Suomen Kansallisooppera ja -baletti

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Suomen Kansallisooppera ja -baletti
Finlands nationalopera och -balett
Ooppera Baletti.jpg
Oopperatalo2008.jpg
Osoite Helsinginkatu 58
Sijainti Töölö, Helsinki
Valmistumisvuosi 1993
Suunnittelija Hyvämäki-Karhunen-Parkkinen
Käyttäjä Suomen Kansallisoopperan ja -baletin sr.
Haus LennartHell.svg
Lisää rakennusartikkeleitaArkkitehtuurin teemasivulla
Hakusana ”Suomalainen ooppera” ohjaa tänne. Sanan muista merkityksistä kerrotaan Suomalainen oopperamusiikki

Suomen Kansallisooppera ja -baletti (ruots. Finlands nationalopera och -balett) Helsingissä on Suomen ainoa ammattimainen oopperatalo. Kansallisoopperassa esitetään oopperoita ja baletteja sekä konsertteja. Kansallisoopperalla on oma ammattilaisorkesteri, Suomen Kansallisoopperan orkesteri, jossa on 111 oopperamuusikkoa, sekä 50-jäseninen kuoro. Oopperasolisteista 13 on vakinaisia ja lisäksi käytetään vierailijoita. Suomen kansallisbaletissa on 77 tanssijaa. Vuonna 2015 Kansallisoopperassa toimi kuukausipalkkaisesti 532 työntekijää.[1] Kansallisoopperan pääjohtaja on Päivi Kärkkäinen ja oopperan taiteellinen johtaja on vuodesta 2013 Lilli Paasikivi, jonka kausi jatkuu vuoteen 2020.[2][3] Kansallisbaletin taiteellisena johtajana on toiminut Kenneth Greve vuodesta 2008.

Suomen Kansallisoopperaa ja -balettia ylläpitää Suomen Kansallisoopperan ja -baletin sr. (entiseltä nimeltään Suomen Kansallisoopperan säätiö).

Kansallisooppera ja -baletti toimii vuonna 1993 valmistuneessa oopperatalossa, joka sijaitsee Hesperian puiston pohjoisreunassa, Mannerheimintien ja Helsinginkadun risteyksessä lähellä Töölönlahtea. Sen takana Töölönlahden puolella oleva kadunpätkä on Oopperan 100-vuotisjuhlavuoden kunniaksi nimetty Oopperankujaksi.[4]

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Edvard Fazer oli yksi Kotimaisen oopperan perustajista ja hän toimi myös oopperanjohtajana vuoteen 1938.

Säännölliset oopperaesitykset Suomessa alkoivat 1873, kun Suomalaisen teatterin lauluosasto perustettiin nimellä Suomalainen ooppera.[5] Sitä ennen oli Suomessa nähty vain ulkomaisten oopperaseurueiden kiertueita ja amatööriesityksiä. Suomen ensimmäinen oopperaesitys on ilmeisesti ollut Sevillan parturi vuonna 1849. Suomalainen ooppera toimi vuoteen 1879, jolloin se joutui lopettamaan toimintansa rahavaikeuksien takia. Lyhyenä toiminta-aikanaan se tuotti yhteensä noin 450 oopperaesitystä, joihin kuului 26 kokonaista oopperaa, oopperakohtauksia ja yksi operetti.[5]

Edvard Fazer, Oskar Merikanto ja Aino Ackté perustivat vuonna 1911 vakinaisen oopperan nimeltä Kotimainen ooppera - Inhemska operan. Oopperan kaksikielisellä nimellä ja esityksillä sekä suomeksi että ruotsiksi pyrittiin saamaan yleisöksi koko pääkaupungin sivistyneistö kielestä riippumatta.[6] Uuden oopperanseurueen ensimmäinen esitys oli 2.10.1911 Aleksanterin teatterissa.[7] Silloin esitettiin ruotsiksi Ruggiero Leoncavallon Pajatso ja suomeksi Jules Massenet'n Navarralainen.[8][9] Ackté ajautui nopeasti ristiriitoihin oopperan muun johdon kanssa ja lähti vuonna 1912 Kotimaisesta oopperasta. Samana vuonna hän perusti Savonlinnan oopperajuhlat.[6] Vuonna 1914 Kotimainen ooppera muutettiin osakeyhtiöksi ja samalla sen nimi muutettiin 'Suomalaiseksi Oopperaksi'.

Suomalainen Ooppera[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kansallisooppera toimi Aleksanterin teatterissa vuosina 1919–1993.

Suomen itsenäistyminen toi Suomalaiselle Oopperalle sen ensimmäisen oman talon, kun venäläinen teatteri jäi valtion haltuun. Aleksanterin teatteri luovutettiin Suomalaiselle Oopperalle väliaikaiseksi toimipaikaksi kunnes suunnitelmissa ollut oopperatalo valmistuisi. Aleksanterin teatteri oli Oopperan käytössä vuodesta 1919 vuoteen 1993.

