Sojuz-FG | 3 | Baikonurin kosmodromi LC1/PU5]] | Progress M1-9 | Rahtilento ISS-avaruusasemalle | Onnistunut laukaisu |
| 15. lokakuu 2002 |
Sojuz-U | 3 | Plesetskin kosmodromi LC43/PU3 | Foton-M1 | Mikrogravitaatiokoe | Epäonnistunut laukaisu |
| 30. lokakuu 2002 03:11:11 |
Sojuz-FG | 3 | Baikonurin kosmodromi LC1/PU5]] | Sojuz TMA-1 | Miehitetty lento ISS-avaruusasemalle | Onnistunut laukaisu |
| 2003 | ||||||
| 2. helmikuu 2003 12:59 |
Sojuz-U | 3 | Baikonurin kosmodromi LC1/PU5 | Progress M-47 | Rahtilento ISS-avaruusasemalle | Onnistunut laukaisu |
| 26. huhtikuu 2003 03:53:52 |
Sojuz-FG | 3 | Baikonurin kosmodromi LC1/PU5]] | Sojuz TMA-2 | Miehitetty lento ISS-avaruusasemalle | Onnistunut laukaisu |
| 2. kesäkuu 2003 17:45 |
Sojuz-FG/Fregat | 4 | Baikonurin kosmodromi LC31/PU6 | Mars Express | Mars-luotain | Onnistunut laukaisu |
| 8. kesäkuu 2003 10:34 |
Sojuz-U | 3 | Baikonurin kosmodromi LC1/PU5]] | Progress M1-10 | Rahtilento ISS-avaruusasemalle | Onnistunut laukaisu |
| 12. elokuu 2003 14:20:00 |
Sojuz-U | 3 | Baikonurin kosmodromi LC31/PU6 | Kosmos 2399 (Don 7) | Sotilaallinen kaukokartoitussatelliitti | Onnistunut laukaisu |
| 29. elokuu 2003 01:47 |
Sojuz-U | 3 | Baikonurin kosmodromi LC1/PU5]] | Progress | Rahtilento ISS-avaruusasemalle | Onnistunut laukaisu |
| 18. lokakuu 2003 05:38:03 |
Sojuz-FG | 3 | Baikonurin kosmodromi LC1/PU5]] | Sojuz TMA-3 | Miehitetty lento ISS-avaruusasemalle | Onnistunut laukaisu |
| 27. joulukuu 2003 21:30 |
Sojuz-FG/Fregat | 4 | Baik0nurin kosmodromi LC31/PU6]] | Amos 2 | Tietoliikennesatelliitti | Onnistunut laukaisu |
| 2004 | ||||||
| 29. tammikuu 2004 11:58 |
Sojuz-U | 3 | Baikonurin kosmodromi | Progress M1-11 | Rahtilento ISS-avaruusasemalle | Onnistunut laukaisu |
| 19. huhtikuu 2004 03:18:57 |
Sojuz-FG | 3 | Baikonurin kosmodromi LC1/PU5 | Sojuz TMA-4 | Miehitetty lento ISS-avaruusasemalle | Onnistunut laukaisu |
| 25. toukokuu 2004 12:34 |
Sojuz-U | 3 | Baikonurin kosmodromi LC1/PU5 | Progress M-49 | Rahtilento ISS-avaruusasemalle | Onnistunut laukaisu |
| 11. elokuu 2004 05:03 |
Sojuz-U | 3 | Baikonurin kosmodromi LC1/PU5 | Progress M-50 | Rahtilento ISS-avaruusasemalle | Onnistunut laukaisu |
| 24. syyskuu 2004 16:50:00 |
Sojuz-U | 3 | Plesetskin kosmodromi LC16/PU2 | Kosmos 2410 (Kobalt-M 1) | Sotilaallinen kaukokartoitussatelliitti | Onnistunut laukaisu |
| 14. lokakuu 2004 03:06:00 |
Sojuz-FG | 3 | Baikonurin kosmodromi LC1/PU5]] | Sojuz TMA-5 | Miehitetty lento ISS-avaruusasemalle | Onnistunut laukaisu |
| 8. marraskuu 2004 18:30 |
