Eddie the Head
Wikipedia
Eddie the Head (myös Edward the Head tai lyhyemmin vain Eddie) on heavy metal -yhtye Iron Maidenin virallinen maskotti, joka on esiintynyt yhtyeen lähes jokaisen albumin ja singlen kannessa sitten yhtyeen esikoisalbumin Iron Maiden vuonna 1980.
Alun perin Eddie oli vain naamio tai maalaus lavan taustalla rumpulavan yläpuolella. Maskotin silmät sai hehkumaan asettamalla niihin oikeanlaisen valaistuksen. Myös hahmon suun sai tarpeen mukaan sylkemään verta.
Eddie on nykyään myös tärkeä osa Iron Maidenin liveshow'ta, sillä kappaleen "Iron Maiden" aikana lavalle muodossa tai toisessa ilmestyvä yhtyeen maskotti on konserttien jonkinlainen kohokohta. Kun Eddie herätettiin henkiin yhtyeen alkuaikoina, Eddienä esiintyi usein joku Iron Maidenin taustahenkilöistä arkivaatteissa vain Eddie-naamari kasvoillaan. Myöhemmin Eddien konserttiesiintymiset ovat vaihdelleet useimmiten studioalbumien ja niitä seuranneiden kiertueiden teemojen mukaan. Esimerkiksi Piece of Mind -ajan Eddie oli parimetrinen pakkopaitaan puettu, Eddie-naamiota päässään pitänyt mies, kun taas Somewhere In Time -aikakauden Eddie oli monta metriä pitkä kyborgi. A Matter Of Life And Death -kiertueen aikana Eddie oli sotilaspuvussa suuressa panssarivaunussa.
Eddien taiteellinen isä on kuvataidekoulun kesken jättänyt Derek Riggs. Yhtyeen jäsenet pitivät herran alkuperäisluonnoksista ja päättivät tehdä Eddiestä erottamattoman osan itse albumia. Eddie nähtiin jo yhtyeen ensimmäisessä singlejulkaisussa Running Free, mutta koska yhtye ei halunnut paljastaa hahmoa ennen albumin julkaisua hänen kasvonsa jätettiin näyttämättä.
Riggs ei ole luonut kaikkia Edward the Head -hahmoja, mutta hän loi Eddien pahaenteisen virneen ja yleisen kuvan epäkuolleesta hevarista.
Eddie on jäänyt pois vain kahdesta albumi- tai singlekannesta. The Essential Iron Maiden on kokoelmalevy, joka julkaistiin vain Yhdysvalloissa ilman Eddien kasvonpiirteitä. Single From Here to Eternity on toinen Iron Maiden -julkaisu, jonka kansissa Eddie ei esiinny.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Eddien esiintymisiä
[muokkaa] Studioalbumit
- Iron Maiden (1980) – Yksinkertainen rintakuva Eddiestä
- Killers (1981) – Zombie-Eddie kirveen kanssa tapettuaan uhrinsa
- The Number of the Beast (1982) – Zombie-Eddie pitelee paholaista marionettinukkenaan ja paholaisella on puolestaan pienempi Eddie omana nukkenaan
- Piece of Mind (1983) – Lobotomisoitu ja kahleissa oleva karjuva Eddie
- Powerslave (1984) – Neo-egyptiläinen teema, keskellä on jättiläismäinen faarao-Eddie-patsas
- Somewhere in Time (1986) – Kyborgi-Eddie ammuttuaan toisen kyborgin futuristisessa kaupungissa. Tämän albumin kansista voit löytää yhtäläisyyksiä Iron Maidenin vanhempiin kappaleisiin esim. takakannessa on kello jossa on lukemat 23:58 (Two minutes to midnight), Takakannessa on myös putoava Ikaros (Flight of Icarus) ja etukannessa on Iron Maiden albumin juliste, jonka yläpuolella on teksti Acacia Avenue, mutta sanoista vain Acacia on esillä sekä takakannessa näkyy pilvenpiirtäjässä baari nimeltä Aces High Bar.
- Seventh Son of a Seventh Son (1988) – Eddien yläruumis Surrealistisessa jäisessä ympäristössä. Eddien pää on liekeissä ja hän levitoi veden päällä pidätellen kohtua, jonka sisällä on lapsi. Huomaa myös Eddien omenasydän.
- No Prayer for the Dying (1990) – Zombie-Eddie nousee haudasta. Albumin kansikuvasta on kaksi versiota, joista toisessa Eddie kuristaa haudankaivajan.
- Fear of the Dark (1992) – Puusta kasvava hirviömäinen Eddie
- The X Factor (1995) – Eddie-nukke, jota kidutetaan ja silvotaan
- Virtual XI (1998) – Psykedeelinen virtuaali-Eddie
- Brave New World (2000) – Eddien kasvot muodostuvat pilviin futuristisen Lontoon yläpuolelle
- Dance of Death (2003) – Eddie on viikatemies kuolleiden naamiaisissa
- A Matter of Life and Death (2006) – Eddie vaeltaa sotatantereella pienen sotilasryhmän kanssa. Eddie seisoo panssarivaunun päällä.
