Aleksandr Dugin

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Aleksandr Geljevitš Dugin (s. 1962 Moskova, Neuvostoliitto[1]) on venäläinen politologi, sosiologi ja huomattava neo-eurasianismin ja venäläisen ultra-nationalismin[2] edustaja.

Hän on Moskovan valtionyliopiston professori ja johtaa sen kansainvälisen politiikan tiedekunnan sosiologian laitoksella toimivaa konservatismin tutkimuskeskusta[1][3]. Hän kuuluu Euraasialaisen puolueen perustajiin ja hän oli myös perustamassa[4] Kansallisbolševistista puoluetta[5], jonka Putinselvennä myöhemmin kielsi[4]. Hän on kuulunut myös Kansallisbolševistiseen rintamaanlähde?. Nuoruudessaan Dugin pyrki muotoilemaan "Venäläistä Fasismia" ja sen ideoita ja lainasi joitain varhaisia ajatuksiaan natseilta.[6] Sittemmin Dugin on etääntynyt nuoruutensa radikalismista. Nykyään hän katsoo kannattavansa traditionalistista "neljättä poliittista teoriaa", jonka hän erottaa sekä liberalismista, sosialismista että fasismista.[7]

Vaikutus politiikassa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hän on ollut Putinin Venäjän valtionjohdon lempifilosofi ja häntä on kutsuttu putinismin pääideologiksi.[8] Duginia onkin useasti nimitetty "Putinin Rasputiniksi"[9][10]. Hänet on nimetty "aivoiksi" Krimin anneksoimisen takana. Mutta vielä vuonna 2014 hän totesi, että "on liian aikaista puhua hänestä Kremlin pääideologina" ja että "Kreml on vain lähestynyt Venäjän kansan enemmistön arvomaailmaa, jota hänen teoretisointinsa edustaa".[4]

Hän toimii neuvonantajana Sergei Naryškinille, joka on avainhahmo Vladimir Putinin Yhtenäinen Venäjä -puolueessa.[3] Dugin esiintyy usein Venäjän televisiossa valtiollisilla kanavilla.[4]

Hän on pari vuosikymmentä ajanut "Venäjän Imperiumin" palauttamista hajottamalla entisiä neuvostotasavaltoja, kuten Georgiaa ja Ukrainaa. Tämän laajentumishaluisen ideologian on uskottu ohjaavan myös Putinia.[3]

Putinin suunnitteleman Euraasian unionin taustalla ovat juuri Duginin teoriat.[1] Duginin vuonna 1997 julkaistulla kirjalla "Geopolitiikan perusteet: Venäjän geopoliittinen tulevaisuus"[11], jonka viestinä ovat liberalismin ja Yhdysvaltain vastaisuus ja Venäjän Imperiumin palauttamisen korostaminen[3], on ollut suuri vaikutus Venäjän asevoimien, poliisin ja kansallismielisten ulkopoliittisten eliittien keskuudessa, ja sitä käytetään lukemistona Venäjän yleisesikunta-akatemiassa.[11]

Ennen Venäjän–Georgian sotaa vuonna 2008 Dugin ennusti Venäjän hyökkäävän Georgiaan sekä myös Ukrainaan ja Krimin niemimaalle, joka hänen mukaansa ”on historiallisesti osa Venäjää joka tapauksessa”. Venäjän-Georgian sota käytiin vuonna 2008 ja Krimin miehitys ja anneksointi sekä sota Itä-Ukrainassa vuosina 2013-2014.

»Joukkomme tulevat miehittämään Georgian pääkaupungin Tbilisin ja koko maan, ja ehkä jopa Ukrainan sekä Krimin niemimaan, joka on osa Venäjää historiallisesti joka tapauksessa.»
(Dugin, vuonna 2008 ennen Georgian sotaa[3])

Dugin haluaa Venäjän supervallaksi jakamaan maailman valtaa. Tätä uutta maailmaa hän kutsuu moninapaiseksi maailmaksi nykyisen yksinapaisen Yhdysvaltain johtaman maailman sijaan.[3]

Läheisyydestään fasismiin tunnettu Dugin uskoo, että Venäjällä on meneillään "konservatiivinen vallankumous", jonka seurauksena vapaudet sammutetaan ja maata johdetaan ideologian pohjalta Putinin johdolla.[3]

Duginilla on yhteyksiä Euroopan äärioikeistoon[12]. Hänellä on yhteyksiä Ranskan äärioikeistoon ja sen pääideologiin Alain de Benoist'han.[13] Vuonna 2014 nousi skandaali Ranskassa, kun kävi ilmi, että Venäjältä rahoitetaan Marine Le Penin johtamaa Kansallinen rintama -äärioikeistopuoluetta 49 miljoonalla eurolla. Ranskassa rahoitusjärjestely nähtiin poikkeuksellisena vieraan valtion puuttumisena Ranskan poliittiseen elämään.[14]

