Zhengde

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Zhengde
正德
Hongzhi.jpg
Kiinan keisari
Edeltäjä Hongzhi
Seuraaja Jiajing
Henkilötiedot
Koko nimi Zhu Houzhao; 厚照
Syntynyt 26. lokakuuta 1491
Peking, Kiina
Kuollut 20. huhtikuuta 1521 (29 vuotta)
Peking, Kiina

Keisari Zhengde (kiin. 正德, 26. lokakuuta 149120. huhtikuuta 1521), alku­peräiseltä nimeltään Zhu Houzhao (kiin. 厚照), oli Kiinan Ming-dynastian kymmenes keisari, joka hallitsi vuosina 1505–1521.[1] Hänen aika­kausi­nimensä Zhengde merkitsee oikeaa hyvettä tai hyveen oikaisua.

Varhaisvuodet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Zhengde nimitettiin kruunun­prinssiksi hyvin varhaisessa iässä. Koska hänen isällään ei ollut jalkavaimoja ja vain kaksi poikaa, joista toinen kuoli varhais­lapsuudessaan, Zhengden ei tarvinnut kilpailla muiden prinssien kanssa valta­istuimesta. Zhengde sai perin­pohjaisen kungfutse­laisen kirjallisuuden opetuksen ja menestyi opinnoissaan erin­omaisesti. Monet Hongzhin ministerit odottivat, että Zhengdestä tulisi isänsä tavoin hyvän­tahtoinen ja loistelias keisari, mutta niin ei tapahtunut.

Zhengde keisarina[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Zhenge nousi valta­istuimelle 14-vuotiaana ja avioitui tulevan keisarinnan kanssa.[2] Toisin kuin isäänsä, Zhengdeä ei hallitseminen eikä hänen keisarinnansa kiinnostaneet, ja hän laimin­löi kaikki valtiolliset asiat. Hänen toimiaan on pidetty piittaa­matto­mina, mielet­tö­minä tai ponnet­to­mina.[3] Monissa tapauksissa hän osoitti vastuun­tunnon puutetta.

Zhengde vietti ylellistä ja tuhlaavaista elämää, ja hän omistautui naisille. Hänen on kerrottu käyneen mielellään usein bordelleissa ja jopa perustaneen Pekingiin Kielletyn kaupungin ulkopuolelle nimellä "Bao Fang" (豹房, ”leopardin kamari”) tunnettuja palatseja asuttaakseen niihin huvikseen ensin eksoottisia eläimiä kuten tiikereitä ja leopardeja, myöhemmin taas kauniita naisia omaksi ilokseen.[4] Kerran hän haavoittui pahoin metsästäessään tiikereitä eikä voinut kuukauteen ottaa hovissa vastaan audiensseja.[3] Toisen kerran hän sytytti palatsinsa tuleen varastoidessaan sen piha­rakennuksiin ruutia lyhtyjuhlan aikana.[3] Hänen haareminsa oli niin täynnä, että monet sen naiset kuolivat nälkään, koska heille ei voitu toimittaa tarpeeksi elin­tarvikkeita.[5]

Yanin temppelin uusimisen muistoksi pystytetty steele Qufussa Zhengden hallitsijakauden neljänneltä vuodelta (1509).

Zhengde vietti usein kuukausia kerrallaan Kielletyn kaupungin ulko­puolella matkustaessaan eri puolilla maata suurin kustannuksin, jotka maksettiin keisari­kunnan varoista. Kun häntä vaadittiin palaamaan palatsiin ja huolehtimaan hallitus­asioista, hän kieltäytyi ottamasta ketään ministereistään vastaan ja hylkäsi kaikki heidän pyyntönsä. Zhengde salli myös eunukkien nousta korkeisiin asemiin. Yksi heistä, Liu Jin, Kahdeksan tiikerin johtaja, tuli erityisen tunnetuksi siitä, että hän käytti nuorta keisaria hyväkseen ja tuhlasi tavattoman määrän hopeaa ja arvoesineitä. Keisari­kunnalle aiheutuneet tappiot olivat 36 miljoonaa naulaa kultaa ja hopeaa.[6] Liikkui jopa huhuja, että Liu Zin olisi aikonut murhata keisarin ja asettaa oman veljensä pojanpojan valtaistuimelle. Lui Jinin hankkeet saatiin lopulta paljastetuiksi, ja hänet teloitettiin vuonna 1510, mutta korruptoituneilla eunukeilla oli suuri vaikutus­valta koko Zhengden hallitsija­kauden ajan.

