Baikonurin avaruuskeskus
Wikipedia
Baikonurin avaruuskeskus (ven. Космодром Байконур) on Venäjän avaruusjärjestölle kuuluva avaruus- ja laukaisukeskus vuokratulla alueella Kazakstanissa. Se on maailman vanhin ja suurin avaruuskeskus.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Historia
Baikonurin avaruuskeskus rakennettiin 1950-luvun alussa Leninskin kaupungin (nyk. Baikonur) lähelle silloiseen Kazakstanin neuvostotasavaltaan. Alkuperäinen Baikonurin kaivoskylä sijaitsee 320 km avaruuskeskuksesta koilliseen. Väärä nimi annettiin aikoinaan julkisuuteen keskuksen tarkan paikan salaamiseksi. Tiuratamin kylä on avaruuskeskuksen lähellä ja senkin nimeä on käytetty itse avaruuskeskuksesta.
Avaruuskeskuksen rakentamista johti raketti-insinööri Vladimir Barmin. Se rakennettiin alun perin Neuvostoliiton mannertenvälisten ballististen ohjusten tukikohdaksi. Ydinaseita kuljettavan R-7-ohjuksen (ICBM) ensimmäinen onnistunut koelaukaisu tehtiin sieltä 23. elokuuta 1957.
Baikonur oli Neuvostoliiton avaruusohjelman pääasiallinen tukikohta 1950-luvun lopusta 1980-luvulle. Baikonurista laukaistiin 1957 ensimmäinen tekokuu Sputnik 1, ensimmäinen miehitetty avaruuslento (Juri Gagarin) 1961, ja 1963 sieltä lähti avaruuteen ensimmäinen naiskosmonautti Valentina Tereškova. Neuvostoliiton sotilaalliset laukaisut tehtiin kuitenkin pääosin Plesetskin avaruuskeskuksesta.
[muokkaa] Venäjän federaation Baikonurin avaruuskeskus
20. joulukuuta 1995 Kazakstanin presidentti nimesi Leninskin virallisesti Baikonuriksi. Maalikuussa 2005 Venäjän federaatio vuokrasi avaruuskeskuksen Kazakstanilta 20 vuodeksi 115 miljoonan dollarin vuosittaisella maksulla. Vuokra-aikaa voidaan pidentää kymmenellä vuodella. 2000-luvun alun maksukiistojen vuoksi Venäjä alkoi myös laajentaa Plesetskin avaruuskeskukseen Arkangelin alueella. Baikonurin 50-vuotisjuhlaa vietettiin 2. kesäkuuta 2005, ja juhlassa Venäjän presidentti Vladimir Putin julkisti 163 miljoonan euron yhteistyösopimuksen, jonka mukaan Kazakstan ja Venäjä kehittävät uuden Baiterek-kantoraketin.
Baikonurin avaruuskeskus on keskeinen osa Venäjän avaruusjärjestöä, joka operoi keskusta yhdessä Venäjän avaruusvoimien kanssa. Baikonurista voidaan laukaista Sojuz-, Proton-, Cyclon-, Dnepr- ja Zenit-raketteja. Tukikohta on oleellinen Kansainvälisen avaruusaseman huollossa.
Venäjä on ilmoittanut jatkavansa Baikonurin käyttöä ainakin vuoteen 2050.[1]
Vuoden 2009 keväällä miehitetyn Sojuz TMA-13 avaruuslennon paluu Kazakstaniin viivästyi ja sen laskeutumispaikkaa siirrettiin pohjoisemmaksi kevättulvien vuoksi. Tulvat eivät koskettaneet itse avaruuskeskusta, mutta kavalsivat keskuksen sijainnin haavoittuvuuden. [2]
[muokkaa] Keskuksen varustus
Keskuksen lentokenttä on nimeltään Jubileini. Venäjän satelliitit tuodaan avaruuskeskukseen yleensä junalla. Euroopan avaruusjärjestön Baikonurista laukaistavat satelliitit on tuotu paikalle Antonov An-124 -rahtilentokoneella.
- Alusta 1/5 : Sojuz-Sojuz/Progress/Ikar - 45.920 N, 63.342 E
- Alusta 31/6: Sojuz-Kosmos/Fregat - 45.996 N, 63.564 E
- Alusta 41/15: Kosmos 3(1964-1968) - 45.976 N, 63.669 E
- Alusta 45/1: Zenit 2, Zenit 2M, Zenit 3M - 45.943 N, 63.653 E
- Alusta 45/2: Zenit 2 (tuhoutui vuoden 1990 rähjädyksessä) - 45.940 N, 63.655 E
- Alusta 81/23 (81L): Proton-K - 46.074 N, 62.978 E
- Alusta 81/24 (81P): Proton-M - 46.071 N, 62.985 E
- Alusta 90/19 (90L): Tsyklon-2 (pois käytöstä >1989) - 46.081 N, 62.932 E
- Alusta 90/20 (90R): Tsyklon-2 - 46.080 N, 62.935 E
- Alusta 109/95: Dnepr - 45.951 N, 63.497 E
- Alusta 110/37 (110L): N1 (pois käytöstä 1972)- 45.965 N, 63.305 E
- Alusta 110/38 (110R): N1 (pois käytöstä 1969)- 45.962 N, 63.310 E
- Alusta 175/59: Rokot(1991-1994) - 46.052 N, 62.986 E
- Alusta 200/39 (200L): Proton-M/Proton-K - 46.040 N, 63.032 E
- Alusta 200/40 (200R): Proton-K (pois käytöstä 1991) - 46.036 N, 63.038 E
- Alusta 250: Energija (pois käytöstä 1988) - 46.008 N, 63.305 E
[muokkaa] Viitteet
- ↑ http://www.tehrantimes.com/index_View.asp?code=171909 Somalia invites Russian firms to develop uranium deposits
- ↑ http://www.space-travel.com/reports/Flooding_delays_return_of_Soyuz_spacecraft_999.html
[muokkaa] Aiheesta muualla
- RussianSpaceWeb.com'in sivusto Baikonurin kylästä (englanniksi)
- Baikonur Cosmodrome Picture Tour (englanniksi)
- The Baikonur Cosmodrome Kuvia Baikonurin avaruuskeskuksesta
Koordinaatit:
| Afrikka |
|
|---|---|
| Aasia |
Kiina - CNSA: Jiuquan • Taiyuan • Xichang • Wenchang • Base 603 ♦ Intia - ISRO: SDSC ♦ Israel - ISA: Palmachim ♦ Japani - JAXA: Tanegashima • Uchinoura ♦ Kazakhstan - RKA: Baikonur • Pakistan - SUPARCO: Sonmiani • Venäjä - RKA: Dombarovski • Svobodnyi • Vostotšnyi ♦Etelä-Korea - KARI: Naro |
| Eurooppa |
Venäjä - RKA: Kapustin Jar • Plesetsk • Ruotsi - SSC: Esrange |
| Pohjois-Amerikka |
Kanada - CAF, CSA: Fort Churchill ♦ USA - NASA: KSC • Wallops ♦ USA - DoD: Cape Canaveral • Vandenberg ♦ USA - Yksityiset: Corn Ranch • Kodiak Launch Complex • Mid-Atlantic Regional Spaceport • Mojave Airport & Spaceport • Oklahoma Spaceport • Spaceport America |
| Etelä-Amerikka |
Brasilia - FAB, AEB: Alcântaran avaruuskeskus ♦ Ranska - ESA, CNES: Guayanan avaruuskeskus |
| Muualla |
Marshall Islands - DoD: Reagan Test Site Tyynivaltameri - Yksityiset: Ocean Odyssey |