On a Plain

Wikipedia

Loikkaa: valikkoon, hakuun
”On a Plain”
Nirvana
Kappalee ”On a Plain” kansikuva
Kappaleen tiedot
 Albumilta Nevermind
 Julkaistu 24. syyskuuta 1991
 Tyylilaji Grunge
 Kesto 03:16
 Levy-yhtiö Geffen
Nevermindin muut kappaleet
Stay Away
(10)
”On a Plain”
Something In The Way
(12)

On a Plain on yhdysvaltalaisen grunge-yhtye Nirvanan vuonna 1991 julkaistu kappale. Se julkaistiin yhtyeen toisella albumilla Nevermind.

[muokkaa] Historia

"On a Plain" -kappaleen on sanoittanut Nirvanan keulahahmo Kurt Cobain vuonna 1990. Craig Montgomery nauhoitti kappaleen ensimmäisen kerran studiossa vuoden 1991 tammikuussa Seattlessa. Yhtye esitti kappaleen ensimmäisen kerran livenä toukokuussa vuonna 1991 Los Angelesissa.

Butch Vig nauhoitti "On a Plain" -kappaleen Nevermind-albumille toukokuussa tai kesäkuussa North Hollywoodissa. Kappaleesta julkaistiin "promo-single" kesällä vuonna 1992.

Akustinen versio kappaleesta nauhoitettiin Nirvanan MTV Unplugged -keikalla 18. marraskuuta 1993. Se julkaistiin sitten yhtyeen MTV Unplugged in New York -live-albumilla, joka julkaistiin marraskuussa vuonna 1994. Siinä oli sellonsoittajana Lori Goldston.

Toinen (sähköinen) live-versio kappaleesta julkaistiin vuonna 1994 yhtyeen Live! Tonight! Sold Out!! -VHS-kasetilla. Se nauhoitettiin Roskilde-festivaaleilla 16. kesäkuuta vuonna 1992 Roskildesta, Tanskasta.

[muokkaa] Cover-versiot

Seuraavat yhtyeet ovat soittaneet kappaleen cover-versiona:

  • Yhdysvaltalainen experimental rock -yhtye Animal Colletive.
  • Yhdysvaltalainen indie rock -yhtye Rogue Wave.

[muokkaa] Listasijoitukset

Vuosi Single Lista Sijoitus
1992 On a Plain Modern Rock Tracks No. 25
Henkilökohtaiset työkalut