Turun rannikkorykmentti

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Turun Rannikkorykmentti
Toiminnassa 1939–1998
Valtio  Suomi
Puolustushaarat Maavoimat
Aselajit Rannikkotykistö
Koko rykmentti
Tukikohta Turku ja sen rannikkolinnakkeet
Värit punainen ja musta
Marssi Carl Collan: Suomalainen veljeslaulu
Vuosipäivät 10. syyskuuta

Turun Rannikkorykmentti (TurRR) oli Suomen rannikkotykistön Turun saariston ja Saaristomeren alueen joukko-osasto, joka muodostettiin 10. syyskuuta 1939 nimellä Turun Lohko. Sen tehtävänä oli puolueettomuusvartiointi ja sittemmin talvisodan rannikkolohkojärjestelmän yhteydessä aiemmasta rauhan ajan 1. Erillisestä rannikkotykistöpatteristosta. Turun rannikkorykmentti lakkautettiin 30. kesäkuuta 1998 ja liitettiin Turun rannikkopatteristona Saaristomeren meripuolustusalueeseen.[1][2]

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Venäjän keisarikunta ryhtyi Japanin-Venäjän sodan laivastotappioiden jälkeen vahvistamaan Suomenlahden rannikkotykistöään rakentamalla Pietari Suuren merilinnoituksen. Ensimmäisen maailmansodan sytyttyä myös läntisen Suomen rannikkotykistöä ryhdyttiin vahvistamaan Saksan maihinnousun varalta. Tämän linnoittamisohjelman tuloksena syntyivät mm. Örön, Utön ja Lypertön (Katanpään) linnakkeet, jotka Suomen itsenäistyttyä jäivät suomalaisten hallintaan. Ahvenanmaalle ensimmäisen maailmansodan aikana rakennetut yhdeksän patteria hävitettiin Ahvenanmaan demilitarisoinnin seurauksena.[3]

Suomen itsenäistymisen jälkeen rannikkotykistö organisoitiin 1918 yhdeksi rannikkotykistörykmentiksi, johon muodostettiin kolme rannikkotykistöpataljoonaa: I pataljoona Suomenlinnaan, II pataljoona Viipuriin ja III pataljoona Laatokalle. Vuotta myöhemmin nämä pataljoonat muutettiin itsenäisiksi rannikkotykistörykmenteiksi jolloin Öröstä, Utöstä ja Russaröstä muodostettiin rannikkotykistörykmentti 1:n V patteristo[2]. Vuonna 1921 läntisimmän Suomenlahden ja Turun alueet erotettiin RT 1:stä ja niistä muodostettiin Turun erillinen rannikkotykistöpatteristo, johon kuuluivat Örön, Russarön, Utön ja Lypertön patterit. Nimi muutettiin sittemmin 1. Erilliseksi rannikkotykistöpatteristoksi.[4]

Toinen maailmansota[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Turun Lohko muodostettiin jo ennen talvisodan alkua 10. syyskuuta 1939 puolueettomuusvartioinnin aloittamisen yhteydessä toisen maailmansodan alettua. Lohkon naapureiksi tulivat Hangon, Satakunnan ja Ahvenanmaan lohkot. Tästä katsotaan Turun rannikkorykmentin varsinaisen historian alkavan. Sodan uhan kasvaessa linnakkeiden rakennustöitä kiirehdittiin, mutta määrärahojen puutteen takia oli linnakkeiden hoito laiminlyöty 1920- ja 1930-luvuilla. Tykkitilanne saatiin tyydyttäväksi rannikkotykkien osalta, mutta ilmatorjuntatykeistä oli pulaa. Myös tulenjohto- ja viestikalustossa oli suuria puutteita.[1][5]

Turun Lohkon kokoonpano oli seuraava:[1]

152/45 C

Tykistötilanne Turun ja Satakunnan Lohkoilla 10.11.1939[1]

  • Turun Lohko
    • Örö
      • 2/305/52 O Avoasettelu, ilman panssari- ja selkäsuojaa, tykit naamioitu
      • 4/152/45 C Patteri hajautettu, suojausta tehostettu, naamiointi kesken
    • Utö
      • 4/152/45 C Tykit vierekkäin, selkäsuojat rakenteilla, naamiointi kesken
    • Bokulla
      • 3/152/35 Mk Tykit asennettu kallioille ilman suojaa, naamiointi kesken
    • Lökholm
      • 3/152/35 Mk Tykit asennettu kalliolle, rintasuojat rakenteilla, naamiointi kesken
    • Lypertö
      • 2/152/35 Mk Tykit vierekkäin, selkäsuojat puuttuvat
    • Pensar
  • Satakunnan Lohko
    • Reposaari
      • 2/120/41 AL Tykit avoasettelussa, rinta- ja selkäsuojat rakenteilla, ammuskellarit rakenteilla, naamiointi kesken
    • Rihtniemi
      • 4/87 K/95 Tuliasema kenttälinnoitettu

