Kristuksen viimeinen kiusaus

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Kristuksen viimeinen kiusaus
The Last Temptation of Christ
Ohjaaja Martin Scorsese
Käsikirjoittaja Paul Schrader
Nikos Kazantzakiksen romaanin pohjalta
Tuottaja Barbara De Fina
Säveltäjä Peter Gabriel
Pääosat Willem Dafoe
Harvey Keitel
Barbara Hershey
David Bowie
Harry Dean Stanton
Valmistustiedot
Valmistusmaa Yhdysvaltain lippu Yhdysvallat
Tuotantoyhtiö Universal Pictures
Ensi-ilta 1988
Kesto 164 min.
Alkuperäiskieli Englanti
Budjetti 7,000,000 dollaria (arvio)
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet
Allmovie

Kristuksen viimeinen kiusaus (The Last Temptation of Christ, 1988) on Nikos Kazantzakiksen romaaniin Viimeinen kiusaus (1951) perustuva Martin Scorsesen ohjaama elokuva.

Kirjan tavoin elokuva kuvaa Jeesuksen elämää inhimillisenä olentona, joka kaikkien ihmisten lailla joutuu kohtaamaan kiusaukset, kuten pelon, epäilyksen, masennuksen, vastahakoisuuden ja himon. Muun muassa kohtaukset, joissa Jeesus tuntee houkutusta "lihan syntiin" ovat herättäneet joidenkin kristittyjen keskuudessa voimakkaita vastalauseita. Alun perin pieneen levitykseen tarkoitettu elokuva nousi kuuluisuuteen jo kauan ennen ensi-iltaansa, kun fundamentalistiset kristilliset ääriliikkeet protestoivat äänekkäästi sen esittämistä vastaan. Suurin osa protestoijista ei ollut edes nähnyt elokuvaa. Seurauksena elokuvan esittäminen kiellettiin joissakin maissa. Näihin kuuluvat mm. Etelä-Afrikka, Filippiinit ja Singapore. Chilessä elokuvaa on saatu näyttää vuodesta 2003. Myös osa elokuvateatteriketjuista on kieltänyt sen esittämisen ja sitä ei voi vuokrata mm. Blockbuster-videovuokraamoista Yhdysvalloissa.

Elokuva kuvattiin Marokossa ja se sai maailmanensi-iltansa Yhdysvalloissa 12 kaupungissa 12. elokuuta 1988. Protestien aiheuttaman julkisuuden ansiosta elokuva sai aiottua laajemman levityksen ja se keräsi paljon katsojia. Martin Scorsese sai elokuvan ainoan Oscar-ehdokkuuden parhaasta ohjauksesta.

Iskuja elokuvateattereihin Ranskassa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ranskassa kristityt ääriliikkeet suorittivat sarjan terrori-iskuja elokuvaa esittäneitä teattereita vastaan. Ryhmät pyrkivät estämään sisäänpääsyn elokuvateatteihin ja katsomaan meneviä ihmisiä pahoinpideltiin. Haju- ja kyynelkaasupommeja räjäytettiin saleissa ja katsomoissa. Murheellisin ja tuhoisin oli katolisen fundamentalistiryhmän suorittama terrori-isku pariisilaiseen Saint Michel-elokuvateatteriin. Ryhmän jäsenet sytyttivät teatterin palamaan palopommilla kesken näytännön 22. lokakuuta 1988. Teatterissa olleista ihmisistä 13 loukkaantui, yksi hengenvaarallisesti. Pariisin arkkipiispa kardinaali Jean-Marie Lustiger vastusti elokuvan esittämistä näkemättä sitä, mutta kehotti ääriliikkeitä pidättäytymään väkivallasta.[1]

Iskut vaikuttivat elokuvan levitykseen Ranskassa. 30 teatteria 50:stä lopetti elokuvan näytännöt ja kaavailtu katsojamäärä jäi 170 000 odotetusta puolesta miljoonasta katsojasta. Äärikristityt kokivat saaneensa voiton ja siirtyivät tekemään iskujaan Claude Chabrolin elokuvaa Naisten asioita[2] esittäneitä teattereita vastaan. Yhdessä kyynelkaasupommihyökkäyksistä kuoli yksi katsoja sydänkohtaukseen etsiessään ulospääsyä teatterista.[1]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b New York Times: Police Suspect Arson In Fire at Paris Theater
  2. Une Affaire de Femmes (1988). Elokuva kertoo historiallisesta tapauksesta, jossa naisille abortteja tehnyt pesulatyöntekijä Marie-Louise Giraud tuomittiin kuolemaan ja teloitettiin Vichyn Ranskassa 1943.
Tämä elokuviin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.