Vilho Nenonen

Wikipediasta
Tämä on arkistoitu versio sivusta sellaisena, kuin se oli 11. joulukuuta 2015 kello 13.58 käyttäjän Envy (keskustelu | muokkaukset) muokkauksen jälkeen. Sivu saattaa erota merkittävästi tuoreimmasta versiosta.
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tämä artikkeli käsittelee tykistönkenraalia. Kirjailija Vilho Nenosesta on eri artikkeli.
Vilho Petteri Nenonen
[[Tiedosto:|250px|]]
Henkilötiedot
SyntynytKuopio
Ammatti Fil. tri h.c.
Sotilashenkilö
Palvelusmaa(t) Venäjä
Suomi
Palvelusvuodet

1894–1917 (Venäjä)

1918–1947 (Suomi)
Komentajuudet

tykistörykmentti (1916–1917)

Suomen puolustusvoimat (1926)
Taistelut ja sodat

Venäjä
Venäjän–Japanin sota, ensimmäinen maailmansota Suomi

Suomen sisällissota, talvisota, jatkosota
Sotilasarvo everstiluutnantti (Venäjä)
tykistönkenraali (Suomi)
Kunniamerkit Mannerheim-risti, II lk.

Vilho Nenonen (oikealta nimeltään Wilho Petter Nenonen, 6. maaliskuuta 1883 Kuopio – 17. helmikuuta 1960 Helsinki) oli suomalainen, niin Suomen armeijassa kuin Venäjän keisarillisessa armeijassa palvellut tykistönkenraali. Häntä pidetään Suomen tykistön merkittävimpänä kehittäjänä, "isänä".

Nuorena upseerina Nenonen opiskeli arvostetussa Mihailovin tykistöakatemiassa Pietarissa ja osallistui myöhemmin I maailmansotaan Venäjän joukoissa. Suomen sisällissodassa 1918 eversti Nenonen toimi tykistön tarkastajana. Ennen talvisotaa hän kehitti tykistölle tulenjohtokortin, joka huomattavasti helpotti tulenjohtajan toimintaa. Jatkosodassa tuliasemille kehitettiin korjausmuunnin, joka teki osaltaan mahdolliseksi suomalaisten menestyksen Talin–Ihantalan taistelussa.

Varhaisvaiheet

"Pekka ja Amalia Nenoselle on tiistaina 6.3.1883 syntynyt terve asevelvollinen." Tällä enteellisellä tavalla eläinlääkäri Pekka Nenonen ja hänen vaimonsa Amalia ilmoittivat kuopiolaisessa sanomalehdessä esikoisensa Wilho Petterin syntymästä.

11-vuotiaana Vilho Nenonen lähti Haminan Kadettikouluun. Hän kiinnostui tykistöstä ja luki kaiken, minkä aiheesta sai käsiinsä. 18-vuotiaana matemaattisesti lahjakas Nenonen hyväksyttiin opistotasoiseen Mihailin Tykistökouluun Pietariin.

Venäjän-Japanin sota

Helmikuussa vuonna 1904 puhkesi Venäjän ja Japanin välinen sota. Aliluutnantti ja puolipatterin päällikkö Nenonen saapui Mantšuriaan elokuussa 1905, juuri ennen rauhan solmimista. Nenonen oli melkein ehtinyt ensimmäiseen sotaansa.

Tykistöakatemia

Seuraavana syksynä Nenonen pääsi Mihailin Tykistöakatemiaan, alan kuuluisimpaan opinahjoon. Valmistuttuaan 26-vuotias alikapteeni Nenonen ei halunnut Viaporiin, koska hän Venäjän upseerina joutuisi hankalaan tilanteeseen. Niinpä Nenonen lähti Vladivostokiin komppanianpäälliköksi lokakuussa 1909. Mutta hänen tähtäimessään oli Venäjän keskuskoeampumalaitos Pietarin pohjoispuolella.

Koeampumalaitos

Nenosen ensimmäinen tehtävä koeampumalaitoksessa oli laatia ampumataulukot uudelle 76 millimetrin vuorikanuunalle m/1909. Alikapteeni huomasi, että ammuksien lentoradassa käytetty laskentakaava oli huono. Nenonen päätteli, että virhe johtui muun muassa ammuksen muodosta. Nenosen uusi kaava otettiin välittömästi käyttöön.