Talvisota[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Turun Lohkon ainoa varsinainen taistelu talvisodassa oli Utön taistelu 14. joulukuuta 1939, jolloin kaksi Neuvostoliiton Itämeren laivaston hävittäjää lähestyi Utön linnaketta ilmeisesti tiedustelemassa ja mahdollisesti myös miinoittamassa. Linnake ampui 31 laukausta saaden osuman toiseen hävittäjään, jossa havaittiin hieman myöhemmin voimakas räjähdys. Tämän jälkeen suomalaiset eivät enää havainneet alusta ja ilmoittivat upottaneensa sen.[5][6][7] Hävittäjät ampuivat 8–10 yhteislaukausta, jotka menivät ohi tappioita aiheuttamatta. Myöhemmät talvisodan vaiheet Turun lohkolla jäivät ilmavalvonnan tehtäviin ja lentokoneista laivaväylille pudotettujen miinojen raivaamisen avustamiseen. Lohkon henkilökunnasta lähetettiin joukkoja avuksi Viipurinlahden taisteluihin.[6]

Välirauha[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ahvenanmaa demilitarisoitiin jälleen talvisodan jälkeen ja sinne rakennetut linnoitteet hävitettiin. Osa Ahvenanmaan tykkikalustosta siirrettiin uusiin asemiin ja niille ryhdyttiin rakentamaan linnakkeita[8]:

Turun lohko lakkautettiin ja sen tilalle muodostettiin 1. syyskuuta 1940 Rannikkotykistörykmentti 5, johon liitettiin myös Satakunnan lohkon Kuuskajaskarin ja Reposaaren linnakkeet. Talvisodan puutteita pyrittiin paikkaamaan koulutuksella ja linnakkeiden parantamisella. Myös kalustopuutteita saatiin paikatuksi muun muassa viestikaluston osalta. Rykmentin nimi muutettiin 17. maaliskuuta 1941 Turun rannikkotykistörykmentiksi josta jatkosodan alla muodostettiin 5. Rannikkoprikaati sekä Ahvenanmaan puolustusta varten 7. Rannikkoprikaati.[8]

Jatkosota[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Välittömästi jatkosodan alkaessa siirtyi 7. Rannikkoprikaati Ahvenanmaan saaristoon. Sodan alun merkittävimmäksi tapahtumaksi tuli Bengtskärin taistelu 26.–27. heinäkuuta 1941, jolloin Örön patteri tuki Bengtskärin puolustajia ja Örön sekä Hiittisten alueen miehistä koottiin vastaiskujoukko. Muutoin Neuvostoliiton toiminta alueella rajoittui pääasiassa ilmatoimintaan. 5. Rannikkoprikaati siirrettiin 6. marraskuuta 1941 Itä-Karjalaan, jossa siitä muodostettiin Äänisen Rannikkoprikaatin runko. Tällöin Saaristomeren alueelle jäi 7. Rannikkoprikaati, josta tuli 1. maaliskuuta 1942 Saaristomeren Rannikkoprikaati. Prikaatiin kuului myös Hangon Ryhmään kuulunut Hiittisten lohko. Prikaatin kokoonpanoksi määrättiin 29. huhtikuuta RTR 7 Saaristomerellä, RTR 17 Ahvenanmaalla, Selkämeren Rannikkovartiosto sekä prikaatijoukot. Neuvostoliiton laivaston ollessa suljettuna Suomenlahden itäpäähän ei rykmenttien esikuntia perustettu ja vain tärkeimmät linnakkeet miehitettiin.[9]

Neuvostoliiton suurhyökkäyksen aikana myös Ahvenanmaalta ja Saaristomereltä siirrettiin yksiköitä itään. Vajeen täyttämiseksi vanhempia ikäluokkia kutsuttiin uudelleen palvelukseen. Suurhyökkäyksen pysäyttämisen jälkeen loppukesästä 1944 ryhdyttiin Ahvenanmaan puolustusta vahvistamaan mahdollisen saksalaisten maihinnousun varalta. Yhteenotoilta vältyttiin, mutta 19. syyskuuta 1944 kolme Suomen alueelta myöhästyneenä lähtenyttä alusta päästettiin Utön linnakkeen ohi Saksan laivaston raskaan risteilijän Prinz Eugenin partioidessa saattajineen lähimmillään kymmenen kilometrin päässä. Utön linnake oli taisteluhälytyksessä saksalaisosaston ohittaessa saaren, ja myös kolmen saksalaisen aluksen tykit oli vastaavasti miehitetty.[10]

