Guadaleten taistelu

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Guadaleten taistelu
Osa Islamin laajenemista
The battle of Guadelete.jpg
Päivämäärä:

19. heinäkuuta 711

Paikka:

Arcos de la Fronteran lähellä Andalusiassa

Lopputulos:

Maurien ratkaiseva voitto

Osapuolet

Länsigootit

Maurit (umaijadit; arabeja ja berberejä)

Komentajat

Roderik

Tarik ibn Zijad

Vahvuudet

15 000–25 000 tai 100 000 (muslimilähteet)

12 000

Tappiot

tuntematon

tuntematon

Guadaleten taistelu käytiin myöhäisen arabilähteen (al-Hakam) mukaan 28. päivä ramadan-kuussa vuonna 89 (eli 711 jaa) nykyisen Espanjan eteläosassa islamilaisten maurien ja kristittyjen visigoottien välillä. Taistelu päättyi visigoottien tappioon ja oli samalla alku Pyreneiden niemimaata hallinneen valtakunnan nopealle tuholle.

Ainoa Espanjan arabivalloitusta käsittelevä aikalaislähde, Vuoden 754 kronikka, ei mainitse taistelua. Se kertoo kuitenkin, että Roderik lähetti vuonna 712 armeijan Tarikia vastaan, joka oli jo pitkään ryöstellyt monia kaupnkeja Espanjassa. Roderikin riitainen armeija lyötiin nimeltä mainitsemattomassa paikassa, ja kuningas itse sai surmansa. Kronikan mukaan maihin nousi siten toinen armeija Musan johdolla Cadizissa, ja tämä armeija tunkeutui Espanjan sisämaahan.[1]

Yksityiskohtaista perimätietoa tapahtumista kertoo muun muassa islamilainen historioitsija Ibn Abd al-Hakam (k. 871) yli sata vuotta itse tapahtumien jälkeen.[2][3] Kertomuksen mukaan umaijadien sotapäällikkö Tarik ibn Zijad aloitti Espanjan valtauksen Pohjois-Afrikan emiiri Musan määräyksestä. Espanjaa hallinneet visigootit olivat sekaannuksen tilassa, ja Ceutan visigoottikreivi Julian lupasi avustaa muslimeja Espanjan valloituksessa. Julian oli lähettänyt tyttärensä Floridan Toledon hoviin Roderikin luo kasvatettavaksi. Pian Florida väitti, että Roderik oli raiskannut hänet. Roderik torjui väitteen, mutta isä kääntyi Pohjois-Afrikan muslimien puoleen, joita yllytti hyökkäämään Roderikin kimppuun. Roderikin palatsissa oli huone, jonne kukaan ei saanut astua, ei edes kuningas. Joka sinne menisi, vetäisi itsensä ja maansa päälle suuren onnettomuuden. Roderik kuitenkin meni huoneeseen, näki siellä arabeja esittävän muotokuvan ja luki ennustuksen, että vielä samana päivänä arabit tekisivät lopun hänen valtakunnastaan. Juuri näin tapahtuikin, kun kreivi Julianin yllyttämät muslimit nousivat maihin Gibraltarissa.

Taistelun kulku[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Guadaleten taistelua käsittelevät lähteet ovat valitettavasti epäluotettavia, sillä tiedot on pantu kirjalliseen muotoon vasta vuosikymmeniä tapahtuneen jälkeen ja nämäkin ovat vuosisatojen saatossa vääristyneet. Edes taistelun tarkka paikka ei siis enää ole tiedossa. Yleisimmin käytetty nimi tulee Guadalete-joesta, Rio Guadalete, mutta usein käytetään puhutaan myös Barbate-joesta, Rio Barbate, kumpikin nimi saattaa olla oikein. Varmaksi tiedetään vain päivämäärä: taistelu on täytynyt käydä 19. heinäkuuta 711, oletettavasti näiden kahden edellä mainitun joen välimaastossa, mutta ei kuitenkaan Jerez de la Fronteran luona, kuten usein mainitaan, vaan pikemminkin Arcos de la Fronteran paikkeilla. Eriävät paikkamääritykset voivat johtua siitä, että maurit olivat pystyttäneet leirinsä Barbaten ja gootit Guadaleten rantaan; näin turvattiin joukkojen vesihuolto. Vanha roomalainen tie johti sinne pohjoisesta, ja maurien komentaja Tarik ibn Zijad toi joukkonsa tätä reittiä myöten etelästä Tarifan ja Gibraltarin seuduilta.

