Vilja

Vehnä

Viljat ovat eräitä heinäkasveja (Poacea eli Gramineae), joita kasvatetaan eli viljellään niiden ravinnoksi kelpaavien siementen eli jyvien vuoksi. Kasviopillisesti viljat ovat kuivia, yksisiemenisiä pähkylähedelmiä.

Vilja on maailman tärkein ravintovara, sillä sitä kasvatetaan maapallolla enemmän kuin mitään muita ravintokasviryhmiä. Se myös antaa ihmisille enemmän ravintoa kuin mikään muu ravintoaineryhmä. Eräissä kehitysmaissa köyhät ihmiset syövät lähes pelkästään viljaa. Kehittyneissä maissa viljan osuus ihmisten ravinnosta on pienempi mutta silti merkittävä.

Vaikka eri viljalajeissa on eroja, niiden viljely on periaatteessa varsin samankaltaista. Kaikki ovat yksivuotisia heinäkasveja: yhdellä kylvämisellä saadaan yksi sato. Kylmien alueiden viljaa on usein kahta tyyppiä: syys- ja kevätviljaa.

Viljan ravintosisällöstä suurin osa on hiilihydraattia, mutta niissä on myös merkittävä määrä proteiinia, vaikka sen aminohappokoostumus ei olekaan ihmisen ravitsemuksen kannalta optimaalinen. Kokojyvävilja on hyvä kuidun, eräiden hyödyllisten rasvahappojen, vitamiinien ja muiden hivenaineiden lähde.

Viljoista vehnän viljelyn historia ulottuu pisimmälle; sen viljelyn katsotaan alkaneen jo 10 000 vuotta sitten.

Vilja ravintona

Vilja on ihmiskunnan ravitsemuksen välttämätön kulmakivi. 12 tällä hetkellä maailmassa viljeltävistä kasvilajeista 5 on viljoja: vehnä, maissi, riisi, ohra ja durra. Nämä viisi viljalajia tuottavat yli puolet ihmiskunnan käytössä olevista ravintoenergiasta. Ylivoimaisesti tärkeimmät ihmiskunnan ravintokasvit ovat vehnä, maissi ja riisi, joiden osuus on jo lähes puolet maailman ravintoenergiasta.

Viljat voidaan jaotella kahteen ryhmään sen mukaan, mikä on niiden pääasiallinen käyttökohde. Osa viljoista käytetään suoraan ihmisravinnoksi, pääasiassa leipäviljaksi, osa puolestaan käytetään pääasiallisesti eläinten ruokintaan eli rehuviljaksi. Leipäviljoja ovat muun muassa vehnä ja ruis, kun taas maissia, ohraa ja kauraa käytetään enemmän rehuviljoina.

Maailmaa vuodesta 2008 lähtien ravistellut ruokakriisi on aiheutunut kasvi- ja erityisesti viljaperäisen ravinnon korvautumisella eläinperäisellä ravinnolla. Mikäli koko maailman viljasato käytettäisiin vain ihmisten ruokkimiseen, viljasato riittäisi koko ihmiskunnan ruokkimiseen mainiosti. Yli puolet maailman viljasadosta käytetään kuitenkin eläinten rehuksi. Tällöin sen hyötysuhde ihmisravintona putoaa kymmenesosaan verrattuna siihen, että ihminen käyttäisi viljan ravinnokseen sellaisenaan.

Suomalaiset viljakasvit

Suomessa viljellään pääasiassa neljää viljalajia, jotka ovat pinta-alan mukaisessa yleisyysjärjestyksessä ohra (30 % viljelyalasta), kaura (20 %), vehnä (6 %) ja ruis (1 %). Näiden viljelyalat, keskisadot hehtaarilta ja kokonaissadot olivat vuonna 2005 seuraavat:

vehnä 215 000 hehtaaria, 3 730 kg/ha, yhteensä 801 miljoonaa kg.

ohra 594 000 hehtaaria, 3 540 kg/ha, yhteensä 2 103 miljoonaa kg.

kaura 345 000 hehtaaria, 3 110 kg/ha, yhteensä 1 073 miljoonaa kg.

ruis 14 000 hehtaaria, 2 290 kg/ha, yhteensä 32 miljoonaa kg.</nowiki>

Vaikka ruis kuuluukin oleellisena osana suomalaiseen ruokavalioon, sen viljelyhalukkuutta heikentää huomattavasti isot riskit sen viljelyssä. Ruis on kylvettävä aikaisin (elo-syyskuun vaihteessa), joten sen esikasvi on puitava aikaisin. Vuoden 2008 tapaisina märkinä kesinä rukiin kylvö saattaa aiheuttaa peltomaan tiivistymistä, mikä vaikuttaa epäsuotuisasti sekä maan kasvukuntoon että odotettavissa oleviin satoihin. Lisäksi sen talvehtiminen riippuu talven sääoloista.

Suomalaisista viljalajeista vehnä ja ruis lasketaan leipäviljoiksi ja kaura ja ohra rehuviljoiksi niiden pääasiallisen käyttökohteen mukaan. Ihmisravinnoksi käytetään Suomessa rukiista 80 prosenttia, vehnästä 39 prosenttia, kaurasta 6 prosenttia ja ohrasta alle 1 prosentti. Tässä yhteydessä viljan käyttöä maltaaksi ei ole laskettu ihmisravinnoksi.

