Place de la Concorde



Place de la Concorde (vuoteen 1792 asti Place Louis XV, vuoteen 1795 asti Place de la Révolution) on aukio Pariisissa, Ranskassa. Se sijaitsee Seinen pohjoisrannalla välittömästi Tuileries-puiston länsipuolella, ja aukiolta länteen johtaa Pariisin valtakatu Avenue des Champs-Élysées.[1]

Historia, 1700-luku
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Aukion alkuperäinen nimi oli Place Louis XV silloisen kuninkaan mukaan. Sen suunnitteli arkkitehti Jacques Ange Gabriel vuonna 1755. Aukio oli vallihaudan reunustama kahdeksankulmio, ja sen nurkissa olivat pylväät, joihin myöhemmin nostettiin kahdeksan maakunnan symbolit. Vallihauta täytettiin myöhemmin.[2]

Ranskan vallankumouksen aikana kuningas Ludvig XV:n vuonna 1766 pystytetty ratsastajapatsas kaadettiin vuonna 1792. Aukio nimettiin uudelleen Vallankumouksen aukioksi (Place de la Révolution) ja sinne pystytettiin giljotiini ensin tammikuussa 1793 Ludvig XVI:n teloitukseen ja sitten uudellen 11. toukokuuta 1793 ja oli paikalla 9. kesäkuuta 1794 asti. Siellä teloitettiin vuoden aikana yli 1 000 ihmistä. Sen jälkeen se siirrettiin pois kaupungin keskustasta Place de la Bastillelle alle viikon ajaksi ja sitten Place du Trône-Renversélle (Place de la Nation) kesä-heinäkuuksi 1794.[3] Giljotiini palasi takaisin 28. heinäkuuta 1794 ja oli paikalla marraskuuhun 1794 saakka, jolloin se siirrettiin Place de Grèvelle.[4]
Päänsä menettivät hurraavan väkijoukon edessä muun muassa:
- Ludvig XVI, entinen kuningas
- Charlotte Corday, girondisti vallankumouksellinen, Marat'n murhaaja
- Marie Antoinette, entinen kuningatar
- Madame du Barry, Ludvig XV:n entinen virallinen rakastajatar
- Olympe de Gouges, girondistikirjailija
- Madame Roland, girondistipoliitikko
- Jacques Hébert, sanskulottipoliitikko, hebertinistien perustaja
- Antoine Lavoisier, kemisti ja veronvuokraaja
- Maximilien Robespierre, vuoripuoluepoliitikko
- Louis Antoine Léon de Saint-Just, vuoripuoluepoliitikko
- Georges Danton, vuoripuoluepoliitikko
- Georges Couthon, vuoripuoluepoliitikko
- Camille Desmoulins, vuoripuolue poliitikko
- Augustin Robespierre, vuoripuoluepoliitikko
Ahkerimmassa käytössä giljotiini oli kesällä 1794, jolloin kuukaudessa teloitettiin yli 1 300 henkilöä. Poliittisen tilanteen vakiinnuttua hallitus nimesi aukion vuonna 1795 virallisesti Place de la Concordeksi eli Yhteisymmärryksen aukioksi.
1800-1900 -luku
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Aukion patsaista ja suihkulähteistä tunnetuin on sen keskellä kohoava, hieroglyfein koristeltu Luxorin obeliski.[1] Ranskan kuningas Kaarle X laski ensimmäisen peruskiven Ludvig XVI:n tulevalle monumentille, joka ei kuitenkaan koskaan valmistunut. Vuodesta 1836 lähtien perustus on ollut Luxorin obeliskin jalustana.
Sen pohjoislaidalla sijaitsevat muun muassa vuonna 1907 hotelliksi muutettu Hôtel de Crillon palatsi ja Yhdysvaltain suurlähetystö sekä vuoteen 2015 saakka laivastoministeriönä toiminut Hôtel de la Marine palatsi.
Aukiolta pohjoiseen johtavan lyhyen Rue Royalin päässä sijaitsee La Madeleine kirkko ja vastapäätä Seinen toisella puolella Palais Bourbon.
Aukion itälaidalla sijaitsevat Tuileries'n puisto sekä Jeu de Paume ja Musée de l'Orangerie -museot.
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b Place de la Concorde parisinfo.com. Viitattu 25.11.2018. (englanniksi)
- ↑ Île Saint-Louis Encyclopedia Britannica. Viitattu 16.7.2017. (englanniksi)
- ↑ La guillotine - Parcours Révolution, Paris Parcours Révolution. Viitattu 31.7.2025. (ranskaksi)
- ↑ La guillotine (Nation) - Parcours Révolution, Paris Parcours Révolution. Viitattu 31.7.2025. (ranskaksi)