Place Charles de Gaulle

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Place Charles-de-Gaulle ja sen keskellä Riemukaari

Place Charles de Gaulle, entinen Place de l’Étoile, on Pariisin länsiosassa, 8., 16. ja 17. arrondissementtien rajalla sijaitseva pyöreä aukio, josta lähtee 12 leveää puistokatua säteittäisesti eri suuntiin. Aukion keskellä sijaitsee Pariisin Riemukaari.

Aukio sai nykyisen nimensä Charles de Gaullen muistoksi 13. marraskuuta 1970, muutama päivä hänen kuolemansa jälkeen, mutta sen vanha nimi Place de l’Étoile, joka tarkoittaa tähtiaukiota, on edelleen epävirallisesti yleisessä käytössä.[1] Aukion alla sijaitsevalla metroasemalla on sen molempiin nimiin perustuva yhdistelmänimi Charles-de-Gaulle-Étoile.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tullipuomi Étoilella 1800-luvun alussa, Christophe Civetonin maalaus
Sisäkuva Pariisin Hippodromista vuosilta 1852–1853; taustalla näkyy Riemukaari[2].
Place de l’Étoile (pyöreä aukio kartan alalaidassa) ja sen pohjoispuolella oleva alue Jacoubertin kartassa vuodelta 1860
Place de l'Étoile tuli jo 1800-luvulla tärkeäksi julkisen liikenteen solmukohdaksi. Siellä sijaitsi Pariisista Saint-Germainiin johtaneen raitiovaunulinjan päätepysäkki vuosina 1911–1921.

Vielä 1700-luvulla nykyinen Place Charles de Gaulle oli Pariisin silloisen varsinaisen kaupunkialueen ulkopuolella, joka ulottui lännessä vain suunnilleen Place de la Concordelle.[3] Paikalla oli tuolloin nykyistä korkeampi kukkula, jonka huipun kohdalla nykyinen aukio sijaitsee. Marignyn markiisi Abel-François Poisson de Vandières sai tehtäväkseen johtaa rakennustöitä, joissa kukkula tasoitettiin samalla kun sinne johtanutta tietä (nykyinen Avenue des Champs-Élysées) levennettiin. Pitkään kestäneet työt valmistuivat vuonna 1777. Aukio kivettiin niin, että kiveys muodostaa tähtimäisen kuvion.[4][vanhentunut linkki]

Nimi Place de l’Étoile on peräisin 1700-luvulta. Jo silloin rakennettiin useita teitä, jotka johtivat aukiolta eri suuntiin. Aikaisemmin paikan kautta olivat kulkeneet metsästäjien käyttämät polut.[1]

Vuonna 1787 Pariisin ympärille rakennettiin Claude-Nicolas Ledoux'n johdolla tullimaksujen perimistä varten uusi kaupunginmuuri, mur des Fermiers généraux, jonka paikalla nykyisin ovat Pariisin niin sanotut keskimmäiset bulevardit. Lännessä muuri kulki Place de l’Étoilen kautta[3], jossa oli portti tullipuomeineen. Puomin molemmin puolin sijainneet rakennukset on nyöhemmin purettu. Muuri oli tuolloin Pariisin rajana, ja Pariisin 1. arrondissementti, joka vuoteen 1859 saakka oli nykyistä laajempi käsittäen nykyisen 1. arrondessementin lisäksi myös koko nykyisen 8. arrondissementin, ulottui Étoilelle saakka.

Napoleonin määräyksestä paikalle alettiin vuonna 1806 rakentaa suurta riemukaarta, joka valmistui vasta Ludvig Filip I:n hallitsijakaudella vuonna 1836.[5]

Vuosina 1845–1855 aukion paikkeilla, välittömästi kaupungin rajan ulkopuolella sijaitsi Pariisin Hippodromi, suuri ulkoilmassa pidettyjen esitysten näyttämö. Hevoskilpailujen lisäksi siellä järjestettiin monenlaisia muitakin julkisia tilaisuuksia. Siellä esimerkiksi Henri Giffard piti 24. syyskuuta 1852 lentonäytöksensä, jossa hän nousi ilmaan aerostaatilla.