Tykistörykmentin komentaja

Kesällä 1915 Nenonen ylennettiin everstiluutnantiksi ja seuraavan vuoden keväällä hänet määrättiin Tallinnaan tykistörykmentin komentajaksi. 15. maaliskuuta 1917 tsaari Nikolai II luopui valtaistuimestaan ja valta siirtyi väliaikaiselle hallitukselle. Tallinnan savuavan päävartion kohdalla Nenonen sivuutti pari matruusia, jotka jättivät tervehtimättä. Aina tarkka Nenonen huomautti asiasta. Seurasi mellakka, Nenonen nuijittiin kiväärin perällä tajuttomaksi ja joutui sairaalahoitoon.

Nenonen anoi siirtoa rintamalle. Nenosen patteristo osallistui Väinälinnan offensiiviin heinäkuussa 1917. Myöhemmin Nenonen siirrettiin etelärintamalle. Nenonen sairastui kuitenkin keltatautiin ja joutui palaamaan Pietariin.

Marraskuussa 1917 Nenonen lähti asehankintamatkalle Norjaan. Kaupoista ei kuitenkaan tullut mitään bolsevikkivallankaappauksen vuoksi.

Suomen hallituksen joukkoihin

Nenonen kutsuttiin ylipäällikkö Mannerheimin joukkoihin Suomeen. Helmikuun alussa Nenosen tykki möyhensi venäläisiä Oulussa. Hänellä oli käytössään kaksi tykkiä, joista kuitenkin vain toista voitiin käyttää. Kenraali Mannerheim ylensi Nenosen everstiksi ja nimitti hänet tykistön tarkastajaksi. Nenosella oli käytössään tällöin 58 tykkiä. Myöhemmin Tampereen valtauksen sotasaalis oli 42 ja Viipurin valtauksen yli 300 tykkiä. Itsenäisen Suomen tykistön peruskalusto oli koossa.

Tykistön tarkastaja ja sotaväen päällikkö

Sisällissodan jälkeen Nenonen toimi tykistön tarkastajana, aselajin ylimpänä johtajana, lähes yhtäjaksoisesti vuodesta 1920 vuoteen 1937. Suomen tykistön ensimmäiset ohjesäännöt syntyivät Nenosen luentojen perusteella. Katkoksia olivat puolivuotinen tykistökurssi Ranskassa keväällä 1922 ja Kyösti Kallion hallituksen puolustusministerin tehtävät 1923–1924 sekä toiminta sotaväen päällikkönä 1924–1925. Nenonen joutui eroamaan sotaväen päällikön tehtävistä siksi, että hän antoi julkisen lausunnon ruotsinkielisiä upseereita koskien, jonka tasapuolisuudestaan huolimatta jotkut suomalaismieliset tulkitsivat yleisen edun vastaiseksi.

Tykistön tarkastajana Nenonen piti panssariaselajia turhana ja antoi ymmärtää, että sen voisi lakkauttaa. Tähän suuntaan edettiin muuttamalla hyökkäysvaunurykmentti hyökkäysvaunupataljoonaksi sekä lopulta hyökkäysvaunukomppaniaksi. Jalkaväen tulitukea Nenonen piti tärkeänä tuottamalla maahan kranaatinheittimistön.

Vilho Nenosen sotilasarvot Suomen puolustusvoimissa[1]

sotilasarvo ylennys-
vuosi
eversti 1918
kenraalimajuri 1923
kenraaliluutnantti 1930
tykistönkenraali 1941

Nenonen meni vuonna 1921 naimisiin venäläisen leskirouvan Pelageja (Lina) Perminovan kanssa. Linalla oli aikaisemmasta avioliitosta tytär Irina. Avioliiton tarkoituksena oli auttaa venäläinen aatelisperhe pois Neuvosto-Venäjältä. Perheen saavuttua Suomeen tarjoutui rouva Pelageja Perminova eroamaan Nenosesta, mutta tämä ei suostunut, vaan antoi asian olla.