Sojuz-2-1a | 3 | Plesetskin kosmodromi LC43/PU4 | Oblik-Mockup | Malline | Onnistunut laukaisu Erster Sojuz-2-Start |
| 23. joulukuu 2004 22:19 |
Sojuz-U | 3 | Baikonurin kosmodromi LC1/PU5 | Progress M-51 | Rahtilento ISS-avaruusasemalle | Onnistunut laukaisu |
| 2005 | ||||||
| 28. helmikuu 2005 19:09 |
Sojuz-U | 3 | Baikinurin kosmodromi LC1/PU5 | Progress M-52 | Rahtilento ISS-avaruusasemalle | Onnistunut laukaisu |
| 15. huhtikuu 2005 00:45 |
Sojuz-FG | 3 | Baikonurin kosmodromi LC1/PU5 | Sojuz TMA-6 | Miehitetty lento ISS-avaruusasemalle | Onnistunut laukaisu |
| 31. toukokuu 2005 12:00 |
Sojuz-U | 3 | Baikonurin kosmodromi LC1/PU5 | Foton-M2 | Mikrogravitaatiotutkimus | Onnistunut laukaisu |
| 16. kesäkuu 2005 23:10 |
Sojuz-U | 3 | Baikonurin kosmodromi LC1/PU5 | Progress M-53 | Rahtilento ISS-avaruusasemalle | Onnistunut laukaisu |
| 13. elokuu 2005 23:28 |
Sojuz-FG/Fregat | 4 | Baikonurin kosmodromi LC31/PU6 | Galaxy 14 | Tietoliikennesatelliitti | Onnistunut laukaisu |
| 2. syyskuu 2005 09:50 |
Sojuz-U | 3 | Baikonurin kosmodromi LC31/PU6 | Kosmos-2415 (Kometa 21) | Sotilaallinen kaukokartoitussatelliitti | Onnistunut laukaisu |
| 8. syyskuu 2005 13:07:54 |
Sojuz-U | 3 | Baikonurin kosmodromi LC1/PU5 | Progress M-54 | Rahtilento ISS-avaruusasemalle | Onnistunut laukaisu |
| 1. lokakuu 2005 03:54:53 |
Sojuz-FG | 3 | Baikonurin kosmodromi LC1/PU5 | Sojuz TMA-7 | Miehitetty lento ISS-avaruusasemalle | Onnistunut laukaisu |
| 9. marraskuu 2005 03:33:34 |
Sojuz-FG/Fregat | 4 | Baikonurin kosmodromi LC31/PU6 | Venus Express | Venus-luotain | Onnistunut laukaisu |
| 21. joulukuu 2005 18:38:18 |
Sojuz-U | 3 | Baikonurin kosmodromi LC1/PU5 | Progress M-55 | Rahtilento ISS-asemalle | Onnistunut laukaisu |
| 28. joulukuu 2005 05:19:08 |
Sojuz-FG/Fregat | 4 | Baikonurin kosmodromi LC31/PU6 | Galileo-testisatelliitti GIOVE A (GSTB V2/A) | Paikannussatelliitin koekappale | Onnistunut laukaisu |
| 2006 | ||||||
| 30. maaliskuu 2006 02:30:18 |
Sojuz-FG | 3 | Baikonurin kosmodromi LC1/PU5 | Sojuz TMA-8 | Miehiettty lento ISS-avaruusasemalle | Onnistunut laukaisu |
| 24. huhtikuu 2006 16:03:25 |
Sojuz-U | 3 | Baikonurin kosmodromi LC1/PU5 | Progress M-56 | Rahtilento ISS-asemalle | Onnistunut laukaisu |
| 3. toukokuu 2006 17:38 |
Sojuz-U | 3 | Plesetskin kosmodromi LC16/PU2 | Kosmos 2420 (Kobalt-M 2) | Sotilaallinen kaukokartoitussatelliitti | Onnistunut laukaisu |
| 15. kesäkuu 2006 08:00:00 |
Sojuz-U | 3 | Baikonurin kosmodromi LC1/PU5 | Resurs DK-1 | Kaukokartoitussatelliitti | Onnistunut laukaisu |
