Raudun ryhmä
| Raudun ryhmä | |
|---|---|
 Kannaksen armeijan ryhmitys talvisodan alkaessa |
|
| Toiminnassa | 1939 |
| Valtio |
 Suomi |
| Puolustushaarat | Maavoimat |
| Rooli | Viivytystaistelu |
| Sodat ja taistelut | Karjalan kannaksen suojajoukkotaistelut |
| Komentajat | |
| Tunnettuja komentajia | kenraalimajuri Erik Heinrichs |
Raudun ryhmä oli yksi talvisodan suojajoukkoihin kuuluneista joukkoyksiköistä, joiden tehtävänä oli suojata muiden joukkojen perustaminen ja ryhmittyminen pääpuolustuslinjalle. Ryhmän komentajana toimi Itä-Kannaksen puolustuksesta vastaava III armeijakunnan komentaja kenraalimajuri Erik Heinrichs.
Organisaatio[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- 3. Prikaati
- Erillinen pataljoona 6
- Jääkäripataljoona 4
- 6. Rajakomppania
- 7. Rajakomppania
- Jalkaväkirykmentti 30:n kolmas pataljoona
- Psto/3.Pr
- 1. Erillinen patteri
- 27.Pioneerikomppania
- 15.Pioneerikomppania
- 16.Pioneerikomppania
- 3. Viestiosasto
- 3. Ampumatarvikevarastojoukkue
- 3. Lääkintäjoukkue
- 3. Kenttäsairaalaosasto
- 3. Kuormastokomppania
- 5. Kuormastokomppania
- Erillinen eläinlääkintäosasto
Vahvuus yhteensä 217 upseeria, 1 352 aliupseeria ja 6 359 sotilasta, yhteensä 7 928 miestä.[1]
Raudun ryhmän Laatokan puoleisella lohkolla oli sen alaisuudessa toiminut Metsäpirtin Osasto.
Vahvuus yhteensä 12 upseeria, 93 aliupseeria ja 360 sotilasta. Yhteensä 465 miestä.
Taistelun kulku[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
30. marraskuuta sodan syttymispäivänä neuvostojoukkojen etenemistä kyettiin hidastamaan heti niiden ylitettyä valtakuntien rajan ja ensimmäisen viivytysaseman ne saavuttivatkin vasta illalla. Palkealassa puolustautuvan Er.P 6:n joukkojen onnistui torjua hyökkäysvaunujen tukema hyökkäyskin asemiaan vastaan. Laatokan rannan läheisyydessä taistelevan Metsäpirtin osaston alueella viivyttävät rajakomppaniat vetäytyivät siten, että vastuu taisteluista siirtyi pääaseman etupuolella olleille 10. divisioonan joukoille ns. Umpilammen linjalla.
1. joulukuuta taistelut ryhmän alueella jatkuivat kenttälinnoitetulla viivytyslinjalla, mutta iltapäivästä saivat neuvostojoukot murron suomalaisasemiin kahdessakin kohtaa ja suomalaisten oli vetäydyttävä seuraavalle viivytyslinjalle 3–10 kilometriä taemmaksi. Umpilammen linja menetettiin päivän aikana ja suomalaisjoukot vetäytyivät pääasemaan.[2]
2. joulukuuta ryhmän joukot olivat ryhmittyneenä kenttälinnoitettuun viivytyslinjaansa eikä niillä ollut vielä edes kunnon taistelukosketusta neuvostojoukkoihin. Er.P 6 kävi taisteluitaan itse asiassa vielä linnoitetun viivytyslinjan etupuolella Kaarnajoen patterin tukemana. Myöhemmin virheellisiksi osoittautuneiden tietojen vuoksi ryhmän joukot saivat kuitenkin kannaksen armeijan esikunnalta käskyn aloittaa vetäytymisensä kohti pääasemaa.[3]
3. joulukuuta ryhmän vastuualuetta kavennettiin ja vastuun Vuoksen alueen viivytystaisteluista otti naapurina taistellut Lipolan ryhmä. Samalla osa Raudun ryhmän joukoista alistettiin mainitulle ryhmälle. Raudun ryhmän jäljellä olevalla alueella sen joukot miehittivät muun muassa Kiviniemen sillanpääaseman, jota vastaan neuvostojoukot aloittivat hyökkäyksensä vasta kahta päivää myöhemmin.[4]
Kiviniemen sillanpäästä luovuttiin 6. joulukuuta.[5]
Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ Pertti Kilkki. Talvisodan suojajoukkotaistelut Karjalan kannaksella. s. 113. Saatavilla: https://journal.fi/ta/article/view/47486/13361 (latautuva PDF-tiedosto).
- ↑ Sotatieteen laitos: "Talvisodan historia" osa 2, s. 38 ja 83.
- ↑ Sotatieteen laitos: "Talvisodan historia" osa 2, s. 35 ja 40.
- ↑ Sotatieteen laitos: "Talvisodan historia" osa 2, s. 43.
- ↑ Sotatieteen laitos: "Talvisodan historia" osa 2, s. 46.