Talvisodan ulkomainen apu

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Kenraaliluutnantti Oscar Enckell suoritti unkarilaisten vapaaehtoisten lähtötarkastuksen. Unkarilaisia johti kapteeni Imre Kémeri Nagy.
Boys-panssarintorjuntakiväärillä aseistettuja ruotsalaisia vapaaehtoisia.

Talvisodan ulkomainen apu koostui sotamateriaalista, vapaaehtoisista ja moraalisesta tuesta Suomelle taistelussa Neuvostoliittoa vastaan talvisodassa. Suomi sai paljon myötätuntoa ympäri maailman jo lokakuussa ennen talvisotaa, ja sodan alku synnytti suurta neuvostovastaisuutta. Kansainvälinen lehdistö seurasi sotaa tarkasti ja asettui kommunistisia lehtiä lukuun ottamatta Suomen puolelle.

Kansainliitto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kansainliitto kutsuttiin joulukuun alussa koolle Suomen ehdotuksesta käsittelemään Neuvostoliiton hyökkäystä. Suomi ei hyötynyt poliittisesti kokouksesta, vaikka Neuvostoliitto erotettiin Kansainliitosta.[1]

Pohjoismaat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ruotsalaisten vapaaehtoisten Flygflottilj 19:n talvisodan aikana Pohjois-Suomessa käyttämä Gloster Gladiator Mk.I. Yhdistynyt kuningaskunta myi ja lahjoitti 30 Gloster Gladiatoria Suomelle.

Pohjoismaat, eritoten Ruotsi, tukivat Suomea sodassa. Ruotsissa syntyi laaja kansalaisliike, ja Finlandskommiten (suom. Suomen komitea) avulla ja tunnuksen Finlands sak är vår alla Ruotsista saapui vapaaehtoisena sotaan yli 8 260 miestä. Nämä saivat rintamavastuun Sallan alueella helmikuussa. Apuun sisältyi myös lentokoneita: 12 hävittäjää ja neljä pommikonetta, joilla vapaaehtoinen Flygflottilj 19 osallistui taisteluihin 10. tammikuuta 1940 lähtien, muodostaen Pohjois-Suomen ainoan ilmapuolustuksen. Koneet tulivat Ruotsin ilmavoimilta ja esimerkiksi hävittäjät olivat kolmasosa Ruotsin hävittäjäkoneista. [2] Tämän lisäksi Ruotsi luovutti Suomelle käyttökelpoisia erityyppisiä harjoitus- ja kuljetuskoneita n. 10 kpl, mm. "Hanssin-Jukan". Ruotsissa annettiin myös ryhmälle Kauhavan lento-oppilaita peruslentokoulutus. Virallisesti Ruotsi pysyi kuitenkin puolueettomana.

Norjalaisia vapaaehtoisia tuli Suomeen 725 miestä, lisäksi Norjasta saatiin 12 kenttätykkiä ja kivääreitä. Norjassa kerättiin varoja, joilla ostettiin kuusi uutta koulutuskonetta. Oslon lähellä näillä annettiin suomalaisille siviililentokoulutusta. Hyvin tärkeä oli Norjan viranomaisten myötämielisyys lentokonehankintojen avustamisessa. Isosta-Britanniasta hankitut koneet lennettiin Stavangerin teknisen välilaskun kautta lähes suoraan tukikohtiinsa. Yhdysvalloista hankitut koneet purettiin norjalaisissa satamissa ja kuljetettiin Ruotsiin kokoonpanoa varten. Tämä oli ainoita henkireikiä Neuvostoliiton ja Natsi-Saksan yhteistuumin yrittäessä estää Suomen lentokonehankintojen toimituksia.

Tanskalaisia ilmoittautui yli tuhat, mutta nämä olivat vielä talvisodankäynnin koulutuksessa sodan loppuessa. Tanskalaisia hävittäjälentäjiä tuli useita suomalaisiin lentoyksiköihin. Neljä heistä kaatui Suomen puolesta.