| 24. kesäkuu 2006 15:08:18 |
Sojuz-U | 3 | Baikinurin kosmodromi LC1/PU5 | Progress M-57 | Rahtilento ISS-asemalle | Onnistunut laukaisu |
| 14. syyskuu 2006 13:41 |
Sojuz-U | 3 | Baikonurin kosmodromi LC31/PU6 | Kosmos 2423 (Don 8) | Sotilaallinen kaukokartoitussatelliitti | Onnistunut laukaisu |
| 18. syyskuu 2006 04:08:40 |
Sojuz-FG | 3 | Baikonurin kosmodromi LC1/PU5 | Sojuz TMA-9 | Miehitetty lento ISS-asemalle | Onnistunut laukaisu |
| 19. lokakuu 2006 16:28:13 |
Sojuz-2.1a/Fregat | 4 | Baikonurin kosmodromi LC31/PU6 | MetOp A | [Sääsatelliitti | Onnistunut laukaisu 1. |
| 23. lokakuu 2006 13:40:36 |
Sojuz-U | 3 | Baikonurin kosmodromi LC1/PU5 | Progress M-58 | Rahtilento ISS-asemalle | Onnistunut laukaisu |
| 24. joulukuu 2006 08:34:33 |
Sojuz-2.1a/Fregat | 4 | Plesetskin kosmodromi LC43/PU4 | Meridian 1 | Sotilaallinen tietoliikennesatelliitti | Onnistunut laukaisu |
| 27. joulukuu 2006 14:23:39 |
Sojuz-2.1b/Fregat | 4 | Baikonurin kosmodromi LC31/PU6 | COROT | Tiedesatelliitti | Onnistunut laukaisu |
| 2007 | ||||||
| 18. tammikuu 2007 02:12:15 |
Sojuz-U | 3 | Baikonurin kosmodromi LC1/PU5 | Progress M-59 | Rahtilento ISS-asemalle | Onnistunut laukaisu |
| 7. huhtikuu 2007 17:31:03 |
Sojuz-FG | 3 | Baikonurin kosmodromi LC1/PU5 | Sojuz TMA-10 | Miehitetty lento ISS-asemalle | Onnistunut laukaisu |
| 12. toukokuu 2007 03:25:38 |
Sojuz-U | 3 | Baikonurin kosmodromi LC1/PU5 | Progress M-60 | Rahtilento ISS-asemalle | Onnistunut laukaisu |
| 29. toukokuu 2007 20:31:30 |
Sojuz-FG/Fregat | 4 | Baikonurin kosmodromi LC31/PU6 | Globalstar | 4 tietoliikennesatelliittia | Onnistunut laukaisu |
| 7. kesäkuu 2007 18:00 |
Sojuz-U | 3 | Plesetskin kosmodromi LC16/PU2 | Kosmos 2427 (Kobalt-M 3) | Sotilaallinen kaukokartoitussatelliitti | Onnistunut laukaisu |
| 2. elokuu 2007 |
Sojuz-U | 3 | Baikonurin kosmodromi LC1/PU5 | Progress M-61 | Rahtialus ISS-asemalle | Onnistunut laukaisu |
| 14. syyskuu 2007 11:00 |
Sojuz-U | 3 | Baikonurin kosmodromi LC1/PU5]] | Foton-M3 | Mikrogravitationsforschung | Onnistunut laukaisu |
| 10. lokakuu 2007 13:22:39 |
Sojuz-FG | 3 | Baikonurin kosmodromi LC1/PU5]] | Sojuz TMA-11 | Miehitetty lento ISS-asemalle | Onnistunut laukaisu |
| 20. lokakuu 2007 20:12 |
Sojuz-FG/Fregat | 4 | Baikonurin kosmodromi LC31/PU6 | Globalstar | 4 tietoliikennesatelliitta | Onnistunut laukaisu |
| 14. joulukuu 2007 13:17 |
Sojuz-FG/Fregat | 4 | Baikonurin kosmodromi LC31/PU6 | Radarsat-2 | Kaukokartoitussatelliitti, Kanada | Onnistunut laukaisu |
| 23. joulukuu 2007 07:12 |
