Pohjois-Afrikan keittiö

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Marokkolainen katukeittiö

Pohjoisafrikkalainen keittiö on väljä käsite, jolla tarkoitetaan usein Marokon, Algerian ja Tunisian (ns. Maghrebin alueen) ruokakulttuureita. Egyptiläinen keittiö eroaa enemmän muista pohjoisafrikkalaisista ja se yhdistetäänkin usein Lähi-idän ruokakulttuureihin.

Pohjois-Afrikan keittiöt ovat saaneet vuosituhansien aikana vaikutteita sekä Lähi-idän että muiden Välimeren alueen keittiöiltä. Monet ruoat, kuten kuskus, pohjautuvat myös alueen alkuperäisväestön, berberien ruokaperinteeseen.

Alueen ruoanlaitossa on käytetty perinteisesti muun muassa lampaanlihaa, palkokasveja, viljatuotteita, sitrushedelmiä, monenlaisia vihanneksia ja hedelmiä sekä rannikolla kalaa ja muita mereneläviä. Oliivit, taatelit, mantelit, ja viinirypäleet ovat myös tärkeässä roolissa. Mausteina käytetään muun muassa roomankuminaa, kanelia, muskottia, sahramia, anista sekä tuoreina yrtteinä minttua, korianteria ja persiljaa.

Kuten muissakin välimeren maissa, on leipä tärkeä osa ateriaa. Joillakin alueilla syödään perinteistä litteää leipää. Esimerkiksi Tunisiassa leipä sen sijaan on usein italialaistyyppistä valkoista vehnäleipää.

Joitakin tyypillisiä ruokalajeja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tajine-ruukku

Pääruokia ja alkupaloja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Kuskus on perinteinen juhlaruoka Marokossa, Algeriassa ja Tunisiassa.
  • Tajine on saviruukussa kypsennetty patamainen vihannes-, liha- tai kalaruoka.
  • Chermoula on tuore maustetahna, jota käytetään yleensä kalan, toisinaan lihan marinoimiseen
  • Brik, ohuessa taikinakuoressa uppopaistettua kananmunaa ja jauhelihaa tai tonnikalaa.
  • Harira, perinteinen marokkolainen keitto.
  • Pastilla on Espanjasta lähtöisin oleva kyyhkyspiiras.
  • Merguez, voimakkaasti maustettu lampaan- tai naudanlihamakkara.
Seesaminsiemenillä koristeltu makroud.

Jälkiruokia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Juomia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Marokkolaista minttuteetä
  • Ruoan kanssa juodaan yleensä vettä, hedelmämehuja tai virvoitusjuomia.
  • Minttutee on yleinen juoma kaikissa alueen maissa.
  • Boukha, viikunoista valmistettu viina.
  • Legmi, palmunmahlasta tehty juoma.

Ruoka-aineita[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Harissa, erittäin voimakas chilitahna, joka maustetaan usein kevyesti valkosipulilla, korianterilla ja roomankuminalla.
  • Ras el hanout, marokkolainen maustesekoitus, jonka runsas koostumus vaihtelee hyvin paljon.

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]