Zhengden aikana maassa puhkesi kaksi kapinaa, joista ensimmäistä johti Anhuan prinssi Zhu Zhifan, toista Ningin prinssi Zhu Chenhao. Anhuan prinssi oli Zhengden iso-isosetä, Ningin prinssi hänen isosetänsä.[7]

Aikaa myöten Zhengre herätti huomiota, paitsi väärinkäyttämällä keisarille kuulunutta valtaa, myös lapsellisen käytöksensä vuoksi. Esimerkiksi hän pystytti sisään palatsiin markkina­paikan ja käski kaikkien ministeriensä, eunukkiensa, sotilaidensa ja palvelijoidensa pukeutua kauppiaiksi tai katu­kaupustelijoiksi sillä välin, kun hän kulki alueen läpi esiintyen tavallisena kansalaisena. Ministerit pitivät vaatimusta arvolleen sopimattomana ja loukkaavana, mutta kaikkia, jotka kieltäytyivät osallistumasta näytökseen tai osallistuivat siihen vain vasta­hakoisesti, rangaistiin tai heidät erotettiin viroistaan.

Vuonna 1518 Zhengde julistautui kenraali Zhuksi (鎮國公朱壽) ja johti itse sotaretkeä pohjoiseen kukistaakseen ”Pikku Prinssiksi” nimitetyn mongolikenraalin johtamat kymmenientuhansien miesten vahvuisten joukkojen hyökkäyksen.[8] Hän kohtasi vihollisen Yingzhoun kaupungin ulkopuolella ja voitti heidät itseään ympäröineessä suuressa taistelussa. Pitkään aikaan tämän taistelun jälkeen mongolit eivät tehneet Kiinaan uusia hyökkäyksiä. Vuonna 1519 Zhenge johti toista sotaretkeä etelään, Jiangxin maakuntaan kukistaakseen Zhu Chenhaon johtaman prinssi Ningin kapinan, johon tämä oli värvännyt useita Zhengden hovin jäseniä. Saavuttuaan paikalle hän havaitsi, että paikallinen hallintovirkamies Wang Shouren oli jo kukistanut kapinan. Zhengden todettua pettymyksekseen, ettei hän voinut johtaa joukkojaan voittoon, hänen neuvonantajansa ehdotti, että kapinan johtaja olisi vapautettava, jotta hänet voitaisiin vangita uudestaan. Tammikuussa 1521 kapinallinen Ningin prinssi teloitettiin Pekingin Tongzhoussa Zhengden määräyksestä,[9] minkä myös Portugalin Kiinaan perustama lähetystö pani merkille.

Suhteet muslimeihin[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ulkomaalaiset kiehtoivat suuresti keisari Zhengdeä, ja hän kutsui hoviinsa monia muslimeja neuvon­antajiksi, eunukeiksi ja lähettiläiksi.[10]

Eurooppalaisista kirjoittajista esimerkiksi Bret Hinsch kirjoitti kiistellyssä kirjassaan Passions of the cut sleeve: the male homosexual tradition in China, että keisari Zhengdellä oli homo­seksuaalinen suhde Hamin kaupungista kotoisiin olleeseen Sayyid Husain -nimiseen muslimijohtajaan, joka toimi Hamin valvojana Mingin ja Turpanin rajasotien aikana, joskaan tällainen väite ei saa mitään tukea kiinalaisista lähteistä.[11][12]

Keisari Zhengdella oli suhde myös monien muslimi­naisten kanssa. Hän oli kiinnostunut monien virkamiestensä tyttäristä. Toinen muslimi hänen hovissaan, keski­aasialainen Yu Ying, lähetti Zhengden hoviin uiguurilaisia tanssijattaria seksuaalisiin tarkoituksiin.[13][14] Keisari piti vierasmaalaisista naisista, varsinkin mongoleista ja uiguureista.[15] Suosikkijalkavaimokseen hän otti erään uiguurinaisen sukunimeltä Ma,[16], joka oli saanut sotilaallisen ja musikaalisen koulutuksen ja opetellut jousiammuntaa ja ratsastusta, osasi laulaa turkestanilaisia lauluja ja puhua monia kieliä.[17]

Kontaktit Eurooppaan[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Afonso de Albuquerque, joka johti ensimmäistä eurooppalaisten merimatkaa Kiinaan Portugalin Malakasta käsin.