Suomessa hänen kannattajiaan on Johan Bäckman, joka on ylistänyt häntä nykyvenäläisyyden ja Euraasian imperiumin merkittävimmäksi tulkiksi.[13] Dugin vieraili ensi kertaa Suomessa vuonna 2014 juuri Bäckmanin kutsumana.[4] Bäckmanin järjestämän tilaisuuden nimi oli Rakennamme Suur-Venäjää, ja tilaisuudessa Dugin totesi, ettei hänellä ole vaateita Suomea kohtaan, mutta olisi tyytyväinen jos Suomi ei liittyisi NATO:n jäseneksi.[4]

Huhtikuussa 2017 Dugin oli myös puhumassa Suomessa Bäckmanin järjestämässä tilaisuudessa.[15] Tilaisuus järjestettiin samaan aikaan eurooppalaisen hybridiosaamiskeskuksen perustamisasiakirja allekirjoitustilaisuuden kanssa, ja sitä olivat allekirjoittamassa Suomi, Yhdysvallat, Saksa, Ranska, Espanja, Iso-Britannia, Ruotsi, Puola, Viro, Latvia sekä Liettua.[15] Valtioneuvoston kanslian viestintäjohtaja Markku Mantilan mukaan Bäckmanin järjestämä tilaisuus oli "klassinen esimerkki informaatiovaikuttamisesta. Tuodaan esille kilpaileva yhdistys, jolla on lähes sama nimi".[15] Bäckmanin tilaisuus ja sen johdosta lähetetyt kutsut hämäsivätkin niiden vastaanottajia, eli diplomaatteja.[15] He ottivat kutsujen johdosta yhteyttä viranomaisiin.[15]

Ajatukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Geopolitiikan perusteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1997 julkaistussa teoksessa "Geopolitikkan perusteet", Dugin esitti vuoden 1913 valtionrajojen olevan Venäjäm oikeat rajat.[8] Duginin poliittinen tavoite on Venäjän imperiumin palauttaminen ensisijaisesti yhdistämällä entisten neuvostotasavaltojen, kuten Georgian ja Ukrainan, alueita Venäjään. Geopolitiikan perusteissa myös Suomi kuuluu Venäjän imperiumiin[1][16].

Dugin vastustaa Yhdysvaltoja ja sen liberaalia arvomaailmaa, ja katsoo Yhdysvaltojen lopulta tuhoutuvan. Duginin mielestä Eurooppa tulisi jakaa Saksan ja Naton kesken, mutta Naton on oltava ilman Yhdysvaltoja.lähde?

Dugin esittelee ajatuksiaan vuonna 1997 julkaistussa teoksessaan "Geopolitiikan perusteet" (Основы геополитики). Siinä hän arvosteli Neuvostoliiton jälkeistä Yhdysvaltojen johtamaa yksinapaista maailmaa[1].

Dugin kuuluu Venäjän ortodoksisen kirkon vanhoilliseen siipeen ja on ollut kiinnostunut mystiikasta.[17]

Neljäs poliittinen teoria, moninapaisuus ja euraasialaisuus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nykyään Dugin katsoo kannattavansa traditionalistista neljättä poliittista ideologiaa, jonka hän erottaa sekä liberalismista, sosialismista että fasismista.[7] Neljänteen poliittiseen ideologiaan liittyvät kiinteästi myös ajatus moninapaisesta maailmasta vastakohtana yksinapaisuudelle, jota Yhdysvallat Duginin mukaan ajaa, sekä euraasialaisuus, ajatus siitä, että Venäjän johtama "Euraasian" tulisi muodostaa yksi globaaleista vallan keskittymistä.

Natsismin vaikutus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nuoruudessaan Dugin kuului natsismia ihannoivaan salaseuraan, "SS:n Mustaan Järjestöön".[2] Dugin on sittemmin suhtautunut julkisuudessa Kolmannen valtakunnan oppeihin kaksijakoisesti. Toisaalta kirjoissaan, kirjoituksissaan ja haastatteluissaan hän on ihaillut natsismia osin avoimesti, osin peitellysti ja etenkin ensiteoksissaan suoraan kopioinut siitä ajatuksia omaan venäläisen fasismin malliinsa.[6] Toisaalta hän on julkisuudessa välttänyt viittauksia, joilla voi olla kielteinen kaiku venäläisille. Hänen ihailunsa natsismiin on kuitenkin nähtävissä useissa eri tilanteissa.[18]

