Bois de Boulogne

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Bois de Boulogne
Lac supérieur, tekojärvi Bois de Boulognessa
Lac supérieur, tekojärvi Bois de Boulognessa
Tyyppi englantilainen puisto
Lähin kaupunki Pariisi
Koordinaatit 48°51′53″N, 2°15′03″E
Pinta-ala 846 ha
Perustettu 1853-1857
Rakennuttaja Napoleon III
Suunnittelija Knut Forsberg (?),
Jacques Hittorff,
Louis-Sulpice Varé,
Jean-Charles Alphand,
Jean-Pierre Barillet-Deschamps
Kotisivut
Bois de Boulognen puistoa

Bois de Boulogne, suomeksi myös Boulognen metsä[1] on puisto Pariisin länsilaidalla, Boulogne-Billancourtin pohjoispuolella. Puisto kuuluu Pariisin 16. arrondissementtiin.

Napoleon III teki alueesta puiston vuonna 1852. Puiston suunnittelusta järjestetyn kilpailun voitti ruotsalainen puutarha-arkkitehti Knut Forsberg.[2] Puisto liitettiin Pariisiin vuonna 1929. Sitä ei kuitenkaan yleisesti mielletä osaksi varsinaista Pariisia, sillä se sijaitsee Périphérique-kehätien ulkopuolella, joka muualla yleensä on Pariisin rajana. Lisäksi alueella ei ole yhtään asukkaita, ja se on julkista aluetta.

Bois de Boulognen pinta-ala on 8,459 km². Se on 2,5 kertaa isompi kuin New Yorkin Central Park ja 3,3 kertaa isompi kuin Lontoon Hyde Park.

Nimen alkuperä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suuri putous Charles Marvillen valokuvaamana 1858
Onnettomuus 19. tammikuuta 1862 järvellä Bois de Boulognessa[3]

Boulognen kaupunki ja myös sen vierellä sijaitseva Bois de Boulogne ovat saaneet nimensä Kanaalin rannalla sijaitsevasta Boulogne-sur-Meristä.[4] Pariisin seudulla nimi annettiin alun perin Notre-Dame-de-Boulogne-la-Petite -nimiselle kirkolle (nykyisin Église Notre-Dame de Boulogne), joka rakennettiin Filip IV Kauniin käskystä sen jälkeen, kun hän vuonna 1308 oli tehnyt tyttärensä Isabella de Francen kanssa pyhiinvaellusmatkan Boulogne-sur-Meriin ennen kuin tämä avoitui Englannin kuningas Edvard II:n kanssa.

Paluumatkalla kuningas päätti rakentaa Pariisin läheisyyteen samanlaisen kirkon kuin minkä hän oli nähnyt Kanaalin rannalla ja jossa oli myös ihmeellinen Neitsyt Marian patsas. Boulogne-sur-Merin kirkko sijaitsi paikalla, jossa nykyisin on [[[Basilique Notre-Dame de l'Immaculée Conception (Boulogne-sur-Mer)|Basilique Notre-Dame de l'Immaculée Conception]].

Palattuaan Pariisiin kuningas päätti pyhiinvaellusmatkojen lyhentämiseksi etsiä kaupungin lähistöltä sopivaa paikkaa uudelle kirkolle. Hän päätyi lopulta pieneen puunhakkaajien kylään, jonka nimi oli Les Menuls lès Saint-Cloud. Kirkon peruskivi muurattiin vuonna 1319 tai 1320, ja kirkkoon pystytettiin samanlainen hopeoitu Neitsyt Marian patsas kuin Boulogne-sur-Merissäkin oli. Kirkon vihki vuonna 1330 Pariisin piispa Hugues II Michel de Besançon[5].

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Varhaisvaiheet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nykyinen Bois de Boulogne on ainoa jäljellä oleva osa entisestä Rouvrayn metsästä, joka sai nimensä siellä kasvaneista talvitammista (ransk. chêne rouvre).[6]. Se mainitaan historiallisissa lähteissä ensimmäisen kerran vuonna 717. Kilderik II lahjoitti maat Saint-Denis'n apottikunnalle, joka rakennutti useita huomattavia luostareita. Filip II August osti suurimman osan metsästä Saint-Denis'n munkeilta muodostaakseen niistä metsästysmaan kuninkaalle kuuluvalle alueelle. Vuonna 1256 Pyhä Ranskan Isabel, Ludvig IX Pyhän sisar perusti kuninkaallisen Longchampin nunnaluostarin.