Viro[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viron osa sodassa oli monitahoinen. Valtio oli itsenäinen, mutta se oli allekirjoittanut syyskuussa 1939 avunantosopimuksen Neuvostoliiton kanssa. Neuvostolaivaston sota-aluksia oli Tallinnassa, ja Paldiskissa oli Neuvostoliiton lentotukikohta, josta käsin pommitettiin Turkua.[3]

Suomen poliittinen johto kutsui Viroa "vihollisensa liittolaiseksi" ja Suomessa esiintyi Viron-vastaisuutta. Maiden diplomaatit kävivät Viron roolista pisteliästä sananvaihtoa. Virallisesti Viro ilmoitti olevansa sodassa puolueeton ja neuvostolaivaston olevan Tallinnassa vain laivastovierailulla.[3]

Epävirallisesti Viron johto antoi kuitenkin luvan Tallinnan ulkopuolella olevien puna-armeijan tukikohtien pommittamiseen. Suomen ilmavoimat pommittivatkin, mutta tavoitteenaan lähinnä näyttää Puna-armeijalle, etteivät ne olleet koskemattomia. Ilmavoimilla oli suunnitelma Paldiskin lentotukikohdan tuhoamiseksi, mutta sitä lykättiin sodan loppuun asti Karjalankannaksen toisen offensiivin alettua, kun pommikoneita tarvittiin jalkaväen tukemiseksi. Suomalaiset myös miinoittivat Viron laivaväyliä. Miinat upottivat saksalaisen kauppalaiva Dietrich Hasseldickin (900 tonnia).

Vaikka poliittisesti Suomi ja Viro olivat etäisiä, sotilaallisesti mailla oli salaista ja Suomelle arvokasta yhteistyötä. Virolaiset radiotiedustelijat mursivat Puna-armeijan koodattua radioliikennettä ja saivat divisioonatason tietoa sen operaatioista. Tiedustelutieto lähetettiin Suomeen Suomenlahden merikaapeleita pitkin.

Ranska ja Yhdistynyt kuningaskunta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomen ilmavoimien Morane-Saulnier M.S.406.

Ranska ja Yhdistynyt kuningaskunta suunnittelivat retkikunnan lähettämistä Suomen avuksi. Englantilaisten suunnitelma oli nousta maihin Norjan rannikolla kahdessa osastossa. Näillä olisi kuitenkin ollut käskyt ensisijaisesti miehittää KiirunanJällivaaran malmikentät sekä Ruotsin ja Norjan satamia, koska maat pelkäsivät Neuvostoliiton etenevän Suomesta Pohjois-Skandinaviaan asti ja toisaalta uskoivat Pohjois-Ruotsista tuodun rautamalmin olevan elintärkeää Saksan sotataloudelle.

Suomen puolustaminen olisi ollut sivutavoite ja vain pieni osa retkikunnasta olisi lähetetty Suomeen. Ranskalaiset suunnittelivat myös maihinnousua Petsamossa yhdistettynä Murmanskin saartoon Pohjoiselta jäämereltä[4] sekä hyökkäystä Neuvostoliittoon lähtien samanaikaisesti Suomesta ja Syyriasta.[5] Suunnitelmaa hyökätä Lähi-idästä käytettiin myöhemmin hämäämään retkikunnan varsinainen operaatioalue.

Retkikunnan suunnittelu eteni viivytellen, sillä Ruotsin ja Norjan suhtautuminen oli kielteistä ja liittoutuneet pelkäsivät maiden tekevän vastarintaa maihinnousun jälkeen. Neuvottelut Suomen hallituksen kanssa alkoivat lopulta helmikuun lopulla, mutta Ranska ja Yhdistynyt kuningaskunta esittivät erillisiä tarjouksia ja antoivat avun määrästä ja ajankohdasta ristiriitaisia tietoja. Suomikaan ei ollut täysin halukas vastaanottamaan pientä retkikuntaa, koska sillä ei olisi ollut suurta vaikutusta operatiiviseen tilanteeseen ja se olisi saattanut provosoida Saksaa. Aikataulun mukaan retkikunta olisi noussut maihin Norjassa maaliskuun lopulla.