Moniosaisen artikkelisarjansa esikoisosassa "Suuri sota mannerten välillä" (engl. The Great War Between Continents) vuosilta 1991–1992 keskittyy kuvaamaan salaliittojen merkitystä ihmiskunnan kehityksessä. Duginin mukaan maailmanhistoriaa antiikin ajoista lähtien on muokannut taisto "atlantistien" ja "eurasianistien" salajärjestöjen välillä. Eurasianistien johtavaksi ideologiksi hän nimeää itsensä. 1900-luvun ensimmäisellä puoliskolla eurasianisteja oli kahdenlaisia, "punaisia" ja "valkoisia" eurasianisteja. Euroopassa valkoiset eurasianistit olivat lähellä saksalaista nationalismia ja heitä oli Duginin mukaan esimerkiksi natsien tiedustelussa (Abwehr) ja myöhemmin SS:ssä ja turvallisuuspalvelussa (Sicherheitsdienst). Turvallisuuspalvelun johtaja Heydrich oli Duginin mukaan eurasianisti. Tässä absurdissa artikkelissa Dugin esittää myös, että KGB oli atlantistien salajärjestö. Teos päättyy sanoihin "Euraasian ratkaisun hetki on jo käsillä... Suuri mannerten välinen sota on jo lähestymässä kulminaatiotaan." [18]

Toinen artikkelisarjan osa "Vasemmistolainen nationalismi" (Levyi natsionalizm) vuodelta 1992 on Duginin vuolas puolustuspuhe Venäläiselle fasismille. Siinä "neo-eurasianisti" vakuuttaa lukijalleen: "Fasismi on Kolmas tie... Fasismilla ei ole mitään yhteistä äärinationalismin kanssa. ... Vaikka saksalaisessa kansallissosialismissa oli rasistinen ja jopa kansalliskiihkoinen puolensa, nämä eivät missään tapauksessa olleet ideologiaa määrittäviä ydinajatuksia. Italialaisessa fasismissa, esimerkiksi, ei ollut lainkaan rasistisia tai antisemiittisiä elementtejä; sen doktriinin keskiössä oli valtiokeskeisyys, valtio keskeisenä arvona." Venäläisestä fasismista hän puolestaan kirjoittaa: "Venäläinen fasismi... on yhdistelmä luonnollista kansallista konservatismia, jossa on intohimoinen halu todelliseen muutokseen".[18]

Duginin varhaisissa teksteissä on useita yritelmiä löytää rakentavia virtauksia natsismista. Esimerkiksi eräässä kirjoituksessaan hän ihailee Waffen-SS:ää, erityisesti sen tutkimukseen erikoistunutta siipeä (Ahnenerbe) älylliseksi keitaaksi kansallissosialistisessa hallinnossa. Kirjassaan "Giperboreiskaia teoriia" vuodelta 1993 hän kopioi suoraan natsiretoriikkaa. Siinä hän kertoo, että venäläisissä virtaa arjalaista verta ja jokaisessa kansassa, jossa on arjalaista verta, on mahdollisuus "rodulliseen herätykseen" ja "arjalaisen primääritietoisen tajunnan uudelleensyntyyn".[18]

Eräissä artikkeleissaan hän peitellysti vihjaa, että Kolmas valtakunta toimi hänen ajatustensa esimerkkinä.[18]

Elämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

»Venäjän on tullut aika löytää selkeä ideologia sekä kova ja ymmärrettävä linja sisä- ja ulkopolitiikassa.»
(Dugin, vuonna 2005.)

Lapsuus ja nuoruus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suurin osa tutkimuksista on yhtä mieltä siitä, että Dugin kasvoi etuoikeutetussa perheessä GRU:n upseerin, kenraalin tai everstin, poikana. Myös hänen isoisänsä ja isoisoisänsä olivat olleet armeijan upseereita. Hänen isänsä on uskottu kuolleen Duginin ollessa nuori.[2] Joidenkin mukaan Duginin isä oli KGB:n upseeri.[1]

Keskinkertaisesti suoritetun lukion jälkeen hän aloitti isänsä toiveista opiskelun Moskovan ilmailuinstituutissa. Hän kuitenkin keskeytti opintonsa huonojen tulosten, oman tahtonsa tai toisinajattelusta johtuneen pidätyksensä vuoksi. Vuonna 1983 KGB pidätti Duginin, kun hän oli ollut maalariystävänsä juhlissa soittamassa kitaraa ja laulamassa "mystisiä antikommunistisia lauluja". KGB löysi myös kiellettyä kirjallisuutta hänen huoneestaan, pääasiassa Aleksandr Solženitsynin ja Juri Mamlejevin teoksia. Dugin erotettiin ilmailuinstituutista.[2]

Hän löysi työtä kadunlakaisijana ja jatkoi lukemista Neuvostoliiton suurimmassa Leninin kirjastossa väärennetyllä lukijakortilla. Toisen tiedon mukaan hän työskenteli KGB:n arkistossa, jossa hän pääsi käsiksi kiellettyyn kirjallisuuteen vapaamuurariudesta, fasismista ja pakanuudesta.[2]

