Ero sivun ”Eero Koivistoinen” versioiden välillä
[arvioimaton versio] | [arvioimaton versio] |
Ei muokkausyhteenvetoa |
p Käyttäjän Sanpedro10 (keskustelu) muokkaus 5744492 kumottiin, turha luokka |
||
Rivi 70: | Rivi 70: | ||
{{DEFAULTSORT:Koivistoinen, Eero}} |
{{DEFAULTSORT:Koivistoinen, Eero}} |
||
[[Luokka:1946 syntyneet]] |
|||
[[Luokka:Suomalaiset saksofonistit]] |
[[Luokka:Suomalaiset saksofonistit]] |
||
[[Luokka:Suomalaiset jazzmuusikot]] |
[[Luokka:Suomalaiset jazzmuusikot]] |
Versio 1. marraskuuta 2008 kello 02.11
Eero Uolevi Koivistoinen (s. 13. tammikuuta 1946, Helsinki)[1] on suomalainen jazzmuusikko ja säveltäjä. Hänen instrumenttinsa on saksofoni. Häntä pidetään yhtenä suomalaisen jazzin suurimmista nimistä.[2][3]
Henkilöhistoria ja musiikki
Koivistoisen ensimmäinen soitin noin 11-vuotiaana oli viulu, jolla hän soitti barokki- ja kamarimusiikkia.[2] 16-vuotiaana hän vaihtoi alttosaksofoniin,[4] koska hän oli tykästynyt jazzmusiikkiin, jota hänen veljensä oli tuonut meriltä, ja viululla sitä oli hankala soittaa.[2] Myöhemmin hän vaihtoi alttosaksofonista tenori- ja sopraanosaksofoneihin.[4] 1960-luvun puolivälissä Koivistoinen aloitti opiskelut Sibelius-Akatemiassa:[3] Siellä hänelle saksofonin soittoa opetti Eero Linnala ja säveltämistä Aulis Sallinen.[4]
Koivistoisen ensimmäinen yhtye oli kokeilevaa avantgarde- ja fuusiojazzia soittava trio, jossa rumpalina toimi Edward Vesala ja basistina Pekka Sarmanto.[4] Vuonna 1967 Koivistoinen liittyi Blues Sectioniin, jota on pidetty Suomen ensimmäisenä proge-yhtyeenä. Yhtyeen levy Blues Section oli Koivistoisen ensimmäinen. Yhtye kuitenkin hajosi jo kesällä 1968, kun Koivistoinen jätti sen.[5] Hän siirtyi The Boysiin, jossa soitti noin vuoden.[6]
Vuonna 1967 vastaperustettu Suomen Jazzliitto myönsi ensimmäisen Yrjö-palkinnon Koivistoiselle.[4] Vuonna 1968 ilmestyi hänen ensimmäinen sooloalbuminsa Valtakunta. Levyn kappaleiden sanat ovat suomalaisten runoilijoiden runoja, ja laulajina toimivat Eero Raittinen, Seija Simola, Vesa-Matti Loiri sekä Koivistoinen itse. LP:n julkaisi Otava. Levystä on julkaistu vuonna 1995 myös CD-versio, jolle oli lisätty kappaleita Maarit Hurmerinnalta, Sakari Kuosmaselta ja Pepe Ahlqvistilta.[7] Seuraavana vuonna Koivistoisen kvartetti voitti yhtyekilpailun Montreaux'n jazz-festivaaleilla Sveitsissä. Voittoa on pidetty ensimmäisenä suomalaiselle jazzille osoitettuna kansainvälisenä tunnustuksena, ja sen ansiosta yhtye pääsi esiintymään Newportin jazz-festivaaleille Yhdysvaltoihin.[4]
1970-luvun alussa Koivistoinen muutti Yhdysvaltoihin opiskelemaan Berklee College of Musiciin, Bostoniin. Siellä hän opiskeli kolme lukukautta opettajinaan muun muassa Joe Viola ja Herb Pomeroy.[4] 1970-luvulta lähtien Koivistoinen on myös opettanut Sibelius-Akatemiassa ja Helsingin Pop & Jazz Konservatoriossa.[3] Vuonna 1975 Koivistoinen oli mukana perustamassa Uuden Musiikin Orkesteria[4] ja soitti yhtyeen riveissä aina vuoteen 1990. Myöhemmin vuosina 1996–1998 hän toimi yhtyeen taiteellisena johtajana. Kaudellaan hän muun muassa tuotti UMOn ensimmäisen albumin ulkomaiselle levy-yhtiölle sekä toimi kapellimestarina ja sovittajana kriitikoiden kiittämällä levyllä Electrifying Miles.[4]