Eurooppalaisten ensimmäiset suorat kontaktit Kiinaan tapahtuivat Zhengden hallitessa. Monet Portugalin Malakasta saapuneen Afonso de Albuquerquen sekä portugalilaisten tutkimus­matkailijoiden Jorve Álvaresin ja Rafael Peresterellon johtamat retkikunnat nousivat maihin Etelä-Kiinassa ja kävivät kauppaa kiinalaisten kanssa Tuen Munissa ja Kantonissa. Vuonna 1513 Portugalin kuningas Manuel I lähetti Fernão Pires de Andraden ja Tomé Piresin virallisesti avaamaan suhteet Pekingin ja Lissabonin hovien välille. Vaikka Zhengde tervehti Portugalin lähetystöä käydessään Nankingissa toukokuussa 1520, hän kuoli pian sen jälkeen, ja uuden pääsihteeri Yang Tinghen johtamat virkamiehet karkottivat Kiinasta portugalilaiset, joiden huhut kertoivat aiheuttaneen Kantonissa levottomuuksia ja jopa syöneen kaappaamiensa kiinalaisten lasten lihaa. Vaikka laitonta kauppaa käytiin vielä sen jälkeen, Portugalin ja Ming-hovin viralliset suhteet eivät parantuneet ennen kuin 1540-luvulla, minkä jälkeen ne huipentuivat siihen, että Ming-hovi salli Portugalin perustaa Macaon kauppa­tuki­kohdakseen Kiinaan.

Kiinan ja malaijien liitto Portugalia vastaan[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Malaijilainen Malakan sulttaanikunta oli Ming-dynastian hallitseman kiinan vasalli­valtio ja liittolainen. Kun Portugali valloitti Malakan vuonna 1511 ja pani siellä toimeen julmuuksia, kiinalaiset ryhtyivät väki­valtaisiin vasta­toimiin Portugalia vastaan.

Kiinan keisarillinen hallitus vangitsi ja teloitti monia portugali­laisia lähettiläitä, joita ensin kidutettiin Kantonissa. Malakkalaiset olivat kertoneet kiinalaisille portugali­laisten toimista Malakassa, mihin kiinalaiset vastasivat ryhtymällä vihollisuuksiin Portugalia vastaan. Malakkalaisten mukaan Portugalilla oli suunnitelmissa valloittaa alueita kaupan­käynnin varjolla, ja he olivat ryhtyneet julmuuksiin alueen väestöä kohtaan.[18]

Koska Malakan sulttaani oli tehnyt portugalilaisten maahan­tunkeutumisesta valituksen Kiinan keisarille, kiina­laiset pitivät portugali­laisia vihollisinaan, kun nämä myöhemmin saapuivat Kiinaan.[19][20][21] Malakan sulttaani, joka oli asettunut Bintaniin paettuaan Malakasta, lähetti kiinalaisille viestin, joka yhdessä portugalilaisten harjoittaman rosvouksen ja väkivallan kanssa sai Kiinan viranomaiset teloittamaan 23 portugalilaista ja kiduttamaan muitakin heistä vankityrmissä. Kun portugalilaiset perustivat Kiinaan tukikohtia kaupankäyntiä varten ja harjoittivat merirosvoutta ja ryöstöretkiä, kiinalaiset vastasivat surmaamalla kaikki Ningbossa ja Quanzhoussa oleskelleet portugalilaiset.[22] Yksi surmatuista oli Pires, portugalilainen kaupallinen lähettiläs.[23][24]

Kiinalaiset voittivat Portugalin laivaston ensimmäisessä Tamaon taistelussa vuonna 1521, jolloin he saivat surmatuiksi ja vangituiksi niin paljon portugalilaisia, että portugali­laisten oli hylättävä džonkkinsa ja vetäydyttävä vain kolmella laivalla. Niillä he pääsivät palaamaan Malakkaan, koska tuuli hajotti kiinalaisten laivaston näiden yrittäessä lopullista hyökkäystä.[25]

Kiinalaiset pitivät Portugalin lähettiläitä pantti­vankeinaan vaatiakseen portugalilaisia palauttamaan Malakan syrjäytetyn sulttaanin tai kuninkaan valta­istuimelleen.[25] Monet heistä teloitettiin tai heitä kidutettiin ja pidettiin kahleissa.[25] He myös taka­varikoivat näiltä ja erityisesti Piresin lähetystöltä kaiken omaisuuden.[25]

Malakan syrjäytetylle sulttaanille kiinalaiset lähettivät viestin, joka koski Portugalin vangitun lähetystön kohtaloa. Kun tämä vastasi heille, kiinalaiset virkamiehet päättivät teloittaa Portugalin lähetystön jäsenet ja hajottaa heidän ruumiinsa moniksi kappaleiksi. Kiinalaiset teloittivat heidät monissa paikoissa Kantonissa julkisesti osoittaakseen, että Kiinan näkökulmasta Portugali oli merkityksetön. [25] Kun Kiinan satamiin yhä saapui portugalilaisia laivoja, myös niiden miehistö mestattiin, sukupuolielimet leikattiin irti, ja jäljelle jääneet portugalilaiset pakotettiin pukeutumaan teloitettujen ruumiiden osiin, samaan aikaan kun kiinalaiset juhlivat ja soittivat musiikkia.[25]

