Ero sivun ”Sarjakuva” versioiden välillä

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Selaa historiaa interaktiivisesti
[katsottu versio][arvioimaton versio]
← Vanhempi muutosUudempi muutos →
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
VisuaalinenWikiteksti
teoksen nimen kursivointi
Samuel kinnunen on horo
Merkkaukset:  seulottavat  Mobiilimuokkaus  mobiilisivustosta 
Rivi 5: Rivi 5:


Sarjakuvien juuret ovat [[Elokuva|elokuvien]] tavoin [[Populaarikulttuuri|populaarikulttuurissa]], mutta valtavirtasarjakuvan ohella elää myös ei-kaupallinen ja kokeileva sarjakuva. Aiheiltaan vakavampia ja juonenkehittelyltään monimutkaisempia sarjakuvia on kutsuttu nimellä [[sarjakuvaromaani]].
Sarjakuvien juuret ovat [[Elokuva|elokuvien]] tavoin [[Populaarikulttuuri|populaarikulttuurissa]], mutta valtavirtasarjakuvan ohella elää myös ei-kaupallinen ja kokeileva sarjakuva. Aiheiltaan vakavampia ja juonenkehittelyltään monimutkaisempia sarjakuvia on kutsuttu nimellä [[sarjakuvaromaani]].

== Historia ==

Sarjakuvamuotoinen kerronta on vanhaa perua, eikä sille ole määriteltävissä selvää alkua. Esimerkiksi [[Keskiaika|keskiajalta]] peräisin oleva [[Bayeux'n seinävaate]] esittää historialliset tapahtumat kuvakertomuksena – sarjakuvana. Myös puhekupla tunnettiin jo keskiajalla, joten sarjakuvan kerrontatekniikka on oleelliselta osin ollut olemassa jo varhain.

1800-luvun eurooppalaisia kuvakertomuksia, joista tunnetuin esimerkki lienee saksalaisen [[Wilhelm Busch]]in vuonna 1865 julkaisema ''[[Max ja Moritz]]'', voidaan pitää nykyisten sarjakuvien eräänä esiasteena. Niissä tarina kerrotaan peräkkäisten kuvien muodostamana kertomuksena, jota tukee usein riimitelty teksti. Suomessa näitä edustaa muun muassa valistuskertomus ''[[Turmiolan Tommi]]''.

[[Kuva:Yellow kid001.gif|thumb|[[Richard Felton Outcault]], ''[[Keltainen poika]]''.]]

Varsinainen nykymuotoinen sarjakuva, jonka piirteitä ovat muun muassa jatkuvuus ja pysyvät hahmot, syntyi 1890-luvulla [[Yhdysvallat|amerikkalaisessa]] [[Sanomalehti|sanomalehdistössä]]. Sen ensimmäiseksi edustajaksi katsotaan usein [[Richard Felton Outcault]]in piirtämä ''[[The Yellow Kid]]'' (Keltainen poika). Sarjakuva ilmestyi ensimmäisen kerran 1895 ''World''-lehdessä. Sarjan päähenkilönä oli hörökorvainen poika, jolla oli yllään keltainen [[yöpuku|yöpaita]], johon pojan vuorosanat kirjoitettiin.

Varhaisia nykypäiviin jatkuneita sanomalehtisarjoja olivat muun muassa ''[[Kissalan pojat]]'' (The Katzenjammer Kids, alkoi 1897, jatkuu yhä), joka oli jäljitelmä Max ja Moritz -kuvakertomuksesta, sekä ''[[Matti Mainio ja Jussi Juonio]]'' (Mutt and Jeff, alkoi 1907, päättyi 1982).

