12. divisioona (talvisota)

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Suomalaisjoukot vetäytymässä Suojärveltä, joka kuului 12. divisioonan puolustusalueeseen

12. divisioona perustettiin pääosin Karjalan sotilasläänissä, johon kuuluivat Savonlinnan, Sortavalan ja Joensuun sotilaspiirit, 9.–11. lokakuuta 1939. Perustamisen jo ennen varsinaista liikekannallepanoa 14. lokakuuta 1939 (YH:n nimellä) käski Pääesikunta, koska kyseessä oli rajaseudulle nopeasti keskitettävä yhtymä. [1]

Divisioonan vastuualueen merkittävimmät taistelut talvisodassa käytiin Kollaanjoen alueella. Divisioona osallistui myös Laatokan Karjalan mottitaisteluihin.

Varustaminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Liikekannallepanossa 12. divisioona pyrittiin varustamaan määrävahvuuksien mukaisesti, mutta puolustusvoimien kaluston niukkuudesta johtuen määrävahvuuksia ei saavutettu. [2]

Komentaja(t)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Divisioonan komentaja eversti Antero Svensson

Yksiköt[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

12. divisioonaan kuuluivat muun muassa seuraavat joukot [4]:

Keskittäminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

12. divisioonan osalta keskittämiskuljetukset tulevalle toimialueelleen (aluksi Laatokka - Suojärvi, myöhemmin 13. divisioonan saavuttua Syskyjärvi - Kollaa) tapahtuivat pääosin 12.–18. lokakuuta 1939. Kuljetuksiin käytettiin yhteensä 43 junaa. [5]

12. divisioona liitettiin IV armeijakuntaan. [6]

Divisioonan tehtävä ja ryhmitys sodan alkaessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

12. divisioonan tehtävä liittyi IV armeijakunnan saamaan tehtävään pysäyttää puna-armeijan hyökkäys viimeistään Jänisjoen-Jänisjärven alueella ja sen jälkeen vastahyökkäyksellään lyödä vihollisen voimat takaisin. [7]

Divisioona vastasi puolustuksesta Suojärven ja Varpajärven välisellä alueella. Divisioonan vastuualue oli noin 45 kilometriä leveä. Joukkonsa divisioonan esikunta oli jakanut siten, että JR 34 oli yhtä pataljoonaa lukuun ottamatta ryhmittynyt Suojärven alueelle (yksi pataljoona oli sijoitettu Käsnäselän-Loimolan väliselle tielle). JR 35 oli ryhmitettynä reserviksi Syskyjärvi - Varpajärvi alueelle. JR 36 oli asemissa Loimolan alueella yhtä pataljoonaansa lukuun ottamatta (I/JR 36, joka oli sijoitettuna noin 20 kilometriä lähemmäksi rajaa).[8]

Divisioonan vastuualueelle oli ryhmittynyt myös osia Erillinen pataljoona 10:n joukoista sekä rajavartioston joukkoja. IV armeijakunnan reserveistä Muuannon alueella oli myös Polkupyöräpataljoona 7.[8] Molemmat mainutut pataljoonat siirtyivät pian sodan syttymisen jälkeen Ryhmä Talvelan käyttöön. [9]

Yleiskuvaus 12. divisioonan käymistä taisteluista[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Marras-joulukuu 1939 Kollaanjoen alueella[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

IV armeijakunnan taistelualue ja joulukuun sotatapahtumat pääpiirteissään esitettyinä. 12. divisioona keskimmäinen sininen joukko-osastomerkki.

12. divisioonan joukot joutuivat mukaan taisteluihin jo talvisodan ensimmäisenä päivänä 30. marraskuuta 1939 Suojärven alueella. Suojärvellä toimivan Taisteluosasto Teittisen (osia JR 34:ta ja JR 36:sta) joukot saivat taistelukosketuksen Neuvostoliiton 56. divisioonaan kaikkien valtakuntien rajan ylittävien tielinjojen suunnissa. Ensimmäisen sotavuorokauden aikana vihollisen hyökkäystä hidastettiin merkittävästi useilla suunnilla, tämän päästessä etenemään vain hitaasti. [10]

Toisena sotapäivänä 1. joulukuuta 1939 Suojärven taistelualueen eteläosassa sijaitsevan Artahuuhdan alueella ratsumestari Arnold Majewskin johtamat joukot pysäyttivät kokonaan puna-armeijan etenemisen ja Verkkolammen alueella luutnantti A. Juutilaisen johtama komppania teki samoin neuvostojoukkojen alueelle edenneiden joukkojen suhteen. III/JR 34 pysäytti vastustajan joukkojen hyökkäyksiä muun muassa Ison Pyhäjärven yli ja sen pohjoispuolella. Kevyt osasto 12 sitoutui päivän aikana myös taisteluihin eri puolella Suojärven aluetta. [10]

2. joulukuuta Taisteluosasto Räsäsen alueen kautta edenneet Neuvostoliiton 139. divisioonan joukot alkoivat vaikuttaa taisteluiden kulkuun etenemällä pohjoisesta päin 12. divisioonan joukkojen vasemmalla sivustalla. Sivustauhan vuoksi 12. divisioonan esikunta antoi Osasto Teittiselle määräyksen vetäytyä viivytysasemistaan, josta osaston komentaja luopuikin vastahakoisesti. [11]

Seuraavana päivänä 12. divisioonan joukot yrittivät jopa vastahyökkäystä Loimolaan johtavan tien suunnassa, mutta sotaan tottumattomat joukot joutuivat pakokauhun valtaan ollessaan ilman panssarintorjunta-aseita ja kohdatessaan vastaan etenevän panssarivaunuosaston. Joukot vetäytyivät takaisin Piitsoinojalle määrättyyn puolustusasemaan. 4. joulukuuta puna-armeijan joukkojen aloitettua hyökkäyksen mainittua puolostuslinjaa vastaan levisi suomalaisjoukkojen keskuuteen huhu neuvostotankkien murtautumisesta selustaan. Tästä seurasi pakokauhu ja puolustusasemasta luovuttiin joukkojen vetäytyessä sekavana laumana kohti Loimolaa. Saman päivän iltana 12. divisioonan joukot miehittivät Kollaanjoen länsirannalla olevat asemat. [12]

