Teemasivu:Aleksanterinkatu/Artikkeli

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun


Aleksanterinkatu on Helsingin vilkkain liikekatu.
Aleksanterinkadulla on vilkas raitiovaunuliikenne.
Aleksanterinkatu, länteen päin kuvattuna 14.1.2008.
Aleksanterinkadun jouluvalaistus.
Aleksanterinkatu noin vuonna 1900.

Aleksanterinkatu (ruots. Alexandersgatan, lempinimeltään Aleksi) on katu Helsingin keskustassa. Se halkoo kaupungin liikekeskustaa itä-länsisuunnassa alkaen Katajanokan kanavan rannalta Päävartion takaa Meritullintorilta ja päättyen Kolmen sepän aukiolla Mannerheimintiehen. Se on Helsingin historiallinen pääkatu, jonka itäosa oli Ruotsin vallan aikana nimeltään Suurkatu (Storgatan) ja Kuninkaankatu (Kungsgatan) ja joka sai nykyisen nimensä 1833 keisari Aleksanteri I:n mukaan. Samoihin aikoihin katua jatkettiin täytetyn Kluuvin­lahden poikki länteen nykyiseen pituuteensa. Kluuvinlahden entiset rantaviivat on nykyisin merkitty kadun poikki kulkevilla messinkilaatoilla.

Katu oli aikoinaan varsin vilkasliikenteinen. Niinpä Helsingin ensimmäiset liikennevalotkin kytkettiin toimimaan Aleksanterinkadun ja Mikonkadun kulmaan ennen Helsingin olympialaisia 5. lokakuuta 1951. 1980-luvulla Aleksanterinkadun länsiosa kuitenkin muutettiin joukkoliikennekaduksi, jolla sallitaan raitiovaunuliikenteen lisäksi vain huolto- ja taksiliikenne. Tässä vaiheessa jalkakäytäviä levennettiin tuntuvasti. Kun myöhemmin Mikonkatu muutettiin kävelykaduksi, nämä Helsingin ensimmäiset liikennevalot poistettiin.[1]

Aleksanterinkatu löytyy myös suomenkielisen Monopoly-lautapelin ruuduista "takasuoralta". Lisäksi katu on ollut Suomen virallinen joulukatu vuodesta 1949 lähtien. Kadun yläpuolelle sijoitetut jouluvalaisinnauhat ovat nykyisin käytössä Unioninkadun ja Kolmen sepän aukion välisellä osalla Aleksanterinkatua vuosittain marraskuun loppupuolelta loppiaiseen saakka.

Poikkikadut idästä länteen

[muokkaa wikitekstiä]
  • Mariankatu (vasemmalta raitiotiekiskot Katajanokalta; linja 4)
  • Ritarikatu (oikealle)
  • Helenankatu (vasemmalle)
  • Katariinankatu (vasemmalta, yksisuuntainen); raitiovaunuliikennettä (1(A), 2) / Snellmaninkatu (oikealle); raitiovaunuliikennettä (1(A), 7A/B).
  • Sofiankatu (vasemmalle)
  • Unioninkatu; raitiovaunuliikennettä vasemmalle, Kauppatorille (1(A), 2) – tästä Aleksanterinkatu jatkuu joukkoliikennekatuna: raitiovaunut 2, 4 ja 7A/B, taksit
  • Fabianinkatu
  • Kluuvikatu (kävelykatu)
  • Mikonkatu (kävelykatu, Aleksanterinkadun pohjoispuolella kävelykatu, jolla liikennöi kuitenkin myös raitiolinja 2)
  • Keskuskatu (kävelykatu)

Aukiot ja huomattavat rakennukset idästä länteen

[muokkaa wikitekstiä]

Aleksanterinkadun varrella on runsaasti huomattavia historiallisia rakennuksia, aukioita ja muistomerkkejä.

Katu alkaa Pohjoisrannasta Päävartion (Carl Ludvig Engel, 1834) takaa. Sitä vastapäätä kadun pohjoispuolella on kantakaupungin toiseksi vanhin rakennus, Vanha tulli- ja pakkahuone (1765). Talo on vinossa muihin rakennuksiin nähden, koska se oli ainoa valmistunut osa Augustin Ehrensvärdin suunnittelemasta Helsingin puolustuslinjasta, jonka oli tarkoitus koostua kaupunkia kiertävästä muurista ja siihen sovitetuista rakennuksista.