Vuonna 1929 sarjakuvassa tapahtui murros, kun sankarihahmot [[Buck Rogers]] ja [[Tarzan]] aloittivat. Siihen asti sarjakuva oli ollut lähes yksinomaan [[komiikka|koomista]] ja piirrostyyliltään [[karikatyyri]]stä, kun taas uudet sankarisarjat pyrkivät komiikan sijaan jännitykseen ja [[realismi|realistisempaan]] piirrostyyliin. Eurooppalaisen sarjakuvan keskeisen [[belgia]]laisen [[Herge]]n ''[[Tintin seikkailut|Tintti]]'' alkoi myös seikkailunsa vuonna 1929. ''Sarjakuvalehti'' on peräisin 1930-luvun loppupuolelta: aiemmin oli oman lehden muodossa julkaistu vain joitakin kokoelmia sanomalehtistripeistä. Sarjakuvalehden varhaisia edelläkävijöitä olivat vuonna vuonna 1937 aloittanut ''[[Detective Comics]]'' ja vuonna 1938 aloittanut ''[[Action Comics]]''. Edellinen esitteli [[Batman]]in vuonna 1939, jälkimmäinen [[Teräsmies|Teräsmiehen]] vuonna 1938. [[Toinen maailmansota]] kasvatti sarjakuvalehden suosiota: se oli suosittua ajanvietettä amerikkalaisten sotilaiden keskuudessa.

Toisen maailmansodan jälkeen [[manga]] eli japanilainen sarjakuva kehittyi nykymuotoiseksi amerikkalaisvaikutteista.<ref>{{Kirjaviite | Tekijä=Gravett, Paul | Nimeke=Manga: 60 vuotta japanilaista sarjakuvaa | Selite=(Manga: Sixty years of japanese comics, 2004.) Suomentanut Juhani Tolvanen | Julkaisupaikka=Helsingissä | Julkaisija=Otava | Vuosi=2005 | Tunniste=ISBN 951-1-20524-2}}</ref> Yhdysvalloissa suosiota saivat [[Rikoskirjallisuus|rikos]]-, [[Science fiction|scifi]]- ja [[Kauhukirjallisuus|kauhusarjakuvat]]. Viimeksi mainituista oli tunnettu EC Comics, jonka ''[[Tales from the Crypt]]'' -lehteä on myöhemmin sovitettu TV-sarjaksi ja elokuviksi. Etenkin kauhusarjakuvat aiheuttivat 1950-luvun Yhdysvalloissa huolen sarjakuvan haittavaikutuksista lapsiin ja nuoriin. Niinpä suuret kustantamot muodostivat CCA (Comics Code Authority) -liiton ja solmivat tiukan säännöstön, [[Comics Code]]n, joka kielsi sarjakuvista muun muassa [[Aviorikos|aviorikokset]], [[seksi]]n ja kyynisen maailmankuvan. Comics Code säänteli Yhdysvaltain sarjakuvaa pitkään lähes täysin. Myöhemmin säännöstöä on tosin joltain osin uudistettu.

Jonkin sortin sarjakuvallinen vallankumous tapahtui 1960-luvulla Amerikassa [[underground]]-liikkeen kautta. Muun muassa [[Robert Crumb]] alkoi sarjakuvissaan käsitellä julkisuudessa kiellettyjä puheenaiheita sekä vähemmän kevyitä ja viihteellisiä teemoja.<ref>{{Kirjaviite | Tekijä=Arffman, Päivi | Nimeke=”Comics go underground!”: Underground-sarjakuva vastakulttuurina vuosien 1967-1974 Yhdysvalloissa | Selite=Väitöskirja | Julkaisupaikka=Turku | Julkaisija=k&h, Turun yliopisto, kulttuurihistoria | Vuosi=2004 | Tunniste=ISBN 951-29-2680-6}}</ref> Undergroundille oli ominaista räävittömyys, seksuaalisuus ja kieroutumat: se oli suunnattu usein tietoisesti Comics Codea vastaan. Tämä vei sarjakuvan asemaa kauemmaksi ”lasten viihteestä” nostaen sitä [[taide|taiteen]] perinteisempien ilmaisutapojen rinnalle.