Sotien jälkeinen aika[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sotien jälkeen Ahvenanmaalle rakennetut linnoitteet oli jälleen kerran hävitettävä. Saaristomeren rannikkoprikaatin nimi muutettiin 4. joulukuuta 1944 toisen kerran Turun rannikkotykistörykmentiksi. Ahvenanmaa irrotettiin demilitarisoinnin yhteydessä rykmentistä, mutta Hangon rannikkolinnakkeisto ja Pohjanlahden rannikkovartiosto liitettiin siihen, jolloin rykmentin toiminta-alue ulottui Porkkalasta Tornioon Ruotsin rajalle käsittäen 17 000 saarta 1 000 kilometrin levyisellä kaistalla. Turun rannikkotykistörykmentin esikunta oli Turussa, I Linnakkeistoon kuului esikunta Korppoossa sekä Utön ja Jungfruskärin miehitetyt linnakkeet ja Bokullan, Alskärin, Lökholman, Lypertön, Kuuskajaskarin sekä Reposaaren vartiolinnakkeet ynnä joitakin Ahvenanmaan linnakkeita, joita ei vielä oltu ehditty hävittää. II Linnakkeistoon kuuluivat esikunta Hangossa, miehitetyt Russarön ja Hästö-Busön linnakkeet sekä Bågaskärin, Ändön, Skälön, Jussarön ja Morgonlandetin vartiolinnakkeet. Örö ja Sommarö kuuluivat suoraan rykmentin alaisuuteen erillisinä linnakkeina.[11]

Osana rauhansopimuksen ehtoja Suomi määrättiin raivaamaan merimiinoja Suomenlahdelta 200 aluksen voimin. Tämä vaatimus tuotti suuria vaikeuksia sillä merivoimilla ja rajavartiolaitoksella ei yhteensäkään ollut kuin puolet vaaditusta alusmäärästä, joten vaadittuun määrän pääsemiseksi jouduttiin käyttämään pakko-otettuja hinaajia. Tarvittavan määrän saamiseksi monet hinaajista olivat halkokäyttöisiä satama- tai sisävesihinaajia, joiden avomerikelpoisuus oli kyseenalainen. Rannikkotykistö miehitti Raivaajalaivaston seitsemästä raivaajaosastosta neljä Turun Rannikkotykistörykmentin muodostaessa valtaosan V Raivaajaosaston miehistöstä.[12]

152/50 T Kuuskajaskarissa.

1950- ja 1960-luvut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Turun rannikkotykistörykmentin nimi muutettiin 1. joulukuuta 1952 Rannikkotykistörykmentti 2:ksi ja samalla II Linnakkeisto erotettiin erilliseksi joukko-osastoksi. Rykmentistä erotettiin myös Örön ja Sommarön linnakkeet ja uusi moottoroitu rannikkotykistöpatteri perustettiin Uudenkaupungin Janhuaan. Utön ja Kuuskajaskarin linnakkeet toimivat rykmentin koulutuslinnakkeina, joiden lisäksi koulutusta annettiin myös Turussa ja Janhualla. Nimi muuttui 1. tammikuuta 1957 kolmannen kerran Turun rannikkotykistörykmentiksi. Raskaat hajaryhmitetyt rannikkotykit säilyivät edelleen rannikkotykistön runkona, merkittävin muutos oli 152/45 C kaluston muuttaminen 152/50 T malliksi. Vuoteen 1970 mennessä Utön, Örön (liitettiin takaisin rykmenttiin 1969) ja Gyltön linnakkeet oli varustettu 152/50 T -kalustolla. Kevyiksi tykeiksi tuli 76 ItK/31 ja Örön 2/305/52 O patteri pidettiin edelleen käytössä. Ilma- ja lähitorjunta perustui pitkälti toista maailmansotaa edeltävään kalustoon. Tulenjohtomenetelmiä kuitenkin kehitettiin ja tutkien käyttö aloitettiin. Rykmentillä oli yhteysaluksena käytössä yhteysalus Pansio pienempien alusten ohella.[13]

1970-luvulta 1990-luvulle[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aseistuksen osalta rannikkotykistössä kevyeksi tykiksi tulivat tornikanuuna 100 TK ja raskaampi 130 TK otettiin vanhemman 152/50 T:n rinnalle. Meritorjuntaohjuspatteri muodostettiin itsenäiseksi perusyksiköksi Turun rannikkorykmentissä vuonna 1995[5] ja myös ilmatorjunta-aseistusta uusittiin. Viestiliikenteessä sanomalaiteverkkoon siirtyminen oli suurin muutos. Gyltö otettiin käyttöön alokaskoulutuslinnakkeena 1967 Utön ja Örön jäädessä aliupseeri- ja erikoiskurssikoulutukseen. Rykmentin nimi muuttui 1990 Turun rannikkorykmentiksi, jolla nimellä rykmentti jatkoi aina lopettamiseensa vuoteen 1998 asti.[14] Janhuassa (Psto/TurRtR) toiminta loppui 1989 lopussa.lähde? Koulutus Kuuskajaskarissa loppui 1997.[14] Rykmentin aluskalustoon saatiin yhteysalus Parainen 1980 ja miinalautta Pyhäranta 1992.[15]

