Karjalan kannaksen suojajoukkotaistelut talvisodassa

Neuvostojoukot ylittämässä Rajajokea sodan alussa

Suojajoukkotaistelut olivat talvisodan alussa käytyjä viivytystaisteluita, joissa suomalaiset joukot hidastivat Neuvostoliiton etenemistä. Ne alkoivat 30. marraskuuta 1939, ja niiden katsotaan päättyneen 5.–6. joulukuuta 1939, Kannaksella, kun suojajoukot vetäytyivät kenttäarmeijan pääasemien taakse lepoon reserviin.

Suojajoukkojen viivytystaistelun tuloksena pääpuolustusasemiksi vakiintui lounaasta kaakkoon lueteltuna linja: Kyrönniemi, Kuolemajärvi, Hatjakanlahdenjärvi, Muojaanjärvi, Salmenkaita ja Vuoksi II armeijakunnan rintamavastuualuella ja Vuoksi, Suvanto ja Taipaleenjoki III armeijakunnan osalta.

Suojajoukkotaisteluiden tuloksena kannakselle oli ehditty ryhmittää Suomen II ja III armeijakunta puolutusasemiin torjuntataisteluita varten siten, että II armeijakunta komentopaikkanaan Viipuri vastasi puolustuksesta Vuoksen etelä- ja kaakkoispuolella etelästä pohjoiseen päin katsottuna 4., 5. ja 11. divisioonan voimin ja III armeijakunta Vuoksen pohjoispuolella 8. ja 10. divisioonan voimin Laatokkaan saakka pitäen komentopaikkanaan Räisälää.

Vajaan viikon viivytystaisteluista muodostui suomalaisilla joukoille tappiota noin 400 sotilasta, joista 133 kaatui ja 79 katosi. Tappiot olivat 1,4 % joukkojen kokonaismäärästä, mitä on pidettävä verrattain vähäisenä.

Neuvostoliiton joukot ja tavoitteet sodan alussa

Puna-armeijan Karjalan kannaksella toimineiden joukkojen tavoitteena oli talvisodan aikana lyödä Suomen puolustusvoimat taistelualueellaan. Hyökkäyksen painopisteeksi oli määrätty Viipurin ja Leningradin välisen rautatien suunta.

Talvisodan alkaessa Karjalan kannaksella hyökkäsi Suomen alueelle 2. luokan armeijakomentaja V. Jakovlev komentama Neuvostoliiton 7. armeija, johon kuului sodan alkaessa yhteensä yhdeksän divisioonaa ja panssariarmeijakunta. Alueelle oli siis ilmeisesti keskitetty lähes 200 000 miestä, noin 15 00 panssaroitua ajoneuvoa sekä noin 900 tykkiä ja kranaatinheitintä.

Suomalaisjoukkojen tavoite

Suojajoukkotaistelut käytiin noin 20–50 kilometriä syvällä alueella valtakunnan rajan ja pääaseman välissä.

Suomalaisten suojajoukkojen alkuperäisenä tehtävänä oli viivyttää neuvostojoukkojen etenemistä valtakunnan alueelle niin kauan, että liikekannallepanon myötä perustetuilla kenttäarmeijan joukoilla olisi ollut riittävästi aikaa keskittää joukkonsa pääpuolustusasemaan.

Suomessa toteutettiin kuitenkin yleinen liikekannallepano ylimääräisten harjoitusten nimellä jo viikkoja ennen talvisodan alkua, joten alkuperäinen tehtävä ei ollut enää ajankohtainen. Päämajan näkemyksen mukaan suojajoukkojen olisi kuitenkin omalla aktiivisella viivyttämisellään kulutettava neuvostoliiton hyökkääviä joukkoja ennen pääpuolustusasemassa käytäviä taisteluita. Pääpuolustusasemaa ryhdyttiin myöhemmin kutsumaan nimellä Mannerheim-linja.

