Maailmankansalaisen etiikka

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Maailmankansalaisen etiikka
Kirjailija Juha Sihvola
Kieli suomi
Genre etiikka
Kustantaja Otava
Julkaistu 2004
Ulkoasu nidottu
Sivumäärä 304
ISBN 951-1-18364-8
Löydä lisää kirjojaKirjallisuuden teemasivulta

Maailmankansalaisen etiikka on Juha Sihvolan kirja vuodelta 2004. Teos sai Lauri Jäntin Säätiön kirjapalkinnon. Sihvola ottaa kantaa maailmanlaajuisen oikeudenmukaisuuden kysymykseen filosofian historian ja nykyisen eettisen keskustelun pohjalta. Lähtökohtana on ajatus maailmankansalaisuudesta, jonka hän määrittelee ihmisyyden eri puolien kunnioittamiseksi ja sitoutumiseksi pitämään jokaista yksilöä syntyperästä ja asemasta riippumatta tasa-arvoisena.[1]

Aristoteleen teosten suomentajiin kuuluva Sihvola tarkastelee kirjassaan erityisesti Aristoteleen ajattelua. Lisäksi Immanuel Kant ja 1900-luvun filosofiasta John Rawls ovat hänelle keskeisiä.[2]

Juha Sihvola sai Maailmankansalaisen etiikalla Lauri Jäntin säätiön 12 000 euron suuruisen palkinnon.

Uskonnot ja oikeudenmukaisuus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Juha Sihvola esittää, että uskontojen toimintaan voidaan puuttua silloin, kun ne loukkaavat ihmisten oikeuksia. Esimerkiksi naisten kouluttamatta jättämistä tai sukupuolielinten silpomisen kaltaista väkivaltaa ei Sihvolan mukaan tule hyväksyä, vaikka näitä käytäntöjä yritettäisiinkin oikeuttaa uskonnonvapauden käsitteellä.[3]

Sihvola toteaa ajatuksenvapauteen kuuluvan, että valtio kohtelee eri uskontoja tasapuolisesti. Uskontojen suhteen puolueeton valtio ei kuitenkaan toteudu kaikissa yhteiskunnissa, jotka ilmoittavat pitävänsä yllä uskonnonvapautta. Suomessa kaksi uskontokuntaa, evankelis-luterilainen kirkko ja ortodoksinen kirkko, ovat erityisasemassa. Esimerkiksi valtion laitosten toimintaan liittyy uskonnollisia juhlamenoja. Moniarvoistuminen ja uskonnollisuuden väheneminen muodostavat Sihvolan mukaan painetta näiden piirteiden poistamiseksi valtion toiminnasta. Vapaa-ajattelijain liitto vaatii uskonnonvapauslain kumoamista, koska lakiin kuuluva rekisteröidyn uskonnollisen yhdyskunnan käsite asettaisi heidän mukaansa tietyt aatteelliset yhteenliittymät mielivaltaisesti etuoikeutettuun asemaan. Uskontokunnat eivät tarvitsisi erityiskohtelua, vaan niiden säätelemiseen riittäisi yhdistyslaki.[4]

Sihvolan mielestä sellaista uskonnollista todellisuus- ja arvokäsitystä voitaisiin pitää hyväksyttävänä, jossa siveys ajatellaan uskonnon suhteen itsenäiseksi ja todellisuuskäsitys ainakin osittain uskonnosta riippumattomaksi. Hän kuitenkin toteaa, että suurin osa maailman uskovaisista ei ajattele näin. Jotkut uskovaiset pitävät uskonnollisia oppeja kirjaimellisina totuuksina, jotka antavat ainoan oikean vastauksen todellisuuden, yhteiskunnan ja siveyden kysymyksiin ja jopa oikeuden halveksia ja vainota muita. Jotkut haluavat rajoittaa uskonnon nimissä tieteen, taiteen ja ajatuksen vapautta. Uskontoihin kuuluu Sihvolan mukaan pahuutta, kuten kiihkoilua ja väkivaltaa ruokkivia aineksia. Jumalakokemus voi avata oven väkivallan, esimerkiksi syyskuun 11. päivän iskujen kaltaisen itsemurhaterrorismin harjoittamiseen.[5] Sihvolan mielestä pahuutta ja julmuutta ei tule hyväksyä, ei myöskään tyhmyyttä, ahdasmielisyyttä, ennakkoluuloisuutta ja suvaitsemattomuutta.[6]

Sihvola käsittelee lyhyesti myös islamia. Esimerkiksi Samuel Huntingtonin kirja Kulttuurien kamppailu (1996) esittää länsimaisen ja islamilaisen valtarakenteen olevan törmäyskurssilla.[7] Sihvola toteaa, että islamilaisessa maailmassa ei ole ollut vastaavaa voimakasta uskonnollisuuden vähenemisen aikaa kuin länsimaissa 1700-luvun valistuksesta alkaen. Islam ei ole kohdannut uskontokritiikkiä ja vapaa-ajattelua. Sihvola toteaa, että tutkimus ei vahvista usein esitettyä väitettä, että islamilainen terrorismi kasvaisi köyhyydestä ja yhteiskunnallisista ongelmista. Terrori-iskujen toteuttajat ovat päinvastoin usein etuoikeutettuja ja menestyviä henkilöitä. Hän myös muistuttaa, että myös kristinuskossa on fundamentalistiset suuntauksensa.[8]