=== Eurooppalainen sarjakuva ===

Eurooppalainen sarjakuva oli pitkään amerikkalaisen varjossa, mutta alkoi nousta sodan jälkeen, ehkä osittain amerikkalaisen sarjakuvan kangistuttua kaavoihinsa. Hergén ''Tintti'', joka oli aloittanut jo ennen sotaa, nousi kansainväliseen menestykseen 1960–70-luvuilla. Sitä seurasivat menestyssarjoina [[René Goscinny]]n kehittämät ''[[Asterix]]'', ''[[Lucky Luke]]'' ja ''[[Ahmed Ahne]]''. Eurooppalaiset sarjakuvat olivat vapaita amerikkalaisesta vakiintuneesta käytännöstä pitää huumori ja jännitys erillisinä ja käyttää humoristiseksi tarkoitetuissa sarjoissa lähinnä pelkistettyä ilmaisua. [[Ranskalais-belgialainen sarjakuva|Belgialais-ranskalaiset]] sarjakuvat yhdistivät huumorin ja jännityksen, ja piirrostyyli rönsyili yksityiskohtia.

Ranskalainen ''[[Métal Hurlant]]'' -lehti puolestaan toi 1970-luvulla sarjakuvaan vakavuutta. [[Moebius|Moebiuksen]] scifi- ja [[Fantasiakirjallisuus|fantasiasarjakuvat]], [[Benoît Sokal]]in [[Kovaksikeitetty rikoskirjallisuus|kovaksikeitetyn dekkarin]] [[parodia]] ''[[tarkastaja Ankardo|Ankardo]]'' ja [[Hugo Pratt]]in historiaa ja [[Myytti|myyttejä]] hyödyntänyt ''[[Corto Maltese]]'' veivät eurooppalaissarjakuvaa Hergén Goscinnyn linjalta aikuisempaan suuntaan muun muassa tuomalla seksin ja kovan väkivallan sarjakuviin.


==Sarjakuvan eri muotoja==
==Sarjakuvan eri muotoja==

Versio 10. tammikuuta 2018 kello 09.42

Winsor McCay, Pikku Nemo Höyhensaarilla, 1905–14.

Sarjakuva on esitys, jossa joukko peräkkäisiä kuvia muodostaa yhtenäisen tarinan. Kuvissa saattaa olla kirjoitettua tekstiä puhekuplien ja kuvatekstien muodossa.

Yleisimmät sarjakuvan tyypit ovat sanomalehtistripit, sarjakuvalehdet ja -albumit. Sanomalehtistripissä on yleensä kolme ruutua ja se on usein mustavalkoinen ja piirrostyyliltään pelkistetty. Useat sanomalehtistripit perustuvat vitsiin, mutta stripit voivat myös muodostaa pitkään jatkuvia ja yhtenäisiä juonia. Sarjakuvalehdet koostuvat useista lyhyistä, muutaman sivun pituisista tarinoista. Sarjakuva-albumit taas kertovat tavallisesti yhden pitkän tarinan, ja joskus tarina voi olla usean albumin mittainen. Sarjakuvia julkaistaan myös verkossa.

Sarjakuvien juuret ovat elokuvien tavoin populaarikulttuurissa, mutta valtavirtasarjakuvan ohella elää myös ei-kaupallinen ja kokeileva sarjakuva. Aiheiltaan vakavampia ja juonenkehittelyltään monimutkaisempia sarjakuvia on kutsuttu nimellä sarjakuvaromaani.

Sarjakuvan eri muotoja

Sarjakuva on laaja yleiskäsite, joka ei viittaa sisällöllisesti yhteismitalliseen alueeseen. Yhteisenä nimittäjänä on vain ilmaisumuoto ja väline. Sarjakuvalla on oma kielensä ja se ilmestyy painotuotteena, omana lehtenään, albumina, kirjana tai osana sanoma- tai aikakauslehteä. Puhtaaksi piirretty sivu on originaali, vasta painettuna se on sarjakuvaa.

