Roderik
Roderik (k. 19. heinäkuuta 711, Guadalete) oli länsigoottien eli visigoottien kuningas 710–711. Roderik (espanjaksi ja portugaliksi Rodrigo) oli Witizan seuraaja ja häntä pidetään visigoottien viimeisenä kuninkaana. Hän hallitsi Toledon kaupungista nykyisestä Espanjasta käsin Pyreneiden niemimaata.
Roderikin tappioon päättynyt taistelu niemimaan valloittaneita arabeja vastaan on tehnyt hänestä tunnetun hahmon niin eurooppalaisessa kuin islamilaisessa historiankirjoituksessa ja kaunokirjallisuudessa aina keskiajalta lähtien. Aikoinaan häntä kutsuttiin romantisoidusti myös nimityksellä viimeinen gootti. Valtauksesta kerrotaan värikkäitä tarinoita, mutta ne ovat peräisin myöhäisistä arabialaisista tarinalähteistä. Aikalaistietojen perusteella Roderikista ei tiedetä juuri mitään. Hänen kuolinvuodekseen arvioidaan Vuoden 754 kronikan perusteella vuosi 712. [1]
Valtaannousu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Roderikin edeltäjä kuninkaana oli Witiza, jonka kuoltua hän otti vallan Toledossa itselleen voimakeinoin, näin estäen kilpailijoidensa, Vitizan perillisten, valtapyrkimykset. Vitizan hallintokauden loppu oli ilmeisestikin ollut visigoottien maassa sisällissodan aikaa. Witizan perijä, laillinen kuningas, olisi ollut hänen poikansa Akila (tai Agila), jota tukivat kaksi veljeä sekä heidän setänsä, piispa Oppas. Goottiaatelisto ja maassa yhä enemmän valtaa saaneet katoliset piispat kannattivat kuitenkin Baetican kreiviä Roderikia, ja Vitizan perijät joutuivat alakynteen, vaikka heillä olikin paljon tukijoita. Roderikista tuli kuningas, ja häntä vastaan nousi heti lukuisia kapinoita.
Kiista vallasta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Roderikin kilpailijat pakenivat Afrikan pohjoisrannikolle Septaan (Ceuta), tuolloin vielä Herkuleen pylväiksi kutsutun Gibraltarinsalmen etelärannalle. Sinne kerääntyivät karkotetut ja maasta paenneet länsigootit, ja samaten monet areiolaiset ja juutalaiset olivat paenneet sinne välttyäkseen katoliseksi kääntyneen länsigoottien valtakunnan piispojen pakkokäännytyksiltä. Pohjois-Afrikassa oli vastikään tapahtunut suuria muutoksia, sillä ympäröivän Maghrebin oli juuri valloittanut umaijadeja edustanut käskynhaltija Musa ibn Nusair, joka oli asettanut Tarik ibn Zijadin Tangerin varuskunnan johtoon salmen etelärannalle.
Septan eli Ceutan herrana oli tuohon aikaan kreivi Julius (uudemman tutkimuksen mukaan nimeltään itse asiassa Urbanus), jota arabit kutsuivat nimellä Ilyan. Hän oli nähtävästi länsigoottien valtakunnan vasalli ja itsekin gootti, joskin on esitetty hänen olleen myös bysanttilainen hallintomies tai ehkä berberi. Joka tapauksessa Julius oli palvellut hyvin edellistä kuningasta Vitizaa, ja oli tämän perillisten ystävä. Roderikin valtaannousu oli selvästi hänelle epämieluisaa, sillä Julius ja Tarik ibn Zijad paransivat keskinäisiä suhteitaan huomattavan nopeasti. Myöhempien vuosisatojen arabihistorioitsijat esittivät erilaisia teorioita siitä, miksi Roderik oli Juliukselle niin vastenmielinen, viitaten erinäisiin henkilökohtaisiin motiiveihin, mutta nämä lienevät ainakin liioittelua jolleivät täysin keksittyjä. Mitä ilmeisimmin kyse oli yksinkertaisesti valtapolitiikasta.
Tarinoiden mukaan Julius (siis Urbanus) pyrki saamaan itselleen valtaa Pyreneiden niemimaalla, minkä todenperäisyys on epävarmaa. Sen sijaan lienee varmaa, että Vitizan suku halusi goottien kruunun takaisin itselleen, ja että he olivat valmiita hyödyntämään tässä voimakkaan arabivaltakunnan apua. Vitizan perilliset pyysivät apua Musalta, joka suostui mielihyvin: hän oli juuri saanut rauhoitettua Pohjois-Afrikan, ja vastakäännytetyt paikalliset maurit odottivat innokkaasti pääsevänsä sotimaan uuden islamilaisen uskonsa puolesta. Juliuksen ja vitizalaisten läheiset suhteet Tarikiin olivat tässä hyödyksi, ja Musan määrättyä Tarikin johtamaan armeijan Espanjaan, kuljettivat berberisotureita Roderikia vastustaneiden goottien laivat.