Piitsoinojalta vetäytymisen seurauksena suomalaisjoukkojen yhteys eteneviin neuvostojoukkoihin katkesi. 5. joulukuuta yritettiin jälleen vastahyökkäystä ja etulinjan palauttamista Piitsoinojalle. Hyökkäys jouduttiin kuitenkin keskeyttämään. Puna-armeijan yksiköt pääsivät jatkamaan hyökkäystään Piitsoinojalta suuremmin joukoin ilmeisesti vasta 6. joulukuuta. Seuraavan päivän kuluessa suomalaiset ryhmittyivät Kollaanjoen asemiin ja ennen puoltayötä taistelukosketus neuvostojoukkoihin oli syntynyt. [13]

Divisioonan eteläistä vastuualuetta puolustanut I/JR 34 joutui Loimolan-Käsnäselän tien varrella sodan alkuviikkoina lähinnä eriasteisiin kahakoihin etenevien neuvostojoukkojen kanssa. Pataljoona kykeni kuitenkin muun muassa vastaiskuin säilyttämään asemansa . [14]

Divisioonan osalta viivytysvaiheen voidaan katsoa päättyneen 8. joulukuuta mennessä muun muassa Kollaanjoen alueella, jossa tuolloin aloitettiin jo torjuntataistelut. Muualla viivytysvaihe kesti jonkin verran pidempään ja viivytystaisteluiden voidaan katsoa päättyneen divisioonan osalta 12. joulukuuta mennessä kaikilla lohkoilla. [15]

Kollaanjoella taistelut alkoivat Neuvostoliiton 56. divisioonan joukkojen saavuttua 7. joulukuuta Kollaanjoen itärannalle. Alueella puolustautuva JR 34 oli siirtynyt alun perin viivytysasemaksi tarkoitettuun asemaan jo 3. joulukuuta ja saanut sen varustettua kohtuulliseen taistelukuntoon. Neuvostojoukot pyrkivät murtamaan suomalaisten puolustusaseman ns. suoraan liikkeestä ja hyökkäsivät panssarivaunujen tukemana kohti suomalaisten asemia. Hyökkäys kuitenkin torjuttiin muun muassa tykistön tuella. Hyökkäyksensä epäonnistuttua puna-armeijan joukot alkoivat jo ennen puoltayötä siirtyä etelämmäksi. [16]

Seuraavana päivänä 8. joulukuuta neuvostojoukot eivät suuremmin hyökkäilleet. Ne ilmeisimmin odottelivat hyökkäävän divisioonan loppuja joukko-osastoja saapuvaksi alueelle. Mainittuna päivänä 12. divisioonan esikunta määräsi Kollaan alueen joukoista muodostettavaksi Taisteluosasto Teittisen, johon tuli kuulumaan jo aiemmin mainitun JR 34:n lisäksi JR 35, joista tosin molemmista niiden ensimmäinen pataljoona oli sijoitettuna muualle. Lisäksi osastoon kuului patteristo Kenttätykistörykmentti 12:sta ja 23. PionK. [17]

9. joulukuuta aamupäivällä neuvostojoukot aloittivat jälleen hyökkäyksen, mutta se torjuttiin jälleen. Päivän aikana Kollaan alueella havaittiin joukkoja kaikista Neuvostoliiton 56. divisioonan rykmenteistä, joten koko divisioonan todettiin saapuneen alueelle. 10. joulukuuta alkaen puna-armeijan yksiköt aloittivat lähes päivittäiset hyökkäykset Kollaanjoen rintamaa vastaan. Hyökkäyksiin liittyi lähes poikkeuksetta neuvostotykistön koko valoisan ajan kestänyt tulitus suomalaisasemiin. Puna-armeijan joukkojen tavoitteena oli näillä hyökkäyksillä ilmeisesti sitoa suomalaisjoukkoja näiden asemiin ja pyrkiä samanaikaisesti kiertämään puolustajan sivuilta näiden taakse. [18]

Havaittuaan, että suomalaisten lyöminen Kollaanjoelta ei onnistunut pelkällä rintamahyökkäyksellä, päätti 56. divisioonan esikunta lähettää ilmeisesti noin kahden pataljoonan suuruiset joukot kiertämään suomalaisten selustaan etelän kautta. Puna-armeijan joukot lähtivät liikkeelle 11. joulukuuta ja etenivät Kollaanjoen yli noin viisi kilometriä taistelualueen halkaisevan ratalinjan eteläpuolelta. Samanaikaisesti neuvostojoukot hyökkäsivät myös Kollaanjoen rintamalinjaa vastaan tykistön tukemana. 12. joulukuuta suomalaiset havaitsivat sivustaansa kohdistuvan uhan ja keskittivät lisäjoukkoja oikealle sivustalleen. Päivän aikana suomalaisten onnistui pysäyttää puna-armeijan osastojen eteneminen noin kolme kilometriä rautatiestä etelään. [19]

13. joulukuuta aamupäivällä suomalaisten joukkojen onnistui saada etenevät neuvostojoukot väliinsä läntisen Vesisuon alueella. Aloitettu taistelu ei johtanut kuitenkaan ratkaisuun; tosin puna-armeijan joukkojen eteneminen alueella pysähtyi. Kollaan rintamalinjalla päivä oli rauhallinen ja suomalaisten onnistui levittää rintamalinjaansa etelää kohti tavoitteena katkaista selustaan edenneiden neuvostojoukkojen kulkureitit (missä onnistuttiin vasta seuraavana päivänä). Suomalaisten selustaan edenneistä pataljoonista toinen hajosi ja alkoi vetäytyä takaisin lähtöasemiinsa päivän aikana. Seuraavan yön aikana suomalaiset tiedustelupartiot löysivät Kollaanjärven itäpuolelta neuvostojoukkojen leirialueen. Kyseessä oli 56. divisioonan joukot, jotka oli lähetetty kiertämään suomalaisten puolustusasemia myös pohjoisesta. Kollaanjoen rintamasta jouduttiin aloittamaan suomalaisjoukkojen irrottaminen sivustauhan torjumista varten. [20]

Kollaanjoen taistelualueen eteläosissa aloite siirtyi suomalaisjoukoille 14. joulukuuta hyökkäävien neuvostojoukkojen toisen pataljoonan hajottua ja aloitettua vetäytymisen alueelta. Everstiluutnantti V. Teittinen alkoi siirtää joukkojaan pois Kollaanjoen eteläiseltä taistelualueelta puna-armeijan joukkojen edetessä taistelualueen pohjoisosassa. Neuvostoliiton 56. divisioonaan kuuluneet parin komppanian voimat olivat etenemässä pohjoisen kautta suomalaisten puolustajien selustaan. Päivän aikana jo aiemmin mainitun luutnantti Aarne Juutilaisen johtama komppania hyökkäsi Kollaanjoen itäpuolelle, tuhoten muun muassa viisi hyökkäysvaunua ja ottaen sotasaaliiksi muun muassa kaksi panssarintorjuntatykkiä ja kolme konekivääriä. Juutilaisen komppania jätti etuvartioaseman Kollaanjoen itäpuolelle, mistä oli hyötyä myöhemmin 12. divisioonan esikunnan suunnitteleman vastahyökkäyksen toteuttamisessa. [20]

