Rape Me

Wikipedia

Loikkaa: valikkoon, hakuun
Rape Me
Nirvana
Single Rape Me kansikuva
Singlen tiedot
 Albumilta In Utero
 Nauhoitettu  1993
 Julkaistu 1994
 Tuottaja(t) Steve Albini
 Tyylilaji Grunge
 Kesto 10:13
 Levy-yhtiö DGC
Nirvanan muut singlet
Heart-Shaped Box
1993
Rape Me
1994
Pennyroyal Tea
1994

Rape Me on kuuluisan grungeyhtye Nirvanan vuonna 1993 julkaistu kappale. Ensimmäisen kerran se julkaistiin vuonna 1993 albumilla In Utero. Kappaleen makaaberit sanoitukset ovat herättäneet paljon huomiota.

Sisällysluettelo

[muokkaa] Historia

"Rape Me" kappaleen kirjoitti Nirvanan solisti Kurt Cobain Los Angelesissa maaliskuussa vuonna 1991, kun yhtye oli tekemässä Nevermind albumia. Yhtye esitti kappaleen ensimmäisen kerran livenä 18. kesäkuuta vuonna 1991 Santa Cruzissa, mutta vakituisesti Nirvana alkoi soittaa kappaletta livenä kahden vuoden päästä. Aikaisissa esiintymisissä yhtye soitti kappaleessa ennen toista säkeistöä kitarasoolon.

Kappale äänitettiin ensimmäisen kerran studiossa Lokakuussa vuonna 1992 Jack Endinon toimesta Seattlessa. Yhtye aikoi soittaa kappaleen vuoden 1992 MTV Video Music Awardseissa Los Angelesissa tourette's kappaleen kanssa, mutta MTV ei suostunut siihen vaan olisi halunnut yhtyeen soittavan bändin hittikappale Smells Like Teen Spiritin. Yhtye alkoi soittaa Rape Me kappaletta, jolloin lähetys aiottiin katkaista, mutta yhtye siirtyi äkkiä Lithium kappaleeseen.

Kappale äänitettiin viimeisen kerran studiossa helmikuussa vuonna 1993 Steve Albinin toimesta In Utero albumille. Kappale oli albumin toinen single All Apologiesin kanssa vuonna 1993. Singlen B puolen kappale nimeltä "Moist Vagina". Kappaleesta ei tehty ikinä musiikkivideota, mutta promootio tilaisuuksiin kappaleesta kuvattiin video yhtyeen Saturday Night Live esiintymisestä vuodelta 1993.

[muokkaa] Toiset versiot

Live-versio kappaleesta äänitettiin 25. syyskuuta vuonna 1993 kun yhtye esitti sen Saturday Night Livessä. Se julkaistiin Saturday Night Live: The Musical Performances, Volume 2 kokoelma-albumilla, ja DVD:llä Saturday Night Live: 25 Years of Music, Volume 4.

Kappaleesta julkaistiin kaksi versiot vuonna 2004 With the Lights Out box setillä: Akustinen Cobainin kotona äänitetty versio, ja studio demo. Kummatkin olivat vuodelta 1992. Kummatkin julkaistiin myös vuonna 2005 Sliver: The Best of the Box kokoelma albumilla.

Kun yhtye soitti "Rape Me" kappaleesta demon, voi kuulla Cobainin tytären Frances Bean Cobainin itkua taustalla. Charles R. Cross kertoo vuoden 2001 kirjassa Heavier Than Heaven, että Frances istui silloin hänen sylissään.

Toinen studio versio In Uteron lisäksi julkaistiin yhdessä All Apologies singlen kanssa vuonna 1993. Kolmas studio versio julkaistiin vuonna 2002 Nirvanan Nirvana kokoelma albumilla.

[muokkaa] Cover-versiot

Rape Me -kappaleen on coveroinut yhdysvaltalainen cover-yhtye Richard Cheese and Lounge Against the Machine yhtyeen Lounge Against the Machine -albumilla vuonna 2000 ja myös yhtyeen albumilla The Sunny Side of the Moon: The Best of Richard Cheese vuonna 2006.

[muokkaa] Listasijoitukset

Vuosi Single Lista Sijoitus
1993 Rape Me Hawaiian Island Charts No. 3
1994 Rape Me Latvian Airplay Charts No. 12
1994 Rape Me Slovakian Airplay Charts No. 16
1993 All Apologies/Rape Me Official French Singles Chart No. 20
1993 All Apologies/Rape Me Official New Zealand Singles Chart No. 20
1993 All Apologies/Rape Me Official Irish Singles Chart No. 20
1993 All Apologies/Rape Me Official UK Singles Charts No. 32
1993 All Apologies/Rape Me Official Australian Singles Chart No. 58
1993 All Apologies/Rape Me Brasil Hot 100 No. 94
Henkilökohtaiset työkalut