Suomalaiset suojajoukot olivat jaettu neljään eri ryhmään, jotka olivat:

• Uudenkirkon ryhmä
• Muolaan ryhmä
• Lipolan ryhmä
• Raudun ryhmä

Uudenkirkon ryhmä

Uudenkirkon ryhmä oli alistettu II armeijakunnan esikunnan alaisuuteen. Ryhmään kuuluivat taistelujoukkoina mm. :

• Jääkäripataljoona 1 (JP 1)
• Erillinen Pataljoona 3 (Er.P 3)
• Erillinen Pataljoona 7 (Er.P 7)
• 1. Rajakomppania (1.RajaK)
• 2. Rajakomppania (2.RajaK)
• Hämeen ratsurykmentti (HRR)
• Uudenmaan rakuunarykmentti (URR),

joista kaksi ensimmäistä muodosti Osasto Karhun ja kaksi jälkimmäistä Osasto Alfthanin. Ryhmän vastuualueella oli varustettu viivytyslinja Vammelsuun ja Suulajärven välisellä alueella. Ryhmään kuulunut osasto Karhu tulisi vastaamaan pääasiassa viivytystaistelusta Viipurin ja Leningradin välisen maantien suunnassa ja osasto Alfthanin vastuulla oli mainittujen kaupunkien välisen rautatien suunta. Lähimmäksi rajaa olivat ryhmittyneenä 1.RajaK, 2.RajaK ja JP 1.

Panssarintorjunta-aseiden puute vaikeutti merkittävästi viivyttävien joukkojen toimintaa. Kuvassa neuvostovalmisteinen T-26 hyökkäysvaunu

Sodan syttyessä varhain aamulla 30. marraskuuta joutui Uudenkirkon ryhmän etummainen yksikkö JP 1 taisteluun jo aamupäivällä. Puolen päivän aikaan neuvostojoukot pääsivät jo murtautumaan ensimmäisen viivytysaseman läpi ja pataljoonan joukkojen oli aloitettava vetäytymisensä muutamaa kilometriä teampana olevaan uuteen asemaan. Ylempien esikuntien arvelut siitä, että ryhmän alueeseen tulisi kohdistumaan neuvostojoukkojen suurin paine niiden pyrkiessä suorinta mahdollista reittiä kohti Viipuria osoittautui todelliseksi jo ensimmäisen taistelupäivän aikana. Uudenkirkon ryhmän alueeseen kuului myös yli 50 kilometriä Suomenlahden rannikkoa ja maihinnousu-uhan vuoksi ryhmälle alistettiin päivän aikana 4. divisioonaan kuulunut Kevyt Osasto 4, jonka tehtävänä toimia tarvittaessa maihinnousseita neuvostojoukkoja vastaan.

1. joulukuuta JP 1 aloitti taistelunsa uudessa viivytysasemassa Terijoen ja Puhtulan alueilla. Jo aamulla onnistui neuvostojoukkojen murtaa hyökkäysvaunujen tukemana pataljoonan puolustus sen vasemmalla siivellä. Murtoalueella ei ollut käytettävissä minkäänlaisia panssarintorjunta-aseita. Läpimurron seurauksena oli koko pataljoonan vetäydyttävä varsinaiselle viivytyslinjalle mainitun päivän iltaan mennessä. Noin 15 kilometriä taempana olevassa viivytyslinjassa oli asemissa muutkin ryhmään kuuluneet joukot.

2. joulukuuta ryhmän joukot aloittivat sangen menestyksellisesti taistelut kenttälinnoitetulla viivytyslinjallaan. Ryhmä oli muun muassa menestyksekkäällä vastahyökkäyksellä heittänyt sen asemiin tunkeutuneen parin komppanian vahvuisen neuvosto-osaston Er.P 3:n alueella. Onnettoman yhteensattumuksen vuoksi ryhmän alueelta tehtiin sittemmin perättömäksi osoittautunut ilmoitus neuvostojoukkojen maihinnoususta noin 20 kilometriä etulinjan takana. Tästä seurasi Kannaksen armeijan esikunnan antama käsky viivytysasemasta luopumiseksi.

3. joulukuuta Uudenkirkon ryhmä luovutti osan vastuualueestaan 4. divisioonalle. Ryhmän alueella ei päivän aikana käyty merkittävämpiä taisteluita, vaan neuvostojoukkojen edetessä kosketukseen pääsivät lähinnä pienehköt viivyttävät suomalaisjoukot. Ryhmän ollessa hitaassa vetäytymisliikkeessä noin kymmenen kilometriä lähempänä valtakuntien rajaa kuin itäinen naapurinsa (Muolaan ryhmä) siirtyi Suulajärven ja Muolaanjärven väliselle kannakselle 5. divisioonan joukkoja. Osasto Karhu vetäytyi noin 10 kilometriä Vammeljärven alueelle.