Talvisota

Talvisodassa Nenonen toimi Asesuunnittelukunnan päällikkönä ja oli komennettuna asehankintamatkalle Yhdysvaltoihin.[2] Talvisota oli Suomen tykistölle opettava kokemus. Virheitä tehtiin ja niistä maksettiin. Suomen tykistö ei usein kyennyt tehtävään, jota Nenonen oli painottanut, eli hyökkäyksen tukemiseen. Ampumaleireillä oli harjoiteltu enemmän sitä mitä osattiin, ampumataitoa.

Vanha ja kirjava kalusto oli ongelma. Suomella oli joulukuun alussa 1939 tasan 444 tykkiä. Vanhin oli mallia 1877 ja nuorin 1934. Lisäksi, Nenosen lukuisista aloitteista huolimatta, "maailman kirjavimman tykistön" ampumatarvikehuolto oli täysin retuperällä.

Lähes ainoa ammuslähde oli venäläisten jälkeensä jättämät ammusvarastot. Viikon taistelujen jälkeen piti antaa ankarat määräykset tulen säännöstelemisestä. Joskus kohteeseen ammuttiin vain 4–8 kranaattia. Talvipakkasella sytyttimien toiminta oli epävarmaa.

Teollisuuslaitokset saivat vasta 30. marraskuuta 1939 käskyn valmistaa lisää ammuksia. Talvisodan päättyessä tuotanto oli 2 500 kranaattia ja tarve rintamalla 8 000 laukausta päivässä.

Nenosen asehankintamatka Yhdysvaltoihin oli vaikea. Aseita ei voitu myydä sotaa käyvälle maalle, vaikka Brewster Buffaloita voitiin hankkia. Aseet ja ampumatarvikkeet toimitettiin vasta sodan jälkeen. Joukossa oli 200 kappaletta 75 mm:n kevyttä kenttäkanuunaa ja 32 kappaletta 203 mm:n järeää kenttähaupitsia ampumatarvikkeineen.

Jatkosota

Nenonen nimitettiin jälleen tykistön tarkastajaksi syksyllä 1940. Kun uusi sota syttyi kesäkuussa 1941 armeijalla oli käytössään yli 1 000 tykkiä. Sodan alkupuolella tykkien määrä lisääntyi "kuin itsestään", sillä sotasaalis oli runsasta. Vuoden 1942 kesään mennessä Suomi oli vallannut yli 800 tykkiä. Saksalaisilta ostettiin huomattava määrä Ranskasta vallattuja tykkejä. Lisäksi Tampella valmisti Boforsin lisenssillä 140 nykyaikaista 105 mm:n kenttähaupitsia. Ongelmaksi alkoikin muodostua tykistön kaluston tavaton malli- ja kaliiperikirjavuus, joka hankaloitti mm. ammusten tuotantoa ja jakelua.

Kesän 1944 torjuntataisteluissa tykistö oli laadullisesti ja määrällisesti aivan toisella tasolla kuin kolme vuotta aikaisemmin. Tykistön vahvuus oli 50 000 miestä. Tali-Ihantalan ratkaisutaisteluissa 30. kesäkuuta – 7. heinäkuuta Suomen tykistö keskitti 7 neliökilometrin painopistealueelle jopa 250 tykin tulen. Vastaavia esimerkkejä ei muualta maailmasta ollut.

Ylipäällikkö myönsi Mannerheim-ristin Nenoselle henkilökohtaisesti 8. tammikuuta 1945.

Nenonen anoi eroa virastaan 15. helmikuuta 1947 lähtien.

Kehitystyötä

Korjausmuunnin

Pääartikkeli: Korjausmuunnin

Tykistö tarvitsee tulenjohtajan eli henkilön joka näkee maalin sekä ammusten iskemät ja osaa niiden perusteella käskeä tykistölle tarvittavat korjaukset. Nenonen ratkaisi asian kehittämällä Suomen tykistölle liikkuvan tulenjohdon. Jalkaväen hyökätessä vaikeasti liikuteltava tykistö pysyy paikallaan, mutta tulenjohtaja seuraa hyökkäävää osastoa.

Päämaja perusti tykistön upseerien jatkokoulutusta varten 2. helmikuuta 1943 Suvi-Kumsan Ampumakoulun Karhumäen lähelle. Koulun opettaja, silloinen majuri, myöhempi everstiluutnantti Unto Petäjä (s. 30. heinäkuuta 1908 Tampereella, k. 5. heinäkuuta 1994 Helsingissä) kehitti tuliasemille erityisen korjausmuuntimen. Sen avulla tulenjohtaja pystyi johtamaan tarvittaessa useiden kymmenien tuliyksiköiden tulta tietämättä itse niiden sijaintia. Menetelmällä tulta voi johtaa kuka tahansa, jolla oli kompassi ja viestiyhteys tykistökomentajan komentopaikalle.