Toisen arabialaisen tarinan tapahtumat etenivät niin, että Julius lähetti tyttärensä Floridan Toledon hoviin Roderikin luo kasvatettavaksi. Pian Florida väitti, että Roderik oli raiskannut hänet. Roderik torjui väitteen, mutta isä kääntyi Pohjois-Afrikan muslimien puoleen, joita yllytti hyökkäämään Roderikin kimppuun. Kerrotaan, että Roderikin palatsissa oli huone, jonne kukaan ei saanut astua, ei edes kuningas. Joka sinne menisi, vetäisi itsensä ja maansa päälle suuren onnettomuuden. Roderik kuitenkin meni huoneeseen. Hän näki siellä arabeja esittävän muotokuvan ja luki seinältä ennustuksen, että vielä samana päivänä arabit tekisivät lopun hänen valtakunnastaan. Juuri näin tapahtuikin, kun kreivi Juliuksen yllyttämät muslimit nousivat maihin Gibraltarissa. Perimätiedon kertoo islamilainen historioitsija Ibn Abd al-Hakam (k. 871) runsaat sata vuotta tapahtumien jälkeen.[2][3]
Muslimien hyökkäys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Keväällä 711 Roderik oli pohjoisessa kukistamassa kapinoita Pamplonan seudulla. Hän kävi sotaa paitsi vanhoja vihollisia frankkeja, niin myös Achilaa tukevia vuoristojen asukkaita ja näiden kapinaan nostattamia baskeja vastaan. Muuallakin maassa visigoottien valtaa kohtaan oli paljon tyytymättömyyttä, ja kiista vallasta heikensi maan muutenkin rakoilevaa yhtenäisyyttä entisestään. Roderikin kilpailijoiden tukema Tarik nousi maihin maan eteläkärjessä ehkä 7 000 berberin armeijoineen ja kykeni ottamaan haltuunsa eräitä Andalusian kaupunkeja kohtaamatta lähes lainkaan vastarintaa. Roderik joutui kiirehtimään etelään vastatakseen itse yllättävän nopeasti edenneen vihollisarmeijan hyökkäykseen.
Roderik marssi joukkoineen etelään aina nykyiseen Andalusiaan saakka suojellakseen pääkaupunkiaan Toledoa. Varmistaakseen voiton berbereistä hän kokosi varsin suuren armeijan, jonka miesvahvuudesta on olemassa paljon erilaisia tietoja, sillä joillakin arabikronikoitsijoilla on ollut tapana selvästi yliarvioida Tarikia vastaan marssineen sotajoukon vahvuus. Niinpä kirjallisuudessa esiintyy väitteitä Roderikin kokoamasta 40 000 tai jopa 100 000 miehen armeijasta, mutta oikeampi luku lienee ollut 25 000 luokkaa. Samaan aikaan Tarik sai Afrikasta noin 5 000 berberin lisäjoukot. Vaikka Roderikilla tämänkin mukaan olisi siis ollut kaksinkertainen ylivoima, on muistettava, että Tarikilla oli lisäksi tukenaan kapinallisia länsigoottien alamaisia ja Akilan seuraajia, osa näistä ehkä näennäisesti Roderikin joukoissa.
Sotajoukot kohtasivat toisensa aivan niemimaan eteläpäässä, nykyisen Cádizin maakunnan pohjoisosassa, jossa 19. heinäkuuta 711 käytiin suuri taistelu. Eurooppalaiselta nimeltään se oli Guadaleten taistelu Rio Guadaleten mukaan, joskin tätä nimeä väitetään usein väärinkäsitykseksi ja puhutaan myös Rio Barbatesta. Taistelu oli muslimien ratkaiseva voitto. Vaikka Tarikin sotilastaidoilla oli osansa ylivoimaisessa voitossa, ratkesi se silti tarinan mukaan petoksen turvin, kun kenties tuhannet Vitizan perillisten seuraajat kääntyivät Roderikia vastaan; tosin uudempi tutkimus katsoo, ettei tällaista petollisuutta voida näyttää tapahtuneen. Guadaleten taistelu voidaan tosiasiallisesti katsoa visigoottien valtakunnan lopuksi, sillä tämän jälkeen mikään ei estänyt Tarikia marssimasta Toledoon. Loppu se oli sikälikin, että nähtyään vastarinnan romahtaneen täysin, ryhtyi Tarik vastoin lupauksia ja Musan nimenomaista käskyä valtaamaan niemimaata muslimeille, eikä – kuten ehkä oli sovittu – tukemaan Vitizan jälkeläisten valtapyrkimyksiä.
