Vilho Nenonen (kirjailija)

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Vilho Matias Nenonen (19. joulukuuta 1896 Helsinki13. joulukuuta 1984 Helsinki) oli suomalainen opettaja ja kirjailija.[1]

Nenosen vanhemmat olivat konemestari Matti Nenonen ja Maria Wilhelmiina Krusmark. Hän kävi oppikoulua ja opiskeli Sortavalan opettajaseminaarissa 1924–1926. Nenonen oli Helsingin Sanomien toimitusharjoittelijana, Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kirjapainon oikolukijana 1918–1920 ja hän toimi kansakoulunopettajana Leppävirralla 1923–1926, Valkjärvellä 1926–1927, Säräisniemellä 1939–1940 sekä muun muassa Kuusamossa, Mäntyharjulla ja Pyhtäällä. Hän oli sittemmin vapaa kirjailija ja sanomalehtimies.[1]

Teoksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Keinottelijoita : kuvaus nykyoloista. Kehitys, Helsinki 1919
  • Kutsumus : kertomus kristityn nuoren elämästä. Suomen lähetysseura, Helsinki 1920
  • Viimeisessä hädässä. Kalevalan kirjasia n:o 27. Lahti 1929, 2. painos 1931
  • Pelastus. Kalevan kirjasia n:o 29. Helsinki 1932, Lahti 1947
  • Salattuja teitä. Suomen lähetysseura, Lahti 1945
  • Itsensä voittaja. Suomen merimieslähetysseura, Helsinki 1946
  • TUL:n mestaripoikia. Kustannusliike Urheilu ja liikunta, Helsinki 1946
  • Yllätys : 2-osainen urheilunäytelmä. Seuranäytelmiä 500. Karisto 1948
  • Viimeinen erä : stadinkundit nyrkkeilyn innostamina. Karisto 1948
  • Tavattiin Brondalla. Muistokuvia Ylä-Brondan taiteilijakahvilasta 1920- ja 30-luvuilta, kuvitus ja ulkoasu Pekka Vuori. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura 1981

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]