Nirvana (yhtye)
Wikipedia
| Tämän artikkelin tai sen osan kieliasua on pyydetty parannettavaksi. Voit auttaa Wikipediaa parantamalla artikkelin kieliasua. |
Nirvana |
||||||||||||
|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
| Tiedot | ||||||||||||
| Toiminnassa: | 1987–1994 | |||||||||||
| Tyylisuunta: | rockmusiikki | |||||||||||
| Tyylilaji: | grunge, alternative rock | |||||||||||
| Kotipaikka: | Yhdysvallat | |||||||||||
| Laulukieli: | englanti | |||||||||||
| Sivusto: | hereisnirvana.com | |||||||||||
| Jäsenet | ||||||||||||
|
||||||||||||
| Entiset jäsenet | ||||||||||||
|
||||||||||||
| Levy-yhtiöt | ||||||||||||
|
||||||||||||
Nirvana oli yksi 1990-luvun suosituimmista rock-yhtyeistä. Yhtye perustettiin Aberdeenissa, Yhdysvalloissa vuonna 1987. Nirvanan musiikki yhdistetään grungetyyliin, joka nousi yhtyeen menestyksen myötä 1990-luvun alkupuolen ehkä tärkeimmäksi ilmiöksi populaarimusiikin alalla. Nirvana nosti grungen julkisuuteen ja säilyi loppuun saakka tyylisuunnan suosituimpana edustajana. Yhtye hajosi vuoden 1994 keväällä sen keulahahmon Kurt Cobainin kuoleman jälkeen, mutta yhtyeeltä on kuitenkin julkaistu vielä kokoelmia, live-albumeita ja kirjoja.
Yhtyeen myydyin albumi on vuonna 1991 julkaistu Nevermind, joka sisältää yhtyeen tunnetuimman kappaleen "Smells Like Teen Spirit". Muita yhtyeen tunnettuja kappaleita ovat muun muassa "Come as You Are", "Lithium", "In Bloom", "Heart-Shaped Box", "Rape Me", "Aneurysm" ja "All Apologies".
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Yhtyeen historia
[muokkaa] Alkuvaiheet
Krist Novoselic ja Kurt Cobain tapasivat toisensa vuonna 1985 ja sopivat ensimmäisistä soittosessioista. Novoselic oli vakuuttunut Cobainin lahjakkuudesta Fecal Matter -yhtyeen demokappaleen "Spank Thru" perusteella. Nirvana perustettiin tammikuussa vuonna 1987. Fecal Matter- yhtyeeseen Novoselic ei liittynyt vaikka Cobain ja hän tunsivatkin toisensa Kurtin ollessa yhtyeessä. Ensimmäiseksi rumpaliksi tuli Aaron Burckhard, joka toimi yhtyeessä vuosina 1987–1988. Yhtye esiintyi ensimmäisen kerran maaliskuussa 1987 paikallisissa kotibileissä. Sen jälkeen yhtye alkoi kierrellä kaikenlaisia klubeja vuoteen 1989 saakka. Vuonna 1988 yhtye sai levytyssopimuksen paikalliselle Sub Pop levy-yhtiölle. Samana vuonna yhtye julkaisi myös ensimmäisen singlensä "Love Buzz:in", B-puolenaan Big Cheese. Yhtye alkoi äänittää ensimmäistä albumiaan Bleachia, joka julkaistiin vuonna 1989. Albumin nimeksi piti alun perin tulla Too Many Humans. Bleach-albumin suurimpina innoittajina olivat muun muassa yhtyeet Melvins, Mudhoney, Black Sabbath, Led Zeppelin ja AC/DC. Yhtyeen alkuvaiheita on kuvailtu mm. vaihtoehtoiseksi tukkaheviksi.
Vuonna 1988 yhtye sai rumpalikseen Melvins-yhtyeestä tunnetun Dale Croverin, jonka Cobain tunsi aiemmin Fecal Matter-yhtyeestä. Yhtye äänitti Croverin kanssa demon Recriprocal studiolla. Croverin erottua yhtyeestä rumpaliksi vaihtui kuitenkin Dave Foster. Foster soitti bändissä kuitenkin vain lyhyen aikaa ja hänet korvattiin vuonna 1988 Chad Channingilla, joka soitti yhtyeessä vuoden 1989 ja osan vuodesta 1990. Yhtyeessä soitti myös kitaristi Jason Everman, tosin vain vuoden 1989 aikana. Hän soitti toista kitaraa Kiss -cover Do You Love Me:ssa, sekä With the Lights Out:lla julkaistussa Dive -demossa. Bleach-albumilla hän ei soittanut kansitekstimaininnasta huolimatta. Yhtye esiintyi loppuvuodesta myös Euroopassa toisen Seattlelais bändi TADin kanssa ja saavutti Lontoossa jopa kulttisuosiota. Vuosikymmenen alussa yhtye julkaisi musiikkivideon, koki jälleen kokoonpanomuutoksia ja soitti maineeltaan laadukkaan Yhdysvaltain kiertueen.
