8. divisioona (talvisota)
8. divisioona perustettiin YH:n yhteydessä 14. lokakuuta 1939 alkaen Etelä-Pohjanmaan sotilasläänissä. [1]
Varustaminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
8. divisioona pyrittiin varustamaan määrävahvuuksien mukaiseksi, mutta Suomen puolustusvoimien kalustopulasta johtuen varsinkin kalusto jäi vajaaksi.[2]
Komentaja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- eversti Claes Winell [3]
Yksiköt[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Jalkaväkirykmentti 23 (JR 23)
- Jalkaväkirykmentti 24 (JR 24)
- Jalkaväkirykmentti 26 (JR 26), jonka poikkeuksellinen numerointi johtuu alkuperäisen Jalkaväkirykmentti 22:n liittämisestä Osasto Hanelliin.
- Kenttätykistörykmentti 8 (KTR 8)
- Kevyt osasto 8 (KevOs 8)
- 20. pioneerikomppania (20. PionK)
- 16.pioneerikomppania (16. PionK)
- 19. pioneerikomppania (19. PionK)
- 10. viestikomppania (10. VK)
- 10. linjanrakennuskomppania (10. LRakK)
Keskittäminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
8. divisioona keskitettiin tulevan taistelualueensa Taipaleen läheisyyteen Itä-Kannakselle 18.–22. lokakuuta 1939. 8. divisioonan keskitysalue oli rintaman takana Inkilän - Sairalan alueella. Keskityskuljetuksiin käytettiin yhteensä 40 junaa. [1]
8. divisioona liitettiin osaksi III armeijakuntaa, jonka komentajana toimi Erik Heinrichs.[4]
Puna-armeijan tavoitteet ja joukot Karjalan kannaksella talvisodassa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Puna-armeijan Karjalan kannaksella toimineiden joukkojen tavoitteena oli talvisodan aikana lyödä Suomen puolustusvoimat taistelualueellaan. Hyökkäyksen painopisteeksi oli määrätty Viipurin ja Leningradin välisen rautatien suunta. [5]
Talvisodan alkaessa Karjalan kannaksella hyökkäsi Suomen alueelle Neuvostoliiton 7. armeija, jota komensi sodan alussa 2. luokan armeijankomentaja Vsevolod Fjodorovitš Jakovlev, joka joutui väistymään kumminkin jo 9. joulukuuta, jolloin armeijan komentajuuden sai 2. luokan armeijankomentaja Kirill Afanasjevitš Meretskov. 7. armeijaan kuului sodan alkaessa yhteensä yhdeksän divisioonaa ja panssariarmeijakunta. Alueelle oli siis ilmeisesti keskitetty lähes 200 000 miestä, noin 1 500 panssaroitua ajoneuvoa sekä noin 900 tykkiä ja kranaatinheitintä.[5]
Joulukuun 1939 aikana Neuvostoliiton pääsotaneuvosto eli Stavka totesi Puna-armeijan kärsineen merkittäviä tappiota ja epäonnistuneen Suomen valtaamisessa lyhyessä ajassa (kuten ennakkoon oli arveltu). Pääsotaneuvosto arvioi tehdyiltä suunnitelmilta puuttuneen todellisuuspohjan ja totesi suomalaisten puolustuskykyä aliarvioidun merkittävästi. Tästä syystä pääsotaneuvosto päätti perustaa Suomea vastaan uuden, Luoteisen rintaman, jolle annettiin käytettäväksi merkittävä määrä uusia joukkoja. Helmikuussa 1940 Kannaksella hyökkäsi lisäkeskitysten jälkeen noin 600 000 miestä, 1 200–1 400 panssaroitua ajoneuvoa, joita tuki lähes 4 000 tykkiä ja kranaatinheitintä. Kaikkiaan alueella laskettiin toimivan noin 25 divisioonaa.[6]
Puna-armeijan joukkojen johtoa vaihdettiin Luoteisen rintaman perustamisen yhteydessä. Rintaman komentajaksi nimitettiin 1. luokan armeijakomentaja Semjon Timošenko. Samassa yhteydessä Karjalan kannaksella toimivat neuvostojoukot jaettiin kahteen armeijaan joukkojen suuren määrän vuoksi. 7. armeija jatkoi länsi-Kannaksen alueella uuden komentajansa (2. luokan armeijakomentaja) Kirill Meretskovin johtamana ja itä-Kannaksen alueelle perustettiin uusi 7. armeijan Oikea Ryhmä, jonka komantajaksi tuli suomalaissyntyinen armeijakunnankomentaja Vladimir D. Grendahl (aik. Wladimir Gröndahl). Uuteen Ryhmään kuuluivat 49. ja 150. jalkaväkidivisioona. Myöhemmin 26. joulukuuta 1939 Ryhmästä muodostettiin Stavkan (Pääsotaneuvosto) antamalla käskyllä numero 0691 uusi Neuvostoliiton 13. armeija, jonka komennossa oli nyt 2. luokan armeijakomentajan arvoon ylennetty Grendahl. 13. armeija käsitti 4., 49., 150. ja 142. jalkaväkidivisioonan, 116. haupitsirykmentin, 311. kanuunarykmentin, 39. erillisen panssariprikaatin ja 204. panssaripataljoonan.[7]