Puna-armeijan T-26 hyökkäysvaunu Kollaanjoella joulukuussa 1939

15. joulukuuta suomalaisjoukot jatkoivat Kollaanjoen eteläpuolisen taistelualueen haravointia ja havaitsivat, että alueella oli edelleen ainakin pari komppaniaa neuvostojoukkoja pyrkimässä kohti pohjoisessa olevaa junarataa. Suomalaisten onnistui motittaa toinen komppanioista (jonka miehistö antautui seuraavana aamuna). Tilanne Vesisoiden alueella ratkesi käytännössä tämän vuorokauden aikana. Pohjoiselle taistelualueelle ryhdyttiin keskittämään lisää suomalaisjoukkoja vastatoimiin Kollaanjärven pohjoispuolitse edenneitä puna-armeijan yksiköitä vastaan. Puolustavat joukot saatiin ryhmitettyä paikoilleen alkavan yön aikana. [21]

16.–18. joulukuuta välisenä aikana suomalaiset saivat tilanteen Kollaanjoen alueella jälleen hallintaansa ja Neuvostoliiton 56. divisioona veti joukkonsa takaisin Kollaan alueella. Suomalaisjoukot saivat omat joukkonsa takaisin rintamaan koko alueella. Neuvostojoukkojen havaittiin Kollaan rintamalla ryhmittelevän joukkojaan uudelleen ja alkavan kaivautua asemiin. [22]

Neuvostojoukkojen epäonnistuttua suomalaisasemien kiertämisessä oli taisteluissa hiljaisempi päivä 19. joulukuuta. Päivän aikana taisteluosasto Teittinen ryhmitti joukkojaan uudelleen ja pyrki tiedustelupartioiden avulla selvittämään vastapuolen joukkojen ryhmitystä seuraavana päivänä aloitettavaksi suunniteltua hyökkäystä silmällä pitäen. [23]

Aloite Kollaanjoen taistelualueella siirtyi suomalaisille ja 20. joulukuuta klo 6 Taisteluosasto Teittisen joukot aloittivat hyökkäyksen, jonka tavoitteena oli työntää puna-armeijan joukot pois alueelta. Hyökkäyksen toteuttamistavaksi valittiin kaksipuolinen saarrostus, jossa sekä etelän että pohjoisen kautta kierrettäisiin neuvostojoukkojen selustaan noin pataljoonan voimin. Tavoitteena oli, että joukot katkaisisivat puna-armeijan selustayhteydet noin kolmen kilometrin päässä etulinjasta, Näätäojan maastossa. Rintamassa olevien joukkojen tuli samanaikaisesti aloittaa hyökkäys kohti neuvostojoukkojen asemia. Puna-armeijan joukkojen sitkeä vastarinta, kiristynyt pakkanen (-25 astetta) ja toisen koukkaavista pataljoonista suuntautuminen noin 1,5 kilometriä liiaksi länteen johtivat kuitenkin päivän aikana hyökkäyksen epäonnistumiseen ja joukot vetäytyivät takaisin lähtöasemiinsa seuraavan illan ja yön kuluessa. Kollaanjoen itärannalle jäi kuitenkin suomalaisjoukkoja etuvartioasemiin. [24]

12. divisioonan joukkoja jouluaaton hartaustilaisuudessa vain muutama sata metriä etulinjan takana.

Kaksi seuraavaa päivää käytettiin uuteen hyökkäykseen valmistautumiseen ja 23. joulukuuta se toteutettiin. Suunnitelma oli hyvin samankaltainen kuin edellisellä kerralla, mutta tämäkään ei johtanut odotettuun tulokseen ja hyökkäys keskeytettiin saman päivän iltana. 24 ja 25. joulukuuta puna-armeijan joukot hyökkäsivät pariinkin otteeseen Loimola-Suojärvi-radan eteläpuolella panssarivaunujen tukemana. Hyökkäykset pystyttiin kuitenkin torjumaan. [24]

Vuodenvaihteen seutu oli Kollaan rintamalla sangen rauhallista aikaa, tosin suomalaiset lähettivät tiedustelupartioita jopa 10–15 kilometrin päähän neuvostojoukkojen selustaan. [25]

Marras-joulukuu 1939 divisioonan alueen eteläosassa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Divisioonan vastuualueen eteläosan puolustuksesta vastasi I/JR 34, joka oli ryhmittyneenä Loimolan - Käsnäseläntien varteen Saariselän alueella noin 25 kilometrin päähän (tielinjoja noudattaen) valtakuntien rajasta. [26]

Heti sodan alettua lähetti mainittu pataljoona ensimmäiset tiedustelupartionsa kohti rajaa ja ensimmäiset taistelut käytiinkin alueella edenneen Neuvostoliiton 56. tiedustelupataljoonan joukkojen kanssa aamupäivällä. [26]

Sodan alkuviikkoina suomalais- ja neuvostojoukoilla ei ollut jatkuvaa taistelukosketusta, mutta ajoittain käytiin kiivaitakin yhteenottoja sotivien osapuolien välillä. 2. joulukuuta suomalaiset joutuivat avamaan vastahyökkäyksellä yhteytensä selustaan puna-armeijan yksiköiden sen katkaistua. Seuraava merkittävämpi taistelu käytiin 8. joulukuuta neuvostojoukkojen hyökättyä kaakosta suomalaisten etuvartioasemia vastaan Saarijärveltä noin kilometri etelään. Puna-armeijan joukot vetäytyivät kuitenkin takaisin lähtöasemiinsa. [27]

Suomalaisjoukot liikkuivat divisioonan eteläisellä vastuualueella lähinnä hiihtäen.