Roderikin tappion perusta oli luotu jo aiemmin ja se on nähtävissä kamppailussa länsigoottien kruunusta, johon eivät sekaantuneet enää vain aateliset vaan myös sotapäälliköt. Pelkästään tästä syystä olisi ymmärrettävää, että Roderikin kilpailijat olisivat pyytäneet maureilta apua häntä vastaan, tarina jota monet historiateokset pitävät faktana. Mutta vaikka tätä tietoa usein kerrotaankin totena, ei se ole todistettavissa suuntaan jos toiseenkaan. Maurit saattoivat tulla auttamaan edellisen kuninkaan perillisiä, mutta yhtä hyvin heidän hyökkäyksensä saattoi olla oma-aloitteinen.

Joka tapauksessa maurien sotavoimat, pääasiassa berbereitä nykyisestä Marokosta, Tarik ibn Zijadin johdolla käyttivät hyväkseen länsigoottien kuningaskunnan sisällissotamaista tilannetta ja purjehtivat Gibraltarinsalmen ylitse (taustaa maurien valloitusretkelle, Islamin laajeneminen). Samaan aikaan kuningas Roderik oli baskien kapinoinnin vuoksi pohjoisessa. Hän kiiruhti etelään ja niin kohtasivat kesällä 711 kuninkaansa johtamat gootit Tarikin johtaman ja Pohjois-Afrikan kuvernööri Musa ibn Nusairin ylipäällikkyyden alaisen muslimiarmeijan. Muslimiarmeija oli tässä vaiheessa vahvuudeltaan 12 000 miestä; Roderikin armeijan koosta ei ole varmuutta, mutta todennäköisesti sen on pitänyt olla lähes kaksinkertainen.

Roderikin rinnalla komensivat goottiarmeijaa nähtävästi myös Vitizan molemmat veljet; siis sittenkin sekä Roderikin kannattajat että tämän poliittiset vastustajat kävivät yhdessä taisteluun hyökkääjää vastaan ja myös kaatuivat samassa taistelussa. Lähteissä olevat kertomukset Vitizan seuraajakunnan petoksesta taistelun aikana juontavat juurensa vasta myöhempään perimätietoon. Sen sijaan väitetään, että goottiarmeija oli hyökkääjää taktisesti paljon heikompi ja ilmeisesti oma väki painosti kuninkaan aloittamaan taistelun liian aikaisin ja epäsuotuisissa olosuhteissa. Taistelun tarkempaa kulkua ei tunneta, vain että kuningas Roderik taistelun tuoksinassa lopulta kaatui (tai mahdollisesti katosi), ja samalla länsigoottien järjestäytynyt vastarinta murtui.

Vaikutukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vaikka itse taistelusta tiedetään vain vähän, oli sillä kauaskantoiset seuraukset. Mahdollisen sisällissodan jo heikentämä länsigoottien valtakunta romahti lyhyen ajan kuluessa, ja maahan hyökkäävät arabit saattoivat nopeasti valloittaa lähes koko Pyreneiden niemimaan sekä tunkeutua edelleen aina Ranskan eteläosiin. Pohjoisessa ryöstelevät arabijoukot pysäytti Kaarle Martel lähellä Poitiersia Toursin taistelussa 732. Ainoastaan Pyreneiden niemimaan vuoristoisessa pohjoisosassa arabivalloitusta kyettiin vastustamaan; siellä myös goottilaiset perinteet säilyivät vielä pitkään. Näiltä alueilta käsin alkoi Reconquista, takaisinvaltaus, joka muodolisesti päättyi vasta Granadan sulttaani Mohammad XII:n antautumiseen 1492.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Roger Collins: The Arab Conquest of Spain, 710–797, s. 28–30. Blackwell, 1994/1998.
  2. Collins, 1989, 31–32
  3. Norbert G. Pressburg: Goodbye Mohammed, s. 179–180. BoD, 2009. (saksaksi)