Divisioonan tehtävä ja ryhmitys sodan alkaessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
8. divisioonan tehtäväksi oli määrätty pääaseman (jota myöhemmin ryhdyttiin kutsumaan nimellä Mannerheim-linja) pitäminen noin 30 kilometriä leveällä alueella Vuokselanniemen ja Sakkolan aseman välillä.[8]
Divisioonan vastuualue oli jaettu kahteen lohkoon. Oikeanpuoleisen Vuokselan lohkon puolustamisesta vastasi Jalkaväkirykmentti 26 (joskin yksi sen pataljoonista oli Kannaksen armeijan reserviksi). Vasemmanpuoleista Kiviniemen lohkoa puolusti Jalkaväkirykmentti 24. Divisioonan kolmas rykmentti (JR 23) oli määrätty armeijakunnan reserviksi ja se oli ryhmittyneenä 10–20 kilometriä pääaseman taakse. Divisioonan kevyt osasto (KevOs 8) oli myös Kannaksen armeijan reservinä Oravakydössä noin 20 kilometriä rintamalinjasta. [8]
Rauha 13. maaliskuuta 1940[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Katso myös: Talvisodan puolustusvoimien kotiuttaminen
Suomen ja Neuvostoliiton välisen talvisodan taistelut taukosivat 12. maaliskuuta tehdyn Moskovan välirauhan perusteella seuraavana päivänä 13. maaliskuuta klo 11. [9]
8. divisioona vetäytyi muun III armeijakunnan mukana uudelle valtakunnanrajalle tehdyn rauhansopimuksen mukaisesti 15. maaliskuuta klo 10 ja 25. maaliskuuta klo 20 välisenä aikana. Rauhansopimuksessa vetäytymismatkaksi oli määritelty vähintään seitsemän kilometriä vuorokaudessa.[10]
Joukkojen kotiuttamista ei aloitettu vielä tämänkään jälkeen vaan asteittain siten, että ensin lomautettiin muun muassa maatalousväestöä lähestyvien kevättöiden vuoksi. Aluksi ei myöskään puhuttu kotiuttamisesta vaan lomauttamisesta, jotta miesten nopea uudelleen kutsuminen palvelukseen olisi ollut mahdollista. Lomauttamiset alkoivat vanhimmista ikäluokista 15. huhtikuuta ja päättyivät pääosin kesäkuun puoleenväliin mennessä.[11]
Tappiot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
8. divisioona kärsi talvisodan aikana noin 680 kaatuneen, noin 180 kadonneen ja noin 2 160 haavoittuneen tappiot. Kokonaistappiot olivat siis noin 3 020 miestä.[12]
Erityistä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pekka Parikan ohjaama Talvisota-elokuva – joka perustuu Antti Tuurin samannimiseen romaaniin – kertoo erään tämän divisioonan yksikön taisteluiden vaiheista jopa kunnioitettavalla tarkkuudella.
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Sotatieteen laitos: Talvisodan historia. Porvoo: Werner Söderström Osakeyhtiö, 1991. ISBN 951-0-17565-X.
- Jorma Järventaus jne.: Suomi sodassa. Helsinki: Valitut Palat, 1983. ISBN 951-9078-94-0.
Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b Sotatieteen laitos: "Talvisodan historia" osa 1 ss. 116-117
- ↑ Jorma Järventaus jne.: "Suomi sodassa" s. 34
- ↑ Sotatieteen laitos: "Talvisodan historia" osa 2 s.327
- ↑ Sotatieteen laitos: "Talvisodan historia" osa 1 s. 113
- ↑ a b Jorma Järventaus jne.: "Suomi sodassa" s.50
- ↑ Jorma Järventaus jne.: "Suomi sodassa" s.50-51
- ↑ Itsenäisyyden puolustajat, Talvisota, s. 29, 59 (teksti Juri Kilin)
- ↑ a b Sotatieteen laitos: "Talvisodan historia" osa 2 s.26
- ↑ Sotatieteen laitos: "Talvisodan historia" osa 4 s.30
- ↑ Sotatieteen laitos: "Talvisodan historia" osa 2 s. 316
- ↑ Sotatieteen laitos: "Talvisodan historia" osa 4 ss.392-393
- ↑ Sotatieteen laitos:"Talvisodan historia" osa 4 s. 407