Wagramin taistelu

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Wagramin taistelu
Osa Napoleonin sotia
Wagramin taistelu, Juliusz Kossak
Wagramin taistelu, Juliusz Kossak
Päivämäärä:

5. heinäkuuta6. heinäkuuta 1809

Paikka:

koilliseen Wienistä, Ala-Itävalta, Itävalta

Lopputulos:

Ranskalaisten voitto, viidennen liittokunnan tuho

Aluemuutokset:

Itävalta menetti Krakovan ja Lublinin ja niitä ympäröivät alueet

Osapuolet

Ranska
Saksi
Baijeri
Italian kuningaskunta
Varsovan herttuakunta

Itävallan keisarikunta

Komentajat

Napoleon I
Andre Massena
Jean-Baptiste Jules Bernadotte
Louis-Nicolas Davout

Arkkiherttua Kaarle
Heinrich von Bellegarde

Vahvuudet
  • 180 000
  • 140 000
Tappiot

34 000

40 000

Wagramin taistelu oli Itävallassa 1809 käyty Napoleonin sotien taistelu, joka päätyi ranskalaisten voittoon. Vain muutama viikko aikaisemmin Itävalta ja Ranska ottivat yhteen Aspern-Esslingin taistelussa, jonka Napoleon joukkoineen hävisi. Hän oli kuitenkin ottanut opikseen ja janosi kostoa itävaltalaisille.

Taistelu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aspern-Esslingin taistelun jälkeen Napoleon rakensi tarvikevaraston Lobaun saareen. Heinäkuun alussa Napoleon luuli olevansa valmis kohtaamaan itävaltalaiset. Hän keräsi 190 000 miehen armeijan ja ylitti rajajoen. Kun ranskalaiset olivat siirtyneet Marchfeldin niitylle, sen toisella laidalla olleet itävaltalaiset menivät 140 000 sotilaan muodostelmaan.

Itävaltalaiset hyökkäsivät ensin ranskalaisten oikeaa sivustaa vastaan, mistä Louis-Nicolas Davout oli yllättynyt ja mikä häiritsi ranskalaisten suunnitelmia. Hetken taistelun jälkeen itävaltalaisia oli kuitenkin työnnetty taaksepäin.

Hyökkäyksen keskustassa itävaltalaiset olivat ottaneet hallintaansa Aderklaan kylän, jota Bernadotten johtamat saksit eivät onnistuneet saamaan haltuunsa. Heiltä loppuivat myös ammukset, ja he joutuivat vetäytymään. Bernadotte aloitti tykistön tukeman vastahyökkäyksen saatuaan ammuksia. Tuntien taistelun jälkeen sakseja tuli auttamaan monta ranskalaispataljoonaa.

Vasemman laidan taistelut olivat ranskalaisille helppoja, koska heillä oli siellä niin suuri miesylivoima, että itävaltalaiset eivät voineet muuta kuin perääntyä. Lopulta arkkiherttua Kaarle katseli armeijansa tuhoutuvan Ruusbachissa ja tajusi, ettei voisi voittaa tätä taistelua. Niinpä hän antoi armeijalle luvan perääntyä pois.

Rauha[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Muutama kuukausi Wagramin taistelun jälkeen Itävalta anoi rauhaa. Lokakuussa 1809 Ranska ja Itävalta kirjoittivat rauhansopimuksen. Sen ehtoina olivat, että Itävallan oli maksettava valtavat sotakorvaukset Napoleonin Ranskalle ja luovuttaa laivareitti nykyiseen Kroatiaan ja teitä Ranskaan. Lisäksi Itävallan oli luovutettava Varsovan herttuakunnalle Lublin ja Krakova sekä niitä ympyröiviä maa-alueita. Alueilla asui noin 3,5 miljoonaa ihmistä.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]