Eurooppalainen metsäkissa

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Eurooppalainen metsäkissa
Vildkatt-1.jpg
Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya
Kunta: Eläinkunta Animalia
Pääjakso: Selkäjänteiset Chordata
Alajakso: Selkärankaiset Vertebrata
Luokka: Nisäkkäät Mammalia
Lahko: Petoeläimet Carnivora
Heimo: Kissaeläimet Felidae
Suku: Kissat Felis
Laji: Metsäkissa silvestris
Alalaji: silvestris
Kolmiosainen nimi
Felis silvestris silvestris
Schreber, 1775
Levinneisyyskartta
Leefgebied wilde kat 2.JPG
Katso myös
 Wikispecies-logo.svg Eurooppalainen metsäkissa Wikispeciesissä
 Commons-logo.svg Eurooppalainen metsäkissa Commonsissa
Eurooppalainen metsäkissa.

Eurooppalainen metsäkissa (Felis silvestris silvestris) on metsäkissan alalaji, jota esiintyy suuressa osassa Eurooppaa. Sisilian ja Sardinian villikissa kuuluu alalajiin afrikanvillikissa. Kesykissan alkuperänä pidetään afrikanvillikissaa.

Tuntomerkit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä kissa on yleensä painavampi ja tukevampi kuin kesykissa. Aikuinen eläin on noin 80–90 cm pitkä.lähde? Uros painaa noin 5 kg, naaras 3,5 kg[1]. Suhteellisen lyhyessä ja paksussa hännässä, joka ei ole teräväpäinen, on kolme sille tyypillistä tummaa rengasta. Silmät ovat kaukana toisistaan. Tassuissa on pienet mustat läiskät. Raajojen turkki on sisäpuolelta punertava, muuten turkissa ei ole erityisiä värivastakohtaisuuksia. Metsäkissan ja kotikissan erottaminen luotettavasti ei kuitenkaan ole helppoa[2].

Levinneisyys ja elinalueet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Eurooppalainen metsäkissa vaatii suuria rauhallisia metsiä, joissa on aukioita. Se suosii lehtimetsiä. Metsien on oltava luontaisia, ja niissä on oltava vanhoja puita. Vain sellaisissa metsissä on puunkoloja tai ketun- tai mäyränluolia, joita kissa tarvitse poikasten kasvattamiseen, ja vain sellaisissa metsissä kissa voi saalistaa häiriintymättä. Luonnonsuojelualueilla on tämän kissan esiintyminen varma merkki metsän luontaisuudesta.

Viime vuosikymmeninä on kissan tilanne parantunut metsästyskiellon ansiosta. Kaikesta huolimatta kissaa esiintyy Länsi-Euroopassa vain Skotlannin pohjoisosissa, eräissä Espanjan osissa ja Itä-Ranskassa. Keski-Euroopan keskivuoristossa on arviolta 2 000 yksilöä, mutta 1900-luvun puolivälissä kissa oli hävinnyt monilta alueilta. Sen sijaan Kaakkois-Euroopassa alalajia esiintyy melko runsaasti. Sikäläinen kanta on risteytynyt melko vähän kotikissan kanssa.[2]

Pleistoseenikaudella kissa oli levinnyt laajalti kaikkialle Eurooppaan. Muuttuminen "metsäeläimeksi" tapahtui jään vetäytyessä. Eurooppalainen metsäkissa on monin paikoin aktiivinen päiväaikaan, mutta tiheämmän asutuksen alueilla se on yöaktiivinen.

Aiemmin Skotlannin ja Kaukasuksen populaatioita pidettiin itsenäisinä alalajeina, mutta myöhemmin ne on liitetty alalajiin F. s. Silvestris.

Iberian niemimaalla on ollut runsaasti kahta muotoa: tavallista eurooppalaista muotoa Douro- ja Ebro-jokien pohjoispuolella ja muualla niillä seuduin suurta iberialaista muotoa, jota aiemmin pidettiin eri alalajina F. s. tartessia. Jälkimmäinen on raskain Felis silvestris -alalajeista. Teoksessaan Pleistocene Mammals of Europe (1963) paleontologi, tohtori Björn Kurtén toteaa, että tämä alalaji on säilynyt saman kokoisena kuin se muoto, joka eli kaikkialla Euroopassa pleistoseeniajalla. Vaikka Espanjassa ja Portugalissa villikissapopulaatio on Länsi-Euroopan tihein, niiden seutujen eläinten uhkana on risteytyminen villiintyneiden kissojen kanssa ja asuinalueiden häviäminen.

Elintavat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Eurooppalainen metsäkissa on hyvin arka. Useimpien kissaeläinten tavoin yksilöt elävät yksikseen ja niillä on oma reviiri. Kissa hiipii saaliin lähelle ja hyökkää yhtäkkiä loikaten. Vain poikkeustapauksissa se saalistaa avoimessa maastossa.

Reviirin suuruus riippuu ravinnon määrästä ja on eri suuruinen eri alueilla. Erityisen hyvissä oloissa reviiri on kaksi kolme neliökilometriä, huonoissa elinoloissa yli yhdeksän neliökilometriä. Urosten reviiri on yleensä suurempi kuin naaraiden.

Pariutuminen tapahtuu eurooppalaisella metsäkissalla tammi-maaliskuussa. Tiineysaika on noin yhdeksän viikkoa, 63–69 päivää, ja sen päättyessä naaras synnyttää 2–4, harvoin 6, pentua turvalliseen piilopaikkaan. Useimmat pennut syntyvät huhtikuussa. 6–8 kuukauden ikäisenä pennuista tulee itsenäisiä ja ne etsivät oman reviirin. Ihanneoloissa eläimen ikä luonnossa on 7–10 vuotta, mutta moni yksilö kuolee jo ensimmäisinä elinvuosinaan. Vankeudessa villikissa voi elää jopa viisitoistavuotiaaksi.

Karanneet kesykissat pysyvät ihmisasutusten lähellä, joita taas villikissat välttelevät. Maanviljelysalueilla on mahdollista, että kotikissan ja villikissan reviirit osuvat päällekkäin. Kotikissa ja villikissa voivat pariutua, ja pennut ovat lisääntymiskykyisiä. Niillä on kuitenkin yleensä vaikeuksia luonnossa, ja siksi risteymistä ei muodostu suurempia populaatioita.

Ravinto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Villikissan mahalaukun sisältöä tutkimalla on selvitetty, että sen ravinto koostuu pääasiassa, noin 80 %, pienistä nisäkkäistä, kuten hiiristä, myyristä. Toisinaan se voi saalistaa myös lintuja,sammakkoeläimiä, sisiliskoja ja hyönteisiä. Raatoja ja kasvin osia se syö vain muun ravinnon puutteessa.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. European Wildcat, Description and Behavior IUCN. Viitattu 2.1.2009. (englanniksi)
  2. a b European Wildcat IUCN/SSC Cat Specialist Group (IUCN - The World Conservation Union). Viitattu 2.1.2009. (englanniksi)