Mämmilä

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Tämä artikkeli käsittelee kuvitteelliseen Mämmilän kuntaan sijoittuvaa samannimistä sarjakuvaa. Pellon kunnassa on Mämmilä-niminen kylä.
Mämmilä
Ensimmäisen Mämmilän kansi, uusintapainos.
Ensimmäisen Mämmilän kansi, uusintapainos.
Kustantaja Osuuskunta Käyttökuva
Otava
Julkaisuaika 1975–1996, 2002, 2006–2008
Kuvittaja(t) Tarmo Koivisto
Luoja(t) Tarmo Koivisto
Hannu Virtanen

Mämmilä on Tarmo Koiviston piirtämä sarjakuva, joka kertoo kuvitteellisen Mämmilän kunnan asukkaiden elämäntarinoita 1970-luvulta 2000-luvulle. Mämmilän ominaispiirteenä on sarjakuvahahmojen vanheneminen ajan myötä, ja myös Mämmilän fyysinen ympäristö muuttuu sarjan kuluessa. Sarjakuvaa on kutsuttu fiktiiviseksi aikalaisdokumentiksi, joka peilaa suomalaista yhteiskuntaa, ja Koivistoa on kutsuttu ”sarjakuvan Väinö Linnaksi”.

Mämmilä ilmestyi säännöllisesti eri aikakauslehdissä vuosina 1975–1996 ja 2006–2008. Jaksojen välissä Koivisto piirsi tarinakokonaisuuden www.mammila.fi, joka julkaistiin suoraan albumina vuonna 2002. Mämmilä on ollut aiheena monessa tutkimuksessa, siitä on tehty kesäteatteriesitys[1], ja vuonna 1995 Kemin taidemuseoon rakennettiin Mämmilän kylänraitti Kemin sarjakuvapäiville.

Mämmilän tyyli[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sarjakuvassa Mämmilän keskustassa sijaitseva vanha puutalo on päätynyt pankin haltuun, ja pankinjohtaja Santanen haluaa kiirehtiä sen purkamista, jotta tilalle voisi rakentaa uuden pankkitalon.

Mämmilän on usein kuvattu olevan suomalainen yhteiskunta pienoiskoossa; se on peilannut rakennemuutosten, ajan virtausten sekä taloudellisten nousu- ja laskukausien vaikutusta suomalaiseen elämänmenoon. Sarja kuvaa todellisuutta ”tavallisessa suomalaisessa kirkonkylässä tavallisten suomalaisten ihmisten tavallisten elämäntarinoiden kautta”, ja Koivistoa onkin toisinaan kutsuttu ”sarjakuvan Väinö Linnaksi[2].

Sarjassa ei ole varsinaista päähenkilöä, sillä tarina keskittyy kuntayhteisöön ja seuraa useita eri hahmoja. Mämmilässä pohditaan muun muassa miten ympäristö vaikuttaa ihmiseen, minkälainen vaikutus yksilöllä on historiaan ja minkälaista ihmisen vuorovaikutus on luonteeltaan.[3] Se on fiktiivinen, aikalaishistoriallinen dokumentti, johon on sisällytetty paljon viittauksia kulloiseenkin aikaan.[4]

Vaikka yksittäiset tarinat keskittyvät yksilöihin ja heidän elämässään tapahtuviin muutoksiin, irralliset episodit täydentävät toisiaan ja ovat Ville Hännisen mukaan muuttuneet kulttuurihistoriallisiksi ajankuviksi. Kymmenen albumia muodostavat kokonaisuuden, jossa Koivisto ”pohtii paitsi yksilön vaikutusta yhteisöön, myös yhteisön vaikutusta yksilöön”. Silmällä nähtävien arkkitehtuurin ja elinympäristön muutosten lisäksi Koivisto esittää myös taustalla vaikuttaneita tapahtumakulkuja: valtataistelua ja taloudellisia pakotteita.[5] Mämmilä on kuitenkin ennen kaikkea ihmisyhteisöä kuvaava teos, joka monista jatkosarjakuvista poiketen kuvaa myös vanhenemista ja muutosta; sen hahmot ikääntyvät. Esimerkiksi vuonna 1980 julkaistussa kakkosalbumissa Punkkia ja metsäkukkia talon vallanneet teinit järkyttävät kylää, mutta 15 vuotta myöhemmin he ovat kasvaneet vastuullisiksi aikuisiksi.[6]