Sojuz-U | 3 | Baikonurin kosmodromi LC1/PU5 | Progress M-62 | Rahtialus ISS-asemalle | Onnistunut laukaisu |
| 2008 | ||||||
| 5. helmikuu 2008 13:02 |
Sojuz-U | 3 | Baikonurin kosmodromi LC1/PU5 | Progress M-63 | Rahtilento ISS-asemalle | Onnistunut laukaisu |
| 8. huhtikuu 2008 11:16 |
Sojuz-FG | 3 | Baikonurin kosmodromi LC1/PU5 | Sojuz TMA-12 | Miehitetty lento ISS-asemalle | Onnistunut laukaisu |
| 26. huhtikuu 2008 22:16 |
Sojuz-FG/Fregat | 4 | Baikonurin kosmodromi LC31/PU6 | GIOVE-B | Galileo-koesatelliitti | Onnistunut laukaisu |
| 14. toukokuu 2008 22:22 |
Sojuz-U | 3 | Baikonurin kosmodromi LC1/PU5 | Progress M-64 | Rahtialus ISS-asemalle | Onnistunut laukaisu |
| 26. heinäkuu 2008 18:31 |
Sojuz-2.1b | 3 | Plesetskin kosmodromi LC43/PU4 | Kosmos 2441 | Sotilaallinen kaukokartoitussatelliitti | Onnistunut laukaisu |
| 10. syyskuu 2008 19:50 |
Sojuz-U | 3 | Baikonurin kosmodromi LC1/PU5 | Progress M-65 | Rahtialus ISS-asemalle | Onnistunut laukaisu |
| 12. lokakuu 2008 07:01 |
Sojuz-FG | 3 | Baikonurin kosmodromi LC1/PU5 | Sojuz TMA-13 | Miehitetty lento ISS-asemalle | Onnistunut laukaisu |
| 14. marraskuu 2008 | Sojuz-U | Plesetskin kosmodromi LC16/2 | Kosmos 2445 (Jantar-4K) | Sotilaallinen kaukokartoitussatelliitti | Onnistunut laukaisu | |
| 26. marraskuu 2008 | Sojuz-U | Baikinurin kosmodromi LC1/PU5 | Progress-M 01M | Rahtialus ISS-asemalle | Onnistunut laukaisu | |
| 2009 | ||||||
| 10. helmikuu 2009 | Sojuz-U | Baikonurin kosmodromi LC31/PU6 | Progress-M 66 | Rahtialus ISS-asemalle | Onnistunut laukaisu | |
| 26. maaliskuu 2009 11:49 |
Sojuz-FG | Baikonurin kosmodromi LC1/PU5 | Sojuz TMA-14 | Miehitetty lento ISS-asemalle | Onnistunut laukaisu | |
| 7. toukokuu 2009 |
Sojuz-U | Baikonurin kosmodromi LC1/PU5 | Progress M-02M | Rahtilento ISS-asemalle | Onnistunut laukaisu | |
| 21. toukokuu 2009 |
Sojuz-2.1a/Fregat | Plesetskin kosmodromi LC-43/4 | Meridian 2 | Tietoliikennesatelliitti | Onnistunut laukaisu mutta rata epätäydellinen | |
| 27. toukokuu 2009 10:34 |
Sojuz-FG | Baikonurin kosmodromi LC1/PU5]] | Sojuz TMA-15 | Miehitetty lento ISS-asemalle | Onnistunut laukaisu | |
| 24. heinäkuu 2009 10:57 |
Sojuz | Baikonurin kosmodromi LC-1]] | Progress M-67 | Rahtilento ISS-asemalle | Onnistunut laukaisu | |
| 17. syyskuu 2009 15:55 |
Sojuz-2.1b-Fregat | Baikonurin kosmodromi]] | Meteor-M1, Sumbandila Sterch 2, Universitetsky 2, IRIS, UGATUSAT | Sääsatelliitti, pelastuspalvelun satelliitti, kaukokartoitussatelliiti, mikrosatelliitteja | Onnistunut laukaisu | |
| 30. syyskuu 2009 |