Vuonna 1973 Eero Koivistoinen Music Society julkaisi fuusiojazz-albumin Wahoo! On väitetty, että LP:itä olisi alun perin painettu vain 600 kappaletta, ja että niistä saisi nykyään maksaa yli 500 dollaria.[8] Tämä kulttilevyksi mainittu albumi, kuten monet muutkin Koivistoisen levyt, on kuitenkin julkaistu vuosituhannen vaihteessa uudelleen CD-muodossa.[9]
Vuonna 1981 Koivistoinen voitti Euroopan yleisradiounionin sovituspalkinnon Nording-kilpailussa Jerseyssä teoksellaan "Ultima Thule",[4] ja vuonna 1983 hänen 1980-luvun alussa perustamansa levy-yhtiö Pro Records julkaisi samannimisen albumin.[10] Vuonna 1987 hän voitti Luovan Säveltaiteen Edistämissäätiön sävellyskilpailun big bandille teoksellaan "Kukonpesä".[4]
Koivistoisen 1990-luvun projekteihin kuuluvat muun muassa Trio X, jossa Koivistoisen lisäksi soittivat pianisti Seppo Kantonen ja vibrafonisti Severi Pyysalo,[3] sekä kvintetti Zone.[4]
Vuosituhannen vaihteessa Koivistoinen kiinnostui etnisestä musiikista: toisaalta vuonna 1998 hän julkaisi senegalilaisten muusikoiden kanssa albumin Eero Koivistoinen and Senegalese Drums,[4] ja toisaalta vuonna 2002 albumin Utu, joka koostui hänen jazzkvartetille sovittamistaan suomalaisista kansanlauluista[11] sekä vuonna 2003 Johanna Iivanaisen kanssa albumin Suomalainen, jolla Iivanainen lauloi Koivistoisen sovittamaa suomalaista populaarimusiikkia sekä tämän omia sävellyksiä.[12] Vuonna 2007 Iivanainen ja Koivistoisen yhtye ilmoittivat julkaisevansa toisen yhteisen albumin Lennosta kii! Myös tällä albumilla yhdistellään suomalaista populaarimusiikkiin Koivistoisen jazzsävellyksiin.[13]
Koivistoinen on kuitenkin jatkanut myös fuusion parissa vuonna 2001 julkaistulla albumillaan Helium[14] sekä uudistuneen Eero Koivistoinen Music Societyn albumilla X-Ray vuodelta 2006.[9] Vuonna 2005 hän myös sävelsi kappaleita The Five Corners Quintetille ja soitti yhtyeen esikoislevyllä Chasin' the Jazz Gone By,[15] joka ylsi parhaimmillaan suomen albumilistan sijalle 21.[16]
Koivistoinen on jazzin lisäksi säveltänyt muun muassa Helsingin kaupunginteatterille baletin "Äiti Maa" vuonna 1979, tehnyt Yleisradiolle radiokoosteen "Suomi – maailman majakka" vuonna 1996,[2] Charles Baudelairen runoelman innoittamana sarjan "Pahan kukkia", sekä Radion sinfoniaorkesterille sarjan "Round about Monk".[4]
Diskografia
- Valtakunta (1969, Otava) (CD:1995)
- Odysseus (1969, Otava) (CD: 2006, LP: 2007, Sähkö Recordings)
- For Children (1970, Otava) (CD: 2006, LP: 2007, Sähkö Recordings)
- Original Sin (1971, Scandia Music)
- Muusa ja Ruusa (1971, WSOY)
- Wahoo! (1972, RCA YFPL) (CD & LP: 2000, Warner Music Finland)
- 3rd Version (1973, YFPL)