Sanoma- tai aikakauslehdet voivat julkaista lukijoilleen sopivaksi katsomiaan sarjakuvia. Kriteerit julkaistavalle sarjakuvalle vaihelevat lehden ja numeron mukaan, mutta yleinen vähimmäisehto on mahtuminen yhdelle sivulle. Yleensä lehdissä julkaistaan strippejä, eli 2-4 ruudun sarjakuvia joissa on tavallisesti vitsi. Sanomalehdissä julkaistaan myös pilakuvia, jotka muistuttavat yhden ruudun vitsisarjakuvia mutta jotka usein sijoitetaan erilleen varsinaisista sarjakuvista

  • Sivun mittaisia sarjakuvia eli strippisarjakuvia alettiin julkaista sanomalehdissä 1900-luvun alussa. Ne löysivät tiensä nopeasti myös muihin lehtiin. Sivun sarjat ovat tyypillisimmillään aikakauslehdissä ilmestyviä jatkotarinoita tai vitsisarjoja. Niistä on tapana myöhemmin koota albumeja.
  • Novellisarjakuva on yhtä sivua pitempi, mutta ei aivan kokonaisen albumin kokoinen. Novelleja julkaistaan yleensä sarjakuvalehdissä ja -kirjoissa. Novellisarjakuva syntyi 1930-luvulla. Pitkiä sarjakuvia alettiin tuolloin julkaista sanomalehtien sunnuntailiitteissä ja hieman aiemmin kehitetyissä sarjakuvalehdissä.
  • Sarjakuvalehti (engl. comic book) syntyi 1930-luvun lopulla Yhdysvalloissa. Karkeasti ottaen lehden erottaa sarjakuva-albumista tapa, jolla sivut on liitetty toisiinsa: lehti on hakasidottu metallisilla niiteillä, albumi liimalla. Sarjakuvalehti voi koostua yhden tai useamman tekijän töistä, sisältää vain yhden novellisarjakuvan, jatkotarinoita, lyhyitä tai pitkiä tarinoita sekä sisältää mainoksia ja artikkeleita.
  • Sarjakuvakirjalle on keksitty erilaisia määritelmiä riippuen siitä, millaista aineistoa se sisältää. Yhteistä kaikille sarjakuvakirjoille on kirjamainen olemus, joka syntyy (liimalla) sidotusta selkämyksestä. Albumeissa ei yleensä ole mainoksia.

Pitkiä sarjakuvia kutsutaan kirjana julkaistuna albumeiksi tai minialbumeiksi. Yhden tekijän tai tekijäryhmän erillisiä tarinoita sisältävä kirja on kokooma-albumi. Jos sarjakuvakirja koostuu monen tekijän töistä, se on sarjakuva-antologia. Muita sarjakuvakirjatyyppejä ovat sarjakuvapokkarit eli taskukirjat (esimerkiksi Aku Ankan taskukirja) ja strippikokoelmat.

Lyhyen ja pitkän sarjakuvan ero on erittäin häilyvä. Tekijästä, tarinan pituudesta ja käsittelytavasta riippuu, kutsutaanko teosta novellisarjakuvaksi, albumisarjakuvaksi vai sarjakuvaromaaniksi.

Sarjakuva-albumi (yleensä pelkkä albumi) on yleensä pituudeltaan vähintään 40 sivua, perinteisesti [2]+46 tai [2]+62 sivua (kolme tai neljä painoarkkia). Tätä lyhyempää sarjakuvaa saatetaan kutsua minialbumiksi, mikäli teos on ulkoasultaan kirjamainen.

Sarjakuvaromaani-nimitystä (engl. graphic novel, ransk. roman de bande dessinee) alettiin käyttää 1990-luvulla. Sarjakuvaromaani ei välttämättä juuri eroa ulkoisesti albumista, uutta käsitettä käytettiin kuvaamaan tietynlaista sisältöä. Keskeisin eroksi albumin ja sarjakuvaromaanin välillä on se, että albumissa tekijä sovittaa sanottavansa annettuun määrämittaan, romaanissa julkaisun koko ja sivumäärä taipuvat tekijän ja tarinan vaatimusten mukaan.

Sarjakuvapiirtäminen

Sarjakuvaa piirretään.

Sarjakuvan tekeminen alkaa käsikirjoituksesta. Jotkut tekevät sen päässä, joillakin on oma käsikirjoittaja joka lähettää käsikirjoituksen hänelle ja jotkut alkavat vain piirtää.

