Levänluhdan muinaisjäännökset

Leväluhta on soinen lähde Orismalan kylässä Isossakyrössä. Leväluhta tunnetaan arvoituksellisista muinaisjäännöksistään.

Leväluhdasta on arkeologisissa kaivauksissa löydetty rautakaudella järveen haudatut vajaan sadan vainajan jäännökset, pronssikattila ja koruja. Paikalla ei ole nykyään muuta kuin pieni lähde, mutta 1910-luvulla tehdyt maa-ainetutkimukset antavat viitteitä mm. erilaisista lummekasveista, mikä viittaa laajemman vesipinta-alan olemassaoloon muinaisina aikoina. Ruumiiden pehmytkudokset eivät ole säilyneet juuri lainkaan (vrt. Luoteis-Euroopan hyvin säilyneet suoruumiit). Aiemmin uskottiin, että nämä ihmiset olivat jopa aikalaisikseen poikkeuksellisen lyhytkasvuisia, miehet keskimäärin 158 cm ja naiset 147 cm. Viimeisin tutkimus (Markku Niskanen, Oulun yliopisto) on kuitenkin osoittanut että suurin osa aikuisista leväluhtalaisista oli naisia ja että heidän keskimääräinen ruumiinkokonsa on edellä esitettyä selvästi isompi eikä poikkea merkittävästi muista samanaikaisista pohjoismaisista ihmisistä.

Mukana on lapsia ja vanhuksia ja eri-ikäisiä eläimiä. Ihmisten pitkänomaisen pääkallon perusteella heidän on katsottu eroavan esimerkiksi nykypäivän skandinaaveista, suomalaisista ja saamelaisista. Niskasen mukaan kyse kuitenkin oli tässäkin suhteessa varsin normaaleista rautakauden pohjoismaalaisista. Mikään ei estä, että leväluhtalaiset ovat nykysuomalaisten esi-isiä, vaikka kallonmuodossa onkin tapahtunut muutoksia.

Ainoa löytöpaikka, jota voidaan verrata Leväluhtaan, on Vöyrin Käldamäki, josta on löydetty kuuden vainajan jäännökset. Käldamäki ajoittunee suurin piirtein samalle ajalle kuin Leväluhta. Leväluhta on lähde kun taas Käldämäki on ollut umpeutuva merenlahti. Tosin - kuten ensimmäisessä kappaleessa on manittu - on myös viitteitä siitä, että Leväluhtakin on muinoin ollut laajempi vesialue.

Ihmisluiden osalta Leväluhta oli uusien ajoitusten mukaan käytössä 300-luvulta 700-luvulle. Leväluhdan merkityksestä on useita teorioita. Paikkaa on vanhastaan arveltu uhripaikaksi, jolloin vainajat voisivat olla ihmisuhreja. Tämä ei olisi aivan tavatonta, esimerkiksi germaanien ja kelttien tiedetään uhranneen joskus ihmisiä soihin, ja lasten "suolle vieminen" tunnetaan myös suomalaisessa tarustossa. Käsitystä vastaan puhuu kuitenkin se, että valtaosassa luurankoja ei ole väkivallan merkkejä. Paikkaa on arveltu kalmistoksi. Joidenkin arveluiden mukaan paikka voisi myös olla tautiepidemian tai nälänhädän vuoksi kuolleiden joukkohauta, mutta paikan pitkä käyttöhistoria ei sovi yksittäistä katastrofia korostavaan tulkintaan.

Leväluhdasta löytynyt suhteellisen runsas eläimenluuaineisto näyttäisi kuuluvan eri ajanjaksoihin mikä viittaa Leväluhdan pitempään tai toistuvaan käyttöön. Radiohiiliajoitusten mukaan lehmänluut ovat esiroomalaiselta rautakaudelta ja hevosenluut varhaiskeskiajalta. Eläimenluiden merkitystä Leväluhdassa ei tunneta.

Nykymenetelmillä voi suorittaa runsaasti jatkotutkimuksia. Luiden kemiallisten ja fysikaalisten ominaisuuksien analysoinnilla on mahdollista selvittää muun muassa leväluhtalaisten ravinto ja asuinalueet. DNA-analyyseillä voidaan selvittää heidän keskinäiset sukulaisuussuhteensa ja tarkastella heidän suhdettaan nykysuomalaisiin. Myös joitakin sairauksia, kuten ruttoa, voi selvittää DNA-analyysilla. Eräästä kallosta on löydetty poikkeuksellisen hyvin säilynyt palanen aivokudosta, joka on syväjäädytetty myöhempiä tutkimuksia varten.

Dokumentteja

• "Levänluhdan kadonnut kansa" - ohjaus ja käsikirjoitus Tommi Hakko. Yle 2010.