[muokkaa] Suuri levytyssopimus ja yhtyeen läpimurto (1990-1993)
Vuonna 1990 Nirvana alkoi äänittää uutta albumia Nevermindia saatuaan sopimuksen levyjätti Geffenin kanssa. Albumin äänityksien alettua yhtyeessä oli rumpalina vielä Chad Channing, mutta yhtye sai uuden vakituisen rumpalin Dave Grohlin, eikä Channing soittanut rumpuja yhdelläkään muulla albumin raidalla kuin kappaleessa "Polly" lautasia. Syyskuussa 1991 yhtye lähti jälleen Amerikan kiertueelle ja Nevermind julkaistiin 24. syyskuuta 1991. Marraskuussa 1991 yhtye lähti Euroopan kiertueelle ja palasi Yhdysvaltoihin joulukuussa. Albumin suosio alkoi kasvaa sen ensimmäisen singlen "Smells Like Teen Spirit" menestyksen saattelemana. Siitä tuli musiikkikanava Music Televisionin soitetuin kappale. Seuraavana vuonna julkaistut singlet "Come As You Are", "Lithium" ja "In Bloom" nostivat sekä yhtyeen että Nevermind albumin suosiota entisestään. Myös kappaletta "Something In The Way" soitettiin radioissa paljon, vaikka siitä ei tehty singleä. Nevermindilta julkaistiin promosinglenä "On a Plain". Nirvana tuntui tuovan jotain uutta ja aitoa muutamia vuosia paikallaan polkeneeseen poplistojen musiikkiin. Yhtyeen oli määrä esiintyä syksyn aikana Suomessakin Helsingin Lepakossa, mutta esiintyminen kuitenkin peruttiin.
11. tammikuuta 1992 yhtye esiintyi Saturday Night Live -ohjelmassa, ja soitti kappaleet "Smells Like Teen Spirit" ja "Territorial Pissings" ja rikkoi studiota. Esiintymisen jälkeen Cobain otti yliannostuksen heroiinia ja joutui vieroitukseen, joka kuitenkin keskeytyi. Samassa kuussa yhtye aloitti Australian kiertueen, joka ulottui Uudesta-Seelannista Japaniin. Kiertueella yhtyeen jäsenten välit tulehtuivat, varsinkin Cobainin ja Novoselicin, ja yhtye oli hajoamisen partaalla. Japanin kiertueen jälkeen yhtye piti neljän kuukauden esiintymistauon.
Kesäkuussa 1992 yhtye aloitti jälleen uuden kiertueen. Kiertueella yhtye esiintyi enimmäkseen musiikkifestivaaleilla, kuten ainoan kerran Suomessa Turun Ruisrockissa. Kiertue päättyi 4. heinäkuuta Espanjaan, jonka jälkeen Cobain joutui vieroitushoitoon.
Elokuussa, 1992 yhtyeellä yksi parhaimmista ja onnistuineimmista konserteistaan Readingissä Reading festivaalilla. Se esitti ensimmäistä kertaa kappaleen "Tourette's", joka julkaistiin vasta In Utero-albumilla 1993. Samana vuonna MTV Video Music Awardseissa yhtye ei soittanut kappaletta "Smells Like Teen Spiritiä", vaikka MTV toivoi. Yhtye olisi halunnut soittaa "Rape Me":n, mutta MTV ei siihen suostunut, joten yhtye päätti soittaa kappaleen "Lithium", mutta protestina aloitti esiintymisensä "Rape Me:n" alkusoitolla, jolloin lähes suora lähetys katkaistiin. Cobain joutui backstagella tappeluun Guns N' Roses -yhtyeen laulajan Axl Rosen kanssa, mutta lehdet eivät tiedottaneet juurikaan tapahtuneesta. Syyskuussa ja lokakuussa yhtye soitti muutaman konsertin ja siirtyi jälleen keikkatauolle. Vuoden 1992 viimeisen konsertin yhtye soitti Argentinassa 30. lokakuuta.
Vuoden 1992 joulukuussa levy-yhtiö Geffen julkaisi Incesticide-albumin, joka sisälsi muun muassa demoja, varhaisia singlejä ja albumeilta jätettyjä kappaleita. Incesticide sisälsi yhtyeen tunnetut kappaleet "Dive", "Sliver" ja "Aneurysm".
