Karl Fredrik Wilkama

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Kalle Wilkama
Karl Fredrik Wilkman
Karl Fredrik Wilkman
Karl Fredrik Wilkman
Henkilötiedot
Syntynyt27. maaliskuuta 1876
Helsinki
Kuollut15. heinäkuuta 1947 (71 vuotta)
Helsinki
Kansalaisuus  Suomi
Ammatti sotilas
Sotilashenkilö
Palvelusmaa(t) Venäjän keisarikunta/Suomi
Komentajuudet Suomen Armeijan päällikkö
Sotilasarvo jalkaväenkenraali
Kuvassa Karl Fredrik Wilkama (Tuolloin Wilkman) vuonna 1918

Karl Fredrik (Kalle) Wilkama (vuoteen 1919 Wilkman, 27. maaliskuuta 1876 Helsinki15. heinäkuuta 1947 Helsinki) oli suomalainen jalkaväenkenraali. Hän toimi Suomen sotajoukkojen ylipäällikkönä sekä ensimmäisenä puolustusvoimain komentajana nimikkeillä Suomen armeijan päällikkö ja sotaväen päällikkö.

Perhe ja nuoruusvuodet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Wilkaman vanhemmat olivat Lopelta kotoisin oleva tiilitehtailija, maanviljelijä ja lestadiolaiskristitty saarnamies Karl Wilkman (ent. Jalaistus) (1844–1914) ja Eeva Wilkman (o.s. Posti) (1850–1928).[1] [2]

Karl Fredrik Wilkman syntyi Helsingissä maanantaina 27. päivänä maaliskuuta vuonna 1876 Annankadulla, jossa hän jo nuorena kuunteli isänsä kertomuksia saarnamatkoistaan ja ennen kaikkea seitsemän vuoden palvelusajastaan Venäjän laivastossa. Annankadulta Wilkmanit muuttivat hänen isänsä itse rakentamaan taloon n:o 7 Ruoholahdenkadulle. Wilkmanien perhe muutti vuonna 1886 jo aikaisemmin ostamalleen Åminnen tilalle Espooseen, jonne muurarimestari Wilkman rakensi tiilitehtaan, jonka tuotanto oli 1,7 milj. tiiltä vuodessa. Åminnen tilla harjoitettiin myös maataloutta, johon kaupungissa aikaisemmin asunut Wilkmankin pääsi nyt perehtymään yhdessä nuoremman veljensä Oskarin kanssa (Oskar Wilkman oli myöhemmin Suomen olympiaedustajana ratsastuksessa kaksissa olympialaisissa[3]).[4]

Hän kävi lapsuudessaan Elli Hertzin uskonnollisesta hengestä tunnettua valmistavaa koulua, josta hän siirtyi varsinaiselle koulutielle Suomalaiseen alkeisopistoon (myöh. Suomalainen normaalilyseo), jonka neljänneltä luokalta hän siirtyi opiskelemaan Haminan kadettikouluun, jonne hänet valittiin toisella yrittämällä kesällä vuonna 1891 ja ja valmistui kornetiksi vuonna 1899.

Sotilasura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Opintomenestyksensä ansiosta, Karl pääsi Keisarin henkikaartin rakuunarykmenttiin Pietarhoviin. Kornetin palkka ei kuitenkaan riittänyt kaartin loistokkaaseen elämään. Avuksi tuli isä, joka oli toiminut tiilitehtailijana ja oli varoissaan. Kornetti Wilkmanin ongelmana oli myös keisarinmaljan juominen, koska Wilkman oli raittiusmiehiä. Lasit odottivat täytettyinä pöydällä. ”Keisarillisen majesteetin malja!” tuli kuin yhdestä suusta. Wilkman nosti lasin, mutta laski sen pöydälle täysinäisenä. Ei siitä sanomista tullut. Keisari sai hänelle kuuluvan kunnian ja kornetti sai pitää periaatteensa.

Wilkman yleni luutnantiksi. Hän pääsi opiskelemaan Venäjän yleisesikunta-akatemiaan. Opiskelijoista karsiutui puolet, mutta Wilkman valmistui vuoden 1907 keväällä ja esiteltiin tsaari Nikolai II:lle.

Kielitaitoinen Wilkman sai ulkomaankomennuksen, kun vasta itsenäistynyt Norja päätti vuoden 1907 syksyllä järjestää suuret sotamanööverit Gardemoen leirikentällä. Venäjän sotilasasiamies Kristianiassa oli sairastunut ja Norjaan komennettiin Wilkman.

Seuraavana vuonna Wilkman ylennettiin aliratsumestariksi. Hänet komennettiin Novorossiskin rakuunarykmenttiin Kaunasiin, silloiseen Kovnoon, hänet ylennettiin ratsumestariksi. Kaartinupseerien etuisuuksiin kuului saada siirrossa ylennys.