4. joulukuuta Uudenkirkon ryhmän joukot jatkoivat hidasta vetäytymistään kohti pääasemaa. Neuvostojoukkojen etenemistä leimasi varovaisuus ja suomalaisjoukoilla ei ollut vaikeuksia pitää joukkojaan koossa. Osasto Karhu vetäytyi Vammeljärveltä noin 15 kilometriä lähemmäksi pääasemaa. Osasto Alfthan vetäytyi hitaasti kohti Perkjärven aluetta.

Seuraavan yön aikana vasempana naapurina taistellut Muolaan ryhmä vetäytyi hieman yllättäen asemistaan. Ilman Uudenkirkon ryhmän alueelle keskitettyjä 5. divisioonan joukkoja olisi ryhmän tilanne saattanut muodostua hankalaksi. 5. joulukuuta ryhmän viimeiset merkittävät taistelut käytiinkiin Suulajärven ja Perkjärven alueilla. Ryhmä viivytti neuvostojoukkojen etenemistä edelleen lähestyen pääasemaa. Molemmat ryhmään kuuluneet osastot saivat päivän lopuksi käskyn vetäytyä pääasemaan. Neuvostojoukot pyrkivät etenemisessään saarrostamaan suomalaisjoukkoja, mutta etenemisen hitaudesta johtuen suomalaisjoukot pääsivät irtautumaan ajoissa asemistaan.

Muolaan ryhmä

Muolaan ryhmä oli alistettu suoraan 11. divisioonan esikunnalle ja siihen kuuluivat muun muassa:

• Er.P 1, joka oli ryhmän reservinä Suulajärven itäpuolella
• Er.P 4, joka oli ryhmittyneenä Kekrolan alueella
• JP 3, joka oli ryhmittyneenä pääosiltaan Lintulan alueella

30. marraskuuta ryhmän oikealla sivustalla Joutselässä taisteli koko päivän ajan divisioonalle alistetun JP 3:n lähimmäksi rajaa sijoitettu komppania. Kyseinen komppania joutui kuitenkin illan tultua antamaan periksi ja aloitti vetäytymisensä kohti Lintulassa olevia pataljoonansa pääosia. Muolaan ja Lipolan ryhmän välisellä alueella neuvostojoukot pääsivät 5. Rajakomppanian estelyistä huolimatta etenemään kohti Kekrolan ja Vuottaan välistä tietä uhaten näin Kekrolassa taistelevan Er.P 4:n selustayhteyksiä. Pataljoona joutui aloittamaan vetäytymisensä asemistaan jo puolenpäivän aikaan ja ryhmittyi uudelleen puolustukseen noin seitsemän kilometriä taaempaan asemaan. Mainitun rajakomppanian vetäydyttyä ennakkoon laaditun suunnitelmansa mukaisesti Pulkkisen alueella avautui puna-armeijalle jälleen vapaa reitti etenemiseen koko Muolaan ryhmän selustaan. Neuvostojoukot keskeyttivät etenemisensä kuitenkin alkaneen yön ajaksi.

1. joulukuuta ryhmän vasemmalla vastuualueella Er.P 4 taisteli pääosillaan aamupäivän Siiranmäen seudulla, mutta ylivoimaiset neuvostojoukot pakottivat pataljoonan perääntymään muutaman kilometrin päähän Ahijärvellä olevaan viivytysasemaan. Puna-armeijan yksiköille olisi tarjoutunut tilaisuus edetä Muolaan ja Lipolan ryhmien välisessä saumassa nopeasti kohti pääasemaa ja aiheuttaa nopeasti sivustauhka molempien ryhmien alueilla, mutta neuvostojoukot keskittivätkin voimansa etenemiseen kohti Kivennapaa (joka tarkoitti suoraviivaisen etenemisen kohti pääpuolustuslinjaa kääntymistä lähes 90 astetta). Ryhmän oikeanpuoleisella vastuualueella Lintulassa taistellut JP 3 joutui jo aamupäivällä luopumaan viivytysasemastaan ja vetäytymään Ahijärven ja Kotselän välissä olevalle viivytyslinjalle ja luovuttamaan Kivennavan kirkonkylän puna-armeijalle.