Yhdistynyt kuningaskunta myi sodan alussa Suomeen 20 ja lahjoitti 10 Gloster Gladiatoria. Etelä-Afrikka lahjoitti lisäksi 25 Gloster Gauntletia, mutta ne eivät ehtineet palvella Suomen ilmavoimissa ennen sodan loppua. Yhdistynyt kuningaskunta lahjoitti lisäksi 40 ambulanssivaunua. Suomi osti tai sai lahjoituksena Isosta-Britanniasta ja Ranskasta paljon muuta sekalaista sotatavaraa, kuten Bristol Blenheim -pommikoneita, Hawker Hurricane -hävittäjiä, Morane-Saulnier M.S. 406 -hävittäjiä, tykkejä ja heittimiä ammuksineen, viestintävälineitä, vaatteita, telttoja ja kenttäkeittiöitä.

Saksa ja Italia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Talvisodan aikana natsi-Saksan ja Neuvostoliiton suhteet olivat parhaimmillaan. Fasistinen Italia puolestaan oli avoimesti myötämielinen Suomelle. Suomi osti Italiasta 35 Fiat G.50 -hävittäjälentokonetta, jotka oli tarkoitus toimittaa junakuljetuksena Saksan läpi. Saksa ei kuitenkaan sallinut asekuljetuksia Suomeen alueensa läpi, joten koneet toimitettiin meriteitse Ruotsiin, jossa ne koottiin ja lennettiin Suomeen.[6] Saksa tarjoutui huoltamaan Neuvostoliiton laivaston sukellusveneitä Pohjanlahdella ja myöntyi miinoittamaan Suomen rannikkoakin, mutta Neuvostoliitto perui kuitenkin tämän. Hermann Göring kuitenkin vihjaili sodan loppuvaiheessa Suomelle, että Saksa tulisi tukemaan Suomea, jos se tekisi rauhan.[7]

Puola[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomeen tarjottiin Latviaan internoituja puolalaisjoukkoja jo sodan alussa. Ne eivät saaneet kuitenkaan Ruotsilta läpikulkulupaa. Suomi toivoi saavansa käyttöönsä Puolasta paenneita lentäjiä, joita oli kokoontunut Tukholmaan satakunta, mutta heille ei onnistuttu hankkimaan kalustoa.

Puolan pakolaishallituksen pääministeri Władisław Sikorski suunnitteli Suomen tukemista Puolan laivaston aluksilla Petsamon vesillä. Hän myös sai hallituksensa hyväksymään puolalaisten vapaaehtoisten liittämisen liittoutuneiden retkikuntaan, mutta muut liittoutuneet vastustivat tätä. Puolalaisten avunannon tavoitteena oli saada Suomi tunnustamaan Puolan pakolaishallitus, mutta Suomi ei halunnut tätä tehdä suurpoliittisten riskien vuoksi.lähde?

Yhdysvallat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yhdysvallat ei ollut Kansainliiton jäsen eikä siksi katsonut Neuvostoliiton saamien moitteiden sitovan itseään. Maa tulkitsi, että koska talvisodassa ei ollut annettu sodanjulistusta, eivät Suomi ja Neuvostoliitto olleet sotaa käyviä maita. Siten Yhdysvallat jatkoi tavallisia kauppasuhteita molempiin maihin.

Suomi sai varauksetonta tukea yhdysvaltalaiselta lehdistöltä, joka kommunistisia lehtiä lukuun ottamatta tuomitsi hyökkäyksen. Yhdysvalloissa tehdyt rahankeräykset Suomen hyväksi tuottivat kuutisen miljoonaa dollaria. Tästä suuri osa tuli amerikansuomalaisilta. Entinen Yhdysvaltain presidentti Herbert Hoover toimi näkyvästi Suomen hyväksi ja oli perustamassa Finnish Relief Fund -avustusjärjestöä.

