Ympäristövaikutusten arviointimenettely

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Ympäristövaikutusten arviointimenettely (YVA) on lakiin ja asetukseen pohjautuva ennaltaehkäisevän ympäristöpolitiikan mukainen menettely, jossa selvitetään järjestelmällisesti tiettyjen hankkeiden ympäristövaikutukset, toteuttamisvaihtoehdot ja haitallisten vaikutusten lieventämismahdollisuudet sekä eri osapuolten kannat niihin. [1][2][3]

Ympäristövaikutusten arviointimenettely (YVA) on johonkin hankkeeseen kohdistuva menettely. Siinä käsitellään hankkeen positiiviset ja negatiiviset vaikutukset ympäristöön ympäristöllisistä, sosiaalisista ja taloudellisista näkökulmista. Ympäristövaikutuksia voidaan arvioida myös yhtä hanketta laajemmille viranomaisten strategisille suunnitelmille ja ohjelmille. Tällöin kyseessä on Suunnitelmien ja ohjelmien ympäristövaikutusten arviointi (SOVA). On myös olemassa säädöksiä kansainvälisistä valtioiden rajat ylittävien ympäristövaikutusten arvioinnista.[4][5][6]

Suomen perustuslain 2 §:ssä todetaan yksilön oikeuden osallistua ja vaikuttaa yhteiskunnan ja elinympäristönsä kehittämiseen olevan osa kansanvaltaa.[7] Perustuslain 20 §:ssä kerrotaan kaikille kuuluvan vastuun luonnosta ja sen monimuotoisuudesta, ympäristöstä ja kulttuuriperinnöstä. Julkisen vallan tehtävänä on puolestaan pyrkiä turvaamaan jokaiselle oikeus terveelliseen ympäristöön sekä mahdollisuus vaikuttaa elinympäristöään koskevaan päätöksentekoon.[8]

YVA-menettelyn vaiheissa kerätään ratkaisunteolle tarpeellista tietoa ja annetaan niille, joiden oloihin tai etuihin hanke saattaa vaikuttaa, mahdollisuus mielipiteensä esittämiseen.[9] YVA-menettely ei itsessään ole lupaprosessi, mutta menettelyn läpikäyminen voi olla edellytyksenä myöhemmille luville, esimerkiksi ympäristöluvan tai rakennusluvan myöntämiselle tai näihin liittyvälle kaavoitukselle (mm. oikeusvaikutteisen osayleiskaavan tai asemakaavan laadinta hankkeelle).[10][11] Suomessa viranomainen ei saa myöntää lupaa tai tehdä muuta siihen rinnastettavaa päätöstä, ennen kuin se on saanut käyttöönsä arviointiselostuksen ja yhteysviranomaisen siitä antaman lausunnon.[12][13]

Lausunnon arviointiselostuksesta antaa ja yhteysviranomaisena arviointimenettelyn aikana toimii yleensä ely-keskus. Ydinenergiahankkeiden tapauksessa yhteysviranomainen on kuitenkin Työ- ja elinkeinoministeriö (TEM). Hankkeen sijoittuessa usean ely-keskuksen alueelle Ympäristöministeriö tarvittaessa määrää vastaavan yhteysviranomaisen.[14][15][16]

Ympäristövaikutusten arviointimenettelyn kulku[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aloite[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Velvollisuus arviointimenettelyn toteuttamiseen on hankkeissa, joista saattaa aiheutua merkittäviä haitallisia ympäristövaikutuksia. Hanketyypit, joilta vaaditaan aina YVA, on lueteltu valtioneuvoston antamassa asetuksessa. Aloitteen tekee hankkeesta vastaava eli toiminnanharjoittaja ely-keskukselle. Tapauskohtaisesti arvioitavien hankkeiden kohdalla myös viranomainen, yksittäinen kansalainen tai kansalaisjärjestö voi tehdä perustellun esityksen. Harkinnanvaraisissa tilanteissa asiaan liittyvien viranomaisten on käytävä neuvotteluja keskenään YVA-menettelyn tarpeellisuudesta.[17]

