Olympia (Kreikka)

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Piirros historiallisesta Olympiasta

Olympia (kreik. Ολυμπία tai Ολύμπια) oli antiikin olympialaisten synnyinpaikka Kreikassa Eliksessä. Olympian kisat olivat Pythian kisojen ohella merkittävimmät panhelleenisistä kisoista. Nykyään Olympia on merkittävä arkeologinen kohde ja se on listattu UNESCOn maailmanperintöluetteloon. Arkeologisen alueen välittömässä läheisyydessä sijaitsee nykyisin myös samanniminen pikkukaupunki.

Nykyisen Olympian kaupungin pääkatu.

[muokkaa] Rauniot

Olympian raunioita. Kaariportin takana antiikin aikainen stadion.

Olympia koostuu useista epäjärjestyksessä olevista rakennuksista. Temenoksen sisäpuolella sijaitsevat Heran ja Zeuksen temppelit, Pelopion ja alttarialue, jossa kaikki uhraukset tehtiin. Itäpuolella olivat myös hippodromi ja myöhempi stadion.

Pyhätön pohjoispuolella sijaitsivat prytaneion ja Filippos II:n muistomerkki Filippeion sekä pienet aarrekammiot, joissa jokainen kaupunkivaltio pystyi pitämään jumalille luvattuja lahjoituksia. Lisäksi alueella oli useita muita rakennuksia, kuten kuvanveistäjä Feidiaan työpaja.

Olympia tunnettiin myös jättiläismäisestä norsunluisesta ja kullatusta Zeuksen patsaasta, jonka Feidias oli veistänyt. Patsas kuului antiikin seitsemään ihmeeseen.

[muokkaa] Kaavakuva alueesta

Kaavakuva Olympian alueesta, johon on merkitty tärkeimmät arkeologiset jäänteet
  1. Zeuksen temppeli
  2. Heran temppeli
  3. Zeuksen alttari
  4. Pelopion
  5. Filippeion
  6. Metroon
  7. Ekho-stoa
  8. Aarrekammiot
  9. Stadion
  10. Roomalainen riemukaari
  11. Buleuterion
  12. Eteläinen stoa
  13. Kylpylärakennukset
  14. Leonidaion
  15. Roomalainen majatalo
  16. Feidiaan työpaja
  17. Theokoleon
  18. Palaestra
  19. Gymnasion
  20. Prytaneion

[muokkaa] Aiheesta muualla

Koordinaatit: 37°38′18″N, 21°37′51″E

Henkilökohtaiset työkalut
Nimiavaruudet
Muuttujat
Toiminnot
Valikko
Osallistuminen
Tulosta tai vie
Työkalut
Muilla kielillä