Eniten Suomi tarvitsi Yhdysvalloista aseita, mutta asehankinnat alkoivat edetä vasta helmikuussa. Hankintoja hidasti kilpailu tarpeista Yhdistyneen kuningaskunnan ja Ranskan kanssa, Yhdysvaltain ulkoministeri Cordell Hullin asettama lyhyt vientikielto Suomeen, yhdysvaltalaisten byrokratia, suomalaisten halu tinkiä ja kuljetuskaluston puute. Hankintojen rahoittaminenkin oli ongelmallista, sillä Yhdysvallat ei myöntänyt Suomelle lainaa aseita varten. Esimerkiksi joulukuussa Suomeen tarjottiin myytäväksi 43 kappaletta Brewster F2A "Buffaloa", mutta ensimmäiset saapuivat vasta maaliskuussa.

Neuvostoliitto osti sodan aikana yhdysvaltalaisilta liikemiehiltä lentokonebensiiniä, moottoreita ja muita strategisia tavaroita rahoittaen hankintansa Yhdysvalloille myydyllä kullalla. Tämä herätti närkästystä yhdysvaltalaisessa lehdistössä, jonka paljastukset asiasta johtivat polttoainekuljetusten lakkauttamiseen neuvostoliittolaisiin satamiin.

Yhdysvaltain kongressissa puuhattiin sodan aikana suomalaisten pakolaisten asuttamista Alaskaan, jos Neuvostoliitto miehittäisi maan. Suunnitelma esiteltiin myös Finnish Relief Fundin puheenjohtajana toimineelle Herbert Hooverille. Tarkoituksena oli luovuttaa suomalaisten käyttöön yli 100 000 neliömailia maata Yukonin sivujoen Tananan alueelta. Alaskan asutustoiminta toimisi myös torjumaan mahdollista Japanin hyökkäystä sinne.[8][9]

Suomen talvisodassa saaman sotilaallisen avun rahallinen arvo[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ruotsista saatiin tai ostettiin sodan aikana yhteensä 68 kappaletta 40 ItK 38-ilmatorjuntatykkiä.[10]

Suomen puolustusvoimat saivat talvisodan aikana (ja sen jälkeen) useilta mailta erilaisia sotatarvikkeita. Kunkin maan lopullisesti luovuttamien ja myymien sotatarvikkeiden rahallisen arvon ja niiden merkityksen sotatapahtumiin määrittämistä vaikeuttaa kuitenkin muutama seikka [11]:

  • Avustamisen pisimmälle menevä muoto eli tarvikkeiden lahjoittaminen johtaa ongelmaan siitä, miten määritetään avustustarvikkeiden todellinen arvo. Maittain esitettävässä luettelossa myös ilmaiseksi luovutetulle varustukselle on pyritty antamaan myös jonkinlainen rahallinen arvo.
  • Askelta vähäisempää poliittista kiinnostusta Suomen auttamiseen osoitti sotatarvikkeiden myynti luovuttavan maan armeijan varastoista. Lisäksi armeijan varastoista myytyjen tarvikkeiden hinta saattoi olla lähellä ns. markkinahintaa tai hinta saattoi toisaalta olla lähinnä nimellinen.
  • Eri maiden välistä vertailua hankaloittaa myös se, että joidenkin maiden osalta sotatarvikkeiden hankinta suoritettiin ns. vapailta markkinoilta, jolloin niiden hintakin oli suhteellisesti katsoen huomattavan korkea.
  • Varsinaiseen taistelutoimintaan liittyvä arvo on lähes mahdotonta määritellä, koska eri maista saapuneet sotatarvikkeet saapuivat hyvin eri aikaan (merkittävä osa vasta sodan jälkeen). Lisäksi esimerkiksi tykistökaluston osalta on huomioitava se, että ennen kaluston käyttöönottoa kalustolle oli mm. koulutettava henkilöstö ja hankittava niiden siirtämisiin tarvittavat välineet.

Kokonaisuudessaan Suomen puolustusvoimien ostaman ja saaman materiaalin arvon laskettiin (toukokuun lopulla 1940 laaditun arvion perusteella) olleen noin 4,6 miljardia markkaa, joka vuoden 2008 euroiksi muutettuna tarkoittaa noin 1, 474 miljardin euron summaa. [12] Euromääräiseksi muutetun rahasumman suhteuttamisessa tulee ehdottomasti huomioida myös tuon aikaisten avustaneiden valtioiden silloiset taloudelliset mahdollisuudet. Tämän lisäksi Suomi vastaanotti merkittävää kansainvälistä humanitääristä apua.