Ensimmäisen maailmansodan alkuvaiheessa 1914 everstiluutnantti Wilkman oli Novorossiskin rykmentin esiupseeri, sekä taisteli Itä-Preussin Romintenissa ja toimi muun muassa tiedustelutehtävissä. Hänet palkittiin Pyhän Annan ritarikunnan kunniamerkillä ja ylennettiin everstiksi.

Vuoden 1915 alussa hän komensi 73. divisioonan nostoväestä koottua jalkaväkipataljoonaa etulinjassa. Hän sai määräyksen vallata muuan Lasdenin kaupunki koukkaamalla. Eversti piti käskynjaon keskellä lumista metsää.

”Ei askeltakaan takaisin, liikumme ainoastaan eteenpäin! Selustaan jäävällä ylimenopaikalla on konekiväärijoukkue, jolla on käsky ampua jokainen, joka luvatta perääntyy.” Vuoden 1917 talvella Wilkman komensi Novorossiskin rakuunarykmenttiä. Helmikuussa Venäjällä tehtiin vallankumous ja tsaari perheineen vangittiin. Kesällä Wilkman taisteli Smolenskin ulaanirykmentin komentajana kenraalimajuri Gustaf Mannerheimin joukoissa Karpaateilla.

Bolševikit kaappasivat vallan Venäjällä vuoden 1917 lokakuussa. Joulukuussa Wilkman sai lomaa jouluksi suomeen ja Helsingissä kenraali Mannerheim pyysi Wilkmania mukaan valkoiseen armeijaan. Wilkman kuitenkin palasi vielä Venäjälle, koska hän oli luvannut käydä luovuttamassa rykmenttinsä seuraajalleen. Wilkman saapui punaiseen Helsinkiin 14. päivänä helmikuuta 1918. Erään toisen suomalaisen upseerin kanssa hän onnistui matkustamaan Kannaksen kautta valkoisten puolelle. Mannerheimin tavattua, ylipäällikkö nimitti päiväkäskyssään eversti Wilkmanin Suomen armeijan upseeriksi.

Maaliskuun puolivälissä Mannerheim käynnisti suuroffensiivin punaisen Tampereen valtaamiseksi. Eversti Wilkman johti itäistä ryhmää, joka eteni Jämsästä kohti Länkipohjaa, jota kapinalliset sanoivat Tampereen lukoksi. Verisellä hyökkäyksellä Wilkman onnistui valtaamaan Länkipohjan. 37 kaatuneen valkoisen joukossa olivat myös legendaarinen Lapuan lumiaura Matti Ukko-Laurila sekä yksi hänen pojistaan, Ilmari Laurila.

Wilkmanin pataljoonat katkaisivat rautatien Lempäälässä ja jatkoivat hyökkäystä pohjoiseen kohti Tamperetta, joka antautui 6. päivänä huhtikuuta. Wilkman ylennettiin kenraalimajuriksi. Wilkman komensi päävoimia Viipurin valtauksessa huhtikuun lopulla. Kun sisällissota päättyi, ylipäällikkö Mannerheim ajautui ristiriitoihin Juho Paasikiven senaatin kanssa ja erosi. Senaatti nimitti Mannerheimin seuraajaksi 42-vuotiaan Wilkmanin.

Hänet ylennettiin kenraaliluutnantiksi 1922.

Kolmas komentajuuskausi oli 1925-1926, jolloin tasavallan presidentti Lauri Kristian Relander nimitti hänen seuraajakseen Aarne Sihvon. Jalkaväenkenraaliksi Wilkama ylennettiin sotaväen lippujuhlan päivänä 1928.

Wilkama palveli talvi- ja jatkosodan ajan ylipäällikön erityistehtävissä, kiertämässä sairaaloita ja jakamassa kunniamerkkejä.

Yksityiselämä ja sotien jälkeinen aika[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Wilkamaksi nimensä muuttanut kenraali meni 1920 naimisiin Porin tyttölyseon rehtorin, Oulussa syntyneen Laina Aili Nikon kanssa. Pariskunta oli lapseton.

Armeijasta eronnut Wilkama oli uskonnollinen mies ja aktiivinen seurakunnan jäsen. Helsinkiläinen kirkkoherra pyysi Wilkamaa pyhäkoulun opettajaksi. Wilkama piti oppitunteja täydessä kenraalin virkapuvussa.

Vuodesta 1929 Wilkama toimi evankelis-luterilaisen pyhäkouluyhdistyksen johtokunnassa ja seuraavasta vuodesta lähtien helsinkiläisen seurakunnan kirkkoneuvostossa.

Karl Fredrik Wilkama kuoli Helsingissä 15. päivänä heinäkuuta vuonna 1947. Karl ja hänen puolisonsa Laina haudattiin Hietaniemen hautausmaalle. [5]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Pönniäinen 1945: 7–14.
  2. Voitto Viro: Vanha hautausmaa, s. 73. Helsinki: Otava, 1993.
  3. Pönniäinen 1945: 25.
  4. Pönniäinen 1945: 15–22.
  5. Viro 1993, s. 73.