Pimeät ahdistelijat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ennen kuin keisari vuonna 1521 kuoli, levisi huhuja pääkaupungissa kiertäneistä sala­peräisistä olennoista, joita nimitettiin ”Pimeiksi ahdistelijoiksi” (黑眚) Nämä aiheuttivat paljon levottomuutta, koska ne hyökkäsivät öisin sattuman­varaisesti asukkaita vastaan ja saivat kynsillään aikaan haavoja. Sota­ministeriö pyysi keisaria kirjoittamaan käskykirjeen, jonka mukaan paikallisten turvallisuus­joukkojen oli vangittava kaikki, jotka herättivät muissa ihmisissä kauhua. Kun tällainen määräys oli annettu, rangaistus­uhkan vaikutuksesta tarinat lakkasivat äkkiä leviämästä.[26]

Kuolema[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Keisari Zhengde kerrottiin olleen juovuksissa purjehtiessaan eräällä järvellä syksyllä 1520. Tällöin hänen veneensä kaatui, ja hän oli vähällä hukkua.[27] Tällöin hän selvisi hengissä, mutta sairastui myöhemmin Keisarinkanavan vesistä[6] ja kuoli 30-vuotiaana vuonna 1521. Koska yksikään hänen monista lapsistaan ei ollut enää elossa, häntä seurasi keisarina hänen serkkunsa Zhu Houcong, josta tuli keisari Jiajing. Zhengden hauta on Kanglingissa Ming-dynastian hauta-alueella.

Perintö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vaikka Zhengde oli yritetty kasvattaa menes­tyksel­li­seksi hallitsi­jaksi, hän laiminlöi velvolli­suutensa täysin ja pani alulle vaarallisen kehityskulun, joka oli Ming-dynastian myöhempien keisarien vitsauksena. Virallisten velvolli­suuksien hylkääminen henkilö­kohtaisten nautintojen hyväksi johti vähitellen siihen, että valta siirtyi yhä enemmän hovin eunukeille, ja lopulta Ming-dynastian häviöön.

Useat nykyajan historioitsijat ovat kuitenkin arvioineet hänet uudestaan ja päätyneet siihen, että hänen ja hänen seuraajiensa kuten Wanlin toimet olivat reaktio byrokratiaan, joka vaivasti Ming-dynastiaa sen valtakauden jälkimmäisellä puoliskolla. Keisareilla oli vain vähäinen mahdollisuus vaikuttaa poliittisiin päätöksiin, eivätkä he voineet panna toimeen kestäviä uudistuksia, vaikka niitä olisi selvästi tarvittu aikana, jolloin heihin kohdistui jatkuva paine ja heitä pidettiin vastuullisina kaikista dynastiaa kohdanneista vaikeuksista. Tämän vuoksi ministerit pettyivät virkoihinsa yhä pahemmin ja menettivät toivonsa paremasta, ja ilmaisivat vasta­lauseensa tavoilla, jotka käytännössä merkitsivät lakkoa. Tämän vuoksi Zhengden kaltaiset keisarit mieluummin oleskelivat palatsin ulkopuolella, kun taas Jiajing ja Wanli yksin­kertaisesti eivät näyttäytyneet hovissa.

Kulttuuriset viittaukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuoden 1959 elokuvassa Kuningaskunta ja kaunotar (江山美人) keisari Zhengde tekeytyy tavalliseksi ihmiseksi kansansa joukkoon.[28][29]

Elokuva Chinese Odyssey 2002 perustuu kertomukseen Zhengden vierailusta Zhejiangin maakunnassa.

Esivanhemmat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista.
Alkuperäinen artikkeli: en:Zhengde Emperor