Toisen keisarikunnan aikana aukio ympäristöineen järjesteltiin uudestaan arkkitehti Jacques Hittorffin suunnitelman mukaan. Muutos oli osa Seinen prefekti Georges-Eugène Haussmannin johdolla suoritettuja Pariisin laajoja uudelleenrakennustöitä. 13. elokuuta 1854 vahvistetun asemakaavan mukaisesti aukion ympärille, sieltä eri suuntiin johtavien puistokatujen väliin rakennettiin 12 keskenään yhtäläistä rakennusta, jotka kaikki ovat edelleen paikoillaan. Niistä jokaiseen liittyy aukion puolella puutarha, joiden takana niiden pääjulkisivut ovat, ja niistä kussakin on lisäksi kaksi sivurakennusta aukiolta alkavien puistokatujen varsilla. Näiden siipien väliin, aukiota kiertävien Rue de Tilsitin ja Rue de Presbourgin puolella, jotka yhdessä muodostavat täyden ympyrän, näihin rakennuksiin liittyy avoin piha. Pariisilaiset alkoivat nimittää näitä rakennuksia "marsalkkojen hotelleiksi" (ransk. Hôtels des maréchaux), mikä sisältää viittaukseen Pariisia lähellä sen rajoja kiertäviin, marsalkkojen mukaan nimettyihin bulevardeihin. (Ranskan kielessä sana hôtel kuitenkin tarkoittaa, paitsi hotellia, myös ylellistä yksityistä asuintaloja, eivätkä nämä rakennukset ole hotelleja.)

Rakennustöiden aikana vuonna 1860 myös Pariisin raja siirrettiin nykyiselle paikalleen noin kaksi kilometriä entistä ulommaksi.[3][6]

Aukiolta lähtevät kadut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aukiolta eri suuntiin johtaa kaksitoista leveää puistokatua, jotka kartalla tai ilmasta katsottuna muodostavat tähtimäisen kuvion. Pohjoisesta vastapäivään, ajoneuvojen kiertosuuntaan luettuina nämä ovat:

Nykyinen nimi Nimen aihe Entiset nimet Nimien aiheet
Avenue de Wagram Wagramin taistelu Boulevard de l’Étoile[1] Place de l’Étoile
Boulevard Bezons[1]
Avenue Mac-Mahon Patrice de Mac-Mahon, Ranskan marsalkka, Ranskan kolmannen tasavallan ensimmäinen presidentti Avenue du Prince-Jérôme[1] Jérôme Bonaparte (toisen keisarikunnan aikainen nimi)
Avenue Carnot Lazare Carnot, Napoleonin aikainen kenraali Avenue d’Essling[1] Esslingin taistelu
Avenue de la Grande-Armée Napoleonin suuri armeija, Grande Armée Avenue de Neuilly[1] Neuilly-sur-Seine, Pariisin naapurikaupunki, johon katu johtaa ja jonka poikki sen jatke Avenue Charles de Gaulle johtaa kohti La Défensea
Avenue Foch Ferdinand Foch, ensimmäisen maailmansodan aikainen Ranskan marsalkka Avenue de l'Impératrice keisarinna (ransk. Impératrice Eugénie de Montijo (toisen keisarikunnan aikainen nimi)
Avenue du Bois de Boulogne Bois de Boulogne, laaja viheralue, jonne katu johtaa
Avenue Vicor-Hugo Victor Hugo, ranskalainen kirjailija ja runoilija[1] Avenue de Saint-Cloud[1] Saint-Cloud, Pariisin esikaupunki
Avenue d’Eylau[1] Eylaun taistelu (toisen keisarikunnan aikainen nimi)
Avenue Kléber Jean-Baptiste Kléber, ranskalainen kenraali Avenue du Roi-de-Rome Napoleon II, "Rooman kuningas" (ransk. Roi de Rome) (toisen keisarikunnan aikainen nimi)
Boulevard de Passy Passy, alueella ennen sijainnut kunta, joka vuonna 1860 liitettiin Pariisiin[6]
Avenue d’Iéna
Avenue Marceau François Séverin Marceau, Ranskan vallankumouksen aikainen kenraali Avenue Joséphine Joséphine de Beauharnais, Ranskan keisarinna, Napoleon I:n ensimmäinen puoliso (toisen keisarikunnan aikainen nimi)
Avenue des Champs-Élysées Puistoalue Champs-Élysées kadun toisessa päässä; alkujaan kreikkalaisen mytologian Elysionin kentät
Avenue Friedland Friedlandin taistelu Boulevard Beaujon[1]
Avenue Hoche Avenue de la Reine-Hortense[1] Hortense de Beauharnais, Alankomaiden lyhytaikainen kuningatar, Napoleon III:n äiti (toisen keisarikunnan aikainen nimi)
Boulevard Monceau[1]
Place Charles de Gaulle ympäristöineen lentokoneesta pohjoispuolelta katsottuna; Riemukaarelta kuvassa näkyvän alueen vasempaan alakulmaan johtaa Avenue de Wagram, vasempaan yläkulmaan Avenue des Champs-Élysées, oikeaan yläkulmaan Avenue Kléber ja oikeaan alakulmaan Avenue de la Grande Armée.