Roderikin loppu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Roderikin kohtalosta ei historioitsijoilla ole täyttä varmuutta. Erittäin todennäköisesti hän kohtasi loppunsa Guadaleten taistelussa, näin ainakin useimpien lähteiden mukaan. Ei ole varmaa, kaatuiko visigoottien viimeinen kuningas itse taistelussa vai hukkuiko hän kenties jokeen, mahdollisesti yrittäessään perääntyä tai paeta, mutta joka tapauksessa nimenomaan kuninkaan menettäminen näyttää olleen goottiarmeijalle viimeinen isku, jonka jälkeen sen puolustus romahti. Myös Roderikin tärkeimmät seuraajat ja suurin osa hänen hovistaan kaatuivat ilmeisesti taistelussa, minkä vuoksi ei ollut ketään perimässä valtaa.
Vaihtoehtoisiakin teorioita on esitetty. Niiden mukaan Roderik olisi tappion jälkeen päässyt pakoon länteen, kuten goottiarmeijan rippeiden tiedetään tehneen. Ensimmäinen etappi olisi ollut Sevilla, joka pysyi länsigoottien kaupunkina vielä vuoden ajan. Roderik olisi kuitenkin näiden kronikoitsijoiden mukaan siirtynyt pian vuorille, ehkä nykyisen Portugalin alueelle, ja sieltä käsin taistellut valloittajaa vastaan kunnes olisi kaatunut taistelussa 713. Kovin todennäköisenä tätä tai muutakaan Roderikin myöhemmistä vaiheista kertovaa tarinaa ei voida pitää.
Valtakunnan viimeiset vaiheet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Länsigoottien valtakunnan perikato oli nopea. Päästyään Toledoon Tarik mahdollisesti kruunasi Achilan goottien seuraavaksi kuninkaaksi (espanjankielinen nimi Agila II), joskaan tästä ei ole varmuutta, ja vaikka Agila olisikin saanut vallan Toledossa, oli se vain nimellistä, joten useimmat historioitsijat pitävätkin Roderikia viimeisenä kuninkaana. Tarikin valloituksista ja tottelemattomuudesta närkästynyt Musa nousi myös maihin 712 mukanaan 18 000 arabia ja aikeenaan rangaista tottelematonta alaistaan, mutta pian hänkin innostui levittämään muslimivaltaa Espanjaan. Kahdessa vuodessa sotapäälliköt olivat alistaneet lähes koko niemimaan.
Koko islamilaista maailmaa hallinnut kalifi ei puolestaan hyväksynyt ilman hänen käskyään tehtyä valloitusretkeä, vaan kutsui Musan ja Tarikin 714 Damaskokseen ja alensi heidät. Muutamien lähteiden mukaan heidän tilalleen Toledoon tulleet muslimipäälliköt olisivat syrjäyttäneet Agilan ja nostaneet hänen tilalleen vielä yhden kuninkaan, Ardon, jolla ei ollut enää juuri minkäänlaista valtaa. Näiden varsin epäluotettavien tietojen mukaan Ardon kausi olisi päättynyt 718 tehden hänestä viimeisen nimellisen länsigoottien hallitsijan. Vuotta 718 pidetään myös muslimivalloituksen päättymisvuotena, jolloin heidän valtansa niemimaalla oli suurimmillaan.
Länsigoottien valtakunnalla oli silti yksi oikeakin seuraaja. Roderikin rinnalla Guadaletessa taistelleista aatelisista eräs, nimittäin Pelayo, selvisi taistelusta ja palasi kotiseudulleen pohjoisrannikon Asturiaan. Hän alkoi kapinoida arabivalloittajia vastaan ja perusti uuden kristityn valtakunnan, Asturian kuningaskunnan, noin vuonna 718. Hän saavutti myös ensimmäisen voiton taistelussa muslimeja vastaan, luultavasti 722, ja jatkoi siitä pitäen sotaa menestyksekkäästi. Reconquista katsotaan alkaneeksi Pelayon perustaessa Asturian kuningaskunnan.
Nimen käyttö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Roderikin nimestä käytetään kirjallisuudessa erilaisia kirjoitusasuja, kuten Roderich, Roderick ja Roderic ja Rodéric. Espanjan ja portugalin kielissä muoto on Rodrigo, josta on myöhemmin tullut varsin suosittu etunimi. Etymologisesti Roderik on skandinaavinen nimi, samaa kantaa kuin Rurik.