Teemasivu:Metallimusiikki

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Teemasivu: Teemasivujen etusivu | Kaikki teemasivut
Metallimusiikin teemasivu
Metallica on eräs tunnetuimmista metalliyhtyeistä
Metallica on eräs tunnetuimmista metalliyhtyeistä
Metallimusiikki (tunnetaan myös nimellä metalli sekä heavy metal tai hevimetalli tunnetuimman alagenren mukaan) on sävyltään hyökkäävää ja raskassointista populaarimusiikkia, johon kuuluvat tyypillisinä piirteinä intensiiviset rytmit, sähkökitaran särösoundi ja monesti myös sanoitusten synkät teemat. Metallimusiikin tradition katsotaan syntyneen vuoden 1970 tienoilla. Musiikkityylin ja sen alalajien ympärille on muodostunut alakulttuureita, joiden edustajia kutsutaan usein hevareiksi.

Ensimmäisiä metallimusiikkia kehittäneitä yhtyeitä olivat Led Zeppelin, Black Sabbath ja Deep Purple jotka saavuttivat myös suuren yleisön suosiota. 1970-luvun puolessavälissä Judas Priestin kaltaiset yhtyeet kehittivät tyylilajia eteenpäin. 1980-luvulla uuden aallon brittiläiset yhtyeet kehittivät tyylilajia lisää tuoden metalliin vaikutteita punk rockista ja lisäten aggressiivisuutta ja nopeutta. 1980-luvun myötä tyylilaji sai runsaasti suosiota Mötley Crüen kaltaisten helppotajuisempaa ja kevyempää metallia soittaneiden yhtyeiden myötä. Samoihin aikoihin metalli jakaantui lukuisiin eri alatyylilajeihin.

Artikkelipoiminta
Kansikuva
Kansikuva

Born Again on elokuussa 1983 julkaistu Black Sabbath -yhtyeen yhdestoista albumi. Se on ainoa yhtyeen albumi, jolla laulaa Deep Purplesta tunnettu Ian Gillan. Kokoonpanoa onkin toisinaan nimitetty ”Deep Sabbathiksi”. Albumilla soittaa Black Sabbathin alkuperäinen rumpali Bill Ward, jonka tilalla kiertueella soitti kuitenkin Bev Bevan. Kitaraa ja bassoa soittivat alkuperäisjäsenet Tony Iommi ja Geezer Butler.

Albumi on saanut kriitikoilta enimmäkseen negatiivisen vastaanoton, mutta se on saavuttanut myös kulttimainetta ja menestynyt kaupallisesti hyvin erityisesti yhtyeen kotimaassa Britanniassa, missä se oli Black Sabbathin parhaiten (neljänneksi) listalla sijoittunut albumi kymmeneen vuoteen. Musiikillisesti albumi on nopeatempoisempi kuin useimmat muut Black Sabbathin albumit.

Muita tasokkaita artikkeleita:
Suositeltu sivu: Black metal
Suositeltu sivu: Kristillinen metalli
Hyvä artikkeli: Antestor
Hyvä artikkeli: Sarcófago

Miten voit auttaa?
Kuva Commonsista: Kotiteollisuus-yhtyeen Jouni Hynynen

Voit auttaa Wikipediaa kehittämällä sen metallimusiikkiaiheisia artikkeleja. Wikipediassa on myös Wikiprojekti Metallimusiikki joka pyrkii yhteistyöllä laajentamaan metalliaiheisia artikkeleja sekä kirjoittamaan uusia.

Täytä artikkelitoive
headbanging, Randalica, Revenant (yhtye), Anthony "Abaddon" Bray, Billy Milano, Convulse, Feed My Frankenstein, Clash of the Titans (kiertue), Andrew W.K.
Paranna artikkeleita
Anthrax, Black Sabbath, Judas Priest, Kreator, Megadeth, Mötley Crüe, Slayer, Symphony X, Testament, W.A.S.P.
Laajenna...
Ota valokuvia...
...konserteissa artisteista ja yhtyeistä ja lisää ne Commonsiin
Perustietoa
Kehittynyt: 1960-luvun lopulla, blues rockista ja psykedeelisestä rockista, Britanniassa

Alagenret: alternative metal, avant-garde metal, black metal, death metal, doom metal, extreme metal, folk metal, glam metal, goottimetalli, grindcore, hard rock, heavy metal, industrial metal, kristillinen metalli, metalcore, neoklassinen metalli, power metal, progressiivinen metalli, rapcore, stoner metal, thrash metal
Yleisimmät soittimet: kitara, bassokitara, rummut, joskus kosketinsoittimet
Metalliin liittyvät luokat: Kitaristit, Rumpalit, Basistit, Laulajat, Metalliyhtyeet, Metallialbumit
Merkittäviä yhtyeitä: Black Sabbath, Iron Maiden, Judas Priest, Led Zeppelin, Mayhem, Megadeth, Metallica, Nightwish, Pantera, Sepultura, Slayer, Van Halen, Therion

Tiesitkö että...