Näistä Avenue des Champs-Élysées ja Avenue de la Grande-Armée ovat osia pitkästä suorasta puistokatujen ja -käytävien ketjusta, Axe historique eli Voie Triomphale, joka johtaa Louvresta La Défenselle saakka. Näitä vastaan kohtisuorassa ovat Avenue de Wagram ja Avenue Kléber, jotka kulkevat vuonna 1787 rakennetun muurin paikalla[7] ja muodostavat osan Pariisin keskiosia kiertävää keskimmäisten bulevardien ketjua..[8]

Aukio nykyisellään[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Place Charles de Gaullella kohtaavat toisensa kolmen Pariisin arrondissementin rajat:

Aukiota kiertävät välittömästi Marsalkkojen hotellien ulkopuolella Rue de Presbourg ja Rue de Tilsitt -nimiset kadut, jotka yhdessä muodostavat täyden ympyrän. Ne saivat nimensä vuonna 1864 Napoleon I:n diplomaattisten menestysten, Presbourgin rauhansopimuksen ja Tilsitin sopimuksen mukaan.

Aukion kiveys muodostaa tähtimäisen kuvion:

  1. tummemmilla katukivillä on päällystetty kolmionmuotoiset alueet, joiden kanta on aukion keskellä, Riemukaaren ympärillä, ja joiden kolmas kärki osoittaa kutakin Marsalkkojen hotellia kohti ;
  2. punertavilla kivillä on päällystetty näiden väliin jäävät kolmionmuotoiset alueet, joiden leveä kanta on aukion laidalla ja kolmas kärki osoittaa kohti sen keskellä olevaa Riemukaarta.
Liikennettä Place Charles de Gaullella Riemukaaren huipulta katsottuna

Liikenteen kannalta Place Charles de Gaulle on suuri liikenneympyrä. Avenue des Champs-Élysées ja Avenue de Grande-Armée on kuitenkin yhdistetty myös suoraan toisiinsa aukion ali johtavan liikennetunnelin välityksellä. Vilkkaan liikenteen vuoksi Riemukaarelle on käytännössä mahdotonta päästä ylittämällä sitä kiertävä ajorata ja jalankulkijan olisi vaarallista sitä yrittääkään[1]; sen sijaan sinne pääsee aukion poikki johtavan jalankulku­tunnelin kautta, jonka toinen pää on Avenue des Champs-Elysées'n, toinen Avenue de la Grande-Arméen jalkakäytävällä. Tunnelin nimi on Passage du Souvenir ("muistokäytävä"), ja sen kautta pääsee myös metroasemalle.