Ryhmän alueella onnistui neuvostojoukkojen 2. joulukuuta kuluessa murtaa suomalaisjoukkojen puolustus linnoitetussa viivytysasemassa. Ryhmän vasempaan sivustaan kohdistui jo yöstä alkaen useita hyökkäyksiä. Alueella oli puolustuksessa Er.P 4, jonka vasemman puoleisin komppania joutui antamaan periksi puna-armeijan hyökkäyksen edessä jo aamulla osin siksi, että alueelle ei ollut saatavissa suomalaistykistön tukea. Suomalaisten vastahyökkäyksistä huolimatta neuvostojoukkojen onnistui laajentaa murtoaan ja lopulta viivytysasemasta oli luovuttava ja irtautumiskäsky annettiin kello 15.20. Suomalaisjoukot aloittivat vetäytymisensä kohti noin 12 kilometriä taempana sijaitsevaa seuraavaa viivytysasemaa.

3. joulukuuta ryhmän alueella ei ollut merkittäviä taistelutoimia vaan tapahtumat koostuivat lähinnä partiokahakoista.

Muolaan ryhmä sai 4. joulukuuta vetäytymiskäskyn pääasemaan siirtymiseksi, koska neuvostojoukkojen saatua aikaan murron uudessa viivytysasemassa ja vastahyökkäyksen epäonnistuttua ei edellytyksiä aseman pitämiselle enää katsottu olevan. Edellytysten arviointiin oli vaikuttanut myös virheellinen tieto neuvostopanssarien etenemisestä Muolaan ja Uudenkirkon ryhmän saumassa jo huomattavan syvälle Muolaan ryhmän sivustaan ja taakse.

Seuraavan päivän kuluessa ryhmän viimeisetkin joukot olivat vetäytyneet pääaseman suojiin. 6. joulukuuta tehtiin armeijakunnan esikunnan aloitteesta vastahyökkäys Muolaanjärven kaakkoispuolella noin kahden pataljoonan voimin, mutta hyökkäys ei saavuttanut mainittavaa menestystä.

Lipolan ryhmä

Lipolan ryhmä oli alistettu 11. divisioonan esikunnalle ja siihen kuului muun muassa seuraavia joukkoja:

• Er.P 5, joka oli ryhmittyneenä Pulkkisen alueelle
• Er.P 2, joka oli ryhmän reservinä Valkjärvestä kaakkoon
• JP 2, joka oli ryhmittyneenä Lipolan alueella

30. marraskuuta ryhmän alueella torjuttiin kaikki neuvostojoukkojen tekemät yritykset murtaa viivytysasema. Lipolan ja Muolaan ryhmien saumaan edenneet neuvostojoukot herättivät kuitenkin huolta ylemmissä esikunnissa.

1. joulukuuta ryhmä torjui aamupäivän aikana sille määrätyn tykistön tukemana useita hyökkäyksiä. Puna-armeijan joukkojen hyökkäysten paine pakotti kuitenkin ensin vasemmalla sivustalla olleen JP 2:n irtautumaan asemistaan ja vetäytymään seuraavan viivytyslinjan miehittäneen Er.P 2:n läpi. Ensin mainittu pataljoona siirtyi ryhmän reserviksi. Hieman myöhemmin myös ryhmän oikeaa lohkoa puolustanut Er.P 5 irtautui asemistaan ja vetäytyi seuraavalle viivytyslinjalle.

Lipolan ryhmän alueella ei 2. joulukuuta aikana ollut merkittävää taistelutoimintaa, mutta muiden viivyttävien ryhmien alueiden tapahtumien vuoksi sekin joutui jättämään asemansa seuraavana aamuna.

