Painokone

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Ryobi neliväri offset-painokone

Painokone on lehtien, kirjojen, esitteiden ja pakkausten painamiseen käytettävä laite. Painokoneita on monia erityyppisiä, ja ne soveltuvat eri tarkoituksiin. Painokoneet voidaan perinteisesti luokitella muun muassa käytettävän materiaalityypin mukaan, ns. arkkipainokoneisiin ja rotaatiokoneisiin, joiden paperi syötetään rullalta. Arkkipaino on yleisempää kirjojen ja pakkausten painamisessa, esimerkiksi sanomalehdet tehdään rotaatiopainoissa. Erilaisia painomenetelmiä ovat muun muassa

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kirjanpainantaa 1400-luvulla

Painokoneen keksijänä pidetään Johannes Gutenbergiä. Jo ennen hänen keksintöään oli painettu monin eri tavoin erilaisille materiaaleille, mutta käytetyt menetelmät olivat yksinkertaisia ja varsin työläitä. Useimmiten kaiverrettu levy puristettiin painettavaa materiaalia vasten painojäljen saamiseksi. Gutenberg toi painamiseen irtokirjasimet sekä erityisen laitteen painolevyn puristamiseksi paperia vasten. Hänen inspiraationsa lähteenä pidetään viininpuristamiseen käytettävää laitetta, jossa vastaanvanlainen puristuskoneisto esiintyy. Gutenberg loi painokoneensa 1450-luvulla. Painokone mullisti tiedonvälityksen, ja sitä voidaankin pitää ensimmäisenä joukkotiedotusvälineenä.

Latomakone[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Uusi mullistus kirjapainossa tapahtui latomakoneen myötä. Aikaisemmin latojat olivat kirjapainossa laittaneet kirjasimet yksitellen painolevyihin. On selvää, että sellainen painaminen oli erittäin työlästä. Vuonna 1886 Ottmar Mergenthaler esitteli New York Tribunen kustantajille kehittämänsä latomakoneen. Kone teki seitsemän ammatitaitoisen latojan työn kooten painolevylle automaattisesti rivin kirjasimia, "a line o' types", josta menetelmä sai nimen Linotype. Latojat vastustivat kiihkeästi latomakoneita, mikä hidasti huomattavasti Linotypen yleistymistä. Pitkällä aikavälillä kehitys ei kuitenkaan ollut pysäytettävissä. Latomakonetta on kiittäminen muutaman kolikon hintaisista sanomalehdistä ja tavallisten ihmisten ostettavissa olevista kirjoista ja sitä kautta lukutaidottomuuden vähittäisestä katoamisesta. [3]

Digitaaliset painomenetelmät[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nykyään perinteisten painomenetelmien rinnalle ovat tulleet erilaiset digipainomentelmät, jolloin kyseessä on painoaihion tulostaminen suoraan paperille. Tulostusmenetelminä on tällöin elkografia, elektrofotografia, elektrografia, ionografia, magnetografia, mustesuihku ja termografia, joista yleisimpiälähde? ovat elektrofotografia ja mustesuihku. Myös termografiaa saatetaan käyttää esimerkiksi kuittien tulostamiseen.

Painotekniikan muutos vaikutti 1980-luvulla esimerkiksi Englannissa koko painetun median rakenteeseen. Uudet mediakeisarit, esimerkiksi Rupert Murdoch, nousivat valtaan ja irrottivat lehden ja sen painamisen. Digitaalisesti ladottu lehti voitiin tuolloin painattaa, missä se on edullisinta. Tämä paransi lehtien kannattavuutta ja johti päälehtien omistuksen suurempaan keskittymiseen. Digitaalinen painaminen ja nettilehdet ovat puolestaan tuoneet uusia toimijoita esille kirjojen ja lehtien julkaisussa.

Nettilehdet ovat kasvattaneet suosiotaan 2007-2012. Ilkka Herlin perusti Uuden Suomen uudestaan yksinomaan nettilehtenä vuonna 2007. Esimerkiksi New York Timesin ja Kauppalehden nettiversiot ovat muuttuneet maksullisiksi vuosina 2011 ja 2012, mikä on uusi ilmiö nettilehtien kentällä, kun aikaisemmin niiden ansaintalogiikka perustui mainoksiin. Samalla vuosikymmenellä nettilehdet ovat muuttumassa sovelluksiksi, joita voidaan käyttää erilaisilla tietokoneilla ja älypuhelimilla ilman Internet-selainta. Tämä edustaa uutta kehityssuuntaa lehtien jakelussa.

Painokonemerkkejä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Heidelberg
  • MAN Roland
  • Ryobi
  • Wifag
  • Komori
  • Goss
  • KBA

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Buringh, Eltjo; van Zanden, Jan Luiten: "Charting the “Rise of the West”: Manuscripts and Printed Books in Europe, A Long-Term Perspective from the Sixth through Eighteenth Centuries", The Journal of Economic History, Vol. 69, No. 2 (2009), pp. 409–445 (417, table 2)
  2. a b c Incunabula Short Title Catalogue, consulté le 2 mars 2011
  3. Popp, Georg (toim.): Hengen jättiläiset. WSOY, Helsinki, 1960.