Napuen taistelu

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Napuen taistelu
Osa suurta Pohjan sotaa
Armfeltin omakätinen kaavio taistelun kulusta.
Armfeltin omakätinen kaavio taistelun kulusta.
Päivämäärä:

19. helmikuuta 1714

Paikka:

Napue, Isokyrö

Lopputulos:

Venäläisten voitto

Osapuolet

Flag of Sweden.svg Ruotsi

Flag of Russia.svg Venäjä

Komentajat

Carl Gustaf Armfelt

Mihail Golitsyn

Vahvuudet

4500

noin 9000

Tappiot

2500 kuollutta tai haavoittunutta

1800-2000 kuollutta tai haavoittunutta

Suuren Pohjan sodan taistelut
Narva | Väinäjoki | Kliszow | Pultusk | Jakobstadt | Posen | Punitz | Freustadt | Lesnaja | Pultava | Helsingborg | Gadebusch | Kostianvirta | Napue | Riilahti

Napuen taistelu oli Suuren Pohjan sodan viimeinen Suomessa käyty kenttätaistelu, joka käytiin Isossakyrössä 19. helmikuuta 1714. Ruhtinas Mihail Golitsynin johtamat venäläiset saivat siinä merkittävän voiton kenraali Carl Gustaf Armfeltin johtamista Ruotsin karoliinijoukoista ja heitä avustaneista pohjalaisten talonpoikien nostoväkijoukoista. Taistelusta on katsottu alkaneen isonvihan aika.[1]

Tsaari Pietari Suuri suunnitteli alkuvuodesta 1714 hyökkäävänsä Etelä-Suomesta Tukholmaan Ahvenanmaan kautta. Hän halusi ennen hyökkäyksen aloittamista eliminoida Pohjanmaalle vetäytyneiden Armfeltin komentamien ruotsalaisjoukkojen aiheuttaman sivustauhan ja määräsi sen vuoksi ruhtinas Golitsynin hyökkäämään Pohjanmaalle ja hävittämään alueen poltetun maan taktiikkaa käyttäen jotta ruotsalaiset eivät voisi käyttää sitä tukialuenaan. Golitsyn lähti helmikuussa 1714 11 000 miehen kanssa Hämeenkyrön tienoilta etenemään pitkin Kyrönkankaan talvitietä. Kun venäläisjoukot saapuivat Pohjanmaalle Armfelt perääntyi joukkoineen Isonkyrön alueelle samalla kun venäläiset saapuivat Ylistaroon.[2]

Ruotsalaisiin joukkoihin kuului 3 000 miehen vahvuinen jalkaväki joka oli jaettu kolmeen taisteluryhmään, 1 500 miehen vahvuinen ratsuväki sekä 1 086 nostoväkeen kuulunutta keihäin ja kiväärein aseistautunutta pohjalaista talonpoikaa. Ruotsalaisten tykistö koostui yhdestä haupitsista ja seitsemästä rykmentinkanuunasta. Venäläisten jalkaväkeen kuului 279 upseeria, 279 aliupseeria ja 5588 miestä sekä ratsuväkeen 205 upseeria, 205 aliupseeria ja 4307 miestä. Tykkejä venäläisillä oli 10.[3]

Armfelt ryhmitti 16. helmikuuta jalkaväen kolmeen taisteluryhmään ja sijoitti ratsuväen puoliksi kummallekin sivustalla. Talonpoikaisnostomiehet suojasivat selustaa ja kuormastoja. Taistelun alkaessa kolme päivää myöhemmin venäläiset iskivät ruotsalaisten vasempaan siipeen ratsuväen tukemana. Armfelt käänsi nyt joukkojensa rintamasuunnaan ja komensi aloittamaan hyökkäyksen. Ratsuväen suojaama ruotsalaisten oikea sivusta pakotti venäläiset perääntymään mutta ruotsalaisten vasen sivusta joutui alakynteen ja venäläiset pääsivät saarrostamaan ruotsalaisjoukot. Ruotsalaisista kaatui taistelussa 2 645 miestä, venäläisten tappiot olivat heidän oman ilmoituksensa mukaan 421 kaatunutta ja 1 057 haavoittunutta.

Taistelun jälkeen venäläisjoukot ryöstivät ja polttivat lähiseudun kyliä, raiskasivat naisia ja pakottivat asukkaita kidutuksen avulla paljastamaan kätketyt arvoesineet. Venäläiset vetäytyivät maaliskuussa takaisin etelään mutta palasivat uudelleen syksyllä 1714 jatkaen tuhoamista ja ryöstelyä tähän asti säästyneillä Pohjanmaan alueilla.[4]

Isonkyrön Napuessa sijaitsee taistelun muistomerkki (Matti Björklund-Visanti, 1920). Taistelu käytiin kuitenkin viereisen Laurolan kylän alueella. Vanhoissa asiakirjoissa Napuen taistelu tunnettiin Kyrön tappeluksen (Slaget vid Storkyro) nimellä.[5]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Hårdstedt, M. Napue 1714 teoksessa: Manninen, O. (toim.): Suomalaisten taistelut. Ruotsin, Venäjän ja itsenäisen Suomen riveissä. Helsinki: Kustannusosakeyhtiö Tammi, 2007. ISBN 978-951-31-3636-9.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä sotaan tai sodankäyntiin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.
  • Merkinnän syy: Taistelun kulku puuttuu.