12.–14. joulukuuta välisenä aikana divisisioonan joukot (mm. I/JR 34 ja I/JR 35) osallistuivat IV armeijakunnan käskemään hyökkäykseen neuvostojoukkojen huoltoreittiä vastaan Uomaan-Saarijärven alueella. Hyökkäys ei kuitenkaan johtanut tulokseen muun muassa siksi, että ensin mainittu pataljoona pääsi lähtemään hyökkäykseen myöhässä torjuttuaan sitä ennen neuvostojoukkojen hyökkäyksen Saarijärven alueella kahtena päivänä ennen määrättyä hyökkäyshetkeä. [28]

12. divisioonaan alun perin kuulunut JR 36 alistettiin IV armeijakunnan eteläosien tapahtumien vuoksi 13. divisioonan esikunnalle ja sen siirtyi kokonaisuudessaan Pyhäjärven ja Kotajärven väliselle alueelle. Alueella mainittu rykmentti oli puolustusvastuussa yhtenäisen johdon alaisena 20. joulukuuta alkaen. Mainittu rykmentti osallistui muun muassa 27. joulukuuta tehtyyn hyökkäykseen Lavajärvelle. Kyseisen hyökkäyksen tavoitteena oli katkaista neuvostojoukkojen pohjoinen huoltoreitti. Hyökkäys jouduttiin kuitenkin keskeyttämään. Samana päivänä 12. divisioonan esikunnan alaisuudessa toiminut (edellisenä päivänä muodostettu Taisteluosasto Valkama, johon kuului jo aiemmin mainittu I/JR 34 sekä Eskadroona Kevyt osasto 12:sta ja yksi patteri) hyökkäsi idempänä kohti Uomaata päästen neuvostojoukkojen huoltotien läheisyyteen ja pystyen tämän jälkeen häiritsemään puna-armeijan huoltoliikennettä tammikuun 1940 alulle saakka. [29]

Tammikuu 1940 Kollaanjoen alueella[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

IV armeijakunnan esikunta siirsi heti vuoden aluksi määräyksellään Kollaanjoen rintamalta pois alueen käytännössä ainoan reserviyksikön (Kevyt osasto 12:ta). Siirto liittyi armeijakunnan suunnitelmaan suuresta vastahyökkäyksestä Laatokan Karjalan eteläosassa (pääosin 13. divisioonan vastuualueella). Kollaan taistelualueelle jäin näin ollen enää neljän pataljoonan ja kahden patteriston käsittämät suomalaisjoukot. [30]

Tästä joukkojen vähentämisestä huolimatta jatkoivat suomalaisjoukot aktiivista toimintaansa ja muun muassa 5.–6. tammikuuta suomalaiset hyökkäsivät saaden hallintaansa jälleen Kollaanjoen itärannalla olevia asemia rautatien ja Koivujärven lohkoilla. Seuraavan viikon aikana neuvostojoukot pyrkivät toistuvilla hyökkäyksillään ajamaan suomalaisjoukot takaisin joen länsirannalle siinä kuitenkaan onnistumatta. [30]

Tammikuun 1940 alkupuoli oli Kollaan rintamalla muuten sangen rauhallista aikaa. Koska alueelle oli jäänyt vain noin neljä pataljoona suomalaisjoukkoja ja kuitenkin peräti kaksi jalkaväkirykmentin esikuntaa päätti 12. divisioonan esikunta siirtää JR 35:n esikunnan divisioonan vastuualueen eteläosaan muodostetun Taisteluosasto Tiikerin esikunnaksi. Kollaalle jääneet joukot nimettiin 14. tammikuuta taisteluosasto Räiskäksi, jonka esikunnaksi jäi siis JR 34:n esikunta. Kollaalle jääneiden yksiköiden komentajaksi tuli everstiluutanatti V. Teittisen sairastuttua everstiluutnantti Harry Kinnunen (JR 35:n aiempi komentaja). [31]

15. tammikuuta alkaen alkoi suomalaisjoukoille tihkua tietoja siitä, että Kollaanjoen taistelualueelle olisi saapumassa toinenkin neuvostoyhtymä. Asia varmistui 18. tammikuuta kun erään partiokahakan jälkeen todettiin erään kaatuneen puna-armeijalaisen kuuluneen Neuvostoliiton 164. divisioonaan. Tammikuun puolenvälin tienoilla suomalaisjoukot keskittyivät lähinnä linnoitustöihin ja partiointiin. Molempia toimia hankaloitti kireät pakkaset ja muun muassa 17. tammikuuta mitattiin Kollaalla pakkaslukemaksi –42 astetta. [32]

19. tammikuuta havaittiin neuvostojoukkojen nostaneen ilmaan tähystyspallon Näätäojan tietämillä. Seuraavana päivänä puna-armeijan ilmavoimat lisäsivät toimintaansa suomalaisten etulinjaa vastaan. Muutenkin alueella tehtiin jatkuvasti havaintoja neuvostoliiton joukkojen aktiivisuuden lisääntymisestä ja niiden levittäytymisestä rintaman molempien sivustojen suuntaan. Uusi hyökkäys oli siis odotettavissa. [33]

21. tammikuuta kello 8.50 puna-armeijan uusi hyökkäys alkoi aiempaa voimakkaammalla tykistötulella. Koko mainitun päivän ajan neuvostojoukot hyökkäilivät suomalaisten etulinjaa vastaan tykistön ja noin kahdenkymmenen hyökkäysvaunun tukemina. Päivän aikana neuvostojoukot saavuttivat vähäisiä aluevoittoja, jotka kuitenkin seuraavan yön kuluessa saatiin vallattua takaisin suomalaisjoukkojen vastahyökkäyksin. Seuraavana päivänä puna-armeijan tykistön tulitus jatkui etulinjaa vastaan, mutta neuvostojoukkojen aktiivisuuden todettiin suuntautuneen erityisesti Kollaanjoen rintaman sivustoihin. [33]

24. tammikuuta neuvostojoukot saivat haltuunsa yhden tukikohdan taistelualueen pohjoisosassa, joka saatiin kuitenkin vallattua takaisin 25. tammikuuta iltapäivällä raskain tappioin. Jälkimmäisenä päivänä taisteluosasto Räiskän nimi vaihtui Taisteluosasto Haiksi. Päämajan alueelle länsi-Kannakselta siirtämä Jääkäripaljoona 1:n komentaja ja sen 1. komppania saapuivat Kollaanjoen rintaman pohjoisosaan. Samaan aikaan puna-armeijan joukkojen aktiivisuuden lisääntyessä Kollaanjoen rintaman eteläosassa ryhdyttiin sinne keskittämään suomalaisten osalta lisäjoukkoja. Lähipäivien aikana alueelle saapui muun muassa SissiP 4 ja divisioonan oman kevyen osaston eskadroona. [34]