Charles-de-Gaulle-Étoilen metroasema on Pariisin metron linjan 6 pääteasema, ja sen kautta kulkevat myös linjat 1 ja 2 sekä RER-linja A.

Historiallisia tapauksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Muistolaatta talon 156 avenue des Champs-Élysées seinässä.

Aukion laidalla yhdessä niin sanotuista Marsalkkojen hotelleista, osoitteessa 156 avenue des Champs-Élysees, on toisen maailmansodan saksalaismiehitystä vastaan 11. marraskuuta 1940 pidetyn mielenosoituksen muistolaatta, jossa on teksti: "11. marraskuuta 1940, tuntemattoman sotilaan haudan edessä ranskalaiset ylioppilaat, osoittaen mieltä suurin joukoin, ensimmäisenä tekivät vastarintaa miehittäjille."

Pariisin opiskelijamellakoiden 1968 aikana lähes miljoona henkilöä kokoontui 30. toukokuuta Champs-Élysées:lle osoittaakseen tukea hallitukselle ja marssien kohti Place de l’Étoilea. Kaikki gaullistien johtajat osallistuivat kulkueeseen.

Kun Ranskassa vuonna 1995 tapahtui joukko pommi-iskuja, 17. elokuuta myös Place Charles de Gaullen laidalla, Avenue de Friedlandin kulmassa, metallisessa roskalaatikossa lehtikioskin vieressä räjähti pommi, jonka seurauksena 17 henkilöä haavoittui.

Nimenmuutos[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nimikilpi aukion laidalla

Charles de Gaulle kuoli 9. marraskuuta 1970 Colombey-les-Deux-Églises'ssä. Muutamaa päivää myöhemmin, 13. marraskuuta, Place de l’Étoilen nimi muutettiin virallisesti Place Charles de Gaulleksi.

Alun perin tarkoituksena oli muuttaa Avenue des Champs-Élysées'n nimi, mutta päädyttiin muuttamaan aukion nimi, jotta välityttäisiin lukemattomien asukkaiden ja liikkeiden osoitteiden muuttamiselta. Nimenmuutos aiheutti kuitenkin runsaasti kiistoja, jotka vain osittain liittyvät Ranskan presidentin virasta 27. huhtikuuta 1969, Ranskan senaatin ja aluehallinnon uudistuksista pidetyn kansanäänestyksen jälkeen eronneen Charles de Gaullen henkilöön.

Nimenmuutoksen aiheuttamat kiistat johtivat siihen, että Paul Antier'n aloitteesta perustettiin 31. joulukuuta 1970 järjestö nimeltä "Comité national de défense de la place de l'Étoile - Sanctuaire du Soldat Inconnu et du Prestige de Paris dans le monde" ("Kansallinen komitea de Place l’Étoilen, tuntemattoman sotilaan ja pariisin maailmanlaajuisen kunnia-aseman pyhäkön puolustamiseksi"). Järjestön pääasiallisena tarkoituksena oli palauttaa aukiolle sen alkuperäinen nimi Place l’Étoile.

Nimenmuutoksen jälkeen Pariisin kaupunginvaltuusto on hyväksynyt uudet säännöt: kuolleen henkilön mukaan ei voida nimetä katua tai aukiota Pariisissa ennen kuin kuolemasta on kulunut viisi vuotta (tästä kuitenkin poikettiin, kun paavi Johannes Paavali II:n mukaan vuonna 2006 nimettiin Place Jean-Paul II), ja pariisilaisten keskuudessa hyvin tunnetuiksi tulleita nimiä on vältettävä muuttamasta (kun kuitenkin Marcel Dassaultin mukaan nimettiin aukio, hänen nimensä vain lisättiin aukion entisen nimen loppuun, jolloin siitä tuli Rond-point des Champs-Élysées-Marcel-Dassault).