Rehuksi suomalaisviljoista käytetään kaurasta 76 prosenttia, ohrasta 62 prosenttia, vehnästä 44 prosenttia ja rukiista 0,2 prosenttia. Rukiin täysin olemattomaan rehukäyttöön on syynä sen heikko soveltuvuus eläinten ravinnoksi.

Myös maissia viljellään Suomessa, mutta sen osuus peltoalasta on äärimmäisen pieni. Maissin osuuden tosin ennustetaan ilmastonmuutoksen myötä kasvavan. Vaikka ilmasto-olosuhteet tulevaisuudessa suosisivatkin Suomea maissinviljelyalueena, esteenä viljelylle on sen heikko sopeutuminen päivän pituuteen. Maissi vaatii vuorokaudessa enemmän pimeitä tunteja kuin Suomessa on kasvukauden aikana.

Maissi korjataan Suomessa yleisimmin rehuksi. Tällöin maissista korjataan koko maanpäällinen kasvusto.

Viljalajeja

Viljalajeja, suunnilleen vuosituotannon järjestyksessä:

• vehnä (Triticum sp.), lauhkean ilmaston päävilja
• riisi (Oryza sativa), trooppisen ilmaston päävilja
• maissi (Zea mays), Pohjois- ja Etelä-Amerikan sekä Afrikan käytetyin vilja; paljon myös karjan rehuna
• ohra (Hordeum vulgare), myös mallasohrana käytetty
• durra (Sorghum vulgare), Afrikassa
• ruis (Secale cereale), kylmässä ilmastossa
• kaura (Avena sativa), viileässä viljastossa ja paljon myös karjan rehuna
• tefheinä (Eragrostis tef), yleinen Etiopiassa, mutta viljellään harvoin muualla
• intiaaniriisi (Zizania aquatica)
• spelttivehnä (Triticum spelta), vehnän läheinen sukulainen
• durumvehnä, vehnän läheinen sukulainen, jota viljellään etupäässä Välimeren maissa ja käytetään varsinkin pastojen valmistukseen
• hirssi (Panicum miliaceum)
• italianpantaheinä (Setaria italica)
• helmihirssi eli neekerinhirssi (Pennisetum glaucum)
• sulkahirssi (Pennisetum sp.), Afrikassa ja Aasiassa

Toisinaan luetaan viljoihin kuuluviksi myös muutamia muihin heimoihin kuuluvia viljelyskasveja kuten tattari, kvinoa ja amarantti. Ne eivät kuitenkaan täytä viljan määritelmää, joten ne ovat ns. pseudo- eli valeviljoja. Usein puhutaan myös palkoviljoista, mutta nekään eivät täytä viljan määritelmää. Nimessä esiintyvä vilja viitanneekin enemmän niiden luonteeseen viljelykasveina.

Vilja vientituotteena

Viljan kokonaissato Suomessa on noin 3,5 - 4 miljardia kiloa, josta normaalivuonna viedään maailmalle 400 – 600 miljoonaa kiloa. Suurin osa viennistä on kauraa, jota viedään muun muassa Yhdysvaltoihin hevosten rehuksi. Saudi-Arabiaan, Syyriaan ja Pohjois-Afrikkaan viedään ohraa rehukäyttöön.

Lääkärit valkeista vehnäjauhoista vuonna 1952

Valkeista vehnäjauhoista varoitettiin sanomalehdessä jo syyskuussa 1952. Allekirjoittajina olivat Lääkäriseura Duodecim, Suomen Lääkäriseura ja Societas biochemica, biophysica et microbiologica Fenniae (pj. Artturi Ilmari Virtanen). ”Tämän turmiollisen kehityksen vastustamiseksi allekirjoittaneet seurat kääntyvät suuren yleisön puoleen kehottaen sitä oman etunsa takia mahdollisimman suuressa määrin luopumaan valkoisen ruokaleivän käytöstä ja korvaamaan sen ruisleivällä tai jyvän pintakerroksetkin sisältävällä tummalla vehnäleivällä. Siten saadaan ihmisten käyttöön kaikki jyvien sisältämät tärkeät ravintoaineet, kuten menneinä aikoinakin on tapahtunut, eikä tarvita jauhojen keinotekoista vitaminointia, johon toimenpiteeseen eräissä maissa jo on ryhdytty.” Leipomoteollisuudelta pyydettiin kokojyväjauhoja ja kaupalta niiden lisäksi mainiosti puuron valmistukseen sopivia käsittelemättömiä vehnän jyviä.

Hivenainesisältö

Hivenaine- ja B-vitamiinihäviöt ovat suurimmat valkoisessa vehnäjauhossa (taulukko).

Jauhojen hivenainepitoisuus täysjyvään verrattuna (rikastamaton jauho):

Hivenaine	Kalium	Rauta	Magnesium	Kalsium	Sinkki	Kupari
Karkea vehnäjauho	33 %	10 %	10 %	42 %	12 %	19 %
Ruisjauho	87 %	100 %	81 %	92 %	84 %	94 %
Ohrajauho	80 %	78 %	70 %	69 %	64 %	58 %
Ohrasuurimo	37 %	29 %	28 %	43 %	35 %	30 %
Kaurahiutale	100 %	81 %	96 %	87 %	100 %	100 %
Valkoinen riisi	28 %	69 %	40 %	98 %	64 %	95 %