Vuoden 1993 helmikuussa ystävänpäivän aikoihin yhtye alkoi uuden albuminsa nauhoitukset. Syyskuussa 1993 Steve Albini julkaisi yhtyeen kolmannen albumin, In Uteron. Se oli raskaampi ja synkempi kuin edelliset, mutta sisälsi myös yhtyeen herkkää ja rauhallista puolta. Saman vuoden heinäkuussa Kurt Cobain otti New Yorkissa yliannostuksen heroiinia, joka pidettiin salassa. In Uteron kappale "Radio Friendly Unit Shifter" oli yhtyeen vuoden 1993 keikkojen aloituskappale. Albumin tutuimmaksi kappaleeksi nousi "Heart-Shaped Box" josta tehtiin musiikkivideo ja single. Albumin julkaisun aikoihin yhtye esiintyi toisen kerran Saturday Night Live ohjelmassa esittäen kappaleen "Rape Me". Albumilta julkaistiin vielä singlet "All Apologies" ja "Rape Me", joista jälkimmäinen tunnetaan makaaberista sanoituksestaan. Albumin viimeisin single oli "Pennyroyal Tea", joka julkaistiin vuonna 1994 samassa kuussa, jona Kurt Cobain teki itsemurhan. Kurtin kuoleman jälkeen single vedettiin pian markkinoilta johtuen siihen lisältyneestä b-puolen kappaleesta I Hate Myself And I Want To Die. Samalla haudattiin myös kappaleen videosuunnitelmat.
[muokkaa] Suuri maailmankiertue ja ongelmat (1993-1994)
Nirvana aloitti ensimmäisen suuren maailmankiertueensa lokakuussa 1993, samassa kuussa julkaistiin yhtyeestä kirja Come as You Are: The Story of Nirvana, jonka kirjoitti Michael Azerrad ja meni syvemmälle yhtyeeseen, yhtye osallistui tiiviisti kirjaan antamalla erikoishaastatteluja. Samana vuonna yhtyeeseen tuli kitaristi Pat Smear, joka ehti soittaa kuusi kuukautta ennen yhtyeen hajoamista. Hän on soittanut Dave Grohlin Foo Fighters -yhtyeessäkin kiertuekitaristina. Saman vuoden marraskuussa yhtye soitti akustisesti musiikkitelevisio MTV:n Unplugged-ohjelmassa, joka julkaistiin vuonna 1994 albumina postuumisti.
Vuonna 1994 Nirvana aloitti Euroopan kiertueensa. Viimeisen keikkansa yhtye soitti 1. maaliskuuta Saksan Münchenissä. Cobainilla oli kurkunpääntulehdus ja seuraava esiintyminen peruutettiin ja hän meni Roomaan hoidettavaksi. Cobainin vaimo Courtney Love löysi Cobainin Rooman hotellihuoneeesta tajuttomana ja hänet kiidätettiin sairaalaan. Lääkärin mukaan hän oli nauttinut samanaikaisesti alkoholia ja lääkärinsä määräämiä vatsavaivoihin tarkoitettuja lääkkeitä (Rohypnol). Kiertueen loput keikat peruttiin. Sairaalassa herättyään Cobainin ensimmäinen komentti oli "Irti nämä vitun putket nenästäni", sen jälkeen hän halusi pirtelöä ja muutaman päivän jälkeen hänet päästettiin takaisin Seattleen.
Cobain joutui heroiiniriippuvuutensa takia vieroitushoitoon Los Angelsesiin maaliskuun lopussa. Huhtikuun alussa hän kuitenkin karkasi klinikalta ja lensi kotiinsa Seattleen. Hän oli kadoksissa muutaman päivän, kunnes hänet löydettiin 8. huhtikuuta 1994 kuolleena, hän oli tehnyt itsemurhan tutkijoiden mukaan 5. päivän aikana. Hän oli ottanut kolminkertaisen heroiinin yliannostuksen ja ampunut itseään Remington M11 -merkkisellä 20 -kaliiperisella haulikolla suuhun sekä jättänyt jälkeensä itsemurhaviestin, josta julkisuuteen paljastettiin mm. että siinä luki Neil Youngin "My My, Hey Hey (Out of the Blue)" lyyriikoita ("It's better to burn out than to fade away"). On myös liikkunut huhuja, että Cobainin vaimo Courtney Love olisi ollut jotenkin mukana Kurtin kuolemisen aiheuttamisessa, mutta nämä huhut ovat katsottu perättömiksi, koska Courtney oli juuri samoihin aikoihin Hole-yhtyeensä kanssa Lontoossa. Nirvana hajosi heti keulakuvansa kuoleman jälkeen. Rumpali Dave Grohl on jatkanut uraansa perustamassaan Foo Fighters -yhtyeessä, Krist Novoselic on pysynyt julkisuudesta erossa.