Pariisin seudun julkisesta liikenteestä vastaava RATP (Régie autonome des transports parisiens) puolestaan antoi entiselle Étoilen metroasemalle nimen Charles-de-Gaulle-Étoile. Tarkoituksena oli myös välttää nimiyhtäläisyydestä aiheutuvaa sekaannusta, jonka vuoksi kun RER-junalla Charles de Gaullen lentoasemalle menossa olevat turistit saattaisivatkin päätyä Place Charles de Gaullelle. Muistuma aukion vanhasta nimestä on säilynyt myös lähellä olevan pienen kadun nimessä Rue de l’Étoile.

Charles de Gaullen mukaan on nimetty myös Pariisin uusin silta, vuosia 1994–1996 valmistunut pont Charles de Gaulle, joka sai nimensä kaupunginhallituksen päätöksellä 29. marraskuuta 1990. Se on kuitenkin toisella puolella kaupunkia ja johtaa 12. arrondissementista 13. arrondissementtiin.

Kenraalin mielipide[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Teoksessaan Les Champs-Élysées Rolando Pozzo di Borgo mainitsee, että hän itse oli vuonna 1968 halunnut Napoleonin lähestyvän 200-vuotispäivän kunniaksi nimetä Place de l’Étoilen Napoleonin aukioksi (Place Napoléon). Tuolloin hän päätti kuitenkin kysyä asiasta kenraali de Gaullen mielipidettä. Tämä kuitenkin torjui ehdotuksen sanomalla asiaa enempää kommentoimatta, ettei aukion nimeä pitänyt muuttaa. Alain Poher oli myöhemmin lounaalla senaatissa ilmaissut syynkin: de Gaulle oli sotilas, ja hänelle Place de l’Étoile oli ennen kaikkea tuntemattoman sotilaan haudan paikka. Samoin kuin sotilaan nimeä ei tiedetä, ei aukiotakaan pitänyt nimetä kenenkään tietyn henkilön mukaan, vaan sen säilytettävä kaikkien Ranskan puolesta kuolleiden miesten muisto.[9]

Aukio kirjallisuudessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

La Place de l’Étoile on Patrick Modianon vuonna 1968 ilmestyneen romaanin nimi. Kirja on siis kirjoitettu ennen kuin aukion nimi muutettiin.

Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista.
Alkuperäinen artikkeli: fr:Place Charles-de-Gaulle

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f g h i j k l m n Place Charles de Gaulle in Paris EU Tourings. Viitattu 5.4.2016.
  2. Texier Tableau de Paris, 1852–1853
  3. a b c ”Pariisi; Kartta "Pariisin laajemeninen ja nykyinen piirijako" sekä siihen liittyvä kuvateksti”, Otavan suuri Ensyklopedia, 7. osa (Optiikka–Revontulet), s. 5076. Otava, 1979. ISBN 951-1-05468-6.
  4. Image de l'étoile de la place Charles-de-Gaulle (ransk. Wikipediassa käytetty lähde; linkki ei enää toimi.)
  5. French Moments: Arch de Triomphe, Paris Viitattu 5.4.2016.
  6. a b Loi sur l'extension des limites de Paris (Vuonna 1859 vahvistettu laki Pariisin rajojen laajentamisesta) Viitattu 5.4.2016. (ranskaksi)
  7. Alan Tillier: ”Pariisin historia (sivulla 35 kartta Étoilen ympärillä olevasta alueesta vuodelta 1790)”, Kaupunkikirjat: Pariisi, s. 35. WSOY, 2009. ISBN 978-951-0-37429-4.
  8. Colin Jones: Paris, Biography of a City, s. 355–357. Penguin Books, 2006. ISBN 978-0-140-28292-4.
  9. Roland Pozzo di Borgo: Les Champs-Élysées, Trois siècles d'histoire, s. 315. Pariisi: La Martinière, 1997. ISBN 2-7324-2374.2.