Samoihin aikoihin tai ennen, Dugin oli osana salamyhkäistä ryhmää, jossa oli jäseninä esoteerisia intellektuelleja. Tämä niin kutsuttu "Južinskin piiri" oli kiinnostunut Euroopasta ja Kaukoidästä peräisin olevasta mystiikasta, mustasta magiasta, okkultismista ja alkemiasta. Ryhmä oli perustettu vuonna 1966, ilmeisesti Juri Mamlejevin asunnossa. Mamlejev tunnettiin mystikkona, novelistina ja metafyysikkona. 1980-luvun loppupuolella hän julisti käsikirjassaan tehtäväkseen löytää ideologia joka yhdistäisi kaikki valtion (Derzhava) patrioottiset luovat voimat.[2]

Myöhäisellä 1970-luvulla Yuzhinskiin ympyrä vaihtoi nimeään natsismia ihannoivaksi "SS:n Mustaksi Järjestöksi" (engl. Black Order of the SS). Ryhmän johtajaa, Evgenii Golovinia, kutsuttiin tittelillä Reichsführer SS. Golovin. Golovin toimi Duginin varhaisena ja kenties tärkeimpänä mentorina.[2]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Teppo Tiilikainen, Isovenäläinen hurmos. Suomen Kuvalehti nro 14, 4.4.2014 s. 20–25

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f Tiilikainen s. 22
  2. a b c d e f g Andreas Umland: Aleksandr Dugin’s transformation from a lunatic fringe figure into a mainstream political publicist, 1980–1998: A case study in the rise of late and post-Soviet Russian fascism Journal of Eurasian Studies. Vol. 1. Nr. 2.. Heinäkuu 2010. ScienceDirect. Viitattu 12.12.2014.
  3. a b c d e f g Aleksandr Dugin Wants to See a Return to Russian Imperialism 28.4.2014. Vice.com. Viitattu 14.12.2014.
  4. a b c d e f Venäläisfilosofi: Ukrainassa ratkotaan maailmanjärjestystä Yle Uutiset. Viitattu 11.4.2017.
  5. Tiilikainen s. 23
  6. a b Umland, Andreas: Pathological Tendencies in Russian "Neo-Eurasianism:" The Significance of the Rise of Aleksandr Dugin for the Interpretation of Public Life in Contemporary Russia ("formulations in some of his early texts are close to the ideas of the Nazi Party." ... "Dugin sometimes simply copies the terminology and the style of Nazi rhetoric.") 15.12.2014. M. E. Sharpe.
  7. a b Dugin, Alexander: The Fourth Political Theory, s. 213. Arktos Media, 2012.
  8. a b Viron presidentti on valmis puhumaan Suomen puolesta Natossa 11.5.2014.
  9. Putinin profeetta, nykyajan Rasputin? Iltalehti uutiset ulkomaat Sunnuntai 18.5.2014
  10. Putinin oma "Rasputin" puhuttaa Ruotsissa kauppalehti Lauantai 15.03.2014
  11. a b John B. Dunlop: Aleksandr Dugin’s Foundations of Geopolitics 2003. Viitattu 14.12.2014.
  12. Venäläinen fasismi II: Eurasianismi
  13. a b Tiilikainen s. 25
  14. Lehti: Venäläispankki lainaa 40 miljoonaa Ranskan äärioikeistolle 27.11.2014. YLE.
  15. a b c d e Hybridiosaamiskeskuksen perustamisasiakirja allekirjoitettiin – Johan Bäckman hämmensi soppaa seminaarillaan Yle Uutiset. Viitattu 11.4.2017.
  16. Helsingissä esiintyvä Aleksandr Dugin: Suomi kuuluu Venäjän imperiumiin Suomen Kuvalehti. 18.5.2014. Viitattu 12.12.2014.
  17. Tiilikainen s. 24
  18. a b c d e Andreas Umland: Pathological Tendencies in Russian "Neo-Eurasianism:" The Significance of the Rise of Aleksandr Dugin for the Interpretation of Public Life in Contemporary Russia (Osa kirjoituskokoelmaa: The Nature of "Neo-Eurasianism": Approaches to Aleksandr Dugin's Post Soviet Movement of Radical Anti-Americanism) Russian Politics and Law, vol. 47, no. 1 (2009), sivut 76-89.. 2009. M. E. Sharpe.

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Thomas Parland, The rejection in Russia of totalitarian socialism and liberal democracy : a study of the Russian new right, Finnish Society of Sciences and Letters, 1993 (väitöskirja)
  • Alpo Juntunen, Itään vai länteen - Venäjä vaihtoehdot, Gummerus 2003
  • Jukka Mallinen, Varastettua ilmaa, Savukeidas 2008