Linotype

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Linotype-latomakone

Linotype on saksalais-amerikkalaisen Ottmar Mergenthalerin kehittämä ensimmäinen automatisoitu ladontamenetelmä eli latomakone.

Latomakoneen myötä kirjapainotaidossa tapahtui suuri mullistus. Siihen asti latojat olivat kirjapainossa laittaneet kirjakkeet eli kirjasimet yksitellen käsin painolevyihin, mikä oli hyvin hidasta ja työlästä. Mergenthaler esitteli koneensa New York Tribunen kustantajille 1886. Kone teki seitsemän ammatitaitoisen latojan työn kooten painolevylle näppäinkomentojen avulla kirjakkeista muodostuvan tekstirivin, "a line o' types". Tästä menetelmä sai nimen Linotype.

Latojat vastustivat aluksi kiihkeästi latomakoneita, mikä hidasti Linotypen yleistymistä. Kehitys ei kuitenkaan ollut pysäytettävissä. Latomakone teki mahdolliseksi muutaman kolikon hintaiset sanomalehdet ja tavallisten ihmisten ostettavissa olevat kirjat ja edisti näin merkittävästi lukutaidon kehittymistä. [1]

Syntyhistoriaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kun kirjoituskone oli 1870-luvulla tullut markkinoille, syntyi ajatuksia painokoneen painolaattojen latomisesta samoin menetelmin. Näin tekivät James O. Clephane (1842–1910) ja Charles T. Moore (1847–1910), jotka kehittivät konetta oikeuden pöytäkirjojen painatuksen nopeuttamiseksi. Heidän koneensa toteutus oli kuitenkin varsin alkeellinen, ja he pyysivät apua kellosepän koulutusta saaneelta Mergenthalerilta. Häneltä kului kahdeksan vuotta muuttaa prototyyppi toimivaksi koneeksi, jossa kirjoitinnäppäimistö oli yhdistetty kirjasinrivin tuottavaan metallivalukoneistoon. Mergenthaler patentoi koneen vuonna 1884.[2]

Toimintatapa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Linotype-latomakoneessa kirjasinmerkkejä kutsutaan matriiseiksi. (Termiä ei pidä sekoittaa niinikään kohopainossa käytettyihin pahvimatriiseihin, ks. Stereotypia.) Kirjainmatriiseja on koneen päällä makasiinissa omissa lokeroissaan. Tekstirivi kootaan merkki merkiltä pudottamalla makasiinin lokeroista matriiseja, jotka liukuvat peräkkäiseksi jonoksi. Kirjoitusmerkkien valinta tehdään kirjoituskoneen qwerty-näppäimistöstä poikkeavan näppäimistön avulla, jossa kirjasimet ovat esiintymistiheytensä mukaisessa järjestyksessä. Näppäimen painallus avaa kyseisen merkin matriiseja sisältävän lokeron pohjassa olevan portin niin, että yksi matriisi pääsee putoamaan ohjauskanavaan ja etenemään tekstirivin jatkoksi.

Matriisirivin valmistuttua kone valaa lyijy, tinan ja antimonin seoksesta (ns. kirjasinmetalli) metallipalikan, jonka yhdellä sivulla on matriisirivin käänteiskuvana syntynyt kohokuva tekstirivistä. Näitä palikoita kootaan allekkain jatkuvaksi tekstiksi. Yhtä valettua riviä voidaan käyttää noin 300 000 suuruiseen painokseen painolaadun kärsimättä. Linotype-kone pystyy myös purkamaan matriisirivit ja palauttamaan matriisit makasiiniin omiin lokeroihinsa. Tämän mahdollistaa matriisien toisessä päässä oleva hammastus, josta kukin matriisi tunnistetaan.[3]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Popp, Georg (toim.): Hengen jättiläiset. WSOY, Helsinki, 1960.
  2. Chaline, Eric: 50 konetta, jotka muuttivat maailmaa (50 Machines that Changed the Course of History), s. 48. Quid Publishing, (suom. versio Moreeni 2013), 2012. ISBN 978-952-254-160-4. Suomi
  3. Chaline, Eric: 50 konetta, jotka muuttivat maailmaa (50 Machines that Changed the Course of History), s. 50-1. Quid Publishing, (suom. versio Moreeni 2013), 2012. ISBN 978-952-254-160-4. Suomi

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]