Sojuz-FG | 3 | Baikonurin kosmodromi]] | Sojuz TMA-16 | Miehitetty lento ISS-asemalle | Onnistunut laukaisu |
| 15. lokakuu 2009 01:14 |
Sojuz-U | Baikonurin kosmodromi | Progress M-03M | Rahtialus ISS-asemalle | Onnistunut laukaisu | |
| 10. marraskuu 2009 14:22 |
Sojuz-U | 3 | Baikonurin kosmodromi | Progress M-MIM2/Poisk | Rahtialus ISS-asemalle | Onnistunut laukaisu |
| 20. marraskuu 2009 10:44 |
Sojuz-U | Plesetskin kosmodromi LC16/2 | Kosmos 2455 (Lotos-S) | Sotilaallinen kaukokartoitussatelliitti | Onnistunut laukaisu | |
| 20. joulukuu 2009 21:52 |
Sojuz-FG | 3 | Baikonurin kosmodromi LC1/PU5 | Sojuz TMA-17 | Miehitetty lento ISS-asemalle | Onnistunut laukaisu |
2010 [muokkaa]
| Päivä ja kellonaika | Raketin tyyppi | Sarjanumero | Laukaisupaikka | Onnistunut? | HYötykuorma | Muuta |
|---|---|---|---|---|---|---|
| 3. helmikuuta, 03:45 | Sojuz-U (11A511U) |
Baikonurin kosmodromi | Onnistunut laukaisu | Progress M-04M (36P) | Rahtialus ISS-asemalle | |
| 2. huhtikuuta, 04:04 | Sojuz-FG (11A511U-FG) |
Baikonurin kosmodromi | Onnistunut laukaisu | Sojuz TMA-18 | Miehitetty lento ISS-asemalle | |
| 16. huhtikuuta, 15:00 | Sojuz-U (11A511U) |
Plesetskin kosmodromi | Onnistunut laukaisu | Kosmos 2462 (Jantar) | ||
| 28. huhtikuuta, 17:15 | Sojuz-U (11A511U) |
Baikonurin kosmodromi | Onnistunut laukaisu | Progress M-05M | Rahtialus ISS-asemalle | |
| 15. kesäkuuta, 21:35 | Sojuz-FG (11A511U-FG) |
Baikonurin kosmodromi | Onnistunut laukaisu | Sojuz TMA-19 | Miehitetty lento ISS-asemalle | |
| 30. kesäkuuta, 15:35 | Sojuz-U (11A511U) |
Baikonurin kosmodromi | Onnistunut laukaisu | Progress M-06M | Rahtialus ISS-asemalle | |
| 10. syyskuuta, 10:22 | Sojuz-U (11A511U) |
Baikonurin kosmodromi | Onnistunut laukaisu | Progress M-07M | Rahtialus ISS-asemalle | |
| 30. syyskuuta, 17:01 | Molnija-M/2BL (8K78M) |
Baikonurin kosmodromi | Onnistunut laukaisu | Kosmos 2469 (Oko) | Viimeinen Molnija-M-laukaisu vei ennakkovaroitussatelliitin taivaalle | |
| 7. lokakuuta, 23:10:57 | Sojuz-FG (11A511U-FG) |
Baikonurin kosmodromi | Onnistunut laukaisu | Sojuz TMA-01M | Miehitetty lento ISS-asemalle | |
| 19. lokakuuta, 17:10:59 | Sojuz-2.1a/Fregat (14A14A) |
Baikonurin kosmodromi | Onnistunut laukaisu | Globalstar-2 F1 (x6) | 6 tietoliikennesatelliittia | |
|
Tulevat laukaisut |
||||||
| 27. lokakuuta | Sojuz-U (11A511U) |
Baikonurin kosmodromi | Progress M-08M | Rahtilento ISS-asemalle | ||
| 28. lokakuuta | Sojuz-2.1a/Fregat (14A14A) |
Plesetskin kosmodromi | Meridian 3 | Tietoliikennesatelliitt | ||
| 9. joulukuuta | Sojuz-FG (11A511U-FG) |