Tammikuun lopulla alkoi Kollaanjoen rintaman pohjoisosassa neuvostojoukkojen aiheuttama paine helpottamaan, mutta taistelualueen eteläosassa puna-armeijan joukkojen todettiin muun muassa rakentavan tietä suomalaisjoukkojen eteläpuolitse jälkimmäisten selustaa kohden. 31. tammikuuta Jääkäripataljoona 1:n joukot yrittivät hyökkäystä tietä tekevien joukkojen kimppuun, mutta suomalaisjoukot törmäsivät vahvoihin varmistusjoukkoihin ja hyökkäys pysähtyi. [35]

Tammikuun lopussa neuvostojoukkojen paine Kollaanjoen rintaman etulinjaa vastaan jatkui ankarana muun muassa tykistötulen ja panssarivaunujen jatkuvan esiintymisen muodossa. Merkittävämpiä hyökkäyksiä ei alueella kuitenkaan tapahtunut. [36]

Tammikuu 1940 divisioonan alueen eteläosassa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

IV srmeijakunnan aloittaessa suurhyökkäystään 6. tammikuuta 12. divisioonan joukoista oli hyökkäysalueella jo aiemmin mainutun Taisteluosasto Valkaman joukot ja 13. divisioonalle alistettu JR 36 (joka oli runkona aiemmin perustetussa Taisteluosasto Tykissä). Molemmat taisteluosastot määrättiin 12. divisioonan esikunnan komentoon 12. tammikuuta alkaen. [37]

Taisteluosasto Valkaman (tuolloin suoraan 12. DE:n alaisena) oli edennut Uomaan kylän pohjoislaitaan 3. tammikuuta ja kykeni häiritsemään puna-armeijan huoltokuljetuksia heidän huoltotiellään. 4. tammikuuta alkaen neuvostojoukkojen vastahyökkäysten pakottamana taisteluosasto joutui levittämään rintamaansa kohti pohjoista. Vajaan viikon aktiivisten taisteluiden jälkeen puna-armeijan yksiköiden aktiivisuus alkoi heiketä ja TstOs Valkaman partiot pääsivät entistä tehokkaammin häiritsemään neuvostojoukkojen huoltoliikennettä. Tielinjan pysyvämpään katkaisemiseen ei taisteluosaston komentaja kuitenkaan katsonut joukkojensa riittävän. [37]

12. divisioonan vastuualue Uomaan ja Lemetin välisellä tielinjalla laajeni noin 12 kilometrillä 12. tammikuuta kun IV AKE alisti Taisteluosasto Tykin 12. divisioonalle. [38]

14. tammikuuta IV AK:n esikunta käski 12. divisioonan vallata Uomaan kylän ja pitää sen. Uomaan kylän valtaamisen tarkoituksena oli katkaista lopullisesti neuvostojoukkojen pohjoinen huoltoreitti. Tehtävää varten 12. DE perusti alueen joukoista Taisteluosasto Tiikerin ja alisti sille lisäjoukkoja pataljoonan verran. Taisteluosaston esikunnaksi siirrettiin Kollaanjoen rintamalta JR 35:n esikunta. [39]

17. tammikuuta aloitettu hyökkäys ei johtanut itse Uomaan kylän valtaukseen neuvostojoukkojen sitkeän vastarinnan vuoksi. Tärkein tavoite kuitenkin saavutettiin Uomaan kylän länsipuolella kun suomalaisjoukot pääsivät etenemään Uomaan ja Lemetin väliselle tielle. Uomaan motti alkoi hahmottua, tosin se oli vielä eteläiseltä sivultaan täysin auki. [40]

20. tammikuuta TstOs Tykki aloitti saamansa käskyn mukaisesti hyökkäyksen Lavajärven alueella ja onnistuikin katkaisemaan tien kylän itäpuolelta. Seuraavana päivänä TstOs Tykki jatkoi hyökkäystään itään ja saavuttikin pahimmat vastarintapesäkkeet kiertäen yhteyden idempänä taistelleeseen TstOs Tiikeriin 22. tammikuuta klo 23.30. Jälkimmäisen nimi muuttui 25. tammikuuta alkaen Taisteluosasto Ruusuksi. [41]

Jatkotaisteluiden seurauksena 12. divisioonan Lavajärven ja Uomaan väliselle alueelle muodostui neljä mottia. Motit olivat (lännestä itään lueteltuina) [38] :

Samanaikaisesti suomalaisjoukot etenivät kohti itää lähelle valtakunnan rajaa. Alueelle oli saapumassa uusi neuvostodivisioona, jonka etenemistä mottien avuksi pyrittiin estämään. Rintamalinjaksi vakiintui Uuksunjoki, josta oli lähimpään (Uomaan) mottiin noin kolmen kilometrin matka. [42]

Helmikuu 1940 Kollaanjoen alueella[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Helmikuun alussa puna-armeijan painostus Kollaanjoen etulinjaa vastaan jatkui kuten tammikuun lopussakin. Lisäksi 3. helmikuuta taistelualueen pohjoisosassa havaittiin jälleen neuvostojoukkoja etenemässä länteen kohti suomalaisjoukkojen selustaa. Alueelle keskitetyt lisäjoukot pystyivät kuitenkin estämään vastustajan etenemisen. Puna-armeijan yksiköiden todettiin vetäyvän takaisin lähtöesemiinsa 5. helmikuuta alkaen. [36]

Neuvostojoukkojen aktiivinen toiminta Kollaanjoen alueella väheni helmikuun ensimmäisen viikon jälkeen ja loppukuu sujui taistelualueella hieman rauhallisemmissa merkeissä taistelutoiminnan suhteen. Päämajan alistettua 23. divisioonan IV armeijakunnalle 11. helmikuuta päätettiin 12. divisioonan sodan alusta asti rintamataisteluissa palvelleet joukot vapauttaa pois rintamasta. [36]

13. helmikuuta päämaja käski kuitenkin Karjalankannaksen tapahtumien vuoksi 23. divisioonan siirtyä pois Laatokan Karjalasta. Alueelle jätettiin kuitenkin JR 69 ja KevOs 23. Ensin mainitun yksikön siirtyminen Kollaanjoen rintamaan alkoi 18. helmikuuta vastaisena yönä yhden JR 69:n pataljoonan vapauttaessa yhden JR 34:n pataljoonan. [43]