[muokkaa] Hajoamisen jälkeen (1994-)
Nirvanalta on julkaistu myös joitain live- ja kokoelmalevyjä. Ensimmäinen on vuonna 1993 livenä nauhoitettu MTV Unplugged -konsertti, joka julkaistiin nimellä MTV Unplugged in New York. Tällä keikalla oli myös mukana Meat Puppets -yhtyeen Cris ja Curt Kirkwood. Albumilla on myös mukana muutama cover-kappale sellaisilta artisteilta ja yhtyeiltä kuin Meat Puppets, Leadbelly, The Vaselines ja David Bowie.
Kaksi viikkoa MTV Unplugged -levyn jälkeen julkaistiin VHS-kasetti Live! Tonight Sold Out!!, jossa on yhtyeen live-taltiointeja. Cobain kokosi itse kappaleet videolle suurimmaksi osaksi yhtyeen Nevermind-kiertueelta.
Vuonna 1996 julkaistiin Nirvanan live-kokoelma From the Muddy Banks of the Wishkah, joka sisältää yhtyeen live-taltiointeja vuosilta 1989 - 1994. Se oli alun perin tarkoitus julkaista tuplalevynä MTV Unplugged -levyn ohella vuonna 1994, mutta se viivästyi Cobainin kuoleman johdosta.
Vuonna 2002 julkaistiin yhtyeen kolmas kokoelmalevy Nirvana. Se sisältää pääosin yhtyeen tunnettuja kappaleita vuosilta 1989 - 1994. Mukana on myös yhtyeen viimeinen studiossa äänitetty kappale "You Know You're Right" vuoden 1994 tammikuulta, kolme kappaletta MTV Unplugged In New York -levyltä sekä kappaleen "About a Girl" alkuperäinen versio. Levy sisältää kappaleen, Been A Son, Steve Fisk -sessiosta. Tämä versio on julkaistu aiemmin Blew EP:llä.
Vuonna 2004 julkaistiin box-set With The Lights Out, joka sisältää kolme cd:tä ja yhden DVDn ennen julkaisemattomia kappaleita ja varhaisia live-esityksiä. DVD sisältää musiikkivideon In Bloom. Video on tehty Sup Pop -levy-yhtiössä olon aikana eikä siten liity mitenkään Nevermindiin, jonka julkaisi Geffen Regords.
Seuraavana vuonna julkaistiin box-setistä tiivistelmä Sliver: The Best of Box, jossa on myös kolme muuta kappaletta. Yksi niistä on Cobainin ensimmäisen yhtyeen Fecal Matterin demo "Spank Thru". Albumin kokoamisessa oli mukana myös Cobainin tytär Frances Bean Cobain, joka valitsi mm. albumin kansikuvan.
Marraskuussa 2006 julkaistiin DVD versio Live! Tonight! Sold Out! videosta.
[muokkaa] Yhtyeen jäsenet Nirvanan jälkeen
-
Pääartikkelit: Dave Grohl ja Krist Novoselic
Vuosi Nirvana hajoamisen Dave Grohl siirtyi soolouralle nimellä Foo Fighters. Foo Fighters julkaisi vuonna 1995 debyttialbuminsa Foo Fightersin ja samana vuonna Foo Fightersista tuli yhtye. Vuonna 2005 yhtye julkaisi In Your Honor -albumin ja vuonna 2006 yhtye aloitti akustisen kiertueen.
Grohl on myös soittanut rumpuja monissa yhtyeissä kuten esim. Tom Pettyn yhtyeessä, Mike Wattin yhtyeessä, Queens of the Stone Agessa, Tenacious D-yhtyeessä, Nine Inch Nailsissa, Garbagessa, Killing Jokessa ja Cat Powerissa. Grohl julkaisi vuonna 2004 myös albumin nimellä Probot.
Nirvanan basisti Krist Novoselic on viime vuosina kunnostautunut politiikan saralla. Hän myös perusti Nirvanan hajoamisen jälkeen yhtyeen nimeltä Sweet 75. Se julkaisi nimeään kantavan levyn mutta se ei saanut paljoakaan suosiota. Grohl ja Novoselic ovat tehneet Cobainin muistoksi paljon kunnianosoituksia. Vuonna 1994 MTV Video Music Awardseissa Novoselic näytti videon Cobainista joka sisälsi muistoja hänestä.