Baikonurin kosmodromi | Sojuz TMA-20 | Miehitetty lento ISS-asemalle | ||
| 25. joulukuuta | Sojuz-2.1a/Fregat (14A14A) |
Plesetskin kosmodromi | GLONASS-K | Paikannussatelliitti | ||
Laukaisut 2011 [muokkaa]
24. elokuuta 2011 tapahtunut Sojuz-laukaisu epäonnistui. Kantoraketin kyydissä oli kansainväliselle avaruusasemalle matkaava Progress 44P -rahtialus, joka tuhoutui.[3][4] Sojuz-raketit asetettiin tapauksen johdosta hetkeksi lentokieltoon.[5] Vika oli ylimmäin vaiheen polttoaineen syöttöjärjestelmässä ja venäläiset ovat pitäneet sitä satunnaisena mutta äärimmäisen harvinaisena valmistusvirheenä. [6] Virhe oli kuitenkin läpäissyt lukuisia testivaiheita, joten se voi olla osa laajempaa laatuongelmaa.
Viitteet [muokkaa]
- ↑ http://www.spacenews.com/civil/101022-europeans-struggle-launcher-development-strategy.html
- ↑ http://www.space-travel.com/reports/France_To_Pay_Russia_One_Billion_For_14_Soyuz_Carrier_Rockets_999.html
- ↑ Venäläinen avaruusalus putosi - jäävätkö astronautit jumiin avaruuteen? Tekniikka ja Talous 25.8.2011.
- ↑ http://spaceflightnow.com/station/exp28/110824prog44p/
- ↑ http://www.efarming.com.au/News/general/25/08/2011/149559/russia-grounds-soyuz-rockets-after-crash.html
- ↑ http://www.space-travel.com/reports/Russia_blames_chance_defect_for_space_crash_999.html Russia blames 'chance' defect for space crash, Spacedaily, 9.9.2011
Aiheesta muualla [muokkaa]
- Lukion avaruusfysiikkaa: Sojuz-kantoraketti (http://oh8uv.korpitienkoulu.fi/avaruusfysiikka/moottorit.html#name_sojuz)
- R-7 (http://internetelite.ru/cosmopark/r7/r7.htm)
- Starsem-yhtiö (http://www.starsem.com)
- Sojuz-laukaisut, jotka Starsem on myynyt (http://www.starsem.com/soyuz/log.htm)
- Sojuz U/Fregat (http://www.orbireport.com/Launchers/Soyuz_U-Fregat/)
| Nykyiset: |
Ariane 5 - Atlas V - Athena - Cosmos-3M - Delta II - Delta IV - Dnepr - GSLV - H-IIA - Pitkä marssi - Minotaur - Pegasus - Proton - PSLV - Rockot - Shavit - Shtil' - Start-1 - Strela - Sojuz (U, FG, 2) - Taurus - Tsyklon-3 - Volna - Zenit |
|---|---|
| Suunnitellut: |
Angara - GSLV III - GX - H-IIB - KSLV - Pitkä marssi 5 - Taurus II - Vega - Ares (I, IV, V) |
| Entiset: |
Ariane (1, 2, 3, 4) - Atlas SM-65 Atlas, I, II, III) - Black Arrow - Delta III - Diamant - Energija - Europa - H-II - J-I - Juno I - Lambda - Mu (V) - Molnija (M) - N1 - Polyot - R-7 - Saturn (I, IB, V, INT-21) - Scout - Sparta - Thor - Thor-Agena - Thor-Burner - Thorad-Agena - Titan (I, II, III, IIIB, IV) - Tsiklon (2) - Vanguard - Voshod - Vostok |
Sivulta puuttuu