Seuraavien öiden kuluessa vaihdettiin pois muidenkin Kollaanjoen rintamassa sodan alusta asti taistelleet pataljoonat. Itse Kollaanjoen rintamassa tilanne pysyi rauhallisena aina kuun loppuun asti, mutta molemmilla sivuistoilla Neuvostojoukkojen todettiin rakentavan teitä korpialueiden halki, joten uusi hyökkäys Kollaanjoen alueella oli odotettavissa. Alueella jo todettujen joukkojen lisäksi neuvostoliiton 8. armeija keskitti Kollaanjoen rintamaa vastaan uutena divisioonana 128. divisioonan ja osia aiemmin hieman pohjoisempana taistelleesta 75. divisioonasta. Ensimmäiset tiedot jälkimmäisen divisioonan etenemisestä Kollaanjoen pohjoispuolisilla korpialueilla saatiin 21. helmikuuta ja alueelle uutena yhtymänä saapuneen puna-armeijan 128. divisioonan etenemisestä eteläisillä korpialueilla saatiin 27. helmikuuta alkaen. [44]

Helmikuu 1940 divisioonan alueen eteläosassa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Taisteluosasto Tiikeri joutui helmikuun alussa taisteluihin Uuksunjoen rintamalla, jossa neuvostojoukkojen vakavin yritys päästä motittautuneiden joukkojensa avuksi tapahtui 5. helmikuuta. Noin pataljoonan vahvuisen joukon suorittama hyökkäys kuitenkin torjuttiin. Tämän jälkeen taisteluosasto pyrki valtaamaan Uomaan motin 10. ja 12. helmikuuta, mutta yritykset epäonnistuivat. Uuksujoen rintama hiljeni helmikuun puolenvälin jälkeen taisteluosaston torjuttua puna-armeijan mottien avustusyrityksen 17. helmikuuta. [45]

Taisteluosasto Ruusun tehtävänä oli helmikuun alussa vain estää motittautuneiden neuvostojoukkojen ulosmurtautumisyritykset. 14.-16. helmikuuta välisenä aikana käydyissä taisteluissa onnistui taisteluosastolle alistettu II/JR 37 kukistamaan läntisimmän motin (Lavajärven motti). [46]

Saarijärven ja Siiran tienhaaran motit jatkoivat taisteluaan ilmasta toimitetun huollon turvin. 21. helmikuuta aloitettu hyökkäys johti Saarijärven eteläpuolella olleen motin antautumiseen. Aivan helmikuun lopulla myös Siiran tienhaaran motin odotettiin purkautuvan vain parin kilometrin päähän edenneen hiihto-osaston suojiin. Motti ei kuitenkaan purkautunut ja osa avuksi lähetetyistä puna-armeijan yksiköistä joutui jopa vetäytymään motin suojiin. 29. helmikuuta yritti II/JR 36 motin valtausta, mutta menestys jäi vähäiseksi. [47]

Sissitoiminta alueella jatkui koko kuukauden ajan, mutta neuvostojoukkojen varmistettua tielinjan tehokkaasti sekä jopa valaistua sen 10. helmikuuta alkaen muuttui toiminta huomattavasti aiempaa hankalammaksi. [45]

Maaliskuu 1940 Kollaanjoen alueella[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kartta Kollaan taisteluista maaliskuussa 1940

Puna-armeijan uusi suurhyökkäys Kollaanjoen taistelualueella alkoi kiivaalla tykistötulella 2. maaliskuuta kello 6.30. Tulivalmistelua seurasi suoraan rintamassa olleiden puna-armeijan 56. ja 164. divisioonien hyökkäys suomalaisten linjaa vastaan koko sen leveydeltä. Suurhyökkäyksen ensimmäisen päivän aikana neuvostotykistön arvioitiin ampuneen jopa 30 000–40 000 laukausta, suomalainen tykistö pystyi ampumaan vajaa tuhat laukausta. Suomalaisjoukot ryhtyivät saman päivän aikana vastahyökkäykseen Kollaanjoen rintaman pohjoissivustalla etenevää neuvostoliiton 75. divisioonaa vastaan. Kollaanjoen varsinaisen rintamalinjan eteläpuolisilla korpialueilla puna-armeijan 128. divisioona aloitti etenemisensä kohti suomalaisjoukkojen selustaa (suomalaisten taholta oletettiin etenevien joukkojen olevan vain erillisiä hiihtojoukkoja ja vasta sodan viimeisinä päivinä suomalaisille selvisti tosiasia, että eteläisellä sivustalla eteni kokonainen divisioona). Iltapäivällä neuvostojoukojen onnistui vallata SissiP 4:n yksi tukikohta (jota yritettiin tuloksetta saada takaisin seuraavana päivänä). [48]

3. maaliskuuta neuvostojoukkojen tykistötuli oli hieman laimeampaa, mutta siitä huolimatta puna-armeijan yksiköt pystyivät murtautumaan suomalaisten asemiin maantien suunnalla Kollaanjärven eteläpäässä. Suomalaisten onnistui kuitenkin iltaan mennessä tuhota asemiinsa edenneet neuvostojoukot. Tilanne Kollaanjoen rintaman eteläpuolella alkoi kuitenkin heiketä nopeasti puna-armeijan 164. ja 128. divisioonan edetessä metsään raivaamiaan useita tieuria pitkin kohti länttä. 12. divisioonan esikunta perusti taistelualueen eteläiselle korpisivustalle uuden esikunnan, joka sai nimekseen Taisteluosasto Silppu ja jonka johtoon tuli eteläisen korpisivustan joukot. Seuraavat kolme päivää olivat itse Kollaanjoen rintamassa hieman hiljaisempia, mutta sivustoilla etenevät neuvostojoukot pääsivät hitaasti etenemään. 4. maaliskuuta yritti JR 34 joukot hyökätä eteläisellä korpisivustalla edenneiden ilmeisesti jopa rykmentin vahvuisten neuvostojoukkojen sivustaan, mutta hyökkäys pysähtyi puna-armeijan joukkojen torjuntaan. Seuraavaksi päiväksi suunniteltiin uutta hyökkäystä eteläiselle korpisivustalle edenneitä neuvostojoukkoja vastaan, mutta sitä lykättiin paikallisen komentajan pyynnöstä (perusteena joukkojen väsymys) alkavaksi 6. maaliskuuta. Aloitettu hyökkäys pysähtyi puna-armeijan joukkojen vastarintaan. Edellisenä päivänä Kollaanjoen varsinaisen rintaman pohjoispuolella neuvostojoukkojen onnistui saada haltuunsa alueita Ahvenlammen ja Kivijärven alueella. 7. maaliskuuta eteläisellä korpialueella jouduttiin vetäytymään hieman, mutta uusissä asemissa pystyttiin puolustautumaan aivan taistelualueen eteläisintä osaa lukuun ottamatta. [49]