Suomalainen Ooppera oli jatkuvasti rahavaikeuksissa, vaikka laulajien palkat olivat pienet ja vaikka Edvard Fazer ei ottanut laitoksen johtamisesta lainkaan palkkaa. Keväällä 1925 toiminta jouduttiin keskeyttämään. Jatkamaan päästiin seuraavana vuonna, kun asetusmuutoksella sallittiin raha-arpajaisten järjestäminen oopperan rahoittamiseksi. Rahapulasta huolimatta Suomalainen Ooppera esitti uusia kotimaisia oopperoita, joista menestyneimmäksi nousi 1924 kantaesitetty Leevi Madetojan Pohjalaisia. Suomalainen Ooppera pyrki seuraamaan aikansa oopperavirtauksia ja esitti esimerkiksi Ernst Křenekin Jonny spielt auf vain vuoden päästä sen ensiesityksestä.[10]

Suomalainen oopperaelämä oli pitkälti samojen ihmisten varassa itsenäisen Suomen ensimmäiset vuosikymmenet. Edvard Fazer jatkoi Suomalaisen oopperan johtajana vuoteen 1938 asti, jonka jälkeen johtajana toimi vuoden verran Aino Ackté. Acktén johtajakautena toteutettiin useita suurimittaisia, mutta taloudellisesti tappiollisia ensi-iltoja. Ensitenorina ja välillä ohjaajana toimi Wäinö Sola, myös oopperan perustajajäseniä. Vuosina 1939 - 1952 johtajana toimi Oiva Soini, joka oli aikaisemmin ollut ensibaritoni.[11]

Armas Järnefeltin jäätyä eläkkeelle Tukholman kuninkaallisesta oopperasta vuonna 1932 hän sai kutsun Suomalaisen Oopperan taiteelliseksi johtajaksi. Järnefeltin muutaman vuoden kestäneellä kaudella suosittiin oopperassa Wagneria: Parsifal esitettiin 1933 ja koko Der Ring-sarja 1930-luvun kuluessa. Järnefeltin kausi oli taiteellisesti onnistunut, mutta yleisömäärät vähenivät. Järnefelt erosi tehtävästään vuonna 1936 menetettyään paikkansa Oopperan hallituksessa. Eroon vaikuttivat erimielisyydet oopperan linjasta, sillä Järnefelt vastusti operettia ja balettia.[11]

Sotavuodet ja suomalaisen oopperan uusi nousu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ooppera jatkoi toimintaansa koko sota-ajan vaikka teatterirakennus vaurioituikin lievästi talvisodan pommituksissa. Esityksiä haittasi myös se, että miespuolisista työntekijöistä suuri osa oli rintamalla. Näyttävimmän sotilasuran teki tenori Alfons Almi, jolle ehdotettiin Mannerheim-ristiä ansioistaan suorasuuntaustykin johtajana. Sodan aikana perustettiin Oopperan balettikoulu (nykyään nimeltään Suomen kansallisoopperan balettioppilaitos).[11]

Sotien jälkeen esitettiin perinteistä oopperaa, mutta ohjelmassa oli myös Benjamin Brittenin Carl Nielsenin teoksia.[12] Soini toteutti myös suunnitelmansa ulkomaiden- ja maaseutukiertueista. Oopperan baletti (1946) ja Madetojan Pohjalaisia (1950) vierailivat Tukholmassa. Myös yhteydet kansainvälisiin oopperapiireihin tiivistyivät, ja Suomalaisessa oopperassa alkoi esiintyä enenevässä määrin ulkomaisia kapellimestareita ja laulajia; muun muassa slovenialainen Leo Funtek toimi kapellimestarina vuosina 1925–1959.[11] Vuonna 1956 Suomen Kansallisoopperaksi nimetty entinen Suomalainen Ooppera pyrki seuraamaan ulkomaista modernismia, ja 1960-luvulla sen ohjelmistoon pääsivät jo Alban Bergin Wozzeck ja Lulu.[12]

1960-luvulle tultaessa uusia suomalaisia oopperoita nähtiin harvoin, sillä koko vuosikymmen aikana Kansallisoopperassa oli vain neljä kantaesitystä. Vuonna 1967 tapahtui kuitenkin useita merkittäviä seikkoja, jotka loivat pohjaa oopperan renessanssille 1970-luvulla: Kansallisoopperassa esitettiin vuonna 1967 Suomen itsenäisyyden 50-vuotisjuhlallisuuksien yhteydessä ensi kertaa Aarre Merikannon Juha ja paljon huomiota herättänyt Tauno Pylkkäsen ooppera Tuntematon sotilas.[13]

Käännekohtaa kotimaisten oopperoiden nousulle merkitsi 1970-luvun jälkipuolisko. Vuonna 1975 Savonlinnan Oopperajuhlilla kantaesitettiin Aulis Sallisen Ratsumies ja Kansallisoopperassa Joonas Kokkosen Viimeiset kiusaukset. Sallisen Punainen viiva sai kantaesityksensä Kansallisoopperassa 1978. Suomalaisen uuden oopperamusiikin maine kasvoi ulkomaillakin Suomen Kansallisoopperan vierailtua vuonna 1979 Lontoossa Sadler’s Wellsin teatterissa, ja molemmat esitetyt teokset, Viimeiset kiusaukset ja Punainen viiva, saivat myönteisen vastaanoton.[13]