[muokkaa] Muut julkaisut
- Live After Death (1985) – Eddie nousee haudastaan ja jonkinlainen salama iskee päässä olevaan metalliosaan. Huomaa takana oleva kaupunki raunioina, jonka yläpuolella on viikatemies, ja hautakivi, jossa lukee suurimman osan Iron Maidenin kansikuvien piirtäneen Derek Riggsin nimi.
- Real Live/Dead One (1993 yhdistetty CD-versio) – Eddie on ihmisruumiissa repimässä verisuonia (kuva alkuperäisestä Real Live One -LP:stä)
- Real Dead One -vinyylillä (1993) Eddie on puolestaan DJ:nä Radio Hellissä, jonka taajuus on 666 FM. Levylautasella pyörii Iron Maiden ja Eddiellä on päällään Killers-paita.
- Rock In Rio (2002) – Jättiläismäinen pilvi-Eddie, joka kohoaa Iron Maidenin konserttilavan takaa. Kuva mukailee Brave New World -albumin kantta.
- Death on the Road (2005) – Eddie on jonkinlainen vampyyri tai viikatemies, joka ajaa karmivan näköisiä vaunuja. Taustamaisema muistuttaa aivoja.
- Somewhere Back In Time (2008) – Kyborgi-Eddie rymistelee ulos itseään muistuttavasta jättiläismäisestä faarao-patsaasta ja hänellä on kaksi pistoolia jolla toisella niistä hän osoittaa katsojaa. Patsas esiintyy myös Powerslave -albumin kannessa.
[muokkaa] Singlet
- Running Free – Eddie seisoo kujansuussa pakenevan miehen takana. Eddien kasvoja ei haluttu yllätyksen takia näyttää ennen debyyttialbumin julkaisua
- Sanctuary – Eddie on murhannut Margaret Thatcheriltä näyttävän naisen veitsellä
- Women in Uniform – Vastauksena edellisestä kannesta nousseelle kohulle Derek Riggs piirsti Margaret Thatcheriltä näyttävän, sotilaspukuisen naisen konepistooli kädessä valmiina murhaamaan Eddien
- Twilight Zone – Teatterin pukuhuoneessa maskeerattavana oleva nainen näkee itsensä lisäksi Eddien peilissä
- Purgatory – Eddien kasvot ovat puoliksi hänen omansa ja puoliksi paholaisen
- Run to the Hills – Kirveellä varustautunut Eddie taistelee paholaista vastaan kallionkielekkeellä
- The Number of the Beast – Eddie pitää kädessään katkaistua paholaisen päätä ja nauraa
- Flight of Icarus – Eddie lentää riippuliitimellä liekinheitin kädessään taivaalla. Taustalla putoaa tarujen Ikaros
- The Trooper – Ratsuväen aliupseerin univormuun sonnustautunut Eddie seisoo ruumiskasojen keskellä miekka ja Ison-Britannian lippu kädessään.
- 2 Minutes to Midnight – Eddie istuu raunioilla rynnäkkökivääri kädessään ja osoittaa katsojaa. Taustalla räjähtää ydinpommi ja maailman liput ovat puolitangossa.
- Aces High – Eddie on toisen maailmansodan hävittäjälentäjä
- Wasted Years – Eddien pää on tietokoneen näytöllä
- Stranger in a Strange Land – Lierihattuun ja trenssiin pukeutunut kyborgi-Eddie astelee tulevaisuuden baariin. Huomaa kello, joka on 11:58, eli 2 Minutes to Midnight.
- Can I Play With Madness – Ilmassa leijuvan Eddien pää lävistetään nyrkillä
- The Evil That Men Do – Liekehtivän Eddien pään yläpuolella näkyy demoninen hahmo
- The Clairvoyant – Abstraktissa kuvassa Eddien liekehtivät kasvot kuvataan molemmista sivuprofiileista ja edestä
- Infinite Dreams – Eddie ajaa lavalta moottoripyörällä Ison-Britannian lippu kädessään
- Holy Smoke – Eddie seisoo rovion päällä ja heittelee televisioita liekkeihin
- Bring Your Daughter... to the Slaughter – Eddie pitää naista kainalossaan kirves koholla pimeällä kujalla
- Be Quick or be Dead – Eddie kuristaa miestä raivon vallassa
- Fear of the Dark (live) – Eddie soittaa bassoa.
- Hallowed Be Thy Name (live) – Eddie-paholainen lävistää Bruce Dickinsonilta näyttävän miehen atraimella
- Man On the Edge – Eddien päätä puristetaan samalla, kun aivot vedetään ulos
- Lord of the Flies – Eddie-ruhtinas istuu pimeässä kartanossa valtaistuimella
- Virus – Eddien pää liekehtii pitkin piirilevyä
- The Angel and the Gambler – Eddie heittää noppia
- Futureal – Kyborgi-Eddie on kohottanut ruoskan
- Out of the Silent Planet – Televisiokameroiden ja mikrofonien piirittämä pitkähiuksinen ja t-paitaan pukeutunut Eddie pitää lehdistötilaisuutta
- Wildest Dreams – Pieni auto on lentämässä silinterihattuisen Eddien suuhun
- Rainmaker – Sateisessa kuvassa Eddie virnistää etualalla
- The Reincarnation of Benjamin Breeg – Eddie on hakku kädessä valmis kaivamaan vuonna 1978 kuolleen Benjamin Breegin ylös haudasta
- Different World – Eddie pitää kädessään planeettaa