Muutaman päivän hiljaisemman jakson jälkeen aloittivat puna-armeijan joukot uuden laajemman hyökkäyksen myös itse Kollaanjoen rintamassa aamulla 7. maaliskuuta. Hyökkäyksen alkupäivänä suomalaisjoukot saivat torjutuksi kaikki neuvostojoukkojen hyökkäykset linjassa. Seuraavan päivän iltapäivällä neuvostojoukot onnistuivat tekemään sisäänmurron alueen läpi johtavien maan- ja rautatien välisellä alueella. [50]

Kuvassa 20 ItK 35 Br 12. divisioonan esikunnan suojana Loimolassa talvisodan lopulla.

9. maaliskuuta neuvostojoukot uusivat hyökkäyksensä ja onnistuivat murtautumaan suomalaisasemiin Kollaanjoen rintamassa rautatien molemmin puolin. Paikalla olleiden suomalaisjoukkojen onnistui kuitenkin vastahyökkäyksin palauttaa etulinja taas haltuunsa. Taisteluiden kuluttavuudesta käy esimerkiksi se, että eräs suomalaiskomppania (6./JR 69) menetti kaatuneina tai haavoittuneina kaikki kolme jäljellä ollutta upseeriansa. Päivän aikana sekä IV armeijakunnan esikunta että 12. divisioonan esikunta ryhtyi keskittämään alueelle lisäjoukkoja (joukkojen vähyyden vuoksi siirrot olivat lähinnä komppanioiden ja jopa yksittäisten joukkueiden siirtoja). [51]

10. ja 11. maaliskuuta edellisten päivien tapahtumat toistuivat neuvostojoukkojen vallatessa suomalaisten etulinjaa itse Kollaanjoen rintamassa , mutta tällä kertaa 12. divisioonalle alistetun JR 69:n voimat eivät enää riittäneet palauttamaan etulinjaa vastahyökkäyksin takaisin suomalaisjoukoille. Kollaanjoen varsinaisen rintamalinjan pohjoispuolella neuvostojoukot olivat jälkimmäisenä päivänä päässeen etenemään noin 5 kilometriä suomalaisten selustaan tosin noin kymmenen kilometriä Loimolaan johtavista maantie- ja rautatielinjoista pohjoiseen. [52]

12. maaliskuuta iltaan mennessä puna-armeijan yksiköiden oli onnistunut saavuttaa noin 0,5–1,5 kilometriä syvä sisäänmurto Kollaanjoen varsinaisessa rintamassa ja 12. divisioonan komentaja suunnitteli jo luopumista koko linjasta. Rintamasta saapuneet tiedot, joiden mukaan tilanne ei ollutkaan vielä kovinkaan hälyttävä ja tieto alueelle keskitettyjen lisäjoukkojen saapumisesta taistelualueelle sai divisisioonan komentajan muuttamaan suunnitelmaansa. Divisioonan esikunta antoi seuraavan yön aikana käskyt jopa Kollaanjoen etulinjan takasinvaltaamiseen johtavasta vastahyökkäyksestä. Aamupäivällä 13. maaliskuuta saatu tieto rauhansopimuksen solmimisesta johti kuitenkin jo annettujen hyökkäyskäskyjen peruuttamiseen ja käskyihin puolustusasemien pitämisestä rauhantuloon asti. [53]

Maaliskuu 1940 divisioonan alueen eteläosassa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Maaliskuun aikana, ennen rauhan tuloa, ei 12. divisioonan eteläisellä vastuualueella ollut kovin merkittävää taistelutoimintaa lukuun ottamatta puna-armeijan hiihto-osastojen pyrkimyksiä päästä puolustautuvien suomalaisjoukkojen sivustoilta näiden selustaan. Etenevät neuvostojoukot kyettiin kuitenkin pysäyttämään. Tilanteen ollessa pääosin suomalaisten hallinnassa kyettiin alueelta siirtämään joukkoja Kollaanjoen rintamalle, mutta toisaalta myös alueella olevat Siiran tienhaaran motti ja Uomaan motti kykenivät puolustautumaan sodan loppuun asti, koska suomalaisilla ei ollut alueella enää niiden valtaamiseen riittäviä voimia. [54]

Rauha 13. maaliskuuta 1940[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomen ja Neuvostoliiton välisen talvisodan taistelut taukosivat 12. maaliskuuta tehdyn Moskovan rauhan perusteella seuraavana päivänä 13. maaliskuuta klo 11. [55]

12. divisioona vetäytyi koko muun IV armeijakunnan mukana uudelle valtakunnanrajalle tehdyn rauhansopimuksen mukaisesti 15. maaliskuuta klo 10 ja 25. maaliskuuta klo 20 välisenä aikana. Rauhansopimuksessa vetäytymismatkaksi oli määritelty vähintään 7 kilometriä vuorokaudessa. [56]

Joukkojen kotiuttamista ei aloitettu vielä tämänkään jälkeen vaan asteittain siten, että ensin lomautettiin muun muassa maatalousväestöä lähestyvien kevättöiden vuoksi. Aluksi ei myöskään puhuttu kotiuttamisesta vaan lomauttamisesta, jotta miesten nopea uudelleen kutsuminen palvelukseen olisi ollut mahdollista. Lomauttamiset alkoivat vanhimmista ikäluokista 15. huhtikuuta ja päättyivät pääosin kesäkuun puoleenväliin mennessä. [57]

Tappiot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

12. divisioona kuului talvisodassa kolmen eniten tappioita kärsineen yhtymän joukkoon. 12. divisioonan tappiot johtuivat muun muassa Kollaanjoen materiaalitaisteluista, jossa mainittu yhtymä oli koko sodan ajan päävastuullisena yhtymänä sekä hyökkäyksellisistä sotatoimista divisioonaan vastuualueen eteläosassa liittyen IV armeijakunnan mottitaisteluihin.