Mämmilässä eri ikä- ja sosiaaliryhmiä edustavat hahmot puhuvat eri tavalla. Murteista vahvin on hämäläismurre. Kunnanjohtajat puhuvat yleiskieltä, mutta työläiset ja pienyrittäjät aluemurretta. Mämmilän kielestä tehdyn opinnäytetyön mukaan Mämmmilän fiktiivinen kieliyhteisö muistuttaa poikkileikkaukseltaan suomalaista kieliyhteisöä, ja vaihtelu eri puhujaryhmien välillä tekee sarjakuvasta realistisen.[7]

Mämmilän maailma[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mämmilän kunnan esikuvana toimii Orivesi, Koiviston synnyinpaikkakunta.[4] Mämmilää on kuitenkin etäännytetty esikuvastaan muun muassa sijoittamalla se tarinoissa niin ikään kuvitteellisten Uroveden ja Eipäjoen väliin. Sarjakuvassa ilmestyy mainittujen kolmen kunnan yhteinen paikallislehti Mämmiviesti.

Hahmot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sarjassa on runsaasti toistuvia hahmoja. Aluksi pankinjohtajana toimineesta Ensio Santasesta tulee myöhemmin konsultti saatuaan potkut pankinjohtajan virasta. Hän kuului aikanaan Mämmilän M-klubiin, jossa olivat myös kunnanjohtaja Martti Mielonen ja yritysjohtaja Teuvo Isopaljo. Luomutilayrittäjänä toimiva Muhammed Al-Zomal eli Mukku pakeni Mämmilään Afrikasta, ja 1996 hänet palkittiin M-klubin myöntämällä ”Läpi harmaan kiven”-patsaalla. Sekatyöläinen Rikhard Ronkainen istuu usein baarissa, ja viettää aikaa kylähullun kaivonkatsojan Vilhelm Varpusen ja viljelijä Mukun kanssa. Atte Syrjänen opiskelee diplomi-insinööriksi ja päätyy robotteja valmistavan Roboprogin toimitusjohtajaksi. Hänen opiskelutoverinsa Petteri Putman pyörittää aikuisviihdelinjoja ja ennustuspuhelinta Mämmilässä, ja järjestelee monenlaisia liikeasioita. Ajan Asu -liikkeen pitäjä Anja Koskinen nousi myöhemmin Roboprogin omistajaksi ja muutti Brysseliin. Varakas talollinen Toivo Rönkä köyhtyi 1980-luvun osakekaupoissa mutta vaurastui uudelleen. Muita hahmoja ovat muun muassa baarinpitäjä Hilkka Nieminen, kukkakauppias Anni Kuoppala, postinkantaja Anne Kukkula ja Vihreiden kunnanvaltuutettu, rakennusmestari Heimo Suominen.[8][5]

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mämmilä on graafikko Hannu Virtasen ja Tarmo Koiviston yhdessä ideoima, mutta Koiviston toteuttama sarjakuva. Koivisto aloitti Mämmilän piirtämiseen vuonna 1975, jolloi sitä julkaistiin Työvoimaministeriön siirtolaislehdessä Suomen Sanomassa.[3] Seuraavana vuonna se siirtyi Me-lehteen, jossa sitä julkaistiin yhtäjaksoisesti vuoteen 1983. Mämmilä-nimi oli Koiviston keksimä.[9] Koivisto sai puupääpalkinnon vuonna 1978. Ennen sarjan siirtymistä pois Me-lehdessä 1983 sen tekeminen oli muuttunut Koivistolle taloudellisesti kannattamattomaksi, sillä yhden sarjakuvan tekemiseen saattoi mennä viikkokin. Alkujaan yhden sivun valmistumiseen meni noin 27 tuntia.[10]