Utön linnakkeen viimeiset päälliköt olivat:

  • majuri Vesa Ranki (s. 1953) 1995–1998
  • majuri Pasi Staff (1963–2019[16]) 1992–1995
  • majuri Matti Vainionpää 1990–1992
  • majuri Pertti Siivonen 1988–1990
  • yliluutnantti Seppo Salonen (s. 1958) 1986–1988
  • kapteeni/majuri (1985) (Kyösti) Juhani Lakio 1983–1985

Perinteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Turun Rannikkorykmentin ikä lasketaan Turun lohkon perustamisesta 10. syyskuuta 1939. Turun Rannikkotykistörykmentti sai oman lipun Puolustusvoimien lippujuhlapäivänä 1958, rykmentin kunniamarssi on Karl Collanin säveltämä Suomalainen veljeslaulu. Rykmentin perinnejoukko-osasto on Laatokan Rannikkotykistörykmentti 3, jonka perinteet määrättiin Turun Rannikkotykistörykmentille 1949.[17]

Turun Rannikkorykmentin nimet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Turun Lohko (TLo) – 10.9.1939–31.8.1940
  • Rannikkotykistörykmentti 5 (RT 5) – 1.9.1940–16.3.1941
  • Turun Rannikkotykistörykmentti (TRT) – 17.3.1941–15.6.1941
  • 5. Rannikkoprikaati (5.RPr) – 16.6.1941–6.11.1941
  • 7. Rannikkoprikaati (7.RPr) – 7.11.1941–28.2.1942
  • Saaristomeren Rannikkoprikaati (SaarRPr) – 1.3.1942–3.12.1944
  • Turun Rannikkotykistörykmentti (TRT) – 4.12.1944–30.11.1952
  • Rannikkotykistörykmentti 2 (RT 2) – 1.12.1952–31.12.1956 Huom. ennen toista maailmansotaa Rannikkotykistörykmentti 2 oli Viipurin rannikkotykistön nimi
  • Turun Rannikkotykistörykmentti (TurRtR) – 1.1.1957–31.12.1989
  • Turun Rannikkorykmentti (TurRR) – 1.1.1990–30.6.1998

[2][18]

Turun Rannikkorykmentin komentajat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

[2][19][20]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Veriö, Toivo & Simola, Olavi: Turun Rannikkorykmentti 1939–1994. Rannikkotykistön joukko-osastojen historiasarja. Rannikkotykistön Upseeriyhdistys r.y., 1995.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d Veriö & Simola 1995, s. 26–29.
  2. a b c d Turun Rannikkotykistörykmentin historiaa Turun Rannikkotykistörykmentin perinneyhdistys ry. Viitattu 15.11.2009.
  3. Veriö & Simola 1995, s. 16.
  4. Veriö & Simola 1995, s. 19–20.
  5. a b c Heinonen, Hannu: Tuulahdus Itämeren ääreltä Rannikon puolustaja -lehti 4/1995. Rannikkotykistön Upseeriyhdistys ry. Viitattu 15.11.2009. [arkistolinkki]
  6. a b Veriö & Simola 1995, s. 30–32.
  7. Utö, Nähtävyydet uto.fi. Viitattu 16.11.2009.
  8. a b Veriö & Simola 1995, s. 33–36.
  9. Veriö & Simola 1995, s. 37–41.
  10. Veriö & Simola 1995, s. 41–44.
  11. Veriö & Simola 1995, s. 45–47.
  12. Veriö & Simola 1995, s. 48–53.
  13. Veriö & Simola 1995, s. 54–60.
  14. a b Marttila, Erkki: Isänmaan ja puolustusvoimien eduksi Rannikon puolustaja -lehti 2/1998. Rannikkotykistön Upseeriyhdistys ry. Viitattu 17.11.2009. [vanhentunut linkki]
  15. Veriö & Simola 1995, s. 61–77.
  16. Estonian pelastustöitä johtanut Pasi Staff on kuollut moottoripyöräonnettomuudessa, Iltalehti 16.6.2019, Kuolinilmoitus Helsingin Sanomat 16.6.2019 s. C 12
  17. Veriö & Simola 1995, s. 122–137.
  18. Veriö & Simola 1995, s. 189.
  19. Veriö & Simola 1995, s. 190.
  20. Marttila, Erkki: TurRR:n komentaja vaihtui Rannikon puolustaja -lehti 2/1996. Rannikkotykistön Upseeriyhdistys ry. Viitattu 15.11.2009. [arkistolinkki]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]