Ateismi voi liittyä uskontokritiikkiin, joka arvostelee uskonnollisten käsitysten ajatusvirheitä ja uskonnollisen toiminnan vääryyksiä, kuten hätää kärsivien ihmisten pelottelemista vaikuttimenaan uskonnon vallan ja vaurauden vahvistaminen. Uskontojen arvostelu on täten totuutta etsivää ihmisystävällistä toimintaa, joka osaltaan edistää ajatuksenvapautta ja suvaitsevuutta.[9]

Uskontoon liittyvää aihepiiriä Sihvola käsittelee tarkemmin teoksessaan Maailmankansalaisen uskonto (2011).[10]

Arvostelua ja keskustelua[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Filosofi Terho Pursiainen huomautti verkkopäiväkirjassaan, että Sihvola käyttää paljon sanaa yhteisöllisyys, mutta ei viittaa siihen, että yhteisöllisyys ilmenee sekä myönteisesti että kielteisesti, esimerkiksi vieraitten torjumisena oman yhteisön piiristä. Pursiaisen mielestä monet nykyajan suurimmista ongelmista johtuvat yhteisöllisyydestä. Ihmiselle ominainen matkiminen ja riippuvaisuus toisten hyväksymisestä tuottavat tuhoavia asenteita ja toimintaa. Juha Sihvola vastasi, ettei hän ole tästä eri mieltä ja että hän arvostelee kirjassaan yksilön itsenäistä elämää ahdistavaa yhteisöllisyyttä.[11]

Toiseksi Pursiainen huomauttaa, että Sihvola esittää Aristoteleen ihanteisiin nojautuen poliittisia vaatimuksia ja suosituksia[12], mutta Pursiaisen mielestä ei ole selvää, miten tällaiseen ohjelmaan on päädytty. Arvopäämäärien lähtökohdat ja niihin johtava päättely eivät ole tarkistettavissa. Pursiainen kysyy myös, miksi tulisi nojata Aristoteleen arvovaltaan, kun tärkeistä asioista voitaisiin kysyä nykyajan ihmisiltä itseltään. Sihvola vastasi, että hänen esityksensä ihmisten onnellisen ja arvokkaan elämän edellytyksistä ei ole sellainen, että siihen voitaisiin päätyä kyselytutkimuksen avulla, vaan sitä koskevan yksimielisyyden tulisi syntyä arvostelevan ja keskustelevan järjen käytön kautta. Tämä on Sihvolan mukaan Aristoteleen käyttämä menetelmä, jonka puolesta puhuu myös John Rawls. Menetelmän perustelemiseen ei tarvita heidän arvovaltaansa, mutta se on tullut tunnetuksi heidän kauttaan. Pursiainen halusi kuitenkin edelleen erottaa selkeästi oikeudenmukaisuutta koskevat vaatimukset sekä poliittiset mielipiteet. Hänen erottelunsa mukaan oikeudenmukaisuutta on noudatettava, mutta erilaisia poliittisia ihanteita voi olla useita erilaisia.[11]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Sihvola, Juha: Maailmankansalaisen etiikka. Helsingissä: Otava, 2004. ISBN 951-1-18364-8.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. ↑ Sihvola 2004, s. 12.
  2. ↑ Wilhelmsson, Putte: Filosofi etsii paikkaansa maailmannäyttämöllä[vanhentunut linkki]. Turun sanomat 6.9.2005.
  3. ↑ Sihvola 2004, luku Uskonto ja oikeudenmukaisuus, s. 239–240.
  4. ↑ Sihvola 2004, s. 242.
  5. ↑ Esimerkkinä Ehrnrooth, Jari: Kaksi syntymää ja yksi kuolema. Helsinki: WSOY, 2002. ISBN 951-0-26845-3.
  6. ↑ Sihvola 2004, s. 253–254.
  7. ↑ Huntington, Samuel P.: Kulttuurien kamppailu ja uusi maailmanjärjestys. (The clash of civilizations: Remaking of world order, 1996.) Suomentanut Kimmo Pietiläinen. Helsinki: Terra cognita, 2003. ISBN 952-5202-72-0.
  8. ↑ Sihvola 2004, s. 258.
  9. ↑ Sihvola 2004, s. 259.
  10. ↑ Sihvola, Juha: Maailmankansalaisen uskonto. Helsinki: Otava, 2010. ISBN 978-951-1-21279-9.
  11. ↑ a b Pursiainen, Terho: Juha Sihvola: Maailmankansalaisen etiikka – kehuja ja kritiikkiä Terho Pursiaisen päiväkirja. 14.1.2007. Arkistoitu 8.12.2007. Viitattu 27.6.2008.
    Pursiainen, Terho: Juha Sihvola vastaa huomautuksiini Maailmankansalaisen etiikasta Terho Pursiaisen päiväkirja. 16.1.2007. Arkistoitu 8.12.2007. Viitattu 27.6.2008.
  12. ↑ Sihvola 2004, s. 64.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Maailmankansalaisen_etiikka&oldid=21289887”