II/JR 37 (talvisota)

II/JR 37 eli Jalkaväkirykmentti 37:n II pataljoona perustettiin Mikkelissä ylimääräisten harjoitusten yhteydessä 14. lokakuuta 1939 alkaen.

Perustaminen

Pataljoonaan kuuluviksi perustettiin seuraavat yksiköt (suluissa määrävahvuus ja miehistön pääasiallinen asuinkunta, mikäli se on tiedossa):

• Pataljoonan esikunta E/II/JR 37, johon kuului komentajan lisäksi 6 henkilöä
• Pataljoonan esikuntakomppania Esik.K/JR 37 (118 henkilöä)
• 4.Komppania/JR 37 (191 henkilöä, Pieksämäki)
• 5.Komppania/JR 37 (191 henkilöä, Jäppilä)
• 6.Komppania/JR 37 (191 henkilöä, Virtasalmi)
• 2.Konekiväärikomppania/JR 37 (154 henkilöä, Pieksämäki – Jäppilä)

Perustettaessa pyrittiin saavuttamaan määrävahvuudet, mutta varsinkin kaluston osalta se jäi saavuttamatta.

Komentajat

• kapteeni Isak Tuominen

Keskittäminen ja alistaminen

Pataljoona keskitettiin rykmentin mukana tulevalle toiminta-alueelleen Laatokan Karjalaan Suistamon alueelle 21.–22. lokakuuta 1939 välisenä aikana. Se toimi sodan alkuvaiheet mukaan lukien oman rykmenttinsä komentajan ja esikunnan alaisuudessa, mutta sodan aikana pataljoona oli alistettuna useallekin eri tilapäisorganisaatiolle.

Sota

Talvisodan alkaessa 30. marraskuuta 1939 pataljoona oli Ala-Uuksun alueella rykmenttinsä reservinä ja samalla varmistamassa Uuksujoen-linjaa. 2. ja 3. joulukuuta välisenä yönä pataljoona sai käskyn siirtyä Uudenkylän alueelle lähemmäksi Tulemajoella olevaa rintamalinjaa. 3. joulukuuta aikana erinäisten sekaannusten johdosta suomalaiset joukot alkoivat vetäytyä Tulemajoki-linjalta ilman todellista vihollisen painostusta. 13. divisioonan komentajan käskystä mainittu linja yritettiin palauttaa omien haltuun.

Tähän liittyen pataljoona sai määräyksen 3. joulukuuta iltapäivällä edetä metsien kautta Tulemajoelle ja estää viholliselta sen ylitys. Se sai tulikasteensa iltapäivällä mainittuna päivänä kykenemättä kuitenkaan estämään puna-armeijaa ylittämästä Tulemajokea. Pataljoona aloitti vetäytymisen kohti Uuksunjoki-linjaa, joka oli IV armeijakunnan pääpuolustuslinja.

5. joulukuuta vihollinen saavutti Uuksujoen-linjan, jossa muun muassa Jalkaväkirykmentti 37:n II pataljoona kävi taisteluita 8. joulukuuta asti, jolloin linjasta jouduttiin luopumaan vihollisen painostuksen vuoksi. Viivytystaistelut jatkuivat tästä länttä kohden pataljoonan ollessa mukana taisteluissa koko ajan. 10. joulukuuta luovuttiin Pitkärannasta ja seuraavana päivänä luovuttiin Koirinoja–Koivuselkä -linjasta. Tämän jälkeen patlajooan siirtyi Kitelän-Ruokojärven väliselle alueelle.

12. joulukuuta 1939 puna-armeijan joukot saavuttivat mainitun linjan, johon II/JR 37 oli ryhmittynyt puolustukseen noin 7 kilometriä leveälle lohkolleen (osana niin sanottua Rantalohkoa, jonka puolustuksesta vastasi alueen joukoista muodostettu Ryhmä Oinas). 13. divisioonan esikunta oli määrännyt pataljoonan tukipatteristoksi Kenttätykistörykmentti 13:n II patteriston, jonka tulituen turvin pataljoona pysäytti vihollisen hyökkäyksen. IV armeijakunnan joukot tekivät 12.–14. joulukuuta ja 16.–19. joulukuuta välisenä aikana kaksi epäonnistunutta vastahyökkäystä pohjoisempana.

Pataljoonan loppuunväsyneet joukot (taisteluissa alueella 11. joulukuuta alkaen) saivat pidettyä aseman 19. joulukuuta asti, jolloin puna-armeija sai sisäänmurron Hippolanjärven alueella. Vastahyökkäyksen suorittaminen jäi muille joukoille pataljoonan siirtyessä lepoon niin sanotun Rantalohkon reserviksi.

IV armeijakunnan jatkaessa vastahyökkäyksiensä sarjaa pohjoisempana siirrettiin II/JR 37 Rantalohkolta Ryhmä Oinaan pohjoisosaan lähelle Ruhtinaanmäkeä 28. joulukuuta 1939. 1. tammikuuta 1940 Pataljoona hyökkäsi Ruhtinaanmäen-Juttuselän alueella edeten kuitenkin vain n. 200 metriä lähtöasemistaan. Hyökkäyksen suuntaa muutettiin hieman ns. Metsäkukkulaa kohden, jonne pataljoona hyökkäsi kolmasti seuraavina päivinä saaden Metsäkukkulan haltuunsa 3. tammikuuta. Kukkulan valtaus liittyi Ryhmä Oinaan operaatioon, jossa Ruhtinaanmäen alueelle edenneen vihollisen selustayhteyksiä katkottiin ja se pakotettiin hiljalleen perääntymään ja motittautumaan (oman Armeijakuntansa määräyksestä siirtymään puolustukseen odottelemaan apujoukkoja) ns. Kitilän suurmotiksi.