Vuonna 1938 hyväksytyn puolustusvoimien perushankintaohjelman mukaan sotatarvikkeiden hankintaan olisi tullut käyttää seuraavan seitsemän vuoden aikana noin 2,7 miljardia markkaa. [13]

Arviot sotatarvikkeiden rahallisesta arvosta maittain[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Italia myi Suomelle ensin 25 ja myöhemmin 10 Fiat G.50-hävittäjää lisää, joista osa ehti mukaan sotatoimiin.

Aiemmin mainituista syistä johtuen kyseessä ovat vain arviot kunkin maan myymien ja/tai luovuttamien sotatarvikkeiden rahallisesta arvosta. Lisäksi luetteloon on kirjattu joitain huomioita kyseisen maan myymien tai luovuttamien sotatarvikkeiden Suomeen saapumisesta tai saapumattomuudesta ja mm. siitä, että ilmaiseksi luovutetuille tarvikkeille on pyritty määrittelemään edes jokin hinta [14]:

  • Ruotsi oli ehdottomasti Suomea eniten avustanut maa. Ruotsi myi tai luovutti Suomelle sotatarvikkeita yhteensä noin 1 470 miljoonan markan arvosta. Vuoden 2008 euroiksi muutettuna summa oli noin 471 miljoonaa euroa.
    • Lisäksi Ruotsi huolehti Svenska Frivilligkårenin kustannuksista, jotka olivat noin 500 miljoonaa markkaa (noin 160 miljoonaa euroa).
  • Italia myi Suomelle sotatarvikkeita yhteensä noin 790 miljoonan markan arvosta (vuoden 2008 euroiksi muutettuna noin 253 miljoonan arvosta).
    • Italian merkittävin asekauppa koski Fiat-hävittäjiä.
    • Kyseisen kaupan, joka maksettiin selluloosalla, laskentaperusteet ovat vain arvailujen varassa.
    • Toinen merkittävä sotatarvike-erä käsitti ilmatorjunta-aseita, joista tärkeimmät kaupat tehtiin 20 mm:n ilmatorjuntatykistä Breda M35.
    • Italian kanssa tehdyt kaupat saattavat sisältää myös kokonaan peruuntuneita eriä sotamateriaalia.
  • Ranska myi tai luovutti Suomelle sotamateriaalia noin 600 miljoonan markan (vuoden 2008 euroina noin 192 miljoonan euron) arvosta.
    • Ranskan luovuttamasta materiaalista merkittävä osa oli ilmaista, joskin suurelta osin mm. vanhanaikaista tykistöä (mukana saapuneet ampumatarvikkeet olivat kuitenkin erittäin tarpeellisia). Materiaalin rahallinen arvo perustuu arvioon.
  • Iso-Britannia myi tai luovutti Suomelle sotatarvikkeita noin 500 miljoonan markan (v. 2008 euroiksi muutettuna noin 160 miljoonan euron) arvosta.
    • Ilmaiseksi saadulle materiaalille on pyritty laskemaan myös jonkinlainen arvo.
  • Belgian myymän tai luovuttaman materiaalin arvo oli myös noin 500 miljoonaa markkaa, joskin luku on erittäin epävarma Saksan aloitettua hyökkäyksensä maahan jo toukokuussa 1940.
  • Yhdysvallat myi tai luovutti Suomelle sotatarvikkeita 270 miljoonan markan (v. 2008 euroiksi muutettuna noin 87 miljoonan euron) arvosta.
    • Luvusta on vähennetty peruuntuneet erät.
    • Tärkein tapahtuma on vain suomalaisia varten järjestetty ns. ylijäämähuutokauppa Brewster F2A-hävittäjistä, joista Suomeen saapui sodan aikana vain 8 kpl Ruotsissa tapahtuneen kokoamisen jälkeen.
  • Unkari myi tai luovutti Suomelle sotatarvikkeita noin 100 miljoonan markan (v. 2008 euroiksi muutettuna noin 32 miljoonan) arvosta.
  • Norjasta saadun materiaalin arvon laskettiin olevan noin 80 miljoonaa markkaa (v. 2008 euroiksi muutettuna noin 26 miljoonaa euroa).
  • Tanskasta saadun materiaalin hinnaksi arvioitiin noin 70 miljoonaa markkaa (v. 2008 euroiksi muutettuna noin 22 miljoonaa euroa).
  • Espanjasta saadun materiaalin hinnaksi arvioitiin noin 55 miljoonaa markkaa (v. 2008 euroiksi muutettuna noin 18 miljoonaa euroa).
  • Sveitsistä saadun materiaalin hinnaksi arvioitiin noin 35 miljoonaa markkaa (v. 2008 euroiksi muutettuna noin 11 miljoonaa euroa).
  • Saksasta saadun materiaalin hinnaksi arvioitiin noin 35 miljoonaa markkaa (v. 2008 euroiksi muutettuna noin 11 miljoonaa euroa). Saksan osuus olisi saattanut nousta huomattavasti suuremmaksikin ellei ruotsalainen lehdistö olisi joulukuun alkupuolella 1939 tuonut Neuvostoliiton lähetystön tietoon saksalaisten sallimaa kauttakulkua ja asekauppoja ns. bulvaanien välityksellä.[11].

