Rock in Rio (video)

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Rock in Rio
Iron Maiden
DVD-julkaisun Rock in Rio kansikuva
DVD-julkaisun tiedot
 Julkaistu 16. heinäkuuta 2002
 Formaatti DVD
VHS
UMD
 Tyylilaji heavy metal
Iron Maidenin muut julkaisut
Classic Albums: The Number of the Beast
2001
Rock in Rio
2002
Visions of the Beast
2003

Rock in Rio on Iron Maidenin DVD (julkaistiin myös VHS:lle ja UMD:lle) vuodelta 2002. Videolla on Iron Maidenin konsertti Rock in Rio -festivaalilla Brasiliassa. Toisella levyllä on kolme ekstraa: yhtyeen jäsenten haastattelu, lyhyt dokumentti Iron Maidenin päivästä ja virallisen valokuvaajan Ross Halfinin ottamia kuvia. DVD sijoittui ensimmäiseksi US Soundscan Music DVD Charts -listalla ensimmäisellä viikollaan ja toiseksi Soundscan Music Video Charts -listalla.

DVD julkaistiin maailmanlaajuisesti EMIn toimesta 10. heinäkuuta 2002 ja Yhdysvalloissa sen julkaisi Columbia Music Video. Se on viimeinen konsertti yhtyeen Brave New World -albumia tukeneella kiertueella vuosina 2000-2001.

Konsertilla oli yli 250 000 katsojaa. Videon editoi Iron Maidenin perustaja ja basisti Steve Harris.

Kappaleet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ensimmäinen levy[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. "Intro: Arthur's Farewell"
  2. "The Wicker Man"
  3. "Ghost of the Navigator"
  4. "Brave New World"
  5. "Wrathchild"
  6. "2 Minutes to Midnight"
  7. "Blood Brothers"
  8. "Sign of the Cross"
  9. "The Mercenary"
  10. "The Trooper"
  11. "Dream of Mirrors"
  12. "The Clansman"
  13. "The Evil That Men Do"
  14. "Fear of the Dark"
  15. "Iron Maiden"
  16. "The Number of the Beast"
  17. "Hallowed Be Thy Name"
  18. "Sanctuary"
  19. "Run to the Hills"

Toinen levy[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Soittajat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]