Venäjän yleisesikunta-akatemia

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Venäjän yleisesikunta-akatemia

Venäjän yleisesikunta-akatemia (venäjäksi Военная академия Генерального штаба Вооруженных Сил Российской Федерации) perustettiin nykymuodossaan vuonna 1918 Moskovassa Leonid Govorovin aloitteesta.

Venäjän yleisesikunta-akatemia on kokeneemmalle neuvostoajan ja Venäjän henkilöstölle tarkoitettu opisto. Ennen valintaansa yleisesikunta-akatemiaan upseerit käyvät oman palvelus- tai asehaaransa akatemian.

Yleisesikunta-akatemia on Venäjän armeijan arvostetuin oppilaitos. Sen käyvät kaikki korkeisiin asemiin pyrkivät upseerit, mutta siellä järjestetään myös erityiskursseja siviilivirkamiehille ja sotateollisuusyritysten johtajille. Akatemiassa opiskelee ulkomaalaisiakin sotilaita.[1]

Nykyistä yleisesikunta-akatemiaa edelsi keisarikunnan aikana Nikolain yleisesikunta-akatemia, jonka historia ulottuu vuoteen 1832. Koulussa oli keisarivallan aikaan suomalaisille oma kiintiönsä, jossa suomalaisia koulutettiin Venäjän armeijan upseereiksi[2].

Opetuksen sisältö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Laitoksessa opetetaaan mm. strategiasta, operaatiotaidosta ja taistelukentästä sekä puolustusvoimien organisaatiosta ja hallinnosta.[1]

Duginin vaikutus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuosina 1991-1992 Prokhanov ja Dugin pyrkivät muodostamaan Euroopan äärioikeiston ja useiden Venäjän Yleisesikunta-akatemian professoreiden ja laitosjohtajien välille liittoumaa. Yleisesikunta-akatemian silloisen johtajan, kenraali Igor Rodionovin on kerrottu pitäneen Duginista ja suhtautuneen tähän avoimen ystävällisesti. Vaikutus Rodionoviin jatkui senkin jälkeen, kun tästä tuli Venäjän puolustusministeri. Duginin kirja, joka siirtyi oppimateriaaliksi Yleisesikunta-akatemiaan kirjoitettiin juuri Rodionovin puolustusministerikaudella vuosina 1996-1997.[3]

Geopolitiikan teorian opetus Venäjän johdolle on merkittävä muutos aiempaan Neuvostoliiton aikaiseen kommunistijohtoiseen opetukseen, sillä geopolitiikka nähtiin silloin sopimattomana teoriana sen natsismiin liittyvien kytkösten vuoksi. Sittemmin myös Venäjän kommunistinen puolue on omaksunut geopoliittista ajattelua ja kirjoittanut omia kirjojaan.[4]

Geopolitiikan perusteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Opistossa on John B. Dunlopin arvion mukaan ollut oppikirjana vuonna 1997 julkaistu Krimin kriisin "aivoiksi" nimetyn ultra-nationalistisen venäläisfasistin Aleksandr Duginin kirja Geopolitiikan perusteet: Venäjän geopoliittinen tulevaisuus". Kirjalla on merkittävä vaikutus myös muualla venäläisessä valtionhallinnossa, politiikassa ja poliisivoimissa. Kirjan mukaan Venäjän geopoliittisena tavoitteena tulee olla koko Euroopan "suomettaminen". Suomi pitäisi sen mukaan sulauttaa Venäjään. Etelä-Suomi tulisi yhdistää Karjalan tasavaltaan ja Pohjois-Suomi lahjoitettaisiin Murmanskin alueen aluehallinnolle. Kirjan tekijä uskoo hienovaraiseen valtioiden vastaiseen toimintaan (subversioon), epävakauttamiseen jaVenäjän erikoisosastojen disinformaatioon. Operaatioita tulisi avustaa kovalla ja lujatahtoisella Venäjän kaasu-, öljy- ja muiden luonnonvarojen hyödyntämisellä, joiden avulla maita painostetaan.[3]

Kirjan valmistumiseen on vaikuttanut myös nykyään eläköitynyt Yleisesikunta-akatemian strategianlaitoksen johtaja, kenraaliluutnantti Nikolai Klokotov, joka toimi laitosjohdossa vuosina 1988 - 1996. Kirjassa hänet on merkitty kirjan tekoa avustaneeksi konsultiksi.[4]

Alumni[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kyseisessä akatemiassa on opiskellut

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d Virta, Kaija: Venäjän uusi puolustusministeri sotakoulun kurssille 5.4.2007. HS.fi. Viitattu 22.1.2015.
  2. Suomalaiset keisarillisen Venäjän asevoimissa eskoff.net. Viitattu 17.12.2014.
  3. a b John B. Dunlop: Aleksandr Dugin’s Foundations of Geopolitics 4pt.su. 2003. Viitattu 14.12.2014.
  4. a b Clover, Charles: OFF CENTRE: Will the Russian bear roar again? 2.12.2000. Financial Times & Eurasia.com.ru. Viitattu 22.1.2015.
  5. Tiedustelupomo Alafuzoff: Nato-jäsenyys heikentäisi suomalaisen tiedustelun laatua 14.12.2014. Helsingin Sanomat. Viitattu 14.12.2014.