6.–8. tammikuuta välisen ajan pataljoona oli Kitilän suurmottiin saarretun Neuvostoliiton 168. divisioonan pohjoissivustalla yrittäen edetä kohti etelää siinä kuitenkaan onnistumatta. 8. tammikuuta 1940 se siirrettiin armeijakunnan reserviksi Hepolammin alueelle. Taistelutoiminta alueella oli hyvin vähäistä.

18. tammikuuta pataljoona siirrettiin III/JR 39:n avuksi Taisteluosasto Lohikäärmeen huoltotielle, jonka vihollinen pyrki katkaisemaan. 20. tammikuuta II/JR 37 siirtyi taistelemaan 12. divisioonan alueelle aivan sen länsiosaan muodostuneiden kahden motin (Lavajärven motti ja Saarijärven motti) vihollisjoukkojen kanssa. Mainittuna päivänä pataljoona hyökkäsi metsien kautta kiertäen Neuvostoliiton Jalkaväkirykmentti 97:n vastaan Lavajärven kannaksella. Vihollisjoukot vetäytyivät Lavajärven kylässä olleiden omien joukkojensa yhteyteen. Pataljoona jäi lepoon alueelle mottien varmistukseen ollen alistettuna Taisteluosasto Ruusulle, jota komensi eversti Einari Veijo.

29. tammikuuta alkaen pataljoonan 5. komppania osallistui Puna-armeijan 4., 5. ja 6. hiihtopataljoonan mottien avustusyritysten torjuntaan mottialueen eteläpuolella. Viimeiset taistelut hiihtopataljoonia vastaan käytiin 5. ja 6. helmikuuta välisenä yönä.

Konekivääriasema talvisodassa.

Helmikuun alussa pataljoona osallistui mottien varmistukseen. Lavajärven motti oli tosin vain muutaman joukkueen varmistama. Vielä 3. helmikuuta joitain hiihto-osastoja pääsi mottiin ilman tappioita. Lavajärven motissa arvioitiin 30. tammikuuta olevan noin 650–700 miestä.

7.–8. helmikuuta välisenä yönä yrittivät Lavajärvelle saarretut vihollisjoukot murtautua motista. 4./JR 38 pystyi kuitenkin torjumaan ko. yritykset.

14. helmikuuta motista pakeni komppanian verran vihollisjoukkoja, jotka pataljoonan hiihto-osastot tuhosivat noin 2 kilometriä Lavajärven kylästä olevan metsämökin maastossa.

Aamulla 15. helmikuuta loputkin motitetut joukot pakenivat etelää kohden kahden panssarivaunun tukemina. Motin purkauduttua suomalaisjoukot pääsivät etenemään tyhjentyneeseen kylään. Alueelta kerättiin sotasaalista.

Pataljoona sai 19. helmikuuta tehtäväkseen Saarijärven motin tuhoamisen. Motti antautui 21. helmikuuta iltapäivällä pataljoonan hyökättyä. Sotasaaliksi saatiin muun muassa :

• 6 panssarintorjuntatykkiä
• 6 kenttätykkiä
• 4 kranaatinheitintä
• 4 hyökkäysvaunua
• 37 pikakivääriä
• 20 konekivääriä
• n. 400 kivääriä
• 8 kuorma-autoa
• 3 traktoria

Seuraava viikko kerättiin motista sotasaalista ja levättiin. Pataljoona siirtyi vartioimaan Siiran tienhaaran mottia, josta se määrättiin 27. helmikuuta Koirinojan pysäkin – Kelivaaran alueelle Kitilän suurmotin vartiointitehtävään.

Pataljoona saapui 1. maaliskuuta uudelle toiminta-alueelle, jossa se liitettiin samalla alkuperäisen rykmenttinsä perustamaan Taisteluosasto Oinaaseen. Pataljoona vartioi mottia ilman merkittäviä taisteluita aina rauhan tuloon saakka 13. maaliskuuta.

Rauha 13. maaliskuuta 1940

Suomen ja Neuvostoliiton välisen talvisodan taistelut taukosivat 12. maaliskuuta tehdyn Moskovan rauhan perusteella seuraavana päivänä 13. maaliskuuta klo 11.

Pataljoona vetäytyi rauhansopimuksen mukaisesti IV armeijakunnan mukana uudelle valtakunnanrajalle 15. maaliskuuta klo 10 ja 25. maaliskuuta klo 20 välisenä aikana. Rauhansopimuksessa vetäytymismatkaksi oli määritelty vähintään 7 kilometriä vuorokaudessa.

Joukkojen kotiuttamista ei aloitettu vielä tämänkään jälkeen, vaan asteittain siten, että ensin lomautettiin muun muassa maatalousväestöä lähestyvien kevättöiden vuoksi. Aluksi ei myöskään puhuttu kotiuttamisesta, vaan lomauttamisesta, jotta miesten nopea uudelleen palvelukseen kutsuminen olisi ollut mahdollista. Lomauttamiset alkoivat vanhimmista ikäluokista 15. huhtikuuta ja päättyivät pääosin kesäkuun puoleenväliin mennessä.

Lähteet

• Sotatieteen laitos: Talvisodan historia. Porvoo: Werner Söderström Osakeyhtiö, 1991. ISBN 951-0-17565-X.