- Front Is Breaking (1976, Love Records) (CD: 2001, Siboney)
- Labyrinth (1977, Love Records)
- Live at Belmont Jazz Club (1977, Love Records)
- Ultima Thule (1983, Pro Records)
- Picture in Three Colours (1983, Pro Records)
- Sea Suite (1983, EK-Production)
- Kallista on ja halvalla menee (1988, Pro Records)
- Pahan Kukkia (1990, Pro Records)
- Altered Things (1992, Timeless Records)
- Dialog (1995, L+R Records)
- Senegalese Drums (1998, EK-Production)
- Helium (1999, Texicalli Records)
- Some Time Ago (1999, A-Records)
- UTU (2001, Silence/FG-Naxos)
- Suomalainen (2003, Silence)
- X-Ray (2006, EK-Production)
Mukana
- Blues Section: Blues Section (1967, Love Records) (CD: 1995, Otava)
- UMO: UMO Plays the Music of Koivistoinen and Linkola (1985, Finnlevy)
- UMO: Electrifying Miles (1997, A-Records)
- UMO: UMO Jazz Orchestra (1997, Naxos Jazz)
- Zone: First Definition (1999, Soul Note)
- Mozambique Relief (2000, Naxos World)
- Venancio Mbande Orchestra: Timbila Ta Venancio (2001, Naxos World)
- Eduardo Durão Timbila Ensemble: Timbila (2002, Naxos World)
- Galaxy: L'insécurité (2003, Global Music Centre)
- The Five Corners Quintet: Chasin' the Jazz Gone By (2005, Columbia Records)
Viitteet
- ↑ Kuka kukin on 2007, Otava 2006
- ↑ a b c d Maarit Kytöharju: Eero Koivistoinen – Karjalan kunnailta Afrikan kuumuuteen. Selvis, 2002, nro 2. Artikkelin verkkoversio.
- ↑ a b c d Petri Silas: Eero Koivistoinen 2005. Suomalaisen musiikin tiedotuskeskus. Viitattu 3. toukokuuta 2007. (englanniksi)
- ↑ a b c d e f g h i j k l m n Eero Koivistoinen Eerokoivistoinen.com. Viitattu 10. heinäkuuta 2007.
- ↑ Heikki Kippola: Blues Section palasokeri.com. Viitattu 3. toukokuuta 2007.
- ↑ Raimo Öystilä: The Boys historiaa – The Boys sukupuu 1964– 16. maaliskuuta 2005. Raimo Öystilä. Viitattu 3. toukokuuta 2007.
- ↑ Eero Koivistoinen: Valtakunta phinnweb.org. Viitattu 3. toukokuuta 2007. (englanniksi)
- ↑ Matthew Wuethrich: Wahoo! 14. kesäkuuta 2002. All About Jazz. Viitattu 3 toukokuuta 2007. (englanniksi)
- ↑ a b Henrik Lassi: Eero Koivistoinen Music Society: X-Ray 6. heinäkuuta 2006. Suomijazz.com. Viitattu 3. toukokuuta 2007.
- ↑ a b c Suomalaisten jazzlevyjen luettelo 2007. Suomijazz.com. Viitattu 3. toukokuuta 2007.
- ↑ Pentti Ronkanen: Eero Koivistoinen Quartet: Utu 23. syyskuuta 2006. Suomijazz.com. Viitattu 3. toukokuuta 2007.
- ↑ Jukka Piiroinen: Johanna Iivanainen ja Eero Koivistoisen yhtye: Suomalainen 8. syyskuuta 2003. Suomijazz.com. Viitattu 3. toukokuuta 2007.
- ↑ Iivanainen ja Koivistoinen ottivat Lennosta kii 26. kesäkuuta 2007. Kaleva Kustannus Oy. Viitattu 27. kesäkuuta 2007.
- ↑ Markka Partanen: Eero Koivistoinen: Helium 2001. Rytmi. Viitattu 3. toukokuuta 2007.
- ↑ The Five Corners Quintet: Chasin' the jazz gone by 2005. Suomijazz.com. Viitattu 3. toukokuuta 2007.
- ↑ The Five Corners Quintet – Chasin' the Jazz Gone By 2005. Yleisradio. Viitattu 3. toukokuuta 2007.
- ↑ a b Selected discography Eero Koivistoisen verkkosivuilla