Arviointiohjelma[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Arviointimenettely alkaa arviointiohjelman laatimisella yhteysviranomaiselle. Ympäristövaikutukset on selvitettävä, ennen kuin aloitetaan hankkeen toteutus, niiltä osin kuin vaikutuksia saattaa olla[18]. Hankkeen suunnittelija tekee arviointiohjelman, joka sisältää muun muassa tietoja hankkeesta, erilaisia toteutusvaihtoehtoja, aikataulut ja kuvauksia ympäristöstä.[19] Myös hankkeen toteuttamatta jättäminen eli nollavaihtoehto pitää sisällyttää tarkasteltavaksi vaihtoehdoksi[20]. Arviointiohjelma on toimitettava mahdollisimman aikaisessa suunnittelun vaiheessa viranomaiselle, joka huolehtii sen jälleen tiedottamisesta julkisesti ja antaa mahdollisuuden vaikuttaa siihen.[21] Yksi tavoitteista onkin lisätä asukkaiden mahdollisuuksia osallistua ja siten vaikuttaa suunnitteluun.[22][23]

Yhteysviranomainen antaa lausuntonsa arviointiohjelmasta mutta ei vahvista sitä. Omaa lausuntoaan varten yhteysviranomainen tiedottaa YVA:sta hankkeen todennäköisen vaikutusalueen kunnissa ja kerää lausuntoja keskeisiltä viranomaisilta, jotka määräytyvät hankkeen laajuuden ja luonteen mukaan. Asianosaisten kuulemisen jälkeen yhteysviranomaisen tulee antaa lausuntonsa määräajassa hankkeesta vastaavalle. Lausunnossa otetaan kantaa esimerkiksi käytettyihin arviointimenettelyihin ja vaikutusalueen rajaukseen. Vahvistamatta jättämällä yhteysviranomainen antaa luvan poiketa ohjelmasta tarpeen mukaan; poikkeamisen on oltava perusteltua.[24]

Arvioinnin tulos[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Arviointiselostus on asiakirja, jossa esitetään YVA:n tulokset. Sen pitää sisältää muun muassa tietoja hankkeen ominaisuuksista (tuotantomäärät, liikenne jne), sen suhteesta esimerkiksi maankäytön suunnitelmiin, arviointimenettelyn kulusta sekä eri vaihtoehtojen ja niiden ympäristövaikutusten vertailua.[25][24] Arviointiselostus on hankkeesta vastaavan laatima selvitys hankkeen ja sen vaihtoehtojen ympäristövaikutuksista. Hankkeesta vastaava laatii arviointiselostuksen arviointiohjelman ja yhteysviranomaisen arviointiohjelmasta antaman lausunnon perusteella.

Yhteysviranomainen antaa lausunnon myös varsinaisesta ympäristövaikutusten arviointiselostuksesta. Tässä lausunnossa se esittää mm. oman arvionsa arviointimenettelyn ja -selostuksen riittävyydestä ja laadusta. Menettely päättyy, kun yhteysviranomainen toimittaa kaikista lausunnoista ja selostuksista tehdyn yhteenvedon hankkeesta vastaavalle ja tarpeellisille tahoille.

YVA:n vaativia hankkeita[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ympäristövaikutusten arviomenettelyä vaativat hankkeet määritellään valtioneuvoston antaman YVA-asetuksen 2. luvussa. Tämän luvun 6. pykälä kuvaa hankkeet, joissa tulee aina toteuttaa YVA-menettely. [26]

  1. eläinten pito: todella suuret kanalat ja -sikalat (yli 3 000 sikaa, 900 emakkoa tai 60 000 kanaa)
  2. luonnonvarojen otto ja käsittely. Esimerkiksi suuret kaivokset, soranottamot tai turpeentuotantoalueet.
  3. vesistön rakentaminen tai säännöstely: suurten tekoaltaiden ja patojen rakentaminen (vesitilavuuden raja 10 milj. m3 eli esimerkiksi neliökilometrin laajuinen 10 metriä korkea vesivarasto)
  4. metalliteollisuus
  5. metsäteollisuus
  6. kemianteollisuus ja mineraalituotteiden valmistus: mm. raakaöljynjalostamot, liuottimia käyttävä tai vaarallisia kemikaaleja valmistava teollisuus, mineraalivilla- tai sementtitehtaat
  7. energiantuotanto: mm. polttoaineteholtaan vähintään 300 MW:n voimalaitokset, ydinpolttoaineen tai -jätteen varastointilaitokset sekä yli 10 tuulivoimalan tai kokonaisteholtaan vähintään 30 MW:n tuulipuistot
  8. energian ja aineiden siirto sekä varastointi: mm. öljyn runkoputket, yli 40 km kaasuputket, yli 15 km ja vähintään 220 kV:n maanpäälliset suurjännitejohdot, yli 50 000 kuution öljyn tai kemiallisten tuotteiden varastot
  9. liikenne: moottoriteiden, moottoriliikenneteiden ja muiden vähintään 4-kaistaisten ja yli 10 km pituisten teiden, rautateiden ja vähintään 2,1 km kiitoradalla varustettujen lentokenttien rakentaminen, yli 1350 tonnin aluksille tarkoitetut kauppamerenkulun väylät, satamat, laiturit ja kanavat (1350 dwt alukset ovat tyypillisesti luokkaa 60-70 metriä pitkiä laivoja)
  10. vesihuolto: suuret pohjaveden ottamot tai tekopohjavesilaitokset, suuret raakavesi- tai jätevesitunnelit, yli 100 000 asukkaalle mitoitetut jätevesien käsittelylaitokset
  11. jätehuolto: ongelmajätteiden käsittelylaitokset, suuret jätteiden polttolaitokset, vähintään 20 000 tonnin vuotuiselle yhdyskuntajätteiden määrälle mitoitetut kaatopaikat
  12. muutokset, jotka vastaavat kooltaan 1-11 kohtien hankkeita