12. divisioonan kokonaistappiot olivat noin 1 170 kaatunutta, noin 260 kadonnutta ja noin 3 100 haavoittunutta. Tappiot olivat siis yhteenlaskettuina noin 4 530 miestä. [58]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Sotatieteen laitos: Talvisodan historia. Porvoo: Werner Söderström Osakeyhtiö, 1991. ISBN 951-0-17565-X.
  • Olavi Antila jne.: 2. Divisioonan historiikki. Pori: Etelä-Suomen kustannus OY, 1975. ISBN 951-9064-08-7.
  • Jorma Järventaus jne.: Suomi sodassa. Helsinki: Valitut Palat, 1983. ISBN 951-9078-94-0.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. ↑ Sotatieteen laitos: "Talvisodan historia" osa 1 s.54, 104, 119
  2. ↑ Jorma Järventaus jne.: "Suomi sodassa" s. 34
  3. ↑ a b Sotatieteen laitos: "Talvisodan historia" osa 4 s. 426
  4. ↑ Sotatieteen laitos: "Talvisodan historia" osa 1 s.122
  5. ↑ Sotatieteen laitos: "Talvisodan historia" osa 1 s.120-122
  6. ↑ Sotatieteen laitos: "Talvisodan historia" osa 1 s.119
  7. ↑ Sotatieteen laitos: "Talvisodan historia" osa 1 s.85
  8. ↑ a b Sotatieteen laitos: "Talvisodan historia" osa 3 s.26
  9. ↑ Sotatieteen laitos: "Talvisodan historia" osa 3 s.144
  10. ↑ a b Sotatieteen laitos: "Talvisodan historia" osa 3 ss. 33-34
  11. ↑ Sotatieteen laitos: "Talvisodan historia" osa 3 ss. 34-36
  12. ↑ Sotatieteen laitos: "Talvisodan historia" osa 3 ss.37-38
  13. ↑ Sotatieteen laitos: "Talvisodan historia" osa 3 ss.37-39
  14. ↑ Sotatieteen laitos: "Talvisodan historia" osa 3 ss.38-39
  15. ↑ Sotatieteen laitos: "Talvisodan historia" osa 3 s.47
  16. ↑ Sotatieteen laitos: "Talvisodan historia" osa 3 ss.66-67
  17. ↑ Sotatieteen laitos: "Talvisodan historia" osa 3 s.67
  18. ↑ Sotatieteen laitos: "Talvisodan historia" osa 3 s.67 ja 70
  19. ↑ Sotatieteen laitos: "Talvisodan historia" osa 3 ss.67-68
  20. ↑ a b Sotatieteen laitos: "Talvisodan historia" osa 3 ss.67-70
  21. ↑ Sotatieteen laitos: "Talvisodan historia" osa 3 ss.68-70
  22. ↑ Sotatieteen laitos: "Talvisodan historia" osa 3 ss.68-71
  23. ↑ Sotatieteen laitos: "Talvisodan historia" osa 3 ss.71-72
  24. ↑ a b Sotatieteen laitos: "Talvisodan historia" osa 3 ss.72-73
  25. ↑ Sotatieteen laitos: "Talvisodan historia" osa 3 s.73
  26. ↑ a b Sotatieteen laitos: "Talvisodan historia" osa 3 s.38
  27. ↑ Sotatieteen laitos: "Talvisodan historia" osa 3 s.39
  28. ↑ Sotatieteen laitos: "Talvisodan historia" osa 3 s.53
  29. ↑ Sotatieteen laitos: "Talvisodan historia" osa 3 ss. 59-61
  30. ↑ a b Sotatieteen laitos: "Talvisodan historia" osa 3 s.73
  31. ↑ Sotatieteen laitos: "Talvisodan historia" osa 3 s.111
  32. ↑ Sotatieteen laitos: "Talvisodan historia" osa 3 ss.111-112
  33. ↑ a b Sotatieteen laitos: "Talvisodan historia" osa 3 s.112
  34. ↑ Sotatieteen laitos: "Talvisodan historia" osa 3 ss.111-113
  35. ↑ Sotatieteen laitos: "Talvisodan historia" osa 3 s.113
  36. ↑ a b c Sotatieteen laitos: "Talvisodan historia" osa 3 s.114
  37. ↑ a b Sotatieteen laitos: "Talvisodan historia" osa 3 s.87
  38. ↑ a b Sotatieteen laitos: "Talvisodan historia" osa 3 s.97
  39. ↑ Sotatieteen laitos: "Talvisodan historia" osa 3 ss.87-88
  40. ↑ Sotatieteen laitos: "Talvisodan historia" osa 3 s.88
  41. ↑ Sotatieteen laitos: "Talvisodan historia" osa 3 s.97 ja 108
  42. ↑ Sotatieteen laitos: "Talvisodan historia" osa 3 s.106
  43. ↑ Sotatieteen laitos: "Talvisodan historia" osa 3 ss.114-115
  44. ↑ Sotatieteen laitos: "Talvisodan historia" osa 3 s.115 ja 125
  45. ↑ a b Sotatieteen laitos: "Talvisodan historia" osa 3 s.109
  46. ↑ Sotatieteen laitos: "Talvisodan historia" osa 3 s.105-106 ja 108
  47. ↑ Sotatieteen laitos: "Talvisodan historia" osa 3 ss.108-109
  48. ↑ Sotatieteen laitos: "Talvisodan historia" osa 3 s.125 ja 128
  49. ↑ Sotatieteen laitos: "Talvisodan historia" osa 3 ss.125-126 ja 128-129
  50. ↑ Sotatieteen laitos: "Talvisodan historia" osa 3 ss.126-127
  51. ↑ Sotatieteen laitos: "Talvisodan historia" osa 3 s.127
  52. ↑ Sotatieteen laitos: "Talvisodan historia" osa 3 ss.127-128 ja 130-131
  53. ↑ Sotatieteen laitos: "Talvisodan historia" osa 3 s.128
  54. ↑ Sotatieteen laitos: "Talvisodan historia" osa 3 ss.123-124
  55. ↑ Sotatieteen laitos: "Talvisodan historia" osa 4 s.30
  56. ↑ Sotatieteen laitos: "Talvisodan historia" osa 4 s.33
  57. ↑ Sotatieteen laitos: "Talvisodan historia" osa 4 ss.392-393
  58. ↑ Sotatieteen laitos:"Talvisodan historia" osa 4 s. 407
Suomen armeijan divisioonat talvisodassa

1. D - 2. D - 3. D - 4. D - 5. D - 6. D - 7. D - 8. D - 9. D - 10. D - 11. D - 12. D - 13. D - 21. D - 22. D - 23. D

Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=12._divisioona_(talvisota)&oldid=21844163”