Talvisodan ulkomaalaiset vapaaehtoiset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Talvisodan päättyessä Suomen armeijan palvelukseen oli ilmoittautunut (virallisen tilaston mukaan) noin 11 660 ulkomaalaista. Sotilaallista merkitystä ulkomaalaisista vapaaehtoisista oli käytännössä vain Ruotsista saapuneilla vapaaehtoisilla. Varsinaisiin taistelutoimiin osallistui heidän lisäkseen vain pieni joukko amerikansuomalaisia. [15] [16]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Sotatieteen laitos: Talvisodan historia. Porvoo: Werner Söderström Osakeyhtiö, 1991. ISBN 951-0-17565-X.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Antti Laine: Suomen Historian pikkujättiläinen, s. 694. , 2003. ISBN 951-0-27365-1.
  2. Eriksson, Jessica: F19, frivilliga flygande för Finlands sak och politiken bakom ISSN 1402-1773 / ISRN LTU-CUPP--08/157--SE / NR 2008:157. 2008. Ruotsi: Luleå tekniska universitet. Viitattu 14.3.2017. ruotsiksi
  3. a b Heikki Rausmaa: Viron historia tuglas.fi. Viitattu 31.5.2009. Suomeksi
  4. Jukka NevakiviApu jota ei annettu – Länsivallat ja Suomen talvisota 1939–1940. WSOY, 2000. ISBN 951-0-24676-X. Sivut 155–160.
  5. Jukka NevakiviApu jota ei annettu – Länsivallat ja Suomen talvisota 1939–1940. WSOY, 2000. ISBN 951-0-24676-X. Sivut 194–198.
  6. Raunio, Jukka 1993, s. 105–106.
  7. Jukka NevakiviApu jota ei annettu – Länsivallat ja Suomen talvisota 1939–1940. WSOY, 2000. ISBN 951-0-24676-X.
  8. http://www.yle.fi/uutiset/kotimaa/2010/10/usa_pohti_talvisodan_suomalaispakolaisten_asuttamista_alaskaan_2082896.html
  9. http://www.mtv3.fi/uutiset/kotimaa.shtml/arkistot/kotimaa/2010/10/1210654
  10. Sotatieteen laitos: "Talvisodan historia" osa 4 s.301
  11. a b Sotatieteen laitos: "Talvisodan historia" osa 4 ss.290-291
  12. Sotatieteen laitos: "Talvisodan historia" osa 4 s.290
  13. Sotatieteen laitos: "Talvisodan historia" osa 4 s.290
  14. Sotatieteen laitos: "Talvisodan historia" osa 4 s.291
  15. "Talvisodan historia osa 4" s.52
  16. Jorma Järventaus etc.: "Suomi sodassa" s.124