Sarjakuva usein luonnostellaan lyijykynällä jonka päälle ”tussataan" kuitukärkikynällä, siveltimillä tai tussiterillä. Koska kuitukärkikynän paksuutta ei voi vaihtaa, jälki ei ole niin elävää kuin siveltimillä ja terällä tussattaessa, siksi harvat taiteilijat käyttävät tusseja tussaamiseen. Terän jälki on elävempää kuin kuitukärkikynän, mutta saattaa näyttää kovalta. Siitä huolimatta monet ammattilaiset suosittelevat teriä. Siveltimillä saa elävempää jälkeä kuin terällä tai kuitukärki kynällä, mutta sen käyttöä on harjoiteltava paljon. On myös sivellinkyniä eli käytännössä tusseja, joissa on sivellinpää.

Kuvan voi värittää. Piirroksen päälle voidaan myös kiinnittää rasteria eli kuvioitua tai värillistä muovikalvoa. Nykyään sarjakuva skannataan tietokoneelle, ja väritys, harmaasävyt ja kuviot tuotetaan grafiikkaohjelmilla. Piirtolevyllä voi tietokoneelle piirtää suoraankin. Paineentunnistava kynä tuottaa perinteisiä piirtovälineitä muistuttavaa jälkeä.

Välineet

Sarjakuvan piirtämiseen voidaan käyttää tavallisten huopa- ja lyijykynän sijaan myös sivellintä ja tussiteriä. Monet käyttävät luonnosteluun myös vaaleansinisiä värikyniä joiden jälki en näy painossa. Jotkut sarjakuvataiteilijat käyttävät ainoastaan sivellintä. Tussiterällä saa aikaiseksi vaihtelevaa viivaa, joskin sitä pitää aika ajoin kastaa mustepulloon. Tällöin täytyy kuitenkin varautua tekemään korjauksia (käyttämällä korjausnestettä), sillä tussi saattaa levitä tai roiskua paperille. Paperin olisi hyvä olla kovapintaista, mieluiten layout-paperia. Sarjakuvaa voi jälkeenpäin muokata erilaisilla laitteilla.

Sarjakuva Suomessa

Pääartikkeli: Sarjakuva Suomessa

Kotimainen sarjakuva syntyi 1910-luvulla. Suomalaisen sarjakuvan klassikoita ovat muun muassa Ola Fogelbergin Pekka Puupää, Tove ja Lars Janssonin Muumi ja Tarmo Koiviston Mämmilä. Suomen sarjakuvaseura on jakanut vuodesta 1972 suomalaisen sarjakuvan tekijäpalkintona Puupää-hattua. Puupäähatun saaneita taiteilijoita ovat muun muassa Erkki Tanttu (Rymy-Eetu), Veikko Savolainen (Joonas), Tom of Finland, Mauri Kunnas, Timo Mäkelä, Pauli Kallio, Matti Hagelberg, Juba Tuomola (Viivi ja Wagner), Ilkka Heilä (B. Virtanen) ja Kari Korhonen (Aku Ankka).

Kemin sarjakuvafestivaali ja Helsingin sarjakuvafestivaalit syntyivät 1980-luvun alussa. 1990-luvulla sarjakuvaan liittyvät kurssit alkoivat eri oppilaitoksissa ja piirtäjien apurahoitus alkoi.[1] Tampere Kuplii on jakanut vuodesta 2007 Sarjakuva-Finlandia-palkintoa kotimaiselle albumille[2] ja Kvaak.fi-sivusto vuodesta 2010 Herra Koipeliini -palkintoa parhaalle käännössarjakuvalle.[3] Suomeksi käännetyn sarjakuvan historia on laskettu alkavaksi vuodesta 1857, jolloin julkaistiin Rodolphe Töpfferin Koipeliinin Linnustus.[4]

Katso myös

Lähteet

  • Jokinen, Heikki (toim.): Sarjakuva Suomessa: Historiasta, asemasta, kielestä. Helsinki: Avain, 2011. ISBN 978-951-692-892-3.
  • Kaukoranta, Heikki & Kemppinen, Jukka: Sarjakuvat. 2. laajennettu painos. Helsingissä: Otava, 1982. ISBN 951-1-06710-9. (Historiaosuus pääpiirteittäin lukuun ottamatta lukua "Eurooppalainen sarjakuva")