Tulli- ja pakkahuoneen jälkeen Aleksanterinkadun pohjoispuolella, Mariankadun ja Ritarikadun välissä on Ritaripuistikko ja uusgoottilainen Ritarihuone (Georg Theodor von Chiewitz, 1862), jossa aatelissääty kokoontui säätyvaltiopäivien aikana. Sen jälkeen Ritarikadun ja Snellmaninkadun välissä on Valtioneuvoston linna (Carl Ludvig Engel, 1822) jossa toimivat pääministerin kanslia ja valtiovarainministeriö. Snellmaninkadulta Unioninkadulle Aleksanterinkatu kulkee pitkin Senaatintorin eteläreunaa, ja myös Valtioneuvoston linnan pääjulkisivu on torin puolella. Torin pohjoisreunassa kohoaa on Helsingin tuomiokirkko (Carl Ludvig Engel, 1852), ja sen keskellä on keisari Aleksanteri II:n patsas (Walter Runeberg, 1894). Kadun eteläpuolella on vanhoja 1700-luvun kauppiastaloja joita on modernisoitu eri tarkoituksiin: Helsingin kaupunginjohtajan virka-asuntona toimiva Brummerin talo, kaupungin vanhin rakennus Sederholmin talo (1757) jossa on kaupunginmuseon näyttelytiloja, Vanha raatihuone sekä Kiseleffin talo, jossa Stockmannin tavaratalo toimi 1930-luvulle asti.

Vilkkain liikekatu Helsingissä

[muokkaa wikitekstiä]

Aleksanterinkadun osuus Senaatintorilta Mannerheimintielle on Helsingin vilkkain liikekatu. Toria sivuavan Unioninkadun sekä Fabianinkadun välissä on kadun pohjoispuolella Helsingin yliopiston päärakennus (Carl Ludvig Engel 1832J. S. Siren 1937), jonka pääjulkisivu on Senaatintorin puolella. Kadun eteläpuolella samalla kohdalla on entinen Suomen Yhdyspankin pääkonttori (1936) jossa nyt toimii sen seuraaja Nordea-pankki. Kluuvikadun kulmassa kadun pohjoispuolella on entinen Elannon tavaratalo, nykyinen Kauppakeskus Kluuvi. Mikonkadun kulmassa on vastakkain kaksi huomattavaa liikerakennusta: pohjoiskulmassa tavaratalo Aleksi 13:n rakennus eli niin sanottu Lundqvistin liiketalo (Selim A. Lindqvist, 1900) joka edustaa englantilaistyylistä tiiliarkkitehtuuria, eteläkulmassa vakuutusyhtiö Pohjolan toimitalo (Gesellius-Lindgren-Saarinen, 1906) joka on kansallisromanttisen arkkitehtuurimme helmiin kuuluva, Hilda Flodinin kiviveistoksilla koristeltu graniittilinna. Myös Helsingin World Trade Center -rakennus on kyseisellä kadulla.

Aleksin päättymiskohta

[muokkaa wikitekstiä]

Aleksanterinkatu päättyy Kolmen sepän aukiolle, jonka keskellä on Kolmen sepän patsas (Felix Nylund, 1932). Aukion etelälaidassa on Stockmannin tavaratalo (Sigurd Frosterus, 1930), pohjoislaidassa Vanha ylioppilastalo (Axel Hampus Dalström, 1870) sekä Tallbergin liiketalo (Elia Heikel, Stefan Michailow, 1899).

Aleksin kävelykatusuunnitelma

[muokkaa wikitekstiä]

Arkkitehti Jorma Mänty esitteli suunnitelmansa Aleksanterinkadun muuttamisesta jalankulkukaduksi Helsinki-seuran järjestämässä tilaisuudessa vuonna 1967. [2]Tämän jälkeen erityisesti Liikennepoliittinen yhdistys Enemmistö r.y. ajoi kadun muuttamista kävelykaduksi. Aleksanterinkadulla suoritettiin kävelykatukokeilu 12.6.–12.10.1970 Mannerheimintien ja Unioninkadun välisellä osuudella. Kokeilua jatkettiin 13.10.1970–8.1.1971 Mannerheimintien ja Fabianinkadun välisellä osuudella. Tällöin katu oli suljettuna yleiseltä ajoneuvoliikenteeltä. Huolto- ja tavaraliikenne sekä raitiovaunuliikenne sen sijaan sallittiin kadulla.[3]

Aleksanterinkadun kävely-ystävällisyyttä parannettiin Kolmen sepän aukion rakentamisella siirtämällä ajokaista Kolmen sepän patsaan ja Stockmannin väliin vuonna 1980.[4] Aleksanterinkadusta ei koskaan tullut kävelykatua, mutta sen jalkakäytävät levennettiin vuosina 19821986.[5]

  1. Helsingin kaupungin liikenteenohjauskeskus
  2. "Arkkitehti Jorma Mänty: Aleksin kävelykatumuutos kokonaissuunnitelman osaksi." Helsingin Sanomat. 19.5.1967.
  3. Lehtonen, Heikki&Wegelius Ville (toim.): Aleksanterinkadun Kävelykatukokeilu 12.6.1970-8.1.1971. Helsingin kaupungin kaupunkisuunnitteluvirasto.
  4. Uusittu Kolmensepänaukio Helsingin jalankulkukeskus. Suomen Sosialidemokraatti. 5.11.1980.
  5. Heikkilä, Mikko & Karppinen, Seppo & Santasalo, Tuomas.: Suomalaisia kävelykeskustoja. Ympäristöministeriö.

Aiheesta muualla

[muokkaa wikitekstiä]