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Timothy Brook: The Confusions of Pleasure: Commerce and Culture in Ming China. Berkeley: University of California Press, 1998. ISBN 9-520-22154-0.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Edward L. Shaughnessy: Kiehtova Kiina, s. 38. Suomentanut Riitta Bergroth. Gummerus, 2006. ISBN 951-20-7160-6.
  2. Timothy Brook: The Troubled Empire: China in the Yuan and Ming Dynasties, s. 98. Harvard University Press, 2010. ISBN 0-674-04602-1. Teoksen verkkoversio.
  3. a b c Kenneth Warren Chase: Firearms: A Global History to 1700, s. 159. Cambridge University Press, 2003. ISBM 0-521-82274-2.
  4. 毛奇齡. 明武宗外紀
  5. Ellen Widmer, Kang-i Sun Chang: Writing women in late imperial China, s. 239. Stanford University Press, 1999. ISBN 0-8047-2872-0. Teoksen verkkoversio.
  6. a b Wintle, Justin. Guides, Rough. [2002] (2002). China. ISBN 1-85828-764-2. p 244-245.
  7. 謝蕡. 後鑒錄
  8. 自封官职的明武宗(1) 历史密码Ⅱ金瓶梅是形象的历史 潘金莲原型是明宫女
  9. 刑部問寧王案
  10. Julia Ching: Chinese religions. Macmillan, 1993. ISBN 0-333-53174-4. Teoksen verkkoversio.
  11. Bret Hinsch (1992). Passions of the cut sleeve: the male homosexual tradition in China. University of California Press. ISBN 0-520-07869-1. Viitattu 28 November 2010. 
  12. Société française des seiziémistes (1997). Nouvelle revue du XVIe siècle, Volumes 15–16. Droz. Viitattu 28 November 2010. 
  13. Luther Carrington Goodrich, Zhaoying Fang ym.: Dictionary of Ming biography, 1368–1644, osa 2, s. 309. Assosiation for Asian Studies, Ming Biographical History Project Committee, Columbia University Press, 1976. ISBN 0-674-01212-7. Teoksen verkkoversio.
  14. Peking: temples and city life, 1400–1900, s. 213. University of California Press, 2000. ISBN 0-520-21991-0. Teoksen verkkoversio.
  15. Frederick W. Mote: Imperial China 900–1800, s. 657. Harvard University Press, 2003. ISBN 0-674-01212-7. Teoksen verkkoversio.
  16. Peter C. Perdue: China marches west: the Qing conquest of Central Eurasia, s. 64. Harvard University Press, 2005. ISBN 0-674-01684-X.
  17. Luther Carrington Goodrich, Zhaoying Fang ym.: Dictionary of Ming biography, 1368–1644, osa 2, s. 314. Julkaisija = Assosiation for Asian Studies, Ming Biographical History Project Committee, Columbia University Press, 1976. ISBN 0-674-01212-7. Teoksen verkkoversio.
  18. Nigel Cameron: Barbarian and mandarins: thirteen centuries of Western travelers in China, s. 143. University of Chicago Press, 1976. ISBN 0-226-09229-1. Teoksen verkkoversio.
  19. Ahmad Ibarhim, Sharon Siddique, Yasmin Hussain: Readings on Islam in Southeast Asia, s. 11. Institute of Southeast Asian Studies, 1985. 9971-988-08-9. Teoksen verkkoversio.
  20. M. Nijfoff: Bijdragen tot de taal-, land- en volkenkunde, Part 124, s. 446. Koninklijk Instituut voor Taal-, Land en Volkenkunde, 1968. Teoksen verkkoversio. hollanti
  21. Alijah Gordon: The propagation of Islam in the Indonesian-Malay Archipelago, s. 136. Malaysian Sociological Research Institute, 2001. 983-99866-2-7. Teoksen verkkoversio.
  22. Ernest S. Dodge: Islands and Empires: Western Impact on the Pacific and East Asia, s. 226. University of Minnesota Press. ISBN 0-8166-0853-9. Teoksen verkkoversio.
  23. The Chinese, their history and culture, osat 1-2, s. 313. The University of Michigan, 1964. Teoksen verkkoversio.
  24. John William Parry: Spices: The story of Spices. The spices described, s. 102. Chemical Pub. Co., 1969.
  25. a b c d e f Tomé Pires, Armando Cortesão, Francisco Rodrigues: The Suma oriental of Tome Pires: an account of the East, from the Red Sea to China (1512-1515) ; Pilot-Major of the armada that discovered Banda and the Moluccas : rutter of a voyage in the red sea, nautical rules, almanack .... Asian Educational Cervices, 1990. ISBN 81-206-0535-7. Teoksen verkkoversio.
  26. B. J. ter Haar: Telling Stories: Witchcraft and Scapegoating in Chinese History. Moshen. ISBN 90-04-13160-4.
  27. F. W. Mote: Imperial China – 900–1800, s. 658. First Harvard University Press, 2003.
  28. The Kingdom and the Beauty (1959) movies.nytimes.com. Viitattu 15.3.2014.
  29. Kingdom and Beauty Datamovie.xunlei. Viitattu 15.3.2014.
Edeltäjä:
Hongzhi
Kiinan keisari
1505–1521
Seuraaja:
Jiajing