Uusi oopperatalo[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jäätyään eläkkeelle oopperanjohtajan tehtävistä vuonna 1971 Alfons Almi keskittyi Suomen uuden oopperatalon hankkimiseen.[14][15] Uuden oopperatalon suunnittelu alkoi jo 1970-luvulla. Rakennustyöt alkoivat Töölönlahdella entisen Töölön sokeri­tehtaan paikalla vuonna 1987 ja sitä rakennettiin kuusi vuotta. Rakennuskulut olivat yhteensä noin 780 miljoonaa markkaa.[14] Almi osallitui oopperatalon harjannostajaisiin vielä vuonna 1990, mutta hän kuoli vuonna 1991 ennen oopperatalon valmistumista.[14] Suomen ensimmäinen oopperatalo avattiin vuonna 1993 ja sen vihki käyttöön kulttuuriministeri Tytti Isohookana-Asunmaa.[14]

Päänäyttämön katsomossa on yli 1300 paikkaa ja lisäksi talossa on pieni näyttämö. Lämpiötiloja käytetään pienimuotoisiin esityksiin ja ilmaistapahtumiin.[16] Ensimmäinen talossa nähty kotimainen ooppera oli Aulis Sallisen Kullervo, joka talon valmistumisen viivästyessä oli jo kantaesitetty Los Angelesissa. Uuden talon ensimmäinen kantaesitys oli suomalaisen avantgarden uranuurtajan Erik Bergmanin Det sjungande trädet (1995).[17] Oopperatalon pieni näyttämö eli Alminsali pyrki toimimaan vastapainona päänäyttämön perinteisemmälle ohjelmistolle, ja sinne tehtiin kokeellisempia tuotantoja. Alminsalin ensimmäinen ensi-ilta oli Tapio Tuomelan säveltämä Korvan tarina (1991-1993).[17] Helsingin kansainvälinen balettikilpailu on järjestetty Kansallisoopperassa ja -baletissa vuodesta 1995.

Kansallisoopperan säätiön nimi muutettiin 1. joulukuuta 2015 Suomen kansallisooppera ja -baletti sr:ksi. Vuonna 2015 Kansallisoopperan ja -baletin järjestämiin esityksiin ja muihin tilaisuuksiin osallistui noin 298 000 kävijää. Radioituja, televisioituja, elokuvateattereissa välitettyjä sekä eri kanavien kautta suoratoistettuja esityksiä seurasi 790 500 katsojaa ja kuulijaa Suomessa ja ulkomailla.[1]

Kuvia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Vuosikertomus 2015 Ooppera & Baletti. Viitattu 17.10.2016.
  2. http://www.operafin.fi/index.asp?polku=53;158;673;;1
  3. Päivi Puukka: Lilli Paasikiven jatko Kansallisoopperassa varmistui Yle.fi. 25.2.2015. Viitattu 25.2.2015.
  4. Yle.uutiset
  5. a b Lampila, Hannu-Ilari: Suomalainen ooppera. Helsinki: WSOY, 1997. ISBN 951-0-21185-0.
  6. a b Matti Haapakoski et al.: Suomen musiikin historia - Esittävä säveltaide, s. 373. Werner Söderström Osakeyhtiö, 2002. ISBN 951-0-23564-4.
  7. Laati, Iisakki: Mitä Missä Milloin 1951, s. 138. Helsinki: Kustannusosakeyhtiö Otava, 1950.
  8. Henry Bacon: Oopperan historia, s. 590. Otava, 1995. ISBN 951-1-13273-3.
  9. FIMIC Pekka Hako Suomalainen oopperamusiikki:1. Johdanto
  10. Henry Bacon, Ooppera itsenäisessä Suomessa: Oopperan historia, s. 594 - 597. Otava, 1995. ISBN 951-1-13273-3.
  11. a b c d Matti Haapakoski et al.: Suomen musiikin historia - Esittävä säveltaide, s. 398-401. Werner Söderström Osakeyhtiö, 2002. ISBN 951-0-23564-4.
  12. a b Henry Bacon: Oopperan historia, s. 598-606. Otava, 1995. ISBN 951-1-13273-3.
  13. a b |YLE| Sininen laulu- Suomen taiteen tarina: Osa 10 – Liekehtivä aika 1966–1972 / Karvalakkioopperat
  14. a b c d Kansallisooppera Bulevardilta Töölönlahdelle Yle. 4.1.2011. Viitattu 17.10.2016.
  15. Heikinheimo, Seppo: Alfons Almi Helsingin Sanomat. Viitattu 17.10.2016.
  16. Esittelyssä Ooppera ja Baletti Ooopera & Baletti. Viitattu 17.10.2016.
  17. a b Suomalainen oopperamusiikki:9. Uuteen aikaan

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]