Vuosina 1983–1996 sarja jatkoi ilmestymistään Helsingin Sanomien uudessa Kuukausiliitteessä. Alun perin sarja haluttiin uudelleennimetä muotoon Suomalaiset, mutta muutokselta vältyttiin sarjan Helsingin Sanomiin löytäneen Calle Henningin tuella. Aluksi tarinaa julkaistiin kaksi sivua kerrallaan, mutta kun Kuukausiliite muuttui kaksi kertaa kuukaudessa ilmestyväksi, Mämmilää alettiin julkaista yksisivuisena.[10]

Saatuaan viisivuotisen apurahan Koivisto lopetti Mämmilän piirtämiseen lehteen ja teki www.mammila.fi-albumin (2002), joka oli ensimmäinen suoraan albumiksi kirjoitettu Mämmilä-tarina. Se jatkoi tarinaa kuvaten vuosia 1999–2000 eli IT-kuplan aikaa.[6] Kuukausiliitteessä Mämmilän tilalle tuli toinen Koiviston piirtämä sarjakuva, Helsinkiin sijoittuva Tää kaupunki.[11]

Vuonna 2006 Mämmilä teki paluun sivumuotoisena Suomen Kuvalehden numerossa 46/2006, ja sitä julkaistiin yhteensä puolitoista vuotta. Tarina julkaistiin albumina vuonna 2008 nimellä Kiinalainen juttu. Sarjaa ideoi taas Koiviston kanssa Hannu Virtanen, ja sivut esiväritti Koiviston poika Topi.[12]

Oikeusjuttu mainostauluista[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Koivisto ei ole sallinut Mämmilän hahmojen käyttöä mainoksissa, mutta hän suunnitteli Orivedelle tienvarsitaulut. Niiden toteutus ei kuitenkaan tyydyttänyt Koivistoa, ja hän pyysi tauluihin korjauksia. Korjausten myötä tauluihin ilmestyikin paikallisen marketin mainos. Koivisto laskutti luvattomasta mainoskäytöstä ja vaati tauluja poistettavaksi. Seurasi neljä vuotta kestänyt oikeudenkäynti, jonka päätteeksi hovioikeus hyväksyi kaikki Koiviston vaateet.[13]

Vastaanotto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Arvioita[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ville Hänninen sanoo Koiviston kehittyneen kertojana sarjan edetessä, ja hahmojen alkuperäinen karikatyyrimaisuus hälveni nopeasti.[4] Koiviston sanotaan etenevän taitavasti yleisestä yksityiseen, ja Hännisen mukaan hän ”kuvaa pientä ihmistä rakennemuutoksten kourissa sortumatta minkäänlaiseen pölhöpopulismiin − ja antaa siinä sivussa kunnallispolitiikan oppitunnin”. Hänninen on sanonut vitsaillen, että ”yhteiskuntaopin kirjat kannattaisi korvata Mämmilöillä”.[14]

Kiinalaisen jutun arviossa Helsingin Sanomissa Harri Römpötti arvioi, että Mämmilän 30-vuotinen historia on rikkaus, mutta sillä alkaa olla jo painolastia:” Koivisto on tehnyt yli 30 vuotta Suomesta sarjakuvaa, josta kansa on tunnistanut itsensä, vaikka yhtenäiskulttuuri on samalla sirpaloitunut ja suomalainen identiteetti mullistunut monella tapaa”. Koska Koivisto ei ollut hennonut jättää vanhoja hahmoja pois, Römpötti sanoo, että sarjakuva alkaa muistuttaa televisiosarja Dallasta, ja ”ihmissuhdesotkujen selvittämisestä syntyy tyhjäkäyntiä.” Römpötin mukaan Mämmilä oli ”liukunut suomalaisen pikkukaupungin realistisesta kuvajaisesta kohti ihannoitua haavekuvaa”, jossa muun syrjäisen Suomen ongelmat on onnistuttu ratkaisemaan, työtä riittää eikä muuttotappiota ole. Koivisto onnistuu kuitenkin paikoin kuvaamaan ihmiskohtaloita koskettavasti.[15]