Viitteet

  1. ↑ Jokinen, Heikki: Tähän on tultu: Suomalaisen sarjakuvan vuosikymmeniltä. Teoksessa Jokinen 2011, s. 29–30.
  2. ↑ Sarjakuva-Finlandia sarjakuvafinlandia.fi. Viitattu 19.1.2013.
  3. ↑ Santikko, S.: Tuulen laakson Nausicaä on vuoden käännössarjakuva! 10.01.2010. Kvaak.fi. Viitattu 13.1.2011.
  4. ↑ Hänninen, Ville: Roskakulttuuri saapui akatemian portaille: Suomalaisen sarjakuvakirjoittamisen ja -tutkimuksen vaiheita. Teoksessa Jokinen 2011, s. 78.

Kirjallisuutta

  • Ahokoivu, Mari: Sarjakuvantekijän opas. Helsinki: BTJ, 2007. ISBN 978-951-692-679-0.
  • Bishop, Franklin: Sarjakuvapiirtäjän käsikirja. (The cartoonist's bible, 2006.) Suomentanut Jari Leino. Karkkila: Kustannus-Mäkelä, 2007. ISBN 978-951-882-686-9.
  • Gravett, Paul: Sarjakuvaromaani: ja kuinka se voi muuttaa elämäsi. (Graphic novels: Stories to change your life, 2005.) Suomentanut Lotta Sonninen. Helsingissä: Otava, 2007. ISBN 978-951-1-21851-7.
  • Gravett, Paul (päätoim.): 1001 comics you must read before you die. London: Cassell Illustrated, 2011. ISBN 978-1-84403-698-1. (englanniksi)
  • Hakkola, Kalle & Luolamaa, Mari: Sarjakuva-albumien sarjaluettelo. Helsinki: Avain, 2011. ISBN 978-951-692-891-6.
  • Herkman, Juha (toim.): Ruutujen välissä: Näkökulmia sarjakuvaan. Tampere: Vastapaino, 1996. ISBN 951-44-4072-2.
  • Herkman, Juha: Sarjakuvan kieli ja mieli. Tampere: Vastapaino, 1998. ISBN 951-768-032-5.
  • Hänninen, Ville (toim.): Ulkomaisia sarjakuvantekijöitä 1. Helsinki: BTJ, 2006. ISBN 951-692-594-4.
  • Hänninen, Ville (toim.): Ulkomaisia sarjakuvantekijöitä 2. Helsinki: BTJ, 2007. ISBN 978-951-692-642-4.
  • Ijäs, Aura: Sarjakuvien tekeminen. Helsinki: Finn Lectura, 2013. ISBN 978-951-792-574-7.
  • Jokinen, Heikki: Sata sarjakuvaa. Helsinki: Tammi, 2004. ISBN 951-26-5101-7.
  • Kaukoranta, Heikki & Kemppinen, Jukka: Sarjakuvat. 2. laajennettu painos. Helsingissä: Otava, 1982. ISBN 951-1-06710-9.
  • Manninen, Pekka A.: Vastarinnan välineistö: Sarjakuvaharrastuksen merkityksestä. Väitöskirja. Tampere: Tampere University Press, 1995. ISBN 951-44-3709-8.
  • McCloud, Scott: Sarjakuva, näkymätön taide. (Understanding comics, 1993.) Suomennos: Jukka Heiskanen. Helsinki: Good Fellows, 1994. ISBN 951-96265-2-2.
  • Koskela Ilpo: Uusi Sarjakuvantekijän oppikirja. Arktien Banaani 2016 ISBN 978-952-270-229-6

Dokumenttielokuvia

  • Sarjakuva sodassa (Comic Books Go to War, 2009)

Aiheesta muualla

Wikiaineisto
Wikiaineisto
Wikiaineistoon on tallennettu tekstiä aiheesta:
Commons
Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Sarjakuva.

 

Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Sarjakuva&oldid=17015725”