Suomen urheilu 1938
Siirry navigaatioon
Siirry hakuun
Suomen urheilu 1938 käsittelee vuoden 1938 merkittäviä uutisia ja tapahtumia suomalaisessa urheilussa.
Yleistä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Helsingin olympiastadion valmistui, ja vihkiäiset pidettiin 12. kesäkuuta.[1]
- Vuoden 1940 kesäolympialaisten isännyys myönnettiin Helsingille heinäkuussa Japanin pääkaupungin Tokion luovuttua isännyydestä.[2]
Jalkapallo[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Suomen maajoukkue pelasi kuusi maaottelua, joista se voitti kolme viimeistä: elokuussa Tallinnassa Viron 1–3 ja Helsingin olympiastadionilla Tanskan 2–1 sekä syyskuussa olympiastadionilla Liettuan 3–1. Aatos Lehtonen teki Liettua-ottelussa kolme maalia eli hattutempun. Ensimmäisessä Helsingin uudella olympiastadionilla pelatussa maaottelussa 4. heinäkuuta vastustaja oli Ruotsi, joka voitti ottelun 2–4; ensimmäisen maalin teki kuitenkin Suomen Nuutti Lintamo. Marraskuussa Suomen maajoukkueen valmentajaksi valittiin unkarilainen Gábor Obitz.[3][4]
- Suomen-mestaruuden voitti Helsingin Jalkapalloklubi, hopeaa sai Turun Palloseura ja pronssille sijoittui Vaasan Palloseura.[5]
Jääkiekko[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Suomen-mestaruuden voitti kolmannen peräkkäisen kerran Tampereen Ilves, hopeaa sai Helsingin Jalkapalloklubi ja pronssille sijoittui helsinkiläinen Kronohagens Idrottsförening.[6]
Jääpallo[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Suomen maajoukkue hävisi helmikuussa Viipurissa Ruotsille 3–4.[7]
- Suomen-mestaruuden voitti Helsingin IFK, hopeaa sai Warkauden Pallo -35 ja pronssille sijoittui Helsingin Jalkapalloklubi.[8]
Paini[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Kreikkalais-roomalaisen painin Euroopan-mestaruuskilpailuissa Väinö Perttunen voitti kultaa alle 56-kiloisten sarjassa, Kustaa Pihlajamäki alle 61-kiloisissa ja Lauri Koskela alle 66-kiloisissa. Kaikki kolme olivat hallitsevia mestareita vuodelta 1937. Antti Mäki saavutti pronssia alle 72-kiloisten sarjassa.[9]
Pesäpallo[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Miesten Suomen-mestaruuden voitti Helsingin Pallonlyöjät ja hopealle sijoittui Kuusankosken Veto.[10]
- Naisten Suomen-mestaruuden voitti helsinkiläinen Katajanokan Haukat, hopeaa sai Pieksämäen Palloilijat ja pronssille sijoittui Lahden Mailaveikot.[11]
Pikaluistelu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Naisten maailmanmestaruuskilpailuissa Oslossa, Norjassa Verné Lesche saavutti hopeaa. Yksittäisistä matkoista hän oli nopein 3 000 ja 5 000 metrillä.[12]
Pohjoismaiset hiihtolajit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Maailmanmestaruuskilpailuissa Lahdessa Pauli Pitkänen voitti kultaa 18 kilometrin hiihdossa, Kalle Jalkanen 50 kilometrillä ja Jussi Kurikkalan, Martti Laurosen, Pauli Pitkäsen ja Klaus Karppisen muodostama joukkue 4 × 10 kilometrin viestissä. Alvar Rantalahti sai hopeaa 50 kilometrillä ja Kalle Jalkanen pronssia 18 kilometrillä. Yhdistetyssä paras suomalainen oli viidenneksi sijoittunut Pentti Vesalainen ja mäkikypyssä yhdeksänneksi päätynyt Väinö Tiihonen.[13]
Yleisurheilu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Miesten Euroopan-mestaruuskilpailuissa 3.–5.9. Pariisissa, Ranskassa Suomi saavutti viisi kultamitalia, kolme hopeaa ja kolme pronssia ja sijoittui mitalitilastossa toiseksi. Taisto Mäki voitti kultaa 5 000 metrin juoksussa, Ilmari Salminen 10 000 metrin juoksussa, Väinö Muinonen maratonilla, Onni Rajasaari kolmiloikassa ja Matti Järvinen keihäänheitossa. Hopeamitalisteja olivat Kalevi Kotkas korkeushypyssä, Jouko Norén kolmiloikassa ja Yrjö Nikkanen keihäänheitossa. Pronssia saivat Kauko Pekuri 5 000 metrin juoksussa, Alf Lindblad 3 000 metrin estejuoksussa ja Lauri Kalima korkeushypyssä.[14]
- Naisten Euroopan-mestaruuskilpailuissa 17.–18.9. Wienissä, Itävallassa Suomen ainoa edustaja oli Irja Lipasti, joka sijoittui keihäänheitossa seitsemänneksi ja kuulantyönnössä kahdeksanneksi.[15]
- Maailmanennätyksiä tekivät Yrjö Nikkanen keihäänheitossa 25.8. Karhulassa (77,87) ja 16.10. Kotkassa (78,70) sekä Taisto Mäki 10 000 metrillä 29.9. Tampereella (30.02,0).[16]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Pihlaja, Juhani: Urheilun käsikirja. TietoSportti, 1994. ISBN 951-97170-0-5.
- Arponen, Antti O., ym.: Talviurheilun tähdet. WSOY, 1986. ISBN 951-0-13095-8.
Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ Alaja, Erkki: Bollis. Töölön Pallokentän 100 vuotta., s. 122. Teos, 2015. ISBN 978-951-851-574-9.
- ↑ Alaja, Erkki: Bollis. Töölön Pallokentän 100 vuotta., s. 124. Teos, 2015. ISBN 978-951-851-574-9.
- ↑ Eerola, Antti: Punapaidoista Huuhkajiksi – Suomen jalkapallomaajoukkueen historia, s. 101–103. Siltala, 2015. ISBN 978-952-234-250-8.
- ↑ Lautela, Yrjö & Wallén, Göran: Rakas jalkapallo – Sata vuotta suomalaista jalkapalloa, s. 371. Teos, 2007. ISBN 978-951-851-068-3.
- ↑ Pihlaja, s. 201
- ↑ Pihlaja, s. 256
- ↑ Liikanen, Pekka (vast. toim.): Jääpallokirja 2007, s. 34. Suomen Jääpalloliitto, 2006. ISSN 0784-0411.
- ↑ Pihlaja, s. 269
- ↑ Pihlaja, s. 490–491, 495–496
- ↑ Pihlaja, s. 531
- ↑ Pihlaja, s. 533
- ↑ Arponen, ym., s. 558
- ↑ Arponen, ym., s. 193, 290, 342
- ↑ Siukonen, Markku & Ahola, Matti: Suuri EM-kirja, s. 29–31. Sporttikustannus Oy, 1990. ISBN 951-8920-11-7.
- ↑ Siukonen, Markku & Ahola, Matti: Suuri EM-kirja, s. 29, 31. Sporttikustannus Oy, 1990. ISBN 951-8920-11-7.
- ↑ Martiskainen, Seppo et al.: Suomi voittoon - kansa liikkumaan, s. 506. Yleisurheilun Tukisäätiö, 2006. ISBN 951-98952-2-1.