1300-luvulta 1800-luvulle[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Satavuotisen sodan aikana metsästä tuli rosvojen pesäpaikka. Vuonna 1358 väijyksissä olleet englantilaiset ryöstivät siellä Bertrand Duguesclinin hänen ollessaan paluumatkalla Bretagnesta. Vuosina 1416–1417 Burgundin herttuan joukot tappoivat siellä suuren määrän ranskalaisia ja polttivat sen jälkeen osan metsästä. Ludvig XI:n aikana alue metsitettiin jälleen, ja sen kautta avatiin kaksi tietä.

Vuonna 1528 Frans I aloitti alueella sijaitsevan Château de Madridin rakennustyöt. Sen valmistuttua alueesta tuli juhlapaikka. Henrik II:n ja Henrik III aikana metsästysmaat ympäröitiin muurilla, jossa oli kahdeksan porttia. Henrik IV:n määräyksestä sinne istutettiin 15 000 mulperipuuta siinä toivossa, että Ranskassa voitaisiin aloittaa silkin valmistus. Hänen puolisonsa Margareta Valoislainen, jonka hän oli hylännyt, vetäytyi metsän keskellä sijaitsevaan Château de la Muetteen.

Marraskuussa 1783 Pilâtre de Rozier ja Arlandesin herttua suorittivat alueella onnistuneen lennon kuumailmapallolla, jonka olivat rakentaneet Montgolfierin veljekset. He nousivat ilmaan Château de la Muetten viereltä.

Ranskan vallankumouksen aikana monet etsintäkuulutetut henkilöt piileksivät Bois de Boulognessa.

Vuosina 1814–1815 noin 40 000 englantilaista ja venäläistä sotilasta leiriytyi alueelle, ja he hävittivät metsän.[4] Restauraation aikana se metsitettiin jälleen, ja paroni d'Andrén johdolla myös sen kautta kulkeneet tiet kunnostettiin vuoteen 1830 mennessä. Esimerkiksi Auteuilin lammen rannalle kylvettiin amerikkalaisia tammia.[7] Lammen luona perustetiin vuonna 1832 metsätalouden oppilaitos, École spéciale pratique de sylviculture et d'arboriculture.[8]. Tästä "syrjäisestä ja villistä paikasta" kerrotaan Paul de Kockin romaanissa Le mare d'Auteuil.[9]

Vuonna 1840 metsän itälaidalta lohkaistiin alue Pariisia ympäröineen uuden puolustusmuurin, Enceinte de Thiersin rakentamista varten.

Napoleon III:n aikaiset rakennus- ja istutustyöt[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1852 Napoleon III luovutti omistusoikeuden Bois de Boulogneen Pariisin kaupungille, joka sitoutui suorittamaan alueella uudistustöitä neljän vuoden kuluessa. Työt aloitettiin seuraavana vuonna. Ensimmäisessä vaiheessa niitä johtivat arkkitehti Jacques Hittorff ja maisema-arkkitehti Louis-Sulpice Varé[10]. Heidän johdollaan sinne perustettiin puutarhoja sekä rakennettiin teitä ja tekojärviä.

Näkymä Pont des Îlesilta vuonna 1867.

Keisari toivoi, että alueelle saataisiin Lontoon Hyde Parkin Serpentinen kaltainen jokimainen tekojärvi. Työt jouduttiin kuitenkin keskeyttämään, kun paroni Haussmann huomautti, että korkeuserojen vuoksi järven toinen pää kuivusi ja toinen pää tulvisi. Haussmann, joka oli nimitetty Seinen departementin prefektiksi, erottikin tehtävästään Varén, joka ei ollut ottanut suunnitelmissaan huomioon kuuden metrin korkeuseroa, ja nimitti tilalle insinööri Jean-Charles Alphandin ja maisema-arkkitehdiksi Jean-Pierre Barillet-Deschampsin. Maaperää muokattiin, ja alueelle istutettiin 200 000 puuta Barillet-Deschampsin laatiman suunnitelman mukaisesti. Uudet suunnittelijat jättivät alueelle vain kaksi suoraa puistokäytävää (Allée de Longchamp ja Allée de la Reine-Marguerite). Varén suunnittelman "joen" sijasta alueelle rakennettiin kaksi tekojärveä. Lac Supérieurista vedet laskivat Lac Inférieuriin pienen putouksen kautta. Kahta saarta yhdistämään rakennettiin silta.