3. joulukuuta Lipolan ryhmän Vuokseen asti laajennetulla alueella jouduttiin seuraava viivytysasema luovuttamaan lähes taistelutta mm. sodan alussa esiintyneiden sekavien ja ristiriitaisten käskyjen seurauksena. Osa viivytysasemassa olleista joukoista sai vetäytymiskäskyn, joka hieman myöhemmin yritettiin peruuttaa. Vetäytyminen oli kuitenkin jo ehditty aloittaa ja neuvostojoukkojen edettyä suomalaisasemien läpi joutuivat suomalaiset esikunnat toteamaan tilanteen. Vastahyökkäystä ei enää edes suunniteltu vaan osa joukoista vetäytyi pääaseman suojiin. Osa joukoista jäi kuitenkin vielä asemiinsa seuraavaan päivään asti, koska alkuperäinen vetäytymiskäsky ei ollut niitä saavuttanut. 4. joulukuuta loputkin joukot aloittivat vetäytymisensä kohti pääasemaa.

Raudun ryhmä

Raudun ryhmä oli alistettu suoraan III armeijakunnan esikunnalle ja siihen kuului mm. seuraavia joukkoja :

• 3. Prikaati (3.Pr)
• Er.P 6
• JP 4

Sodan syttymispäivänä neuvostojoukkojen etenemistä kyettiin hidastamaan heti niiden ylitettyä valtakuntien rajan ja ensimmäisen viivytysaseman ne saavuttivatkin vasta 30. marraskuuta illalla. Palkealassa puolustautuvan Er.P 6:n joukkojen onnistui torjua hyökkäysvaunujen tukema hyökkäyskin asemiaan vastaan. Laatokan rannan läheisyydessä taistelevan Metsäpirtin osaston alueella viivyttävät rajakomppaniat vetäytyivät siten, että vastuu taisteluista siirtyi pääaseman etupuolella olleille 10. divisioonan joukoille ns. Umpilammen linjalla. 1. joulukuuta taistelut ryhmän alueella jatkuivat kenttälinnoitetulla viivytyslinjalla, mutta iltapäivästä saivat neuvostojoukot murron suomalaisasemiin kahdessakin kohtaa ja suomalaisten oli vetäydyttävä seuraavalle viivytyslinjalle 3–10 kilometriä taemmaksi. Aiemmin mainittu Umpilammen linja menetettiin päivän aikana ja suomalaisjoukot vetäytyivät pääasemaan.

2. joulukuuta ryhmän joukot olivat ryhmittyneenä kenttälinnoitettuun viivytyslinjaansa eikä niillä ollut vielä edes kunnon taistelukosketusta neuvostojoukkoihin. Er.P 6 kävi taisteluitaan itse asiassa vielä linnoitetun viivytyslinjan etupuolella Kaarnajoen patterin tukemana. Myöhemmin virheellisiksi osoittautuneiden tietojen vuoksi ryhmän joukot saivat kuitenkin kannaksen armeijan esikunnalta käskyn aloittaa vetäytymisensä kohti pääasemaa.

3. joulukuuta ryhmän vastuualuetta kavennettiin ja vastuun Vuoksen alueen viivytystaisteluista otti naapurina taistellut Lipolan ryhmä. Samalla osa Raudun ryhmän joukoista alistettiin mainitulle ryhmälle. Raudun ryhmän jäljellä olevalla alueella sen joukot miehittivät muun muassa Kiviniemen sillanpääaseman, jota vastaan neuvostojoukot aloittivat hyökkäyksensä vasta kahta päivää myöhemmin.

Kiviniemen sillanpäästä luovuttiin 6. joulukuuta.

Suomalaisten tappiot suojajoukkotaisteluissa

Suomalaisten tappioista suojajoukkotaisteluiden aikana ei ole olemassa täysin luotettavaa tilastointia, koska eräiden joukkojen osalta tilastot ovat puutteellisia. Kokonaistappioiden voidaan laskea olevan kuitenkin noin 400 miestä, joista yli 130 lasketaan kaatuneisiin. Kadonneita lasketaan olevan noin 80, joiden suhteellisen suureen määrään vaikuttivat noin 20 miestä, jotka loikkasivat neuvostojoukkojen puolelle Er.P 4:stä sodan alkupäivinä. Haavoittuneiden lukumääräksi muodostuu näin noin 250 miestä.

Lähteet

• Sotatieteen laitos: Talvisodan historia. Porvoo: Werner Söderström Osakeyhtiö, 1991. ISBN 951-0-17565-X.
• Jorma Järventaus jne.: Suomi sodassa. Keuruu: Valitut Palat, 1983. ISBN 951-9078-94-0.