Petäjä opetti menetelmää oppilailleen ja tarkistutti sen toimivuuden kovapanosammunnoissa. Hänen esimiehensä, Maaselän Ryhmän tykistökomentaja eversti Eino Honko kävi huhtikuun lopulla Päämajassa esittelemässä menetelmää tykistön tarkastajalle kenraali Nenoselle. Tämä kutsui Petäjän itsensä Päämajaan esittelemään keksintöään. Kenraali Nenonen määräsi tykistökäskyllään nro 11, 12. heinäkuuta 1943 korjausmuuntimen otettavaksi käyttöön.[3] [4] Samalla keksintö ja sen oikea keksijä julistettiin salaisiksi sodan loppuun saakka. Suomalaiset salasivat korjausmuuntimen myös saksalaisilta kanssasotijoiltaan. Keksintö ei enää ollut salainen Nenosen käskystä 25. huhtikuuta 1945 jälkeen.

Lentokuvaus

Nenonen kehitti 1920- ja 1930-luvulla lentokuvauksen menetelmiä, joilla on ollut vaikutusta myöhemmin kaikkeen kaukokartoitukseen.

Vuonna 1927 Nenonen rakensi alkeellisen prototyyppikameran. Vuonna 1928 Asevarikko 1 rakensi prototyypin perusteella kameran, joka sai nimekseen Nenon-kamera m/1928. Seuraavan vuoden Perkjärven testeissä kamera osoittautui vaatimusten mukaiseksi. Nenonen jatkoi kameransa kehittelyä ja vuonna 1929 testien jälkeen saksalainen Zeiss alkoi valmistaa kameraa merkinnällä Nenon RMK HS 15x15. Kameran kehittely jatkui ja vuonna 1932 valmistui Nenon RMK HS 1824/20.

Muuta

Lina Nenonen kuoli helmikuussa 1945. Eläkepäivinään Vilho Nenonen harrasti luontoa ja lukemista. Helsingin yliopiston filosofian kunniatohtoriksi Nenonen vihittiin vuonna 1950. Vilho Petter Nenonen kuoli rauhallisesti kotonaan 17. helmikuuta vuonna 1960. Hänet haudattiin Hietaniemeen valtion kustannuksella.

Tykistön ja kranaatinheittimistön ampumaleirillä Rovajärvellä pidetään joukkojen kesken Nenosen tulenavauskilpailu. Pohjois-Karjalan Prikaatin Aliupseerikoulun kranaatinheitin- sekä tulenjohtolinjan muodostama oppilassektori on nimetty Osasto Nenoseksi Vilho Nenosen mukaan.

Suomen Tykistömuseossa on esillä Vilho Nenosen historiasta kertova huone, jossa on myös hänen huonekalujaan ja univormujaan. Nenosesta on myös esittely Museo Militarian perusnäyttelyssä Linnankasarmin toisessa kerroksessa.


Lähteet

  • Öhquist, Harald: Talvisota minun näkökulmastani. Porvoo: WSOY 1950.

Viitteet

  1. ↑ Mannerheim-internetprojekti. Suomen Marsalkka Mannerheimin perinnesäätiö, Maanpuolustuskorkeakoulu ja Helsingin Suomalainen Klubi
  2. ↑ Öhquist 1950: 123, 396.
  3. ↑ Jyri Paulaharju - Martti Sinerma - Matti Koskimaa: Suomen kenttätykistön historia II osa ISBN 952-90-5511-0
  4. ↑ Matti Koskimaa: Karhumäestä Ilomantsiin, II Armeijakunnan vetäytyminen Maaselän kannakselta Tolvajärvelle ja Ilomantsiin kesällä 1944

Aiheesta muualla


Suomen puolustusministerin lippu. Edeltäjä:
Kyösti Kallio 		Suomen puolustusministeri
1923-1924 		Seuraaja:
Viktor Henrik Schvindt
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Vilho_Nenonen&oldid=15387531”