Samaan aikaan alueelle rakennettiin myös järvien välinen pato ja niiden välitse johtava tie.[11] Jean-Charles Alphand muotoili alueen englantilaiseen puutarhatyyliin kaarevine teineen, vesialueineen, keinotekoisine jokineen ja kivilaitelmineen. Lac Inférieuriin rakennettiin kaksi saarta, joihin pystytettiin aito sveitsiläinen, alun perin Seilerin Bernin lähettyville rakentama alppimaja sekä Gabriel Davioudin suunnittelma "Keisarin kioski". Vuonna 2012 siellä kuvattiin eräs kohtaus Noémie Lvovskyn elokuvasta Camille redouble.[12] Myös Auteuilin lampea laajennettiin.[13]

Longchampin hippodromi rakennettiin vuosina 1855–1858 Bois de Boulognen länsiosaan, Longchampin alueelle. Samoihin aikoihin puistosta lohkaistiin sen eteläisin osa Mortemart-kukkulan eteläpuolella, Rue des Princes à Boulognen (nyk. Rue Denfert-Rocherau ja Rue des Princes) ja Avenude du Parc des Princes'in välinen alue. Se muutettiin muutettiin Mornyn herttuan toimeksiannosta ja paroni Haussmannin johdolla luksusluokan asuntoalueeksi, joka kuuluu osittain Pariisin Auteuilin kaupunginosaan, osittain Boulogne-Billancourtiin.

Kun Pariisia vuonna 1870 Preussin ja Ranskan sodassa piiritettiin, Preussin tykistö sai Bois de Boulognessa aikaan melkoisesti tuhoa, sillä Ranskan tykistöllä oli tukikohta Mortemartin kukkulalla.[14] Tapauksen johdosta Sullu Prudhomme kirjoitti runon La mare d'Auteuil "jäähyväisiksi metsälle".[15].

Édouard Manet:n maalaus "Hevoskilpailut Bois de Boulognessa" (Courses au bois de Boulogne) vuodelta 1872.

Vuonna 1873 Bois de Boulogneen rakennettiin toinenkin ravirata, Auteuilin hippodromi.

Raitiolinja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Raitiovaunu Bois de Boulognessa vuonna 1930

Vuosina 1900–1936 Bois de Boulognen läpi kulki raitiolinja, joka johti Porte Maillot'sta Pariisin rajalta alun perin Suresnesiin, josta sitä myöhemmin jatkettiin Puteaux'hun (linja 38) ja Saint-Cloud'hun (linja 44).[16][17]

Pariisin alueliitos 1929[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vaikka Bois de Boulogne oli Pariisin kaupungin omistuksessa, hallinnollisesti se oli vuoteen 1929 saakka jaettuna Boulognen ja Neuilly-sur-Seinen kuntien kesken. Se liitettiin Pariisiin vasta kahdella asetuksella, joista sen Neuilly-sur-Seineen kuulunutta osaa koskenut annettiin 5. huhtikuuta[18] ja Boulogneen kuulunutta osaa koskeva 19. huhtikuuta 1929.[19] Tällöin se liitettiin Pariisin 16. arrondissementtiin. Sen omistaa Pariisin kaupunki, jonka myös huolehtii sen kunnossa- ja puhtaanapidosta ja puiden istuttamisesta, myöntää luvat siellä järjestettäville yleisötapahtumille ja vuokraa alueen rakennukset ravintoloitsijoille ja muille yrittäjille.

Alueella sijaitsevia kohteita[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vesistöt[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

"Keisarin kioski" Lac Inférieurin saarella.

Bois de Boulognessa on useita tekojärviä ja keinotekoisia lampia, joihin vesi johdetaan Canal d'Ourcqista sekä Passyn arteesisista kaivoista.[24] Suurimmat niistä ovat Lac Supérieur ja Lac Inférieur. Näiden välissä on vesiputous, Grande Cascade. Lisäksi aluelella sijaitsevat Lac du cercle du bois de Boulogne, joka talvisin toimii luistinratana, ja Lac du Jardin d'acclimation sekä joukko pienempiä lampia: Mare d'Amenonville, Mare Saint-James, Étang de Longchamp, Étang de l'Abbaye, Étang de Suresnes, 'Etang des Tribunes ja Étang de Boulogne.