Julkaisut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Me-lehdessä ja Helsingin Sanomien Kuukausiliitteessä ilmestyneet Mämmilä-sarjakuvat julkaistiin 1978–1996 kymmenenä pehmeäkantisena albumina. Samat sarjat uudelleenjulkaistiin 1999–2001 kolmena kovakantisena kirjana, joiden jatkoksi ilmestyi suoraan albumiksi tehty www.mammila.fi.

  • Pehmeäkantiset Mämmilä-albumit (Osuuskunta Käyttökuva)[16]
    • Mämmilä 1. Sarjakuvia Suomesta (1978)
    • Mämmilä 2. Punkkia ja metsäkukkia (1980)
    • Mämmilä 3. Pässimäestä peltihalliin (1982)
    • Mämmilä 4. Pois tieltä (1984)
    • Mämmilä 5. Kasvukipuja (1986)
    • Mämmilä 6. Rakennemuutos rassaa (1988)
    • Mämmilä 7. Riitaa ja rakkautta (1990)
    • Mämmilä 8. Naapurin neekeri (1992)
    • Mämmilä 9. Ladoja ja dollareita (1994)
    • Mämmilä 10. Täällä tähtikiekon alla (1996)
    • Mämmilä 1976–1996 ( 200 numeroitua ja signeerattua sidosta albumeista 1-10)

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Suomen kuvalehden 46/2006 haastattelu
  • Artikkeli Sarjainfo-lehdessä 3/1990.
  • Hänninen, Ville (toim.): Kotimaisia sarjakuvantekijöitä. Helsinki: BTJ Kirjastopalvelu Oy, 2004. ISBN 951-692-571-5.
    • Hänninen, Ville: Tarmo Koivisto. s. 70–77

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Artikkeli Sarjainfo lehdessä 3/1990
  2. Kunnela, Anu: Sankarina aika – Keston kuvaaminen Tarmo Koiviston Mämmilässä (pdf, s. 105) 2015. Jyväskylän yliopisto.
  3. a b Hänninen, s. 71
  4. a b c Hänninen, s. 72
  5. a b Hänninen, s. 72–73
  6. a b Hänninen, s. 74–75
  7. Haikarainen, Meri: Kielimuodot Tarmo Koiviston sarjakuvassa Mämmilä (Pdf) 2004. Jyväskylän yliopisto. Viitattu 18.3.2016.
  8. Mämmiläläiset esittelyssä - Suomenkuvalehti.fi Suomen Kuvalehti. 18.1.2007. Viitattu 18.3.2016.
  9. Boberg, Jarmo: Kotimaisen sarjakuvan elinvoimaisuuden lähde on suomalaisuus (arkistoitu linkki) Kirjatyö. 2002. Viitattu 18.3.2016.
  10. a b Mämmilä - Sarjakuvia Suomesta 1982-1988 www.rosebud.fi. Viitattu 18.3.2016.
  11. Hänninen, s. 76
  12. Koivisto, Tarmo: Tarmo Koiviston tervehdys Mämmilän lukijoille Suomen Kuvalehti. 17.4.2008. Viitattu 18.3.2016.
  13. Jokinen, Heikki: Tarmo Kovisto on käynyt oikeuttakin Mämmilästä www.lyhty.info. Viitattu 18.3.2016.
  14. Hänninen, s. 73–74
  15. Römpötti, Harri: Globalisaatio hyökyy Mämmilään Helsingin Sanomat. 3.9.2008. Viitattu 18.3.2016.
  16. Hänninen, s. 77
  17. Tarmo Koivisto Otava. Viitattu 18.3.2016.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]