[muokkaa] Jäsenet
[muokkaa] Yhtyeen jäsenet
- Kurt Cobain - laulu, kitara, lyriikat
- Krist Novoselic - basso
- Dave Grohl - rummut, taustalaulu (1990-)
[muokkaa] Entiset Jäsenet
- Aaron Burckhard - rummut (1987-1988)
- Dale Crover - rummut (1988-1990)
- Dave Foster - rummut (1988)
- Chad Channing - rummut (1988-1990)
- Dan Peters - rummut (1990)
[muokkaa] Kiertuejäsenet
- Jason Everman - kitara (1989)
- Pat Smear - kitara (1993-1994)
- Lori Goldston - sello (1993-1994)
- Melora Creager - sello (1994)
[muokkaa] Diskografia
-
Pääartikkeli: Nirvanan diskografia
[muokkaa] Studioalbumit
- Bleach (15. kesäkuuta, 1989) #89 US (Platinaa) #33 UK Sub Pop
- Nevermind (24. syyskuuta, 1991) #1 US (10x Platinaa) #7 UK (2x Platinaa) Geffen
- In Utero (21. syyskuuta, 1993) #1 US (5x Platinaa) #1 UK (Kultaa) Geffen
[muokkaa] Ep:t
- Blew joulukuu, 1989 Tupelo Records
- Hormoaning 5. helmikuuta, 1992 Geffen
[muokkaa] Singlet
- Love Buzz / Big Cheese (1988)
- Sliver / Dive (1990)
- Candy / Molly's Lips (1991)
- Here She Comes Now / Venus In Furs (1991)
- Smells Like Teen Spirit (1991)
- Come As You Are (1992)
- Lithium (1992)
- In Bloom (1992)
- Puss / Oh, The Guilt (1993)
- Heart-Shaped Box (1993)
- All Apologies / Rape Me (1993)
- Pennyroyal Tea (1994); Scott Littin uudelleen miksattu versio
- About A Girl (MTV Unplugged in New York) (1994)
- Aneurysm (From The Muddy Banks Of Wishkah) (1996)
- You Know You're Right (2002)
[muokkaa] Livealbumit
[muokkaa] Kokoelma-albumit
- Incesticide (14. joulukuuta, 1992) #39 US (Platinaa) #14 UK (Kultaa)Geffen
- Singles (joulukuu, 1995) #? US Geffen
- Nirvana (21. lokakuuta, 2002) #3 US (Platinaa) #3 UK Geffen
- Sliver: The Best of the Box (1. marraskuuta, 2005) #21 US #56 UK Geffen
[muokkaa] Dvd/Vhs
- Live! Tonight! Sold Out!! 1994, VHS
- Nirvana, The Untold Stories 2003, DVD
- Classic Albums - Nirvana - Nevermind 2005, DVD
- Live! Tonight! Sold Out!! 2006, DVD
- At Reading Festival 1992 2007, DVD
- MTV Unplugged in New York 2007, DVD
[muokkaa] Boxit
- With the Lights Out (2004)
[muokkaa] Kirjat
- Come As You Are: The Story of Nirvana (1993, julkaistiin uudestaan 1994 Cobainin kuoleman jälkeen)
[muokkaa] Musiikkivideot
- In Bloom (1990, Sub Pop versio)
- Smells Like Teen Spirit (1991)
- Come As You Are (1992)
- Lithium (1992)
- In Bloom (1992)
- Sliver (1992)
- Heart-Shaped Box (1993)
- All Apologies (MTV Unplugged, 1993)
- About a Girl (MTV Unplugged, 1994)
- The Man Who Sold the World (MTV Unplugged, 1995)
- Aneurysm (live, 1996)
- Rape Me (Saturday Night Live 1993, 1999)
- You Know You're Right (2002)
[muokkaa] Nirvana Suomessa
[muokkaa] Kirjallisuutta
- True Evert: Nirvana - Tositarina. Like, 2007. ISBN 978-951-0-33010-4.
[muokkaa] Katso myös
- Fecal Matter
- Grunge
- Luettelo musiikkiartisteista levymyynnin mukaan
- Luettelo Nirvanan kappaleista
- Nirvanan diskografia
[muokkaa] Aiheesta muualla
- Interscope: Nirvana
- Sub Pop: Nirvana
- Universal Music Canada: Nirvana
- Nirvana Live Guide
- Live Nirvana
- The Internet Nirvana Fan Club
- Kurt's Equipment FAQ
- Nirvana
- Nirvana