Metsässä kulkevia puroja ovat Ruisseau de Longchamp, Ruisseau des Sablons ja Ruisseau d'Armenonville.

Merkitys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Bois de Boulogne on pariisilaisille tärkeä ja suosittu virkistysalue. Siellä voi kävellä, pyöräillä, soudella järvillä tai ratsastaa tai käydä eväsretkillä.[20] Aikaisemmin se oli varsinkin hienoston virkistyspaikka.[1] Monet 1800-luvun runoilijat ja kirjailijat ovat kuvailleet kävelyretkiään Bois de Boulognessa.[25].

Bois de Boulogne on kuitenkin myös huonomaineinen alue[20], sillä öisin siellä harjoitetaan suuressa määrin prostituutiota.[26]

Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja vieraskielisen Wikipedian artikkelista.
Alkuperäinen artikkeli: fr:Bois de Boulogne

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c ”Boulognen metsä”, Otavan iso Fokus, 1. osa (A–El), s. 399. Otava, 1973. ISBN 951-1-00273-2.
  2. Gaffel Art Gaffel Art Park Event: Knut Forsberg
  3. Le Monde illustré, helmikuu 1862, nro 1. Artikkelin verkkoversio.
  4. a b Principaux parcs, jardins et squares: Bois de Boulogne Pariisin kaupunki. Viitattu 16.6.2016.
  5. Histoire de la Paroisse Notre-Dame de Boulogne-Billancourt
  6. ”rouvre, Rouvray”, Trésor de la langue française informatisé. CNRS, Université de Lorraine, 1971.
  7. M. Tessier, M. Bosc: Annales de l'agriculture française 1819, s. 45. {{{Julkaisija}}}. Teoksen verkkoversio.
  8. Journal de la Société nationale d'horticulture de France, 1838, nro XXII. Artikkelin verkkoversio.
  9. Paul de Kock: Le mare d'Auteuil. {{{Julkaisija}}}, 1853. Teoksen verkkoversio.
  10. Conservatoire des jardins et paysages Viitattu 16.6.2016.
  11. Georges Eugène Haussmann: Mémoires du baron Haussmann, III nide, s. 122, 184. Pariisi: Victor-Havard, 1893.
  12. Le Chalet des Îles - Camille Redouble parisfaitsoncinema. Viitattu 16.6.2016.
  13. Henri Corbel: Petite historie du Bois de Boulogne, s. 124. Albin Michel, 1931.
  14. Ermete Pierotti, Dictionnaire historique des environs de Paris.
  15. La Mare d'Auteuil Wikisource.
  16. La ligne 44 - Porte Maillot—Val d'Or Marc André Debout. Viitattu 16.6.2016.
  17. La ligne 38 - Porte Maillot—Mairie de Puteaux (Place du marché) et anciennement Porte Champerret—Puteaux (marché) Viitattu 16.6.2016.
  18. Journal officiel de la République française, 5.4.1929. Artikkelin verkkoversio.
  19. Journal officiel de la République française, 19.4.1929. Artikkelin verkkoversio.
  20. a b c d Alan Tillier: ”Château et Bois de Vincennes”, Kaupunkikirjat: Pariisi (kuudes, uudistettu painos), s. 254–255. Alkuteos Travel Guides Paris, julkaistu ensimmäisen kerran Lontoossa 1993, Dorling Kindersley Ltd. Suom. Ilkka Rekiaro. WSOY, 2009.
  21. Pré-Catalan et Théâtre Shakespeare Pariisin kaupunki. Viitattu 16.6.2016.
  22. Jardin des Serres d'Auteuil Viitattu 16.6.2016.
  23. Parc de Bagatelle Pariisin kaupunki. Viitattu 16.6.2016.
  24. Parcs, jardins, squares et espaces vertsBois de Boulogne (Avattava välilehti Les lacs et les cours d'eau) Pariisin kaupunki. Viitattu 16.6.2016.
  25. Noëlle Benhamou: La promenade au Bois dans le roman du 19è siècle. Centre Zola, ITEM_CRNS, 2007. Teoksen verkkoversio. .
  26. Priscille Muller-Lafitte: Les nouvelles formes de prostitution. Réforme, 9.6.2005, nro 3131. Artikkelin verkkoversio.

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Jean-Michel Derex: Histoire du bois de Boulogne. Le bois du roi et la promenade mondaine de Paris. Pariisi: L'Harmattan, 1997.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]