Jouko Tolonen

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Jouko Tolonen.

Jouko Paavo Kalervo Tolonen (2. marraskuuta 1912 Porvoo23. heinäkuuta 1986 Helsinki) oli suomalainen säveltäjä, pianisti ja musiikkitieteilijä.[1]

Paitsi säveltäjänä ja pianistina Tolonen toimi myös Ylen musiikkipäällikkönä 19461955 ja Kansallisoopperan pääjohtajana 1955–1960. Myöhemmin hän työskenteli Sibelius-Akatemiassa lehtorina (1960–1966) ja Turun yliopistossa musiikkitieteen lehtorina ja professorina (1966–1977). Sävellystuotanto jäi näiden tehtävien ohella suppeaksi. Pianistina hän esitti muun muassa Ahti Sonnisen pianokonserttoa.

Tolonen oli valmistunut filosofian kandidaatiksi vuonna 1939 ja jatkoi akateemista uraansa 1960-luvulla: hän väitteli filosofian tohtoriksi Helsingin yliopistossa vuonna 1969 väitöskirjalla Mollisoinnun ongelma ja unitaarinen intervalli- ja sointutulkinta. Tolonen pyrki yhdistämään psykologista ja matemaattispohjaista sointuteoreettista näkökulmaa.

Jouko Tolosen lapset ensimmäisestä avioliitosta Lidia Soldareffin kanssa ovat konemestari, mus.teorianopettaja Timo Tolonen (s. 1936) ja kanttori-urkuri, mus. teorianopettaja Osmo Tolonen (s. 1943).

Jouko Tolosen lapset toisesta avioliitosta Väinö Kunnaksen tyttären Alila Kunnaksen kanssa ovat suunnittelija Tiiti Tolonen, toimittaja Pekka Tolonen, tuottaja Aini Tolonen ja ekonomi Jukka Tolonen.

Musiikki[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jouko Tolosen sävellyksenopettajia olivat Ilmari Krohn, Leevi Madetoja ja Nils-Eric Fougstedt. Tolonen kuului neljän säveltäjän ryhmään, jonka muut jäsenet olivat Taneli Kuusisto, Einari Marvia ja Ahti Sonninen; he pitivät yhteisiä sävellyskonsertteja. Tolonen sai jonkin verran vaikutteita Uuno Klamilta, Béla Bartókilta ja Dmitri Šostakovitšilta.

Suurimman osan tuotannostaan Tolonen sävelsi 1940- ja 1950-luvulla. Hän sävelsi muun muassa uusklassisisia orkesterimusiikkiteoksia, joista mainittakoon Andante ja Rondo alla burla (1948) ja sinfonia (1952); viimeiseksi jäi Kolme arabeskia (1953).

Tolosen tuotantoon kuuluu myös vokaalimusiikkia, kuten kantaatti Notku, nuori neitsykäinen vuodelta 1955 Martti Haavion tekstiin. Kantaatti on aikansa ainoita suomalaissävellyksiä, joista kuuluu Carl Orffin vaikutus ”primitiivisenä” rytmisyytenä.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Virtamo, Keijo (toim.): Otavan musiikkitieto: A–Ö, s. 441. Helsinki: Otava, 1997. ISBN 951-1-14518-5.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä säveltäjään liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.