Lisäksi YVA-menettelyä voidaan soveltaa muihinkin hankkeisiin yksittäistapauksissa.[27]

Vireille tulleiden YVA-menettelyjen kehitys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuoden 2011 loppuun mennessä oli YVA-hankkeita tullut vireille yhteensä 587 nykylain voimassaoloaikana. Näistä YVA-menettely päättyi 494, vireillä oli 83 ja keskeytyi 10 tapauksessa. Oheinen kaavio kuvaa vireille tulleiden hankkeiden määrää Suomessa vuosittain.[28]

YVA:n kansainvälinen kehitys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yhdysvallat oli ensimmäinen valtio, jossa ympäristövaikutusten arviointimenettely otettiin käyttöön ympäristöpolitiikan toteuttamisen välineeksi. Keskeisin YVA:a määritellyt säädös oli vuonna 1970 voimaan tullut National Environmental Policy Act (NEPA). NEPA pyrki sovittamaan yhteen ympäristöön vaikuttavien hankkeiden taloudellisia, sosiaalisia ja ekologisia intressejä. Lailla pyrittiin kestävään kehitykseen. Lähestymisen hyödyt ymmärrettiin ja YVA-menettely omaksuttiin nopeasti useissa muissa maissa (mm. Kanada 1973, Uusi-Seelanti ja Kolumbia 1974, Länsi-Saksa ja Ranska 1976). [29]

Euroopan unionissa säädettiin ensimmäinen ympäristövaikutusten arviointia koskeva direktiivi vuonna 1985 (85/337/ETY), ja sen uudistettu versio (2011/92/EU) tuli voimaan vuonna 2011.[30] Sittemmin YVA-direktiiviä uudistettiin merkittävästi toukokuussa 2014 voimaan tulleella direktiivimuutoksella (2014/52/EU).[31] Tämän seurauksena myös Suomen kansallista ympäristövaikutusten arviointia koskevaa lainsäädäntöä tullaan muuttamaan kevääseen 2017 mennessä.[32] Suomessa laki ympäristövaikutusten arviointimenettelystä säädettiin alun perin kesällä 1994 ja se tuli voimaan 1. syyskuuta 1994.[2]

