Samuel P. Huntington

Wikipedia

Loikkaa: valikkoon, hakuun

Samuel Phillips Huntington (s. 18. huhtikuuta 1927) on yhdysvaltalainen politiikan tutkija. Hänet tunnetaan varsinkin teoksestaan Kulttuurien kamppailu ja uusi maailmanjärjestys (The Clash of Civilizations and the Remaking of World Order, 1996). Hän on toiminut Yhdysvaltain presidenttien Lyndon B. Johnsonin ja Jimmy Carterin poliittisena neuvonantajana.

Huntington opiskeli ensin Yalen yliopistossa, josta hän valmistui 18-vuotiaana. Tohtorintutkinnon hän suoritti Harvardin yliopistossa, jossa hän ryhtyi opettamaan 23-vuotiaana. Hän on työskennellyt myös Columbian yliopistossa vuosina 1959 – 1962.

Huntington tuli tunnetuksi vuonna 1968 julkaisemastaan kirjasta Political Order in Changing Societies. Parhaiten hänet tunnetaan teoksestaan Kulttuurien kamppailu ja uusi maailmanjärjestys, jossa hän esittää, että kylmän sodan jälkeen maailma on siirtynyt kaksinapaisuudesta eli kahden supervallan, Neuvostoliiton ja Yhdysvaltojen vastakkainasettelusta kuuden tai seitsemän merkittävän kulttuurin kamppailuun, joiden taustalla vaikuttaa vahvemmin politiikan sijaan kulttuuri ja uskonto. Todisteena tästä hän pitää sitä, että useimmat nykyajan pahimmat kriisipesäkkeistä kuten Bosnia, Kosovo, Palestiina sekä Intian ja Pakistanin raja, sijaitsevat eri kulttuuripiirien rajoilla ja kiistojen osapuolet kuuluvat eri kulttuuripiireihin. Lisäksi hän toteaa, että useimmissa tapauksissa toisena osapuolena on jokin islamilaiseen kulttuuriin kuuluva kansa. Ajatuksiaan hän esitteli perustamassaan Foreign Policy -julkaisussa. Kulttuurien kamppailu teoksellaan Huntington otti kantaa Francis Fukuyaman vuonna 1992 ilmestyneeseen kirjaan The End of History and the Last Man.

Kulttuuripiirit Huntingtonin mukaan: Tummansininen: länsimainen, violetti: latinalaisamerikkalainen, vaalensininen: ortodoksinen, vihreä: islamilainen, oranssi: intialainen, vaalea oranssi: buddhalainen, ruskea: kiinalainen, punainen: japanilainen.
Kulttuuripiirit Huntingtonin mukaan: Tummansininen: länsimainen, violetti: latinalaisamerikkalainen, vaalensininen: ortodoksinen, vihreä: islamilainen, oranssi: intialainen, vaalea oranssi: buddhalainen, ruskea: kiinalainen, punainen: japanilainen.

Huntingtonin mukaan maailma jakautuu selvästi kahdeksaan tai yhdeksään suureen kulttuuripiiriin, jotka ovat länsimainen, latinalaisamerikkalainen, ortodoksinen, islamilainen, intialainen, kiinalainen, japanilainen, ja afrikkalainen kulttuuri, mahdollisesti lisäksi buddhalainen kulttuuri. Täten hänen jaottelunsa poikkeaa jonkin verran esimerkiksi Arnold J. Toynbeen aikaisemmin esittämästä, jossa latinalaisamerikkalaista kulttuuria ei pidetty länsimaisesta erillisenä. Useimpia näistä kulttuureista Huntington kuitenkin käsittelee kirjassaan vain lyhyesti, ja eniten huomiota osakseen ovat saaneet länsimaisen ja islamilaisen kulttuurin väliset suhteet.

Huntington kirjoittaa: “Muslimit pelkäävät ja vihaavat lännen valtaa ja sen uhkaa heidän yhteiskunnilleen ja uskomuksilleen. He pitävät länsimaista kulttuuria materialistisena, korruptoituneena, rappeutuneena ja moraalittomana. Se on heistä myös viettelevä, ja tästä syystä he korostavat voimakkaasti, että on vastustettava sen vaikutuksia heidän elämäntapaansa. Yhä useammin muslimien hyökkäykset länttä vastaan eivät perustu niinkään siihen, että länsi pitäytyy epätäydelliseen, virheelliseen uskontoon joka on kaikesta huolimatta ”kirjan uskonto”, vaan siihen, että sillä ei ole minkäänlaista uskontoa. Muslimien mielestä länsimainen maallistuminen, uskonnottomuus ja niistä seuraava moraalittomuus ovat suurempia pahoja kuin ne tuottanut länsimainen kristinusko. Kylmän sodan aikana länsi leimasi vastustajansa ”jumalattomaksi kommunismiksi”. Kylmän sodan jälkeisessä kulttuurien kamppailussa muslimit pitävät vastustajanaan 'jumalatonta länttä'.” (Huntington 2003, 271)

[muokkaa] Pääteokset

  • The Soldier and the State: The Theory and Politics of Civil-Military Relations (1957).
  • The Common Defense: Strategic Programs in National Politics (1961).
  • Political Order in Changing Societies (1968).
  • American Politics: The Promise of Disharmony (1981).
  • The Third Wave: Democratization in the Late Twentieth Century (1991).
  • The Clash of Civilizations and the Remaking of World Order (1996), suom. Kulttuurien kamppailu ja uusi maailmanjärjestys. (The clash of civilizations: Remaking of world order, 1996.) Selkänimeke: Kulttuurien kamppailu. Suomentanut Kimmo Pietiläinen. Helsinki: Terra cognita, 2003. ISBN 952-5202-72-0.
  • Who Are We? The Challenges to America's National Identity (2004).

[muokkaa] Aiheesta muualla

Henkilökohtaiset työkalut