Rajat ylittävää ympäristöyhteistyötä varten laadittiin YK:ssa 1990-luvulla niin sanottu Espoon sopimus (Convention on Environmental Impact Assessment in a Transboundary Context), jonka perusteella on naapurivaltiolle ilmoitettava suunnitteilla olevista hankkeista, joilla voi olla haitallisia ympäristövaikutuksia myös naapurivaltiossa. Sopimuksen ensimmäinen versio tuli voimaan 10. syyskuuta 1997.[33][4]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Ekroos - Kumpula - Kuusiniemi - Vihervuori: ”VIII Ympäristövaikutusten arviointi”, Ympäristöoikeuden pääpiirteet, s. 269-285. Juva: WSOYpro, 2010. ISBN 978-951-0-36128-3.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Pölönen, I.: Ympäristövaikutusten arviointimenettely. Tutkimus YVA-menettelyn oikeudellisesta asemasta ja kehitystarpeista ympäristöllisen vaikuttavuuden näkökulmasta, s. 1. Kirjoittajan Joensuun yliopiston kauppa- ja oikeustieteiden tdk:ssa hyväksytty väitöskirja. Helsinki: Suomalainen lakimiesyhdistys, 2007. ISBN 978-951-855-269-0.
  2. a b Laki ympäristövaikutusten arviointimenettelystä (10.6.1994/468) finlex.fi
  3. Valtioneuvoston asetus ympäristövaikutusten arviointimenettelystä (713/2006) finlex.fi, viitattu 12.9.2014
  4. a b Asetus valtioiden rajat ylittävien ympäristövaikutusten arviointia koskevan yleissopimuksen voimaansaattamisesta (1997) Finlex
  5. Ympäristövaikutusten arviointi Ympäristöhallinto, ymparisto.fi, viitattu 13.9.2014
  6. Laki viranomaisten suunnitelmien ja ohjelmien ympäristövaikutusten arvioinnista (8.4.2005/200) Finlex, viitattu 13.9.2014
  7. Suomen perustuslaki (11.6.1999/731), 2§, finlex.fi, viitattu 12.9.2014
  8. Suomen perustuslaki (11.6.1999/731), 20§, finlex.fi, viitattu 12.9.2014
  9. Ekroos et al. s. 269 ja 274.
  10. Ympäristönsuojelulaki (4.2.2000/86), 6 luku, 35 § Finlex
  11. Maankäyttö- ja rakennuslaki (5.2.1999/132), 9 § Vaikutusten selvittäminen kaavaa laadittaessa finlex.fi, viitattu 12.9.2014
  12. Laki ympäristövaikutusten arvioinnista 13 § (468/1994)
  13. Ekroos et al s. 276.
  14. Laki ympäristövaikutusten arviointimenettelystä (10.6.1994/468), 2 luku, 6a § Finlex
  15. Valtioneuvoston asetus ympäristövaikutusten arviointimenettelystä (713/2006); 2. luku 8 §
  16. YVA ja SOVA -viranomaiset, Ympäristöhallinto, ymparisto.fi, viitattu 13.9.2014
  17. ”Ympäristönkäytön suunnittelu”, ”Päätös arviointimenettelyn harkinnanvaraisesta soveltamisesta”, Ympäristöoikeus. Talentum.
  18. Laki ympäristövaikutusten arviointimenettelystä (468/1994/); 2 luku 7 §
  19. Valtioneuvoston asetus ympäristövaikutusten arviointimenettelystä (713/2006); 3 luku 9 §
  20. Ekroos et al s. 274.
  21. Laki ympäristövaikutusten arviointimenettelystä (468/1994); 2 luku, 8 § Finlex
  22. Hankkeiden YVA-menettely. Suomen ympäristökeskus ja ympäristöministeriö.
  23. Strauss, H., 2011: For the Good of Society : public participation in the siting of nuclear and hydro power projects in Finland Väitöskirja Oulun yliopistolle. oulu.fi (englanniksi)
  24. a b Ekroos et al. s. 275.
  25. Asetus ympäristövaikutusten arviointimenettelystä (713/2006); 3 luku 10 §
  26. Valtioneuvoston asetus ympäristövaikutusten arviointimenettelystä (713/2006); 2. luku 6-7 §
  27. Valtioneuvoston asetus ympäristövaikutusten arviointimenettelystä (713/2006), 7 § - Arviointimenettelyn soveltaminen yksittäistapauksessa finlex.fi, viitattu 25.3.2015
  28. Tilasto ympäristövaikutusten arvioinnin (YVA) soveltamisesta vuoteen 2011 (pdf) 2012. Suomen ympäristökeskus, ymparisto.fi. Viitattu 13.9.2014.
  29. YVA:n historiasta lyhyesti YVAKO - Ympäristövaikutusten arvioinnin koulutus- ja osaamisportaali. Jyväskylän yliopisto, jyu.fi. Viitattu 25.3.2015. (englanniksi)
  30. Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2014/52/EU, annettu 16 päivänä huhtikuuta 2014, tiettyjen julkisten ja yksityisten hankkeiden ympäristövaikutusten arvioinnista annetun direktiivin 2011/92/EU muuttamisesta (1) Euroopan unionin virallinen lehti. 25.4.2014. europa.eu. Viitattu 20.3.2015. (suomeksi)
  31. Seija Rantakallio: YVA-direktiivi muuttui – lakimuutoksiin aikaa kolme vuotta 12.12.2014. YVA ry, yvary.fi. Viitattu 20.3.2015. (suomeksi)
  32